Pohjoisnapaa ympäröivä Pohjois-Jäämeren alue eli "arktinen alue" on
saanut muusta maailmasta eroavan luonteensa etupäässä maapalloisen
asemansa ja siitä johtuvain luonto-olojen vuoksi. Silmäys karttaan
sanoo, että arktiseen alueeseen kuuluu keskellä oleva laaja meri ja
sitä ympäröivät kapeat kaistaleet Europan, Aasian ja Amerikan
mantereista ynnä niitä reunustavat tiheämmät tai harvemmat saaristot.
Alueen etelärajana on matematismaantieteellisesti pidettävä napapiiriä
(66 1/2° pohj. leveyttä). Muissa suhteissa sitävastoin ei näin
säännöllistä rajaa voida vetää arktisen alueen ympärille. Jos pidämme
alueen ilmastollisena rajana sitä lämpökäyrää (isotermiä), joka
ilmaisee 0 asteen keskimääräistä vuotuista lämpötilaa, niin raja painuu
Itä-Siperiassa ja Labradorin seuduilla Pohjois-Amerikassa 50.
leveysasteelle saakka, mutta nousee Ruijan tienoilla paljon yli 70.
leveysasteen, s.o. melkoista pohjoisemmaksi napapiiriä. Samoin
metsäraja, jota kasvistollisesti pidetään arktisen ja viileän
kasvillisuusvyöhykkeen rajana ja joka yleensä seuraa sitä lämpökäyrää,
joka osoittaa keskimääräistä 10 asteen lämpötilaa vuoden lämpimimpänä
kuukautena, on Beringin salmen ja Labradorin seuduilla paljon
etelämpänä, mutta Keski-Siperiassa, Suomi-Skandinaviassa
(Fennoskandiassa) ja Länsi-Kanadassa melkoista pohjoisempana
napapiiriä. Arktisten merienkään rajaksi ei napapiiri hyvin sovellu,
sillä Jäämeren lahdista Vienanmeri ja Hudsoninlahti tunkeutuvat
napapiiriä paljon etelämmäksi. Jäämeren alueen rajat ovat siis
melkoisen horjuvia. Jonkinlaisena yleispiirteisenä rajana voidaan
kuitenkin aina pitää napapiiriä.
_Pohjois-Jäämeri_ eli arkipäiväisemmin vain _Jäämeri_ on oikeastaan
suuri Atlantin valtameren lahti, joka ulettuu Islannista Beringin
salmelle saakka. Jäämeren yhteyttä Atlantin kanssa välittävät
Grönlannin itäpuolella olevat leveät ja länsipuolella olevat kapeat
salmimeret. Merimaantieteellisesti voisi Jäämeren etelärajana pitää
Grönlannin kaakkoisnurkan, Islannin ja Färsaarten merkitsemää linjaa,
jolla kohdalla meren pohjassakin on korkeampi kynnys; jos merenpinta
alenisi viisisataa metriä, syntyisi tälle linjalle kuiva maasilta
Europasta Amerikkaan. Asemaltaan Jäämeri on sellainen kolmen mantereen
"välimeri" kuin etelässä oleva Europan Välimeri; suuruudeltaan se
viimeisten laskujen mukaan on 14.3 milj. km s.o. viisi kertaa suurempi
kuin Europan Välimeri; muodoltaan se on epäsäännöllinen ympyrä;
jokseenkin keskellä sitä on pohjoisnapa.
Tehkäämme kartalla nopea kiertoretki Jäämeren eri osiin.
Norjan-Islannin-Grönlannin-Huippuvuorten välillä on n. 4 milj. km2
laaja tuhansiin metreihin syvä _Europan Pohjoismeri_ eli _Norjanmeri_.
