ERI TEITÄ
Näytelmä 4 näytöksessä
Kirj.
MAILA TALVIO
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1908.
HENKILÖT:
ROUVA KLARA WAAL.
TAITEILIJA GEORG BRANDT.
VAHANNAN EMÄNTÄ.
MAISTERI MIKKO VAHANTA.
NEITI ANNIKKI VAHANTA.
TOHTORI.
POSTINEITI.
PASTORI.
MORSIAN.
NIMISMIES.
NIMISMIEHEN ROUVA.
KANTTORI.
RAINIO.
HELSINKILÄINEN MAISTERI.
KANKAANPÄÄN PEHTORI.
KANSAA.
Ensi kerran esitetty Kansallisteatterissa marraskuun 4.
I NÄYTÖS
Vahannan sali; perällä kaksi ikkunaa, keskellä avoin, lasinen
teaksoisovi verannalle ja puutarhaan. Iltapäivä, juhannusaika.
Tuuli löyhyttelee heikosti uutimia, linnut laulavat, käki kukkuu
kaukaa, puutarha on tuoreimmassa vehmaudessaan, nurmikot kukassa,
karviaismarjapensasrivit punertavina. Alempana järvi. Puutarhasta
kuuluu tuon tuostakin laulua, puhetta, naurua, näkyy herroja,
kesäpukuisia naisia, isäntiä, emäntiä. Sali on matala ja suuri,
vasemmalla katsojasta ovi ruokasaliin ja vierashuoneeseen; oikealla
ovi eteiseen ja herrainhuoneeseen. Tapetit ovat vaaleat, ovet ja ovien
kehykset samanlaisessa vaaleankeltaisessa maalissa kuin huonekalut.
Eteisen ovesta tullessa on korkeaselkäinen puusohva, sitten senkki,
jonka päällä pari kynttiläjalkoja, kukkavaasi, valokuva-albumi,
lautasella näköalakortteja; seinällä senkin yläpuolella kahdessa
rivissä pieniä valokuvia kapeissa, kultapaperista tehdyissä kehyksissä.
Ikkunoissa keveät, valkoiset, kotikutoiset uutimet, raidat pitkin päin;
hyvin hoidettuja kasveja. Murattiköynnös nousee rehevänä molemmilta
sivuikkunoilta, yhtyy verannan oven yläpuolella ja jatkuu pitkin
katonrajaa. Nurkassa pitkin seinää samanlainen puusohva kuin edellinen,
kohollaan häikäiseviä, tärkättyjä peitteitä ja rimssureunaisia
tyynyjä. Toisen pitkän sivun keskellä suuri, keltainen kakluuni
messinkiovineen ja luukkuineen. Uunin edessä valkealla liinalla katettu
pöytä, jolla kaljaa, laseja ym. Kaksi keinutuolia ryijypeitteineen,
pitkin seiniä tuoleja, kaikki kankeassa järjestyksessä. Lattialla
valkoiset pellavamatot, syrjissä kapeita, ruskeita raitoja. Katossa
vanhanaikainen kynttiläkruunu, valkoisen harson sisässä.
Ruokasalista kuuluu kahvikuppien kilinää ja kiireisiä askelia.
Puutarhassa laulaa maalainen sekakuoro »Mä oksalla ylimmällä». Näyttämö
hyvän aikaa tyhjänä. Sitten herrainkamarista MIKKO. Tuimasti polttaen
pysähtyy hän ikkunaan. Kuunnellessaan viimeisiä säkeitä, jotka selvinä,
hartaina kaikuvat illassa, naurahtaa hän ivallisesti. Äkkiä kuuluu
ruokasalista hätääntyneesti: »Kankaanpään vaunut»! Silloin hänen
kasvonsa jännittyvät.
MIKKO kiukkuisesti itsekseen.
Se se puuttui! (Vetäytyy huoneeseensa.) Ruokasalin ovesta tulee kaksi
tanakkaa palvelustyttöä kantaen raskaita tee- ja leipätarjottimia.
10 — Talvio, Kootut teokset V
145
1. TYTTÖ
Se oli tänään ollut kirkossa.
2. TYTTÖ
Oli illalla tullut kotiin.
1. TYTTÖ
Oli sitten ollut niin tavattoman hienoissa vaatteissa.
2. TYTTÖ
Mene, mene, hyvä ihminen, että saadaan sana emännälle ja neidille.
Rientävät puutarhaan. Hetkisen perästä tulee Annikki juosten, yllään
uusi musta puku, jonka pituuteen hän on kompastumaisillaan, kaulassa
pieni, kultainen risti, pitkä palmikko riipuksissa. Häviää eteiseen.
KLARA
Maailmalta, maailmalta, kaukaa!
ANNIKKI
Me tulimme täällä kovin levottomiksi kun emme saaneet mitään tietoja.
KLARA
Niin, minä sain kirjeen vasta nyt Wienissä. Suuren pinkan ja kauheita
uutisia: että lakko taas on tulossa ja että uhataan pehtorin henkeä.
Minä kävin häthätää taidekokoelmissa ja läksin kotiin.
Tulevat näyttämölle.
ANNIKKI
Kuinka minä iloitsen että täti tuli!
KLARA
Ei, kuule, et sinä nyt enää sano »täti». Nyt sinä olet suuri ihminen ja
sanot »sinä».
ANNIKKI
Kuinka minä osaan! Klara, Klara! — sinä! Voi miten hauskaa. Niin, minä
tulin jo kirkossa niin iloiseksi, että olin karkaamaisillani penkistä
sinua syleilemään.
146
KLARA
Siellä oli niin kuuma, että minun täytyi lähteä pois, ja vasta nyt minä
suljen syliini pienen kummityttönä hänen juhlapäivänään. Katso, tässä
sinä saat jotakin.
ANNIKKI
Voi, mitä se on? Sormus! Hyvänen aika! Minä sain jo äidiltä tämän
ristin ja pastori antoi Uuden testamentin. Voi, voi, kuinka se on
kaunis! Kiitos, kiitos. Kuinka minä osaankaan kiittää... Ja sellainen
helmi! Onko se sininen vaiko punainen... harmaa... valkoinen! Se
on kaikkea.
KLARA
Kaikkea. Se on niinkuin ihmisen mieli. Kaikkea! Ei mutta minun pikku
kummityttöni pitkässä hameessa! Kuinka ne ajat kuluvat!
ANNIKKI
Minä olen jo monta kertaa ollut kompastumaisillani siihen... Voi Klara,
Klara, sinä olet tullut kotiin!... Mutta täällä minä pidätän sinua
vain itselleni. Muut vieraat...
KLARA
Minä olen tullut vain sinun tähtesi. Tule nyt vähän kertomaan minulle.
Miltä sinusta nyt tuntuu?
ANNIKKI
Niin kummalliselta. Minä olen tänään ollut niin likellä Jumalaa... vain
askel iäisyyteen... Jos täti... jos sinä tietäisit kuinka onnellista
se on. Kaikki ikävä lakkaa...
KLARA
Kaikki ikävä...?!
ANNIKKI
Kaikki ikävä!
KLARA
Oletko sinäkin, lapsi, ehtinyt ikävöidä?
ANNIKKI
Olen toki. Olenhan minä niin ikävöinyt isää, ja nyt — Mikkoa, joka on
niin muuttunut.
147
KLARA
Sinä tiedät ketä sinä ikävöit. On paljon ihmisiä jotka ikävöivät
tietämättä mitä. Etsivät, etsivät maailman ääristä, tietämättä mitä.
ANNIKKI
Jumalaa.
KLARA
Jumalaa!?
ANNIKKI
Minä tiedän sen niin varmaan: Jumalaa! Oi, kun minä voisinkin pitää
kiinni tästä pyhästä, ihanasta päivästä, ettei se minulta menisi.
KLARA
Tulee uusia pyhiä, suuria päiviä...
ANNIKKI
Pastori kirjoitti Uuden testamenttini kanteen: »Pidä mitä sinulla on,
ettei kenkään sinun kruunuas ottaisi...» Kun minä voisinkin...!
KLARA
Sinun kruunuasi... Lapsi, et sinä vielä mitään kruunusta tiedä. Mutta
jahka se kerran koristaa päätäsi ja huntu kahisee ympärilläsi...! Sinun
pitää tulla onnelliseksi, onnelliseksi... Ja kauniiksi. Kuule, minä
puetan sinut morsiameksi...
