Meijän Murtolahteen viittoovasta vikkerviljelyksestä vitalikkoon on
sen herrassyötink Hilipummin asunto. Ja sill on sillä Hilipummilla
vähä mukava ryökkynä. Niin tekövä ja hööl ja ovela kiänteissäsä kun
herrasimmeiseks hilipein immeinen ikkään. Täynnäsä kujetta ja konstin
kojetteluva. Mainihen sen vuan siks, että kun otti ja munnii, vanahan
mieskiäppänän kansa kometiijoo koetti. Sol se »pohjoismainen kisajuttu».
Sill ol Hilipummin ryökkynällä niät ratoksesa tapa tuontuostai
pilikästäyvä meijännii pirtillä. Tämän kerran se tulla tuhaht, kun
minä olin ottanna ja juur justiisa panneunna kahvihalon pienentellyyn
sille meijän eukolle. Sattu niät sillä tappoo, että uamun ujjeessa
juoksuttivat meillehhii tärkeen tiijon, että ois muka Etelälahessa
Reitun Rispiinan lapsen kastaiset ja kuhtuvat kaekella tappoo meitäi
siihen siunoomajuhlaan. Vuan se meijän muer sai het kutun kuullessasa
pienen valon valakkeen piähäsä, että siin on pohjalla pontevampoohii,
että niät niissä lapsen löytäisissä miesväelle meinataan vähä niinkun
näyttee lasin laetoo — no, sanommahan sakkeilemata, että Reittu kuul
komhoijanneen viitisen litroo viinoo ja kaks koljanttia ja — no,
ymmärtää sen yskän! Ja semmosiin pittoin pittää meijän muerin aina
viimenen sanasa sannoo. Soon semmonen raitishenkinen mukamas, ettei oo
männäkkään, missee mittäi tarjotaan, iliman suurita supliikita. Kun
minä kuitennii kehkeilin juhlatamineihin työntäymään, ja muer huohmas
tässä toen tulovan, niin se turvautu lopuks siihen ussein kylliks
kiäntävään ja koeteltuun keinoosa ja kemaht porstuvanpohjakammarin
vuoteelle valittelemmaan sisuksiasa. Sai lentsusa tae luntsusa, joka
sen joka rahtierkuhtuin tultuva tappoo. Ja niin män sitte äkkiästäsä
huonoks, että ei kun jättäy hoitamaan hyväkästä. Sano jo haukkovasa
henkijään ja että erotessasa jois vielä kupin kuumoo. Kun ei sattunna
pilikotuita puita, niin pit mun sipasta pyhänuttu nurkan naulaan
ja panneutua puun pienentellyyn. Niissä hommissa minä hiäräsin hik
hatussa, kun se Hilipummin ryökkynä siihen laittautu. Mikä lie kuje
ollunna mukana, ol kun kelekka, vuan ol jalakset kun pitkospuut ja nii
ku takkietin käspuut ylös istumen takkoo tojotti.
— Mittee se Rietrikki nyt touhuvaa? kysäs multa.
— Näkköö kaet tämän toemenjuoksun, että kakluunhalakoja kapistelen.
— No mikä se nyt kesken puhteen Rietrikin riivautti nuita
nuivertammaan? Niin, justiisa julukisena ristijäispäivänä vielä.
— Nepä ne ristijäiset tähän touhunsa työnsii.
— Taes akka suaha tuas sen tavanmukasen pitotautisa? On kaet sitä
Rietrikkiä niät sinne rahtaisiin reistattu kuhtuva?
— On hyvinnii, ja kun olin ottoo ja lähtee, niin muoriin, kun ei
houkutuksesta hersynnä, pistihe se pikataut, se luntsu. Sille minä
tässä oon sielunlähtöpuita pienentelemässä. Kahvija niät pist piähän.
— Johan minä arentierasin, että —! Vuan sinne taitas ristijäisiin
Rietrikillä riitingit hyvinnii vettee?
