Huvilassa ken yksin kulkee yössä
yli permannon palkkien kirkuvien,
ja katsoo kuiluihin vetten vyössä?
Mitä polkevi, haamu valkoinen,
siro jalkasi, kaunis ja karkeleva?
Sai ennen se säälittä tallata
sydänverta, mi tiellesi merkkejä loi.
Oi!
Kätes värjyvän alla miks kosketin kaikuu
niin tummasti illan tuulessa,
talo autio että vuorella raikuu?
Karun rannikon vaimo valkea?
Ah, haudasta mustan soittimen
oma itsesi nousee murheellinen.
Iloks muille murheesi sittenkin soi.
Oi!