ANNIKKI
Voi en minä...
KLARA
Sinun pitää tulla onnelliseksi!
ANNIKKI
Voi en minä maallista onnea nyt voi ajatellakaan. Se on meistä niin
kaukana.
KLARA
No? Mitä on tapahtunut?
ANNIKKI
Ei täällä kotona enää ole onnea eikä rauhaa. Me elämme kaikki erossa.
Ja me olimme kuitenkin niin hyvät keskenämme. Mikko oli niin hyvä
äidille ja minulle...
KLARA
No?
ANNIKKI
Hän on meidät hyljännyt. Äiti suree sitä niin kovasti... Hän
seurustelee vain uusien toveriensa kanssa, maisteri Rainio viettää
täällä kesää ja...
KLARA
Pehtori kirjoitti siitä.
ANNIKKI
... muita helsinkiläisiä herroja käy usein tervehtimässä...
KLARA
Onko veljesi nyt kotona?
ANNIKKI
Ei. Ei hän enää koskaan ole kotona. Minä niin toivoin, että hän edes
tänä minun pyhänä päivänäni tulisi kirkkoon tai edes kotiin käymään.
KLARA
Mutta eikö hän asu kotona?
ANNIKKI
Ovathan hänen tavaransa kotona, mutta hän on niin paljon matkoilla ja
työväenyhdistyksen uuden talon rakennuksella ja missä lieneekään. Ensi
sunnuntaina talo nyt vihitään, jos hän sitten rupeaisi olemaan kotona
enemmän.
KLARA
Missä häntä sitten saisi tavata?
ANNIKKI
Minä käsken hänen tulla Kankaanpäähän heti kun hänet näen.
KLARA
Ei. Minulla on kiire. Katsos, kesä on näin edistynyt. Pehtori tahtoisi
ensi tilassa alkaa heinänteon ja lakko on tulossa. Minun täytyy saada
asiat selville... Luuletko että minä edes siitä olen viisastunut miksi
lakko puhkesi keväällä.
ANNIKKI
Sanovat että vain siksi, että lakko puhkesi sahalla. Kaikilla sahoilla
ja tehtailla pitää olla lakko ja kaikilla suurilla maatiloilla. Mikko
ja Rainio ovat kovasti yllyttäneet meidänkin väkeä.
KLARA
Mutta ei kai lakkoa voi julistaa sen nojalla että maatila on suuri,
täytyy kai olla jokin kouraantuntuva syy.
ANNIKKI
Sanovat tahtovansa pois pehtorin.
KLARA
Yhä vielä. Hän vakuuttaa, ettei enää ole sinutellut työväkeä.
ANNIKKI
Ei hän olekaan... Mutta sitten...
KLARA
Sitten?
ANNIKKI
En minä saa sitä sanotuksi... eikähän se tähän kuulukaan, mutta...
KLARA
Sano se nyt! Mitä se sitten on?
ANNIKKI
Se koskee sinuun, täti... Eikä se oikeastaan lakkoon vaikuta, mutta se
tekee, ettei lakkoa niin paheksutakaan...
Äänettömyys.
KLARA
Aaa! Onko kysymys Brandtista?
ANNIKKI vaikenee.
KLARA
Vai niin, vai niin!
ANNIKKI
Mikko ja Rainio kyllä sanovat, että se on jokaisen yksityisen asia
kuinka hän elää, mutta muut...
KLARA
Muut?
ANNIKKI
Sitä kovasti paheksuvat.
KLARA
Vai niin, vai niin... Joka tapauksessa minun pian täytyy tavata nuo
herrat.
ANNIKKI
Varmaan he ovat työväenyhdistyksen talolla. Siellä harjoitellaan tänä
iltana vihkiäisjuhlaa varten. Jos minä telefonoisin...
KLARA
Tai jos minä lähtisin sinne.
ANNIKKI
Ei, älä lähde.
KLARA
Miksen?... Pelkäätkö että...
ANNIKKI
En... mutta... ole tänään minun luonani!
KLARA
Johan minä olen syleillyt pientä kummityttöäni.
ANNIKKI
Älä lähde... ne voisivat sinua loukata. Ne ovat niin katkeria ja
vihamielisiä.
KLARA
Ei se mitään tee, minä olen nyt niin terve ja taistelunhaluinen!
Tohtori ja Vahannan emäntä tulevat puutarhasta.
TOHTORI
Se se joltakin kuuluu! Tervetuloa kotiin.
EMÄNTÄ
Niin, tervetuloa. Rouva taitaa tosiaan näyttää terveemmältä. Ja kuinka
rouva on nuortunut. Täällä rupesi jo tulemaan suuri levottomuus, kun ei
rouvalta niin moniin aikoihin kuulunut mitään tietoja. Kyllä kai rouva
on ollut kaukana?
KLARA
Kaukana!... Ja mitä tänne kotiin kuuluu? Lakkoja ja lakkoja...
EMÄNTÄ
Lakkoja ja lakkoja. Ei näitä nykyajan ihmisiä kukaan ymmärrä. Ei enää
tarvitse välittää Jumalasta eikä vanhemmista... Mutta hyvät ihmiset
mitä se tyttö on saanut! Kultasormus ja sellainen helmi! Aijai, se on
varmaan kallis. Oletko sinä nyt osannut kummia kiittää! Rouva on
hyvä... aijai, ettei tee vain olisi heikkoa... Onko matka ollut hauska?
KLARA
On!
POSTINEITI tullen puutarhasta.
Johan sen voi arvata, kun ei rouva Waal ollut kotiin tullakaan!
(Tervehtii.) Emmekä edes tietäneet missä rouva Waal oli... Kyllä kai
herra Brandt nyt on onnellinen?
KLARA
Minä kovasti hämmästyin kun tapasin herra Brandtin vielä täällä.
POSTINEITI
Eivät nuoret miehet niin lähde Kankaanpäästä...
TOHTORI keskeyttäen.
Eikö meillä nyt ole ihana suvi teitä vastassa?
KLARA
Voi, voi todella! En saanut unta koko viime yönä. Istuin vain ja
katselin tätä ihmeellistä valoisuutta ja kuuntelin ruisrääkän
kaiherrusta.
EMÄNTÄ
Siellä kuumemmissa maissa sanotaan olevan pimeää kesäisinäkin öinä.
KLARA
Pimeää. Taivas tähdissä. Tähdet suuria ja hehkuvia...
POSTINEITI
Herra Brandt oli kovin onneton, kun ei saanut rouva Waalilta edes
osoitetta.
TOHTORI keskeyttäen.
Tahdotteko kuulla kotipitäjän uutisia: olemme saaneet uuden lukkarin.
KLARA
Siksipä kirkossa tänään oli niin hyvää laulua. Olin aivan hämmästynyt.
EMÄNTÄ
Hän on perustuslaillinen.
KLARA
Mitä papisto siitä pitää?
ANNIKKI
Ei nuori pastori sellaisiin katso.
EMÄNTÄ
Nuori pastori on niinkuin me muutkin ollut pahoillaan siitä, että
vaalissa tehtiin petoskauppaa. Me emme olisi tätä äänestäneet, mutta
kun levitettiin sellaista huhua, että hän on vanhan puolueen miehiä.
POSTINEITI
Kuka sitä huhua levitti? Kanttori luki kestikievarissa hevosta
odottaessaan Suometarta ja siitä se huhu syntyi.
EMÄNTÄ
Kyllä siinä oli muitakin huhunlevittäjiä.
POSTINEITI
Emäntä sanoo nyt keitä muita.
EMÄNTÄ
No, esimerkiksi vallesmanni oli puhunut pitkin pitäjää, ja sitten kun
lukkari oli valittu oli hän kehunut, että hyvin luonnistikin.
POSTINEITI
Se ei ole totta. Nimismies oli postissa ottamassa rahakirjettä, ja
minä kuulin omin korvin kuinka hän yhdellekin suomettarelaiselle sanoi
että...
EMÄNTÄ
Kelle suomettarelaiselle? Alma sanoo sen kanssa!
POSTINEITI
Minä en sano mitään nimiä, en koskaan ole levitellyt juoruja.
Sanon vain, että omin korvin kuulin nimismiehen sanovan eräälle
suomettarelaiselle: en tunne onko uusi lukkariehdokas kala vaiko lintu,
mutta Suometarta hän luki. Hän sanoi: en tiedä onko uusi lukkariehdokas
kala vaiko lintu. Kuulin sen omin korvin.