— Minkä lie vetännä. Vuan eihään tässä ennee mitä taija. Poes sieltä
kaet olla pittää. Myöhästynnä jo muutennii kaet oesin parraasta kahusta.
— Elähään sano, Vuan jos minä niinku ottasin ja auttasin, Niätkö mikä
tämä kelekka on?
— Ka näkköö tuon.
— Tämmönen potkukelekka. Ei tarvihe kun näille jalaksille astuu ja näin
potkasta sivvauttaa välliin, niin jiäpi julukinennii taival jälelle.
Täst ois muuuten tuonne Etelälahteen myötänen mäk, ettei kun laskee
sujauttais ihan talon porstuvan pieleen. Etköhän ota ja laskee luihauta
tällä? Suathan tämän laenaks, kun sitte tultuvas tuot.
— Miel kaet sinne suunnittas ja vietink vetäs. Vuan on ikävä iliman
emäntätä lähtee ja kun henkijäsä vielä haukkoo. Hyvä suattas olla
kievarkyyti.
— No ei kylässä kiivaampoo. Slvvauta vuan salloo. Kyllä minä sillä
välin piipaun emännän pakkeille ja kahvit keetän. Sano, ett ol sairas
ja ei myöntäynnä lähtemään. Muuten, eikö tuo jo lie luntsustasa irt,
kun luuloo että lähtö jäi ja sinä jättäysit taloks. Koetahan kujjeellas
tätä konetta.
En viihtinnä ryökkynöö vastustella, vaikka viihitti aekamiehen alakoo
potkia syytöntä piennarta. Kujjeessan tälläysin kuitennii hyvin
hurskaan näkösenä kelekan jalakselle ja tarrasin kaiteista kiin. Sitten
potkasta sivvautin. Ja liikkeelle se ryökäs läht. Ihan ku irtautu ja
alako solua koht kyökin rappusia. Minä potkimaan ja tyyreemään. Aijon
tällätä sen kulun kommeest siihen kyökin etteen ja siihen seisahtoo.
Mut se ryökäs ryöstäyty ja alamäessä alako männä nii, että ves silimiin
sihaht.
Mikä lie sitte sen muerinnii sängystä nostattanna. Kaet heitti se
luntsu, kun luul lähöstä jo piästyn. Sol jo talloustoimissa ja
pistihe parraeks kyökin rapuista selin pihalle, kun minä niine
konneinen lähättäysin. Takaperin kuluk ja jottai sikiöille siinä
pelemus. En ennee nähny vauhilta tyyrätä, vuan äksäytin suoroo piätä
eukon kintuille, että olin kirvota koko kelekasta. Vuan vakavast kun
kiin pi'in, niin en nenneen vaaraan suana. Eikä siinä eukollekkaan
erin pahast käyny. Kintut vuan petti ja jalat jäi äkkiä alta ja se
kiulu käessä (kait ol juottamaan mänössä) puota puksaht istuvalleen
potkuriin. Ja niin sitä lähettiin. En ennee ies potkija tarvinna,
pysyttelinhän vuan vakavast jalaksella. Eukko ei enshättään suanu
sannookaan, vuan sitte syönty siunuustelemmaan.
— Rietrikki, herra jiesus, hulluko soon. Mihinkä se, mittee se... mikä
se...?
— Oohan iäneti ja pie kaplaista kiin... ei tässä ehitä muuta...
Eikä siinä ehittykkään. Niin män, että ellostelemmaan pan. Mutkissa
kohona kimpoil ja kiänteissä kinoksija pitkin oijustel. En uskaltanna
ennee auk'silimänä olla, vuan sulin silimän ja siunuustelin yksinän.
Muer suu auk ja silimät pyöreinä tuijotti kuin taijottu. Ei ymmärtännä
kaet, missee kyyvissä kuluk, kun niin arvoomata rekkeen ryöstäyty.
