(Raatiherrojen rouvat yksin.)
I RAATIHERRAN ROUVA. Hahahahahahahahaha! Kuules, sisko, kukahan meistä
nyt tulee enemmän naurunalaiseksi, hänkö, jolle me sydämessämme
nauramme, vai mekö, jotka juomme hänen siirapinsekaista kahviansa.
II RAATIHERRAN ROUVA. Älä, herran tähden, sisko, enää puhu siitä
siirapista, vatsani on ihan kurkussani, kun sitä vain ajattelenkin.
I RAATIHERRAN ROUVA. Huomasitko hänen kasvojenvirnistyksiänsä, kun
suutelimme hänen esiliinaansa, hahahahahaa! En ikänäni unohda sitä,
kuinka hän sanoi tuon: Tres humble servitöör, hahahahahahaha!
II RAATIHERRAN ROUVA. Älä naura niin äänekkäästi, sisko, pelkään, että
he saattavat kuulla.
I RAATIHERRAN ROUVA. Voi, sisko, kuinka tässä jaksaa olla nauramatta.
Olihan hänellä sylissä mitä hellanlettusin koira, sievin kahlekoira
mitä toivoa saattaa; olen varma siitä, että sen nimeksi vielä pannaan
Joli. Oi, taivas, on sittenkin totta, mitä sanotaan, ettei kukaan ole
ylpeämpi kuin sellainen, joka rikkatunkiolta on noussut suureen arvoon?
Mikään ei olekaan sentähden vaarallisempaa kuin sellaiset muutokset.
Hienostosta syntynyt ja aatelisen kasvatuksen saanut ihminen pysyy
kohotessaankin tavallisesti samana ja vieläpä toisinaan edistyy
nöyryydessä. Mutta sellaisissa ihmisissä, jotka äkkiä ovat tyhjästä
kasvaneet niinkuin sienet, rehottaa ylpeys oikeassa maaperässään.
II RAATIHERRAN ROUVA. Mikähän on siihen syynä? Minusta sellaisten
ihmisten pitäisi olla nöyriä ajatellessaan entistä asemaansa.
I RAATIHERRAN ROUVA. Syynä siihen täytyy olla se, että ne, jotka ovat
syntyneet ylhäisestä säädystä, eivät ajattele, että heitä halveksitaan,
sentähden he eivät välitä siitä, kuinka heitä kohdellaan. Sitävastoin
kaikki alhaiset ihmiset ovat epäluuloisia, jokainen sana, jokainen
kasvojen ele on heidän mielestänsä viittaus heidän entiseen asemaansa,
ja sentähden he koettavat ylläpitää arvoansa mahdilla ja tyranniudella.
Usko minua, rakas sisko, kyllä jalosukuisuudessa jotakin piilee. Mutta
kas tuolta tulee palvelija takaisin, on paras vaieta.