EMÄNTÄ monta kertaa keskeyttäen »mutta» sanalla.
Mutta väittääkös Alma, että sekin oli aivan oikein kun... (Jäävät
riitelemään ja kiihtyvät kiihtymistään.)
KLARA tohtorille.
Vai on täällä kaikki ennallaan.
TOHTORI
Kaikki.
ANNIKKI
Mutta äiti... Alma... emmekö menisi ulos?
TOHTORI
Niin. Aurinko kohta laskee. Tämä Vahannan lahti niin kaunis
auringonlaskussa.
EMÄNTÄ
Annetaan nyt rouvan juoda teensä loppuun. Ja sitten kai meidän
pitäisi puhua niistä arpajaisista. Puhu nyt sinä, Anni, kun kuulut
toimikuntaan...
KLARA
Mitkä arpajaiset ne ovat?
EMÄNTÄ
Meidän puolueen arpajaiset... Anni vain kerää voittoja...
ANNIKKI
Niihinhän on vielä monta viikkoa.
POSTINEITI
Rouva Waal oli unohtanut flyygelin kannen lukkoon. Herra Brandtin
täytyi käydä soittamassa pappilassa ja minun luonani. Tietenkään
eivät meidän huonot soittokoneemme voineet häntä tyydyttää. Hän oli
epätoivoissaan murtamaisillaan flyygelin kannen...
KLARA
Flyygelin avain on koko ajan ollut salin seinällä Kankaanpäässä.
POSTINEITI
Mutta se on mahdotonta!
KLARA
Minä panin sen itse sinne.
POSTINEITI
Herra Brandt sanoi hakeneensa kaikki paikat.
ANNIKKI
Siinä se nyt oli!
POSTINEITI
Mutta kuka nyt voi ymmärtää, ettei avainta löydy seinästä.
TOHTORI
Flyygelin avain ei ole kovin suuri. Onko Mikko kotona?
ANNIKKI
Ei suinkaan.
POSTINEITI
Kai hän on morsiamensa luona. Joko rouva Waal tietää, että Mikko on
kihloissa?
KLARA
Todellako? Täällähän on tapahtunut paljon.
POSTINEITI
Neiti Amanda Anttilan kanssa.
TOHTORI
Anttilan torpasta, Kankaanpään maalta.
KLARA
Vai niin, vai niin.
POSTINEITI
Aatetovereja, sosialisteja.
EMÄNTÄ
Isä on valtiopäiväehdokkaana. Torpparithan ne nykyään istuvat
valtiopäivillä.
ANNIKKI
Anttilaiset ovat kelpo väkeä.
EMÄNTÄ
Kelpo väkeä, kyllä kai kelpo väkeä. (Poistuu ruokasaliin.)
POSTINEITI
Häät kuuluvat olevan syksyllä. Vai kuinka, Annikki?
ANNIKKI
Niinhän Mikko sanoo.
ÄÄNI PUUTARHASTA
Laulajat! Alma Virtasalmi!
KANTTORI keikarimaisessa puvussa, liehuva solmio kaulassa törmää
ylös parvekkeen portaita.
Neiti Virtasalmi laulamaan!
POSTINEITI
No minä tulen, minä tulen!
KANTTORI
Sallikaa minun tarjota käsivarteni. (Menevät. Annikki Mikon huoneeseen.)
TOHTORI ihastuneena katsellen Klaraa.
Oletteko todella niin voimistunut kuin sanotte?
KLARA
Olen. Oli todella suloista päästä ihan uusiin oloihin.
TOHTORI
Missä te oikein olette ollut?
KLARA
Suuressa yksinäisyydessä ja suurissa ihmismerissä. Yksinäisyys
varsinkin teki niin hyvää. Mutta minä pelkään, että se kaikki pian taas
menee... Eihän Brandt ole lähtenyt.
TOHTORI
Hän läksi jo pari kolme kertaa, mutta palasi.
KLARA
Niin, hän on kadottanut kaiken energiansa. Se on aivan hirveää.
TOHTORI
Muutamia konsertteja hän on antanut.
KLARA
Niin, täällä pitkin pitäjiä. Minä en jaksa tätä katsella. Hänen täytyy
lähteä!
Äänettömyys.
TOHTORI
Te piditte hänestä kerran.
KLARA
Pidänhän minä tavallani vieläkin, mutta...
TOHTORI
Ette niinkuin ennen.
KLARA
En! Mieheni oli sairas ja vanha. Brandt on niin sairas hänkin. Minä
tarvitsen terveyttä, iloa, elämää. Minun nuoruuteni on vasta nyt tullut.
Äänettömyys.
TOHTORI
Minkä me kylvämme sen me niitämme.
Äänettömyys.
KLARA
Mitä te tarkoitatte? Tiedättehän te, miksi minä sen vanhan miehen
vaimoksi jouduin. Pappi itse neuvoi hänelle menemään. Minä olin niin
kokematon, en parempaa ymmärtänyt...
TOHTORI
Ette, ette. Mutta Brandtin kutsuitte te itse taloon ja kuuntelitte
hänen soittoaan ja rakastuitte...
KLARA
Minä luulin sitä rakkaudeksi. Olin niin yksin, elin ainaisessa
ikävässä. Mutta nyt se vanha ikävä on palannut.
TOHTORI
Ette siis todella rakasta Brandtia?
KLARA
En.
TOHTORI
Mutta kun hän soittaa?
KLARA
Hän ei enää soita. Hän ei saa soittaa. Minä tahdoin karkottaa hänet
talosta sillä että kätkin flyygelin avaimen. Se oli salissa, mutta
sitä oli vaikea löytää.
TOHTORI
Sitä minä pelkäsin.
KLARA
Miksi te sitä pelkäsitte?
TOHTORI
Siksi vain, että kaikki niin johdonmukaisesti palaa meille.
KLARA
Mutta minun täytyi. Hän ei voi Kankaanpäähän jäädä. Minä joudun
suunniltani kun hän soittaa, en tiedä mitä teen.
Äänettömyys.
TOHTORI
Niin, niin...
KLARA
Minä näen kyllä, ettette minua hyväksy, tohtori. Mutta täytyyhän minun
itseäni suojella...
TOHTORI
Ajattelen vain, että te voisitte olla käytännöllisempi.
KLARA
Heittäytyä työhön — niinkö? Se on se teidän vanha neuvonne.
TOHTORI
Vaikkapa niinkin. Mutta ennen kaikkea teidän pitäisi _kantaa ristiänne_.
KLARA
Niinkuin te... Kuinka teidän rouvanne nyt jaksaa?
TOHTORI
Kaikki on ennallaan. Vanhat syytökset ja vanhat kärsimykset.
KLARA
Minä en jaksaisi. Minä lähettäisin hänet pois kotoa.
TOHTORI
Yritinhän minäkin. Mutta rististään ei kukaan pääse.
KLARA
Miksi meidän pitää kantaa ristiä?
TOHTORI
Pahojen tekojemme takia — ehkä.
KLARA
Mitä tyhmyyksiä te puhutte! Ettehän te ole tehnyt mitään pahaa!
TOHTORI
Mistä te tiedätte.
KLARA
Ette! Enkä minäkään! Se ei ollut synti, että kutsuin taloon sen nuoren
miehen. Seurasin tunteeni ääntä...
Katoavat puistoon, jossa lauletaan. Hetkisen perästä Annikki ja Mikko.
ANNIKKI
Ei täällä ole ketään... Että sinä kuitenkin tulit minun juhlapäivänäni!
MIKKO
Tulin hakemaan postiani.
ANNIKKI
Tulit joka tapauksessa.
MIKKO
Et sinä iloitsisi, jos tietäisit mitä ajattelen.
ANNIKKI
Mitä sinä nyt sitten voit ajatella? Sano!
MIKKO
Mitä hyötyä siitä on, että pahoitan mielesi.
ANNIKKI
On paljon parempi, että sanot kaikki.
MIKKO
Sitä minä vain ajattelen, sisko rukka, että vai on sinustakin nyt tehty
Kristuksen morsian. Niin, niin, se koskee sinuun...
ANNIKKI
Ei... ei se koske. Ei minuun tänään mikään saa koskea. Jos sinä
tietäisit kuinka autuasta on olla Jumalan oma, kun sinä tietäisitkin!
