ANNEKE. Hahahaa! Voi, mun päiviäni, mikäs kummitus tuossa seisoo,
luulenpa tosiaankin, että olet saanut laahusröijyn.
HENRIK. Etkö sinä, senkin kannunvalajan-lunttu, ole ennen nähnyt
livreetä tai lakeijaa. Kissa vie, alhaiset ihmiset ovat niinkuin
elukat, ne seisovat ja töllistelevät niinkuin lehmät huomatessaan, että
jollakin on yhtenä päivänä yksi toisena päivänä toinen puku.
ANNEKE. Ei, pila sikseen, etkö sinä tiedä, että minä tänä päivänä olen
oppinut povaamaan. Tänään kävi luonani vanha akka, joka povaa käsistä,
minä annoin hänelle leipäpalan, ja hän opetti minulle konstin katsoa
ihmisten käsistä heidän kohtalonsa. Annas kun katselen kättäsi, niin
minä sanon sinulle heti sinun kohtalosi.
HENRIK. Niin, niin, Anneke. Henrik ei olekaan niin kollomainen kuin
luulet. Kyllä minä yskän ymmärrän. Sinä olet saanut vihiä siitä
ylennyksestä, mikä minulle tänään on luvattu.
ANNEKE. En kuolemakseni tiedä mitään.
HENRIK. Kas vaan, kuinka osaa teeskennellä. Turkanen, kyllä sinä olet
sen kuullut, ja sentähden sinun onkin hyvä povata. Ehei, Henrikillä on
älyä päässä, et sinä häntä niin helposti vedä nenästä.
ANNEKE. Minä vannon pyhän valan, etten ole kuullut hiiskaustakaan
siitä, mitä sinä sanot.
HENRIK. Etkö ole hiljattain puhunut pormestarinrouvan kanssa?
ANNEKE. Luulenpa, että poika on tullut hulluksi. Tunnenko minä
pormestarinrouvan?
HENRIK. No, kissa vie, sitten ryökkynä on sen sinulle sanonut.
ANNEKE. Kuules, Henrik, heitä jo kerrassa nuo hassutukset.
HENRIK. Kas tuossa, Anneke, on käteni, povaa nyt niin paljon kuin sinua
maittaa. Kyllä minä huomaan, että sinä olet päässyt asioitten perille,
vaikka sinä olet olevinasi niin tietämätön. Mutta eihän se haittaa,
että sinulla on politiikkaa päässäsi, sillä tästä lähin saa koko talo
olla sitä täynnä. No, mitäs näet minun kädestäni?
ANNEKE. Minä näen, Henrik, että isännän pamppu, joka riippuu uunin
takana, tanssii tänään sinun selälläsi oikein hauskaa Koljatin polskaa.
Onhan se häpeämätöntä, että sinä tuolla tavoin kummittelet, kun talossa
on työtä ja tekemistä yllin kyllin, ja että sinä laitat isovaarin
nutusta tuommoisen pelättimen.
HENRIK. Kuules, Anneke, minä povaan sinulle käsiin katsomatta, että
sinä olet aika kanalja ja että sinä siivottoman suusi tähden saat
korvapuustin tai kaksikin, kuinka vain sattuu. Kas tuossa täyttyi jo
ennustus.
(Antaa hänelle korvapuusteja.)
ANNEKE. Ai, ai, ai, kyllä saat kalliisti maksaa nämä korvapuustit.
HENRIK. Opi toiste kunnioittamaan suuren herran lakeijaa...
ANNEKE. Varrohan, muori tulee kohta.
HENRIK. Pormestarin ensimmäistä palvelijaa...
ANNEKE. Kyllä muori sen sinulle selkäsaunalla kostaa.
HENRIK. Oikeudenpalvelijaa...
ANNEKE. Sanon sen vielä kerran, kyllä sinä saat nämä korvapuustit
kalliisti maksaa.
HENRIK. Henkilöä, jonka sanalle pormestari panee arvoa...
ANNEKE. Ai, ai, ei minua ennen ole tässä talossa lyöty.
HENRIK. Jota koko porvaristo tästä lähtien pokkuroi ja hännystelee...
ANNEKE. Luulen, että poika on tullut rutihulluksi. Hoi, muori! Muori,
tulkaas tänne!
HENRIK. St, st, st! Muori antaa sinulle köniisi. Kyllä minä nyt
huomaan, ettet sinä lainkaan tiedä, mitä täällä on tapahtunut,
sentähden minä kristillisenä ihmisenä annan sinulle anteeksi rikoksesi.
Raati on useiden äänien enemmistöllä valinnut isännän pormestariksi,
emännän pormestarinnaksi sekä tuominnut Engelken neitsyytensä
menettäneeksi ja armahtanut hänet ryökkynän arvonimellä. Siitä sinä
selvästi huomaat, ettei minun arvolleni enää sovi työnteko. Sentähden
minä olenkin pukeutunut tähän livreepukuun, kuten hyvin näet.
ANNEKE. Loruja! Älä siinä teiskaa ja pidä minua pilkkanasi!
HENRIK. Anneke, kyllä asian laita on kuten sanoin! Kas tuolta tulee
ryökkynä, hän voi todistaa minun sanani.