Se on luonteeltaan puolittain atlanttinen meri, ja toiset
maantieteilijät sen lukevatkin Atlantin meren osaksi. Sen läntinen osa,
_Grörlanninmeri_, on maajäisine rantoineen, uiskentelevine
jäävuorineen, ajojäineen ja kylmine merivirtoineen täysin Jäämeren
luontoinen. Ikuisen jään valtakunnan tultasyöksevinä portinvartijoina
ovat täällä suuri "satujen saari" _Islanti_ ja pieni meren keskellä
seisova _Jan Mayenin_ saari. Tämän meren itäinen, Norjaan rajoittuva,
varsinaiseksi _Norjanmereksi_ kutsuttu, Golf-virran sulana pitämä,
kalastukselle ja meriliikkeelle sopiva osa taas on kaikissa kohdin
Atlantin meren kaltainen, johon se taloudellisesti ja politisestikin
mitä lähimmin liittyy.
Huippuvuorten ja Grönlannin välisen n. 600 km:n leveän salmen kautta
tullaan Grönlannin merestä pohjoisnapaa ympäröivälle _Napamerelle_.
Mikäli sitä tunnetaan, se on 9.3 milj. km2 laaja, hyvin syvä, melkein
saareton, alituisen jääkannen peittämä ulappa, ikuisen jään rajaton
valtakunta, jossa ei ole mitään sanottavaa kasvi- tai eläinelämää.
Napameren kummallakin puolella on matalampia saarekkaita lahtimaisia
merenosia eli rantameriä. Amerikan puolella olevassa rantameressä on
lukuisain suurten mannersaarien muodostama Kanadan arkipelagi
vaarallisine jäävirtoineen. Aasian ja Europan puolella olevassa
rantamerialueessa on ensinnäkin huomattava luoteisimman Siperian edessä
oleva _Karan- eli Kaarianmeri_ (n. 0.3 milj. km2). Se on Napameren
avonainen lahti, jonka Novaja Semljan kaksoissaari erottaa
läntisemmistä merialueista. Vaikka Karanmeri tavattoman kylmyytensä
vuoksi onkin "Europan jääkellari", niin sen asema Europan lähellä, sen
osittainen soveltuvaisuus laivaliikkeelle ja sinne laskevat mahtavat Ob
ja Jenisei joet antavat sille jonkinlaisen taloudellisen merkityksen.
Karanmeren kaikki taloudelliset ja politiset suhteet ovat suuntautuneet
länteenpäin, minne tärkeimpinä pääsyväylinä ovat Novaja Semljan
eteläisen saaren ja Vaigatsh-saaren välinen _Karansalmi_ (Karan portti)
sekä Vaigatshin ja mantereen välillä oleva _Jugor-salmi_.
Novaja Semljan länsipuolella olevaa merialuetta voisi nimittää _Europan
Jäämereksi_; sen rajoina olevat saaret, Karhusaari, Huippuvuoret, Frans
Joosefin maa ja Novaja Semlja, kuuluvat kaikki Europpaan, ja se on itse
välittömässä avonaisessa yhteydessä Europan Pohjoismeren kanssa, jonka
lahtena tai rantamerenä sitä parhaiten onkin pidettävä. Muodoltaan
Europan Jäämeri on neliömäinen, alasivu kuitenkin eteläänpäin
taittunut, ja pinta-alaltaan n. 1 milj. km2.
Se on kieltämättä koko Jäämeren tärkein osa. Atlantin meren laivaliike
voi sinne esteettömästi jatkua, sen eläimistö tarjoo pyyntimiehille
runsaita ja arvokkaita saaliita, sinne laskevat Pohjois-Venäjän suuret,
kulkuteiksi enemmän tai vähemmän kelpoiset joet ja sen rannoilla asuvat
Europan sivistyskansain pohjoisimmat etuvartijat.
Niinkuin Europan Pohjoismeressä, niin Europan Jäämeressäkin on jyrkkä
vastakohta olemassa Europpaa lähempänä ja siitä ulompana olevan
merialueen välillä. Eteläpuoli, jota sen ääressä olevan Lapinmaan
mukaan on kutsuttu _Lapinmereksi_, on suuressa määrin Norjan
länsipuolella olevan meren kaltainen. Norjasta Kuollan niemen
puoliväliin saakka Lapinmeren rannat pysyvät vuoden ympäri sulina ja
paljon laajemmillakin aloilla vesi on vaarallisista jäävuorista vapaa
sekä pitemmän tai lyhemmän osan vuotta merenkululle auki. Runsaan
merieläimistönsä ja luontaisten elinkeinojensakin kautta se lähinnä
kuuluu varsinaisen Norjanmeren yhteyteen. Paljon pienempi taloudellinen
arvo on Lapinmeren pohjoispuolella olevalla _Barentsinmerellä_, joka
monessa suhteessa on verrattava Grönlannin mereen, sekä Lapinmerestä
lounaaseen pistävällä matalalla _Vienanmerellä_, joka viimemainittu
kuitenkin asuttujen, kehityskykyisten ympäristöjensä ja eteläisten
liikeyhteyksiensä vuoksi välillisesti on Jäämeren tärkein perukka.