Etkö sinä tuntenut mitään sellaista konfirmatiopäivänäsi?
MIKKO
Komediaa se oli alusta loppuun.
ANNIKKI
Nuori pastori ei silloin vielä ollut täällä.
MIKKO
Nuori pastori! Hän on rakastunut sinuun ja puhuu omaan pussiinsa,
vaikka on puhuvinaan Kristuksen puolesta.
ANNIKKI
Mikko... rakas veljeni!
MIKKO
No niin, mitä puhummekin emme kuitenkaan toisiamme ymmärrä... Mitä se
Kankaanpään rouva minusta tahtoo?
ANNIKKI
Puhua lakosta.
MIKKO
Puhukoon työväkensä kanssa.
ANNIKKI
Mutta sinä ja Rainiohan työväkeä johdatte.
MIKKO
Siinä te juuri niin surkeasti erehdytte. Kyllä työväki tietää mitä
tahtoo. Ei sitä johdeta.
ANNIKKI
Mutta kun hän nyt haluaisi puhua sinun kanssasi.
MIKKO
No, tulkoon sitten puhumaan.
ANNIKKI
Hän on puutarhassa... etkö sinä tulisi...?
MIKKO
En. Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin minäkin juoksentelin
Kankaanpään rouvan perässä. Voit sanoa hänelle, että minä olen täällä
tavattavissa... Äh, tuota Kristuksen puhemiestä en minä kärsi...
(Häviää huoneeseensa.)
Pastori ja nimismies tulevat puutarhasta.
NIMISMIES
Saakos täältä vähän juomista?
ANNIKKI
Täällä olisi.
NIMISMIES
Onkos kaljaa? No se se on poikaa. En minä vain niillä limunaateilla saa
janoani sammumaan...
PASTORI
Te kuulutte, Annikki neiti, saaneen lahjan ulkomailta.
ANNIKKI
Kovin kauniin.
PASTORI vieden häntä syrjään, pidellen hänen kättään.
Kunhan ei vain lahjaan olisi tarttunut jotakin lahjan antajasta.
ANNIKKI
Mitä pastori tarkoittaa?
PASTORI
Minä olen monasti aikonut sen teille sanoa. Te olette liian paljon
oleskellut Kankaanpäässä. Se voi olla turmiollista teidän nuorelle
sielullenne.
ANNIKKI
Kankaanpään rouva on aina ollut minulle niin hyvä.
NIMISMIES
Hyvä ja hyvä... Kalja se vasta hyvää on. Pitää oikein ottaa toinen lasi.
PASTORI
Valvokaat ja rukoilkaat ettette kiusaukseen lankeisi. Tässä on teille
suuri kiusaus. Hänen elämänsä ei ole nuhteetonta.
NIMISMIES
Miksei hän mene naimisiin sen taiteilijan kanssa! Sitten saisivat elää
kuinka tahtoisivat.
PASTORI
Niin, miksei hän mene?
ANNIKKI
Saisivatko he sitten elää kuinka tahtoisivat?
NIMISMIES
Kuka heitä kieltäisi!
PASTORI
Tietysti asia sitten muuttuisi.
ANNIKKI
Mutta jolleivät he rakasta toisiaan?
NIMISMIES
Hohhoh kun oli hyvää! Erotkoot sitten. Ajakoon hänet menemään.
ANNIKKI
Minne hän hänet ajaa?
NIMISMIES
Sinne mistä hänet toikin. Maailmahan meidät kaikki elättää.
ANNIKKI
Eikö pastori sanoisi minulle jotakin raamatun paikkaa, että voisin
näyttää sen Kankaanpään rouvalle?
PASTORI
Te ette vielä, Annikki, ymmärrä näitä asioita. Luottaisitte nyt vain
minuun, kun sanon, että elämä Kankaanpäässä herättää pahennusta ja että
siitä täytyy tulla loppu.
Nimismiehen rouva ja Alma tulevat.
NIMISMIEHEN ROUVA
Tulemme vain hakemaan vähän juomista.
ANNIKKI
Tehkää hyvin.
NIMISMIES
Täällä on. Mikäs meitä kaikkia niin janottaa?
NIMISMIEHEN ROUVA
Minua rupesi janottamaan, kun kuuntelin sen Kankaanpään rouvan
keskustelua.
NIMISMIES
Oliko se niin suolaista?
POSTINEITI
Ei, päinvastoin se oli niin makeaa.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ja sitten siinä puhuttiin niin paljon janosta.
NIMISMIES
Olisitte neuvoneet juomaan kaljaa.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ei hänen janoaan sammuteta kaljalla.
POSTINEITI
Kankaanpään rouva puhui kauneuden janosta.
NIMISMIES
Teille...?
POSTINEITI
Tohtorille tietysti. Uskotulleen!... Varmaan heidänkin välillään
joskus on ollut jotakin. Ettekö luule? Sopihan se niin mainiosti:
hän oli hoitavinaan sairasta miestä ja hakkaili nuorta rouvaa.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ei hän koskaan ole koettanutkaan peittää, ettei hän miehestään
välittänyt.
POSTINEITI
Ei puolta vuotta mies vielä ollut haudassa maannut, kun hän jo
heitti surupukunsa. Ja äitinsä jälkeen ei hän käynyt mustissa kahta
kuukautta...
NIMISMIEHEN ROUVA
Silloinhan tämä taiteilija tuli taloon! Ja talossa oli ilot ja riemut.
NIMISMIES
Ne olivat helkkarin hauskoja ne Klaran päivät silloin!
NIMISMIEHEN ROUVA
Että kehtaatkin! Ei sitä tahtonut iljetä katsella kuinka te kaikki
miehet olitte hulluina.
NIMISMIES
Se oli niin kaunis. Ei sille luonnolleen mitään mahda.
POSTINEITI
Tohtorin minä aina muistan, kuinka se hyppäsi sen perässä, huivi
käsivarrella, »ettei rouva Waal vain kylmettyisi...» Miksei se rouva
ottanut tohtoria?
NIMISMIEHEN ROUVA
Oletko hullu! Ei sitä niin vain voi ottaa miestä jonka vaimo elää.
POSTINEITI
Parantumattomista mielenvikaisista saa eron milloin vain... Jaa, jaa,
Kankaanpään rouva se siihenkin on syypää, että se avioliitto meni
rikki...
NIMISMIES
No, no, no... Tohtorin rouva oli kipeänä ennen kuin Klara näille maille
tulikaan.
POSTINEITI
Mutta vasta sitten siitä tuli mielisairaus, kun tohtori rupesi
Kankaanpään herraa hoitamaan.
NIMISMIEHEN ROUVA
Eipäs vain tänä iltana ole kehdannut ottaa taiteilijaa tänne.
POSTINEITI
Kun sentään pastorikin on täällä...
NIMISMIES
Ei se pelkää pippiä eikä pappia.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ei se pelkää eikä häpeä. Kyllä minua iljetti kun se puhui tohtorille
siitä kauneuden janosta. Ihan niinkuin se olisi ollut joku
välttämättömyys, jokapäiväinen leipä tai muu sellainen.
POSTINEITI
Ja missä ihmeessä se on tämän ajan ollut, kun ei se sanonut osoitettaan
kellekään ihmiselle?
NIMISMIEHEN ROUVA
Se on niin salaperäinen juttu, että...
NIMISMIES
Niin sitä pitää, jos mielii lystisti elää!
POSTINEITI
Ei kai se vielä olisi raaskinut lohjeta sieltä, jollei Mikko olisi
hommannut lakkoa!
NIMISMIEHEN ROUVA
Se Mikko on poika!
NIMISMIES
Hän kiertää Mikon sormensa ympäri kuin haivenen vain. Mikko oli häneen
niin pikiintynyt, että olisi ollut valmis lyömään herra vainajaa
päähän...
NIMISMIEHEN ROUVA
Mutta Mikkoa ei enää kierretä — hän on nyt työväen käsissä.
POSTINEITI
Ja Anttilan Mandan! Sillä on lujat kourat, se on työihminen.
NIMISMIES
Tässä voittaa Kankaanpään rouva. Se nähdään!
POSTINEITI
Sitten ei kanssa ole oikeutta maailmassa!
NIMISMIES
Älä sinä... jos minä kantelen, niin et enää pääse Klaran päiville.
