GERT. Kyllä minä hänet opetan koreasti toiste pysymään omissa
askareissaan. Minä tunnustan, että jos on valtioviisasta antaa vaimonsa
raastaa itseään tukasta, niin minä en koskaan tahdo olla valtiomies.
HERMAN. Ah, ah, _qui nescit simulare, nescit regnare_, se on helposti
sanottu, mutta ei niinkään helposti tehty. Tunnustan, että eukkomuori
teki minulle aika hävyttömästi; taidanpa juosta vielä perästä ja antaa
hänelle selkään. Mutta 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14,
15, 16, 17, 18, 19, 20. Nyt se meni ohi, puhukaamme nyt muista
asioista.
FRANS. Naisväellä on liian paljon sananvaltaa täällä Hampurissa.
GERT. Se on totta se, olen usein aikonut sen johdosta tehdä ehdotuksen.
Mutta naisväen kanssa on paha ruveta haastamaan riitaa. Ehdotus on
muuten kylläkin hyvä.
HERMAN. Millainen se on?
GERT. Siinä on kaksi pontta. Ensiksi tahtoisin minä, ettei
avioliittosopimus olisi ikuinen, vaan tehtäisiin muutamaksi
vuodeksi, niin että jollei mies ole tyytyväinen vaimoonsa, hän voi
tehdä kontrahdin toisen kanssa, mutta hän on sidottu kuten
vuokrakontrahtiakin tehtäessä irtisanomaan hänet kolme kuukautta ennen
lähtöpäivää, jonka voisi asettaa pääsiäisen tai Mikonpäivän aikaan; jos
hän on tyytyväinen vaimoonsa, voitaisiin kontrahtia pidentää. Uskokaa
minua, jos sellainen laki olisi säädetty, ei Hampurissa olisi
ainoatakaan häijyä vaimoa, vaan jokainen koettaisi olla miehensä
mieliksi saadakseen kontrahdin pidennetyksi. Onko teillä, hyvät miehet,
mitään sitä pykälää vastaan? Frans, sinä naurat niin veitikkamaisesti,
sinulla on varmaankin jotain sitä vastaan sanottavaa, annas kuulua!
FRANS. Mutta eikös vaimo olisi vallan mielissään päästessään eroon
miehestä, joka joko oli paha hänelle tai oli tyhjäntoimittaja, joka
vain söi ja joi eikä tahtonut tehdä työtä vaimonsa ja lastensa
elättämiseksi? Tai saattaisi hän mieltyä toiseen ja tehdä miehen elämän
niin tukalaksi, että mies vastoin aikomustaan antaisi hänen mennä
tipotiehensä. Olen varma, että sellaisesta voi syntyä pahempiakin
ikävyyksiä. Onhan keinoja, joilla voi pakottaa vaimon. Jos jokainen
meistä kuten te, mestari Herman, saadessanne korvapuustin, rupeaisi
laskemaan kahteenkymmeneen, niin saisimmepa liuman kauniita vaimoja.
Minä pidän ehdottomasti parhaimpana keinona sitä, että silloin kun
vaimo on uppiniskainen, mies uhkaa maata yksin eikä tulla samaan
vuoteeseen, ennenkuin vaimo parantaa tapansa.
GERT. Sitä päätöstä minä en voisi pitää. Monelle miehelle se olisi yhtä
mahdotonta kuin vaimollekin.
FRANS. No siinä tapauksessa mies voisi etsiä muualta.
GERT. Mutta voisihan vaimokin etsiä muualta.
FRANS. Mutta Gert! Antakaas kuulla muut pykälät.
GERT. Jospa en annakaan. Sinulla ehkä on halu tehdä vielä enemmän
pilaa; ei ole mitään niin hyvää, ettei siihen pilkka pystyisi.
HERMAN. Puhukaamme nyt muista asioista. Jos ihmiset kuulisivat meidän
puheemme, niin he luulisivat, että meillä on tuomiokapitulin istunto
tai aviokäräjät. Yöllä, kun en saanut unta silmiini, minä ajattelin,
mitenkä Hampurin hallitus parhaiten olisi järjestettävä niin, että
täydellinen vapaus saatettaisiin valtaan. Minä ajattelen, että
pormestari valittaisiin vuoroin toisesta, vuoroin toisesta
ammattikunnasta, siten pääsisi koko porvaristo hallituksesta
osalliseksi ja kaikki säädyt alkaisivat kukoistaa; sillä esimerkiksi
jos kultasepästä tulisi pormestari, katsoisi hän kultaseppien etua,
räätäli räätälien menestystä, kannunvalaja kannunvalajain etua, eikä
kukaan olisi pormestarina kuukautta kauemmin, niin ettei mikään
ammattikunta pääsisi kukoistamaan enemmän kuin toinen. Jos hallitus
järjestettäisiin näin, voisi meitä todella sanoa vapaaksi kansaksi.
KAIKKI. Ehdotus on mainio. Mestari Herman, te puhutte kuin Salomon.
FRANS. Ehdotus on kyllä hyvä, mutta...
GERT. Aina sinä tulet sen muttasi kanssa; minä luulen, että joko sinun
isäsi tai äitisi on ollut mutta-uskolainen.
HERMAN. Antaa hänen vain lausua ajatuksensa. Mitä sinä aioit sanoa?
Mitä sinä meinaat sillä mutta-sanalla?
FRANS. Minä ajattelen, että eiköhän toisinaan olisi vaikeata saada
hyvää pormestaria kustakin ammattikunnasta. Mestari Herman on hyvä
kyllä, sillä hän on paljon lukenut. Mutta mistä me hänen kuoltuansa
löydämme kannunvalajien joukosta toisen, joka kykenee sellaiseen
virkaan? Sillä jos valtio pääsee rappiolle, ei ole yhtä helppoa valaa
sitä uuteen muotoon kuin valaa särkynyt talrikki tai kannu uudestaan.
GERT. Äh, loruja, kyllä me löydämme kykeneviä miehiä
käsityöläiskansankin joukosta.
HERMAN. Kuules, Frans, sinä olet vielä nuori mies, etkä sinä sentähden
voi syventyä asioihin niinkuin me, vaikka minä huomaan, että sinulla on
hyvä pää ja sinusta aikaa voittaen voi tulla jotakin. Minä tahdon vain
lyhyesti selittää sinulle, että tällä sinun huomautuksellasi ei ole
pontta eikä perää, mikäli se koskee meitä: meitä on tässä seurassa
kaksitoista, kaikki käsityöläisiä. Jokainen meistä voi huomata satoja
virheitä, joita raati tekee. Kuvittele nyt mielessäsi, että yksi meistä
pääsisi pormestariksi ja korjaisi ne virheet, joista me niin usein
olemme puhuneet, niin tokkohan sellainen pormestari olisi Hampurin
kaupungille haitaksi? Jos te, hyvät herrat, olette samaa mieltä, niin
minä vien perille sen ehdotuksen.
KAIKKI. Totta maar.
HERMAN. Mutta kylliksi jo näistä asioista. Aika kuluu, emmekä me vielä
ole lukeneet aviiseja. Henrik, tuo meille viimeiset aviisit.
HENRIK. Tässä ovat viimeiset aviisit.
HERMAN. Vie ne Riku harjantekijälle, hän lukee ne tavallisesti.
RIKU. Pääleiristä Rhein-virran varrelta kirjoitetaan, että sinne
odotetaan rekryyttejä.
HERMAN. Äh, siitähän on jo kirjoitettu kaksitoista kertaa peräkanaa.
Hyppää Rhein-virran yli. Minä ihan pakahdun kiukusta, kun kuulen
puhuttavan niistä asioista. Mitä kirjoitetaan Italiasta?
RIKU. Italiasta kirjoitetaan, että prinssi Eugenius on lähtenyt
leiristään, on kulkenut Padus-joen yli ja marssinut ohi kaikkien
linnoituksien yllättääksensä vihollisen armeijan, joka kiireimmän
kautta on vetäytynyt neljä penikulmaa taaksepäin. Vendosmen herttua
poltti ja hävitti paluumatkalla kaikkialla omassa maassaan.
HERMAN. Voi, voi, hänen korkeutensa on lyöty sokeudella, minä en maksa
neljää killinkiä koko Italian armeijasta.
GERT. Minä olen sitä mieltä, että prinssi teki oikein, sillä se on aina
ollut minun tuumani. Kuules, Frans veitsiseppä, sanoinhan minä sen jo
viime kerralla, että niin olisi pitänyt tehdä?
FRANS. Tokkohan? Minä en sitä muista.
GERT. Jukukliut, olenhan minä sanonut sen jo sata kertaa, miksi pitää
armeijan maata ja vetelehtiä. Prinssi on, jukukliut, tehnyt oikein.
Minä uskallan sen sanoa vaikka ketä hyvänsä vastaan.
HERMAN. Henrik, anna minulle lasi viinaa! Minä vannon teille, herrat,
että maailma musteni silmissäni kuullessani luettavan näistä uutisista.
Maljanne, hyvät herrat! Nyt minä sen tunnustan, minä pidän päävirheenä
sitä, että on kuljettu linnoituksien ohi.
SIIVERT. Kissa vie, minä olisin tehnyt ihan samalla lailla, jos armeija
olisi uskottu minun käsiini.
FRANS. Niin, kunhan se päivä ensin valkenee, että tullivartijoista
tehdään kenraaleja.
SIIVERT. Ei sinun tartte pilkata, kyllä minusta tulisi yhtä hyvä kuin
jostakin toisestakin.
GERT. Totinen tosi, Siivert on ihan oikeassa väittäessään, että prinssi
teki viisaasti hyökätessään suoraan vihollisen kimppuun.
HERMAN. Ei, ei, hyvä Gert. Te olette liian itseviisas, teillä on vielä
paljon opittavaa.
GERT. Olkoon, mutta sitä ei opeta minulle Frans veitsiseppä.
(He alkavat ankarasti haukkua toisiansa, koettavat äänellään
saada toveriensa suut tukituiksi, nousevat tuoleilta, uhkaavat
ja meluavat.)
HERMAN (lyö pöytään ja huutaa). Hiljaa, hiljaa, herrat! Älkäämme enää
puhuko siitä, kukin pitäköön oman mielipiteensä. Kuulkaa, herrat,
rauhoittukaa! Luuletteko te, että Vendosmen herttua pelosta perääntyi
ja sytytti koko maan tuleen. Ei, se mies on lukenut Aleksanteri suuren
kronikkaa, sillä niin teki Aleksanteri, kun Darius häntä ahdisti, ja
saavutti sitten yhtä suuren voiton kuin me voitimme Hochstedtin
luona...
HENRIK. Nyt löi postimestarin kello kaksitoista.
HERMAN. Menkäämme siis!
(Alkavat poistua riidellen ja räyhäten edellisistä asioista.)