Kiulu kimpos jumala ties mihinkä muutamassa kinoksessa, ja yks puun
oksa otti multa hatun huostaasa. Aattelin, että ant männä, kun on
männäksesä, kuhan ehyvenä ies johonnii eksys.
Ylläällä mäellä ryökkynä riäky jottai ens palakinnosta, pohjoismaisista
kisoista ja mistä lie — en minä ehtinnä kuulla.
Puelmatkassa, miss on se äkkijyrkin hyppyr, näin kaukoo jonnii miehen
ylös mäkkee kävellä kyökkäsevän. Likemmä tultuva tunsin sen Etelälahen
Eenokki-rengiks. Minä het huutamaan, että tie auk taivasta myöten,
ettei niät etteen erehtys. En tiijä liekkö hihkasun viärin hoksanna tai
oisko auttopuuhat pistännä piähän, kun se ketale kuitennii tul liijan
likelle ja...
Mikä lie konneesta sipassu sen kellelleen siihen piällyspuihin
piälle, kuatu niin että kelekka rytis ja Eenokki voehkas... Vuan ei
siinä auttanna muu kun kyytiin tyytyminen. Näky Eenokki haparoevan
kiinnipi'intä...
Ol se männöö, herra vieläi varjele. Kahen ja puolen kilometrin mäkmatka
ei kun kihaht. Ja minä aattelin, että ei tämä lyst lopu limilleen,
eikä se loppunnakaan. Yhä vuan vauht kiihty, ja kun alettiin lähetä
Etelälahen pihhoo, rupes jo pelottammaan. Se niät tie juoksoo niihin
porstuvan pieleti ja siinä kurvautuu, kunneka viep jiälle vesavannolle.
Minä jo aattelin, että uijjaan sitä nyt kaikki kolome tämän lorun
lopuks avannossa... Vuan ei se tok niin tuhmast käyny. Näin jottain
harmoota sivu livahtavan. Ahah, arvelin, soon Etelälahen riih ja tuos
oi portinpylväät, tuossa piha-aetta ja nyt porstuva...!
Siinä minä sain valon piähän minnäi. Äkkinytkäyksellä minä kiänsin
kelekkoo, ja varjele sitä kiiltävöö hummausta. Lensin ainai par syltä
ilimassa porstuvan evuskinokseen, eukko tulla tuhaht mun niskaan, ja
Eenokki kahareisin meijän kahen piälle. Kelekka kimpos tuvanseinee
vasten ja särk seihtemen ruutuva, ja kaplaat ja käspuut ei ku kimpoel
ilimassa pitkin pihhoo.
Siihe sattuvat juur Reittu ja Rispiina rappusille, kun meijän kuorma
siihen suhaht. Silimät pyöreenä ne sitä puuhoo silimäel ja ihmettel
vähä, ku myö kinoksesta kiivettiin: minä hatuta ja nuttu ja liivit
auk ja napita, muer huivita ja luussin hihat rikki, käessä vielä
kiulun käspuu, Eenokki kans hatuta ja toinen rukkanen tiessään, koko
ruumis kun ruumenina. Vuan kyllä ne sitte siunuustel ja vähä monneen
kertaan toivottivat meijät terveeks, ku kuulivat asjan. Nol jo Eenokin
ehättäneet meitä hakemaan, ja myö tuotiin Eenokkihhii samassa kyyvvissä
takas.
Julumat juhlathan niistä paesu, eikä eukkokaan ennee luntsusta
viihtinnä valitella. Vasta uamulla minnäi kottiin kompuroin sieltä.
Hattu löyty västä kevättalvella korkeen kuusen yläoksilta ja eukon
huivi errään pisteaijan seipäästä, vissiinnii viitisentoista
vitalikkosylen piässä tiestä.
Vuan kyllä minä sitte sitä ryökkynöö vähä korreesti kiitin niistä
»pohjoismaisista kisoista».