POSTINEITI
Minä en missään tapauksessa pistä jalkaani Kankaanpäähän.
NIMISMIEHEN ROUVA
Enkä minä! (Miehelleen.) Etkä sinä! Tällaista ei kukaan voi katsella.
Papiston pitäisi ryhtyä asiaan. Tämä on jo julkista pahennusta
herättävää.
NIMISMIES
Kyllä pastori tekee puhdasta! Hän pelkää Annikin sielua.
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! Saatte nähdä että he pian ovat kihloissa.
POSTINEITI
Hsss!
Menevät puutarhaan.
MIKKO hetken perästä huoneestaan, lakki takaraivolla, savuke hampaissa.
Huutaa ruokasalin ovelta:
Onko emäntä täällä? Päivää äiti. Jos Kankaanpään rouva nyt kysyy minua,
niin sanokaa, ettei minulla enää ollut aikaa odottaa.
EMÄNTÄ
Mutta tuleehan hän heti. Älä nyt mene. Äidilläsikin olisi puhumista.
MIKKO
No, ehditäänhän niistä vielä.
EMÄNTÄ
Koskas niistä ehditään? Ethän sinä enää koskaan ole kotona.
MIKKO
Ei, ihan totta, minun on oltava työväenyhdistyksen talolla.
EMÄNTÄ
Siellähän sinä nykyään asut. Mutta sano nyt kerrankin: aiotko sinä
todella sen tytön naida?
MIKKO
Se on selvä se! Syksyllä ovat häät. Ensi käräjissä asia vahvistetaan.
EMÄNTÄ
Voi, voi sentään!... Älä nyt vielä mene... Minä vain, kun hän on
niin toista säätyä...
MIKKO
Mitä toista säätyä?
EMÄNTÄ
Eihän hän ole käynyt mitään koulua.
MIKKO nauraen.
Ennakkoluuloja, äiti! Minä selittäisin teille, mutta kun te olette
niin pimitettyjä, ettette mitään ymmärrä. Katsokaas nyt: minä tahdon
takaisin kansaan, terveeseen, työtätekevään kansaan, josta me
rusthollarit olemme eronneet. Tämä tyttö vie!
EMÄNTÄ
Mitenkäs me olemme työtätekevästä kansasta eronneet?
MIKKO
He hommaavat tuolla missä lienevät pirtin nurkissa — te täällä
herrasväen kanssa. Eikö ole erottu?
EMÄNTÄ
Mitä Jumala sitten antoi toisille enemmän lahjoja kuin toisille — eikös
hän itse silloin tehnyt eroa?
MIKKO
Se on herrojen itsepuolustusta. Jumala loi kaikki tasa-arvoisiksi...
EMÄNTÄ
Älä nyt mene. Puhu nyt vähän... siitä... tytöstä.
MIKKO
No niin — mikä häntä vaivaa? Eikö ole kelpo tyttö? Ja kaunis tyttö?
Ei mikään herrashempukka, joka kaatuu kun puhaltaa, vaan oikea
kansankaunis, terve ja tukeva. Ja hänellä on kansan terve järki — ei
mikään koulujärki, vaan järki josta voi kehittyä vaikka mitä...
EMÄNTÄ
No, kun edes kerran puhut. Mutta ettekö te nyt voisi antaa papin
vihkiä...
MIKKO
Pitäisikö meidän todella menetellä vakaumustamme vastaan! Mandakaan ei
siihen koskaan suostuisi...
EMÄNTÄ
Kyllä hän vain, torpan tyttö, saa suostua siihen mitä sinä...
MIKKO
Että viitsittekin, vanha ihminen! Siinä te nyt näette, ettei teidän
kanssanne kannata puhua...
EMÄNTÄ
Mutta tarvitsemmehan me kaikki Jumalan siunausta, kun otamme tärkeän
askeleen...
MIKKO
Koettakaa nyt ymmärtää, että avioliitto on yhteiskunnallinen toimitus,
niinkuin mikä muu tahansa. Ulkomailla on tämä siviiliavioliitto
jo aivan yleinen ja on kunkin yksityinen asia, tahtooko hän
kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset...
EMÄNTÄ
Kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset! Aijai kuinka sinä puhut!
MIKKO
En minä nyt pahaa tarkoittanut, mutta kun ei teitä saa ymmärtämään.
EMÄNTÄ
Mutta kun ne sanoo, ettei tämä ole samaa kuin se siveeliavioliitto
siellä ulkomailla. Että tämä on hätäavioliitto. Ja kun kuuluu pitävän
jättää oikeuteen sellainen ruma paperi...
MIKKO
Minä myönnän, että se on hätäkeino, mutta emme me ikinä tähän maahan
saa siviiliavioliittoa, jos kaikki vain kiltisti menevät papin luo...
Ei äiti, älkää te ruvetko toisten vakaumusta loukkaamaan... En minä
muuten ymmärrä teitä tässä asiassa, te kun aina olette teroittanut
lastenne mieliin annetun sanan sitovuutta.
EMÄNTÄ
Annetun sanan sitovuutta...? Niin, annetun sana sitovuutta... Mutta...
odota nyt vähän... kun et sinä ole tuonut morsiantasi tänne, että
äitisi olisi saanut hänet edes nähdä...
MIKKO
Minä tuon hänet paikalla kun tiedän, ettei häntä täällä loukata.
EMÄNTÄ
No, siinä se rouva onkin.
Poistuu ruokasaliin, viittaa Annikin, joka on tullut Klaran kanssa,
mukaansa. Sulkevat oven.
KLARA
Ei mutta!... Onko tämä maisteri Vahanta? Te olette kovasti muuttunut.
Oletteko te kasvanut... vai...?
MIKKO
Kasvanut!... Kenties.
KLARA
Tehän olitte poika... jota minä...
MIKKO
Taisin olla...
KLARA
Te poimitte minulle kukkia ja souditte venettäni...
MIKKO
Minä kuulin että teillä oli minulle asiaa...
KLARA
Me jäimme kerran sateeseen ja seisoimme suuren puun alla... Nyt minä
muistan...
MIKKO
Ja kun me tulimme kotiin, oli teidän sairas miehenne ryöminyt ikkunaan
vakoilemaan meitä ja...
KLARA
Niin... Niin... Niin!
Äänettömyys.
MIKKO
No, mitäs Wieniin kuului?
KLARA
Wieniin? Ai niin, käväisinhän minä sielläkin... Näin kaksi uutta
Klingeriä — ja vanhat tuttavani hovimuseossa.
Äänettömyys.
MIKKO
Jaksoivatko Titianin naiset hyvin?
KLARA
Hyvin. »Syntinen vaimo» oli ihana. Ja »Pyhä Justina» — ah! Muistatteko?
Pyhään Justinaan minä olen aivan rakastunut. Keskellä seisoo nainen —
oi niitä kasvoja! ruskeat hiukset, herkkä, hieno poski... silmät maahan
luotuina, pehmeät, sametinlaheat silmäkannet...
MIKKO
Minä olin liian lyhyen ajan Wienissä muistaakseni niitä kaikkia.
KLARA
Kun te nyt ensi kerran käytte Wienissä, täytyy teidän...
MIKKO
Ei taida niin äkkiä tulla matkaa Wieniin. Ne ovat herrashuveja.
KLARA
Nälkäisten leipää, ikävöitsevien lohdutusta ne ovat.
MIKKO
Ohhoh! Kuinka kävisi sitten niiden, jotka eivät ikinä Wienistä näe
untakaan?
KLARA
En tiedä! Minä vain en voisi elää ilman niitä, ilman kauneutta... Eikä
teilläkään ole oikeutta maatua tänne...
MIKKO
Ei sitä ehdi maatua, kun silmät ovat avautuneet näkemään joukkojen
taistelun oikeuksiensa puolesta. Nähdä ihmisten heräävän itsetietoiseen
elämään — se on kauneutta, suurempaa kuin kaikki muu!
KLARA
Entä te itse, te itse?
MIKKO
Minä? Minä olen pisara meressä, kipinänä tuhansien joukossa.
KLARA
Samanlaisena kuin tuhannet muut — sitä erämaata! Ettekö te tee syntiä
pyhää henkeä vastaan, kun te tapatte itsestänne sitä mikä teille ja
vain teille on ominaista ja jonka juuri sillä ominaisuudellaan on
määrä rikastuttaa maailmaa? Eikö teidän tule kehittää sitä korkeimpaan
kauneuteen?
