MARIA. Aina vaan lisää työtä. Toivotan menestystä uudessa toimessanne!
(Soitto on alkanut salissa ja nuoret menneet tanssimaan.)
LUMIALA. Hieron juuri kauppoja, myyn vanhan liikkeeni, muutan kaikki
rahaksi. Sen vuoksi suostuin kiinnittämään itseäni tähän
pankinkonttorin johtoon.
MARIA. Parempaa vaalia eivät olisi voineet tehdä. Tehän tunnette
varallisuussuhteet ja liike-elämän täällä perinpohjin ja osaatte pitää
pankin puolta.
LUMIALA. Sehän se lienee tarkoituskin. Kun kukin pitää omaa puoltaan,
niin silloinhan kaikkia puolletaan. Minä aion nyt pitää laiskuuteni
puolta ja ruveta nauttimaan elämästä. Anna ja minä olemmekin aina vain
raataneet. Ennenkuin tästä aivan uupumus tulee, pitää katsoa vähän
ympärilleen kuinka muualla maailmassa eletään.
SILJA. Isä, sinä tulet äidin ja minun kanssani matkalle!
ANNA. Silja, vieraasi ovat liian kauan yksin.
SILJA (tanssii takaperoa saliin). Se on isän syy, herra pankinjohtajan
syy. Isä, isä, tule sinäkin katsomaan kuinka me tanssimme! (Vetää
Lumialaa kädestä saliin.)
MARIA. Kuinka sinä nyt oikein jaksat? En ole joutanut tänne moneen
päivään. Suska on ollut kovin onneton, kun tuli hulluilla puheillaan
pelottaneeksi sinua. Hän on toisinaan ihan mahdoton, kun se pää tulee.
Sinun ei pitäisi ottaa sitä täydestä todesta.
ANNA. Minä olen ajatellut hänen sanojaan, olen tarkannut Orasta. Olen
hänestä niin sanomattoman levoton. Tahtoisin aina nähdä hänet, muuten
en saa hetken rauhaa. (On katsellut väliin akkunasta ja liikkuu
levottomasti.)
MARIA. Oletko puhunut miehellesi?
ANNA. Tule istumaan, niin kerron. (Istuvat.) August on ollut pari
viikkoa matkalla. Minä kirjoitin hänelle Oraasta ja sain luvan ottaa
hänet työhön. Me tarvitsemme uutta apulaista nyt, kun inventeeraus on
juuri tekeillä.
MARIA. Oletko ilmoittanut Oraalle mitään?
ANNA. En ole voinut. Kun August oppisi ensin pitämään Oraasta, olisi
kaikki sitten helppoa.
MARIA. En ole puhunut sinulle mitään oikeasta syystä, miksi en tullut
tapaamaan sinua moneen päivään. Minulla on ollut kova tekeminen Orvokin
kanssa. Hän on ihan turmiolla. Hänessä on herännyt äidin veri. Äitihän
oli katunainen. Minä olen hänelle puhunut, vaatinut pysymään kotona,
teljennyt lukkojen taakse, hakenut kaupungilta kerta kerran perästä.
Eilenkin hän pakeni huoneestaan käsittämättömällä tavalla.
ANNA. Sinulla on erinomainen kärsivällisyys vieraan lapseen.
MARIA. Kaikkein kauheinta on, että minun kassalippaastani on hävinnyt
rahaa.
ANNA. Luuletko sinä, että Orvokki olisi ottanut rahaa?
MARIA. Oras ja Orvokki ovat yksissä. Siitä olen varma.
ANNA (nousee säikähtyneenä). Oletko ilmoittanut poliisille?
MARIA. Ilmoitin heti, kun huomasin rahojen olevan poissa. Enhän minä
silloin voinut aavistaa, että lapset olisivat voineet olla missään
tekemisissä rahojen kanssa.
ANNA. Oras ei ole voinut -- -- ei, ei, joku muu on syypää! Sydämeeni
koskee, en jaksa... (Painaa sydäntään ja istuu.)
LUMIALA (tulee salista). Sitä riemua, sitä riemua. Vanhankin sydän
hypähtää ja jalat rupeavat viemään kuin vanhaa sirkkuskonia, kun se
kuulee musiikkia.
MARIA. Kunhan teillä vain olisi useampia lapsia, silloin riittäisi
riemua ainaisesti. Meitä oli minun kodissani kaksitoista. Kun ihmiset
surkuttelivat äitiäni paljosta työstä, sanoi hän aina: -- Niinhän minä
olen kuin häissä joka päivä.
LUMIALA. Ha, ha, kuule, Anna, kaksitoista!
ANNA. Tahdotko illallista, August?
LUMIALA. En, kiitos, olen jo syönyt.