Europan Jäämeren talouselämälle tarjoavat sen saaret sopivia
tukipisteitä. Seitsemän suuren ja monen pienen saaren muodostama, n.
65.000 km2:n laajuisen _Huippuvuorten_ saariston läntisiä, jopa
pohjoisiakin salmia ja vuonoja Golfvirran vielä lämmin vesi pitää
kesäisin sulana, jotavastoin saariston itäpuoliset vedet, missä kulkee
kylmä polarivirta, ovat aina täynnä ajojäitä. Huippuvuoria paljon
kylmempi ja vaikeapääsyisempi on vasta v. 1873 löydetty _Frans Joosefin
maa_, Jäämeren ahdistetun eläimistön etäinen pakopaikka, sekin n.
50.000 km2 laaja saaristo. _Novaja Semljan_ kaksoissaaret, alaltaan
91.791 km2 ovat kesäisin sulan Europan Jäämeren ja kylmän, harvoin
kesälläkään jäistä vapaan Karanmeren jyrkkänä rajana. Kaikki nämä
Jäämeren saaret ovat korkeita, jäitten ja aaltojen epätasaisiksi
syövyttämiä vuorimaita. Huippuvuorilla ja Frans Joosefin maassa
on alkuvuoren päällä samanlaisia vaakasuoria hietakivi- ym.
vuorikerroksia, joita tavataan Grönlannissa, joten ne kaikki näyttävät
olevan jätekappaleita samasta muinaisesta laajasta mantereesta. Novaja
Semljan vuorirakenne muistuttaa lähinnä Uralin vuoristoa. Kaikkien
näiden jää- ja lumipeitteisten saarten vuorissa on säilynyt merkkejä
täällä aikain aikoina vallinneesta lämpimästä ilmastosta ja
etelämaisesta palmukasvillisuudesta. Silloin varmaan ovat syntyneet
Huippuvuorten kivihiilikerrokset ja Novaja Semljan petrolilähteet,
jotka samoinkuin Grönlannin ja Ruijan rannikkojen malmit ja muut
vuorenaarteet ovat pakottaneet Jäämerellä uudelleen arvioimaan melkein
kaikki entiset arvot.
Jäämeren alueelle ominaista on sen luonnonelämän suuri yhdenmukaisuus.
Jää on siellä yhdistänyt meren ja maan suureksi yhtenäiseksi luonnon
valtakunnaksi. Kaikkialla samanlaatuinen ilmasto, yli koko Jäämeren
liikkuvat jäävirrat ja koko alueen ympäri ulettuva melkein katkeamaton
maavyöhyke ovat siinä määrin helpottaneet kasvien ja eläinten yleistä
leviämistä, että ne joka paikassa Jäämeren piirissä ovat
pääpiirteittäin samanlaatuisia.
Kaiken elimellisen elämän alkuna näyttävät täällä olevan pienet
leväkasvit, joita on kaikkialla, merivedessä, jäissä, lumissa ja
mailla. Meri on täynnä pienen pieniä pii-leviä; niitä esiintyy usein
niin suurin määrin, että jäät niistä saavat keltaisen värin. Täällä
kirjaimellisesti toteutuu sana: "missä on vettä, siellä on elämää"; jos
sulattaa kivikovan jääpalan, niin keskeytynyt elämä siinä heti alkaa
uudelleen. Jäämeren pohjassa kasvaa suuria ruskoleviä, joita tuulet
ajavat rannoille korkeiksi röykkiöiksi. Meren kasvillisuudesta viime
kädessä saa ravintonsa