MIKKO
Vaikka tuhannet ympärilläni sortuisivat rumuuteen ja elämän kovuuteen...
KLARA
Mutta mitä hyötyä teistä on kenellekään, jos te pala palalta rääkkäätte
itsenne kuoliaaksi? Vain sillä lailla että olette itsellenne
uskollinen, voitte tulla onnelliseksi ja vain onnellisena voi teistä
olla iloa muille. Uskokaa minua: onnettomat, särkyneet ihmiset eivät
tuota onnea.
PASTORI tullen puutarhasta.
Terve, Mikko. No, kerrankin sinut näkee. Taidan häiritä herrasväkeä...
MIKKO
Me tässä vain uusimme vanhoja muistojamme.
PASTORI
Niin, sinä Mikkohan kuulut paljon oleskelleen Kankaanpäässä.
MIKKO
Wienistä meillä on yhteisiä muistoja.
PASTORI
Kysyisin vain koska saisin tavata rouva Waalia.
KLARA
Likipäivinä ei minulla ole aikaa. Täytyy keskustella työväen kanssa,
sitten matkustaa herra Brandt ja...
PASTORI
Matkustaako herra Brandt? Kokonaan pois Kankaanpäästä?
KLARA mitaten häntä pitkään.
Herra Brandtilleko teillä sitten onkin asiaa?
PASTORI
Ei. Mutta ehkä rouva Waal voi arvata mitä asiani... olisi koskenut.
KLARA
Vai niin, vai niin! Vai oli teidän tarkoituksenne tulla minun talooni
määräämään mitä minun on tekeminen — niinkö? Menkää naimisiin sen tai
sen miehen kanssa — tai ajakaa hänet talosta! — sitäkö teidän piti
tulla sanomaan?
PASTORI
Minä iloitsen, että rouva Waal on minut ymmärtänyt.
KLARA
Kyllä minä papit tunnen! Mitä te minusta tahdotte? mitä oikeutta teillä
on sekaantua minun asioihini?
PASTORI
Me emme kylmästi saa ajatella: »olenko minä veljeni vartija?»
MIKKO
Suo anteeksi, mutta meillä on rouva Waalin kanssa asioita.
PASTORI
Minä jo sainkin asiani suoritetuksi. En millään lailla tahdo häiritä.
(Poistuu.)
KLARA
Aaa, minä en kärsi tuota miestä.
MIKKO
Enkä minä.
Äänettömyys.
KLARA
No niin. Minun on kai teitä kiittäminen siitä, että keväällä,
kiireimpänä toukoaikana, Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi.
MIKKO
Minun ansioni tässä asiassa on sangen pieni. Työväki nousi taisteluun
ihmisoikeuksiensa puolesta — siinä kaikki.
KLARA
Te sanotte: työväki nousi taistelemaan ihmisoikeuksiensa puolesta; minä
sanon: Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi. Me tarkoitamme kai
samaa.
MIKKO
Ei, me emme tarkoita samaa. Tässä on vastakkain suuren ihmisenemmistön
oikeus ja yksityisen etu...
Äänettömyys.
KLARA
Entä yksilön oikeudet? Minun oikeuteni? Suurilla ihmisenemmistöilläkö
vain on oikeudet?
MIKKO
Tahtokoot kaikki kuulua suureen ihmisenemmistöön, niin pääsevät
osallisiksi samoista oikeuksista! Siihen on kuin onkin nyt tultu,
ettei raatajaluokka enää halua katsella kuinka laiskat nauttivat työn
tulokset. Sen pitää itsensä päästä niistä osalliseksi.
KLARA
Mistä tuloksista siis Kankaanpään työväki nyt tahtoo päästä
osalliseksi? Mitä siltä puuttuu? Onko missään sellaisia asuntoja
kuin meillä, maksetaanko missään sellaisia palkkoja? Te tiedätte,
että minä olen antanut rahojen mennä. Minä sain mieheni eläessä
tarpeeksi kitsastelusta. Minä elän itse hyvin ja minä tahdon, että
heilläkin on hyvä. Juhlia minä heille pidän, minä... minä... Jos he
vuokraavat valtiolta maata, ei heillä tule olemaan puoleksikaan niin
huoletonta...
MIKKO
Tekisikö teidän mieli vaihtaa itsenäisyytenne huolettomuuteen toisen
palkkalaisena?
KLARA
On aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan
itsenäisiä, joilla ei edes ole sitä kaipuuta.
MIKKO
Siksi, että vuosisatojen läpi toisten otsaan on lyömistään lyöty
orjanleimaa. Jahka olot muuttuvat, nostaa ihminen tietävänä ja
tahtovana otsansa, josta orjan leima on kulunut pois. Silloin ei enää
ole juopaa, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia.
ANNIKKI
Oikeinko te todella uskotte tasa-arvoisuuteen! Luonto tekee siinä
suhteessa enemmän vääryyttä kuin kukaan meistä ihmisistä. Vai ovatko
teidän mielestänne esimerkiksi... pastori Rantala ja... siskonne
Annikki tasa-arvoisia, vaikka ulkonaiset edellytykset ovat samat? Toinen
ihminen syntyy pieneksi ja alhaiseksi, toinen suureksi ja siivekkääksi
ja vaikka te loisitte olot kuinka tasaisiksi, ette te ihmisen henkistä
minää ikinä tee tasa-arvoiseksi. Nostakaa se alhainen vaikka pilven
laidalle, niin se pysyy matalana. Ja sulkekaa se suuri vaikka häkkiin,
niin sille aina kasvaa uudet siivet niiden sijaan, jotka se räpyttelee
rikki rautaristikkoja vasten.
Äänettömyys. Vieraat puutarhasta lähenevät.
MIKKO
Minä uskon kehitykseen... Muuten neuvoisin teitä puhumaan työväkenne
kanssa. Ehkä tekin vielä heräisitte näkemään mikä mahtava virta vyöryy
halki maan, mikä komea työ on tekeillä: ihmisten vapautus.
Äänettömyys.
KLARA
Minä olen jo kutsunut kokoon alustalaiset. Ylihuomenna... Tulkaa
mukaan tekin!
MIKKO
Kiitoksia... Eivät he minua kaipaa, kyllä he tietävät mitä sanovat ja
tekevät.
KLARA
Itseni takia minä puhun. Minä ajattelen aina itseäni. Minä haluaisin
puhella kanssanne enemmän.
MIKKO
Onhan teillä siellä... puhekumppaneja...
KLARA
Mitä puhekumppaneja... Te tulette! Teidän täytyy puhua minulle siitä...
mistä te äsken puhuittekaan? Ihmisten vapautuksesta!
MIKKO
Työväki teidän ympärillänne puhuu siitä... Morsiameni tulee juuri
ylihuomenna minua tapaamaan.
KLARA
Morsiamenne... Oletteko te kihloissa...?
MIKKO
Olen. Olen minä.
Kumartaa, poistuu kiireesti eteisen ovesta.
KLARA hänen jälkeensä.
Niin, niin. Mutta tulettehan te!
Vieraita astuu puutarhasta parvekkeelle.
POSTINEITI
Ei, ei, emäntä. Täytyy mennä nukkumaan. Posti lähtee aikaisin.
NIMISMIEHEN ROUVA
Sinä mahdut kyllä meidän hevoseemme niinkuin ennenkin...
POSTINEITI
Kiitos... minä kävelen mielelläni, kun on näin kaunis ilta.
KANTTORI
Minä kävelen myöskin...
NIMISMIEHEN ROUVA
Ahaa, ahaa... sitten se on toinen asia...
Esirippu.
II NÄYTÖS
Kankaanpään sali, korkea, kaunis herrassali. Ovia ruokasaliin ja
eteiseen. Puutarhaan parveke. Näkyy hiekkakäytäviä, kukkalavoja,
lehtimaja sälesohvineen: taempaa järvi. Suljetun flyygelin ääressä
istuu BRANDT, kalpeana, kärsivän näköisenä, valkoiset kädet ristissä
flyygelin kannella. Klara tulee puutarhasta, helma täynnä apilaa, johon
ihastuneena upottaa kasvonsa.
KLARA
Oi kuinka työ käy! Komeaa on nähdä tuollainen suuri, lemuava kenttä,
jolta heinä kaatuu ihmisen tahdosta. Tuossa saat kukkia! — Tunne nyt,
tunne nyt! Niittokoneet ja hevosharavat olivat työssä, mutta minun
tuli ikävä viikatteita ja minä panin osan väestä niittämään. Kai ne
ihmiset pitivät minua vähän hulluna... Voi kuinka viikatteet soivat ja
kiiltävistä teristä sataa tuoksuvaa heinää ja miesten hihat ja tyttöjen
huivit helottavat auringossa. Sinä voit nähdä sen tänne asti. Tule nyt
katsomaan! Ei, heidän täytyy saada kahvia... oikein »vehnäskahvia»!
(Katoaa hetkiseksi ruokasaliin ja palaa, kädessä avainkimppu.) Sillä
eilisellä juhlalla oli suurenmoinen vaikutus. Juhlilla ja seremonioilla
on aina suuri vaikutus. Tästä maailmasta tulisi erämaa, jollei ihminen
panisi toimeen juhlia... Minä rakastan kirkkoja joissa suitsutus
tuoksuaa ja alttarilla kukkivat liljat, minä rakastan häitä ja kauniita
morsiamia... minä rakastan heinän tekojuhlia ja elojuhlia ja...
BRANDT
Jäähyväisjuhlia.
KLARA
Jäähyväisjuhlia — ja tervetuliaisjuhlia. Palaathan sinä...joskus,
suurena ja kuuluisana. Siksi minä hankin tänne oikein suuren
konserttiflyygelin.
BRANDT
Ethän sinä ole antanut minun soittaa tätä pientäkään. Anna minulle
avain. Jäähyväissoitto vain! Anna minulle avain.
KLARA
Etsi!
BRANDT
Sinä tiedät, että olen joka paikan etsinyt.
KLARA
Olet huonosti etsinyt.
BRANDT
Etkö sinä nyt tänäkään iltana salli minun soittaa?
KLARA
Saat, saat, saat! Mutta etsi nyt vähän. Avain on tässä huoneessa.
BRANDT
Se ei ole täällä... Mihin sinä nyt olet sen pannut?
KLARA
Se on koko ajan ollut täällä.
Brandt etsii. Klara seisoo nauraen ja keikaillen helistämässä
avainkimppua sen mukaan kuin Brandt lähestyy avainta.
KLARA
Minä panin sen nimenomaan sellaiseen paikkaan, että sinun täytyisi
etsiä, mutta että sinä myöskin voisit löytää. No mutta... kuka on
niin tyhmä. Etkö kuule, että minä helistän, nelistän. No, no... no!
(Nauraa.)
BRANDT
Onko se todella voinut olla täällä kaiken aikaa?
KLARA
On.
BRANDT avaa kannen.
Minä saan taas soittaa! Sinä sallit sen. (Soittaa hetkisen) Etkö sinä
enää pelkää?
KLARA
Soita nyt vain!
BRANDT
Kuinka et sinä enää pelkää? Voi, minussa asuvat tänään kaikki
epäilyksen henget.
KLARA
Ne ovat asuneet sinussa kauan.
BRANDT
Kuinka sinä tänään olet nuori!
KLARA
Olenko!
BRANDT
Vaikka minä matkustan pois. Tai senkö tähden sinä oletkin niin nuori?
KLARA
Mutta joko sinä nyt taas alat? Ymmärräthän sinä että tästä täytyy
tulla loppu. Ethän sinä, sinä voi tyytyä soittamaan täällä
maaseutukaupungeissa. Eihän se työ sovi sinulle. Ja eihän ihminen voi
elää ilman työtä. Jahka nyt tohtori tulee, niin hän selittää sinulle,
ettei ihminen saa tyydytystä ennen kuin hän oikein on kiinni työssä.
BRANDT
Jos minä tietäisin, että sinä vain siksi ajat minut luotasi!
KLARA
Mutta minäkö ajan? Yhdessähän me jo sovimme sen asian. Elämä on eroa
täynnä. Siihen täytyy alistua... Tuleehan täällä tyhjää...
BRANDT
Niinkuin oli ennen tuloani — sinä värisit vilusta...
KLARA
Värisin vilusta...
BRANDT
Minä lämmitin sinut ja herätin sinut eloon — niin sanoit.
KLARA
Sanoinko!
BRANDT
Etkö sinä muista?
KLARA
Muistan, muistan!
BRANDT
Tähän suureen taloon, jossa kuolema vielä tuntui, tuli elämää. Niin
sinä silloin sanoit.
KLARA
Sanoinko!
BRANDT
Sinä et muista!... Vinnillä jyski ja vainajan huoneessa kummitteli...
KLARA
Mutta minähän olin sairas...
BRANDT
Entä se meidän ensimmäinen iltamme... silloin minun konsertissani?
Sinä istuit kuin sammuneena ja vähitellen, vähitellen alkoi sinussa
kyteä. Vihdoin sinä purskahdit itkuun. Minä tunsin kuinka jäät läksivät
ja vapautus alkoi... Kuule, odotatko sinä jotakin?
KLARA
En. Tai tietysti. Odotanhan minä tohtoria ja Annikkia.
BRANDT
Sitten sinä tulit minua tapaamaan. Sinun kasvoillas näkyi vielä elämän
ja kuoleman taistelu... Mutta elämä oli voittanut... Niinkuin sinä
iltana en minä enää koskaan soita.
KLARA
Soitat, soitat! Sinun pitää soittaa!
BRANDT
Sinä tahtoisit...?
KLARA
Tietysti tahtoisin!
BRANDT
Ensi aikoina olit sinä niin mustasukkainen soitolleni, ettet kärsinyt
ohikulkevien pysähtyä kuuntelemaan, sinä usutit koirat...
KLARA
Mutta minähän olin sairas...
BRANDT
Sairas, sairas! Onko kaikki sitten ollutkin sairautta? Sekin
elokuun yö...
KLARA
Mutta nyt sinä olet kerjännyt minulta avainta etkä kuitenkaan soita...
Kohta tulee Annikki ja tohtori. Ja sitten sinun täytyy lähteä. Ovatko
tavarasi kunnossa?
BRANDT
Sinä et saa meidän muistojamme unohtaa!... Joka kerta kun sinä tästä
kuljet, pitää sinun muistaa, että tässä sinä seisoit, keskellä kuutamon
valoa...
KLARA
Tuuli ryski ovissa. Minä luulin, että joku ovi oli jäänyt auki.
BRANDT
Se ei ole totta. Sinä odotit minua. Minä otin sinut syliini ja kannoin
pois...
KLARA
Mutta miksi, miksi, miksi... sinä teet eron vaikeammaksi kuin se jo on?
BRANDT
Kun se vain olisikin sinulle vaikea!
KLARA
Mutta etkö sinä ymmärrä että minäkin taistelen...
BRANDT
Taisteletko? Onko se totta? Miksi meidän sitten pitää erota? Emmekö
kuulu yhteen, me kaksi yksinäistä ihmistä?
KLARA
Ei! Sinun pitää lähteä ihmisten joukkoon ja alkaa heissä vapautuksen
työ, niinkuin kerran minussa.
BRANDT
Vapautuksen työ?
KLARA
Niin, kaikki mitä ihmisessä on hyytyneenä ja turtuneena, pitää sinun
soittaa eloon. Ennen myrskyä soi merellä outoja ääniä — ne äänet pitää
sinun panna soimaan ihmissieluissa. Sinun pitää panna käymään kaikki
seisahtunut, väljähtänyt, sekä kaunis että ruma. Silloin nousee myrsky
ja alkaa vapautus.
BRANDT
Näin et sinä koskaan ole puhunut.
KLARA
Se on kai vasta nyt minulle selvennyt.
Äänettömyys.
BRANDT
Mikä sinulle oikein on selvennyt?
KLARA
Se, että minä olin kuoleman sairas. Kaikki minussa oli pysähtynyt ja yö
leveni kuin syöpä. Silloin sinä tulit ja vapautit minut. Etkö sinä nyt
ymmärrä mikä ihana työ se oli ja että sinun pitää lähteä vapauttamaan
niitä lukemattomia, jotka huutavat vapauttajaa...
BRANDT
Minä tahdon vain pitää sen yhden, jonka olen vapauttanut. Sinut, sinut!
KLARA
Ei! Kokoa nyt voimasi! Ole mies. Oi Georg, Georg, älä mene noin lamaan,
minä en jaksa sitä katsella... Anna minulle anteeksi... jos olen
rikkonut sinua vastaan...
BRANDT
Ei minulla ole mitään anteeksiantamista, sillä en tahtoisi mitään
tekemättömäksi. Tahtoisitko sinä...? Riittävätkö sitten sinulle ne
kurjat muistot, joista ennen elit?
KLARA
Ei, ei, ei. Ei minulle riitä mikään menneestä. Minun on nälkä ja jano
ja ikävä. Nyt minä olen tullut terveeksi ja tahdon elää...!
BRANDT
Sinä olet tullut terveeksi, minä sairaaksi. Siksikö sinä tahdot minusta
päästä?
KLARA
Ei, ei, ei! Älä tutki äläkä kysy. Sinun täytyy lähteä, se on
välttämätöntä. Miksi ottaa se niin raskaasti? Sellaistahan tapahtuu
joka päivä. Ihmiset tutustuvat, viettävät yhdessä hetken ja eroavat.
Ei, ei, ei... me emme saa heltyä. Sinä menet suureen maailmaan, kohti
loistoa ja mainetta...
PALVELUSTYTTÖ oveen koputtaen.
Nyt kahvi on valmista. Tuleeko rouva itse...?
KLARA
Menkää te tytöt edellä. Minä tulen heti.
Tyttö lähtee.
BRANDT
Menetkö sinä?
KLARA
Ja sinä tulet mukaan...
BRANDT
Älä mene!
KLARA
Enhän minä kauan ole. Sinä panet sillaikaa kuntoon tavarasi.
BRANDT
Entä sinun jäähyväisvieraasi?
KLARA
Hehän tulevat heinäväen ohi. No niin — me olemme niin reippaita ja
ymmärtäväisiä! (Menee.)
Brandt painuu soittokonetta vasten, alkaa soittaa, mutta lopettaa
samassa. Lähtee. Hänen askeleensa kuuluvat yläkerrasta. Hetkisen on
näyttämö tyhjänä. Sitten Klara ja tohtori.
KLARA
Ei, ei, ei. Tytöt tulevat mainiosti toimeen ilman minua
TOHTORI
Minäkin olisin mielelläni ollut mukana.
KLARA
Ei ole enää niin paljon aikaa. No, katsokaas nyt tohtori: koko lakko
meni myttyyn! Minä pidin juhlat, keskusteltiin, tanssittiin. Ja tänään
ovat kaikki työssä. Se oli sentään komeaa, kun he selittivät, että he
tekevät lakkoja tekemistään, kunnes luonnottomat maanomistussuhteet
lakkaavat. Brandt oli niin haltioissaan, että sävelsi laulun heidän
kunniakseen.
TOHTORI
Vai niin, vai niin. Näyttää siltä kuin sosialistinen kipinä olisi
pudonnut tänne Kankaanpäähän.
KLARA
Mutta se ei enää ollut kaunista, kun he illalla olivat humalassa...
TOHTORI
Matkustaako Brandt todella?
KLARA
Matkustaa.
Äänettömyys.
TOHTORI
Minä valitettavasti en voi viipyä kuin hetkisen...
KLARA
No... taas joku sairaana?
TOHTORI
Kotona vain.
KLARA
Teidän rouvanne?... Pelkääkö hän yhä minua?
Äänettömyys.
TOHTORI
Hän oli parempi, kun te olitte poissa... Minun täytyy lakata käymästä
täällä.
KLARA
Ei, tohtori, en minä voi teitä kadottaa, te joka uskollisesti olette
tukenut minua kaikissa raskaissa vaiheissa.
TOHTORI
On niin paljon jota ei voisi ja jota kuitenkin täytyy... Tuossa
tullessani johtui mieleeni eräs päivä, jolloin lähestyin Kankaanpäätä
niinkuin nyt. Te olitte ollut niin sairas. Mutta silloin kuulin soittoa
tielle asti ja te tulitte vastaani kukkakimppu rinnassa ja minä näin,
että te... paranette... Brandt oli tullut taloon.
KLARA
Niin, mutta nyt hänen täytyy lähteä... Tohtori, te joka teette niin
kauheasti työtä, ymmärrättehän te, ettei hänellä täällä ole työtä.
TOHTORI
Mutta tehän jäätte niin yksin, ja tehän lopulta kuitenkin rakastatte
Brandtia.
KLARA
En!
TOHTORI
Vain rakkaus saattoi teidät silloin pelastaa. Uskokaa minua: minä
näen tässä asiassa selvemmin kuin te... Olin lähettänyt vaimoni
mielisairaalaan ja elin vain tehdäkseni teidät terveeksi...
KLARA
Niin, niin, tohtori, te olitte minulle niin hyvä...
TOHTORI
Hyvä — en!... Te kuihduitte kuihtumistanne minun käsissäni. Brandt
teki teidät terveeksi. Älkää karkottako häntä...
KLARA
Ei, ei, ei, tohtori. Minä en enää voi kahlehtia itseäni ilman
rakkautta. Te näitte kuinka viheliäistä se oli. Antakaa minun elää,
elää!
TOHTORI
Rakkaus... mitä teistä rakkaus sitten on?
KLARA
Rakkaus... kuinka minä voin sen sanoa? Se on elämää ja riemua ja voimaa!
TOHTORI
Se on kärsimystä ja velvollisuuksien täyttämistä ja voimaa siihen ja
iloa siitä.
Äänettömyys.
KLARA
Tuo teidän oppinne painaa maahan ja minun pitää saada nousta ja lentää!
(Brandtin askeleet lähestyvät.) Kas kuinka Annikki viipyy.
TOHTORI
Hän näkyi puhelevan niityllä jonkun naisen kanssa.
KLARA
Ettehän te vain kehoita Brandtia jäämään?
TOHTORI
En... Olisin vain tahtonut suojella teitä... Katsokaa, te... Mutta
saarnat eivät auta. Meidän itsemme täytyy elää läpi kaikki...
Brandt tulee.
KLARA
No, siinä sinä oletkin. Ajattele, Georg, kuinka ikävää: tohtori ei
voikaan viipyä.
Annikki tulee verannalta. Tervehtivät.
TOHTORI
Niin, vainioni on taas huonompi.
BRANDT
Sepä ikävää.
TOHTORI
Kenen kanssa te, neiti Vahanta, äsken puhuitte?
ANNIKKI
Mandi Anttilan kanssa.
TOHTORI
Sitä minä vähän ajattelin!
KLARA
Kenen?
ANNIKKI
Mikon morsiamen...
KLARA
Aaa! Missä hän oli?
ANNIKKI
Heinäväen joukossa.
KLARA
Täällä meillä? Kankaanpään vainiolla!
TOHTORI
Aikooko veljenne toden teolla hänet naida?
ANNIKKI
Kyllä kai...
TOHTORI
Rohkea mies.
BRANDT
Sen minä sanon, että sellaista sosialismia täytyy ihailla. Siinä on
henkeä ja elämää!
TOHTORI
Eikö Mikko pitänyt jostakin ylioppilasneidistä...
BRANDT
Sanotaan hänen joskus pitäneen Kankaanpään rouvasta.
KLARA
Sanotaan niin paljon.
TOHTORI
Ne ovat lasten leikkejä.
KLARA
Lasten leikkejä! (Itsekseen.) Täällä, täällä, Kankaanpään vainiolla!
TOHTORI
Kyllä minun nyt vihdoinkin täytyy lähteä. (Hyvästelee. Klaralle:)
Voikaa hyvin.
KLARA
Kovin ikävä, ettette voinut viipyä.
TOHTORI Brandtille.
Minulle oli kasaantunut kokonainen pinkka sinun kirjojasi. Totta sinä
saat ne vielä mahtumaan. (Lähtevät eteiseen.)
KLARA
Tulethan sitten tänne, Georg, laivan lähtöön ei ole kovin pitkä aika!
(Annikille:) Mitä hän sinulle sanoi?
ANNIKKI
Että hän... rakastaa minua.
KLARA
Kuka...? Kuka...?
ANNIKKI
Pastori... Ai, enhän minä sitä vielä kertonut.
KLARA
Pastori! Vai on hän sen sanonut. Hänellä oli kiire .. Vai niin, vai
niin! Mutta se Anttilan tytär...?
ANNIKKI