HENRIK. Muori, ulkona on mies, hän vaatii maksua niistä kahdeksasta
tynnyristä hiiliä, jotka saimme eilen.
GESKE. Mistä minä ne rahat hankin? Hän saa odottaa, kunnes mieheni
tulee kotiin. Etkö sinä tiedä sanoa, missä minun mieheni oleskelee
päivällä?
HENRIK. Jos muori pitää suunsa kiinni, niin minä kyllä sanon sen.
GESKE. Minä vannon, Henrik, etten puhu mitään.
HENRIK. Joka päivä pidetään, nähkääs, semmoinen collegium, se on
nimeltään collegium polemiticum, johon kokoontuu kaksitoista henkilöä
juttelemaan valtioasioista.
GESKE. Missä se kokous pidetään?
HENRIK. Ei se ole kokous, vaan collegium.
GESKE. Missä se collegium sitten pidetään?
HENRIK. Vuoroin toisen, vuoroin toisen luona, tänään älkää vain sanoko
minun sanoneeni -- se pidetään täällä meillä.
GESKE. Haha, nyt minä ymmärrän, miksi hän pyysi minua menemään
vieraisille Arianken, sepänvaimon luo.
HENRIK. Voihan muori mennä ulos, mutta tulla takaisin tunnin päästä ja
yllättää heidät yht'äkkiä. Eilen pidettiin samainen collegium Jens
oluenlaskijan luona, siellä minä näin niiden kaikkien istuvan pöydän
ääressä, ja meidän mestari istui pöydän päässä.
GESKE. Tunsitko sinä keitään muita?
HENRIK. Tunsin kyllä, kaikki minä tunsin; antaas olla: meidän mestari
ja talon haltija tekee kaksi, veitsiseppä Frans kolme, maalari
Kristoffer neljä, tapettimaakari Kilpertti viisi, värjäri Kristian
kuusi, turkkuri Gert seitsemän, oluenpanija Henning kahdeksan,
tullivartija Siivert yhdeksän, kirjurimestari Niilo kymmenen,
koulumestari Taavetti yksitoista, harjantekijä Riku kaksitoista.
ANTONIUS. Olipa siinä pönäkät pojat koolla pohtimassa valtioasioita.
Ettekö kuullut, mitä he puhuivat?
HENRIK. Kuulinhan minä, mutta en puoliakaan ymmärtänyt; kuulinhan minä,
että he panivat viralta keisareita, kuninkaita ja vaaliruhtinaita ja
asettivat toisia heidän sijaansa. Milloin he puhuivat tullista, milloin
aksiisista ja kulutusveroista, milloin haukkuivat nykyisiä raadin
jäseniä kelvottomiksi, milloin pohtivat Hampurin vaurastumista ja
kaupan edistämistä, milloin tonkivat kirjoja, milloin tähystelivät
maankarttaa. Harjantekijä Riku istui ällätikku kädessä, niin että minä
jo luulin häntä neuvoskunnan sihteeriksi.
ANTONIUS. Hahahaa! Kun minä hänet ensikerran tapaan, niin sanonpa totta
vie: hyvää päivää, herra sihteeri.
HENRIK. Niin, mutta älkää kertoko minun sanojani; pentele olkoon
tekemisissä ihmisten kanssa, jotka noin vaan panevat viralta kuninkaita
ja ruhtinaita, vieläpä pormestarin ja raadin.
GESKE. Puhuuko minun mieheni myös?
HENRIK. Hän puhuu hyvin vähän, hän istuu vain, miettii ja nuuskaa,
sillä aikaa kuin muut keskustelevat, ja kun muut ovat puhuneet suunsa
puhtaaksi, sanelee hän päätöksen.
GESKE. Eikö hän tuntenut sinua?
HENRIK. Hän ei nähnyt minua, sillä minä olin toisessa huoneessa, ja
vaikka hän olisi nähnytkin minut, niin ei hänen korkeutensa olisi
suvainnut minua tuntea, sillä hänellä oli naama niin juhlallinen kuin
piiripäälliköllä tai ylipormestarilla, joka päästää ministerin
puheilleen. Niin pian kuin ihmiset pääsevät collegiumiin, nousee heille
kuin sumua silmiin, niin etteivät he näe kuin lähimpiä ystäviänsä.
GESKE. Voi minua ihmisraukkaa! Se mies syöksee minut vielä
onnettomuuteen, jos vaan pormestari ja raati saavat tietää jotain
sellaista, että hän aikoo mullistaa valtiota. Ne kunnon miehet eivät
tahdo tänne Hampuriin mitään mullistuksia. Saas nähdä vaan, niin seisoo
ennen pitkää vartija meidän talomme edessä ja mieheni Herman viedään
vankeuteen.
HENRIK. Niin saattaa kyllä tapahtua, sillä raadilla on entistä suurempi
valta sen jälkeen kuin piirisotajoukot sijoitettiin Hampuriin. Koko
porvaristo ei ole kyllin mahtava häntä suojelemaan.
ANTONIUS. Loruja! Sellaisille miehille täytyy vain nauraa. Mitä joku
kannunvalaja, maalari tai harjantekijä tietää valtioasioista? Raatia se
enemmän huvittaa kuin peloittaa.
GESKE. Tahdonpa äkkiä yllättää heidät. Menkäämme huoneeseen siksi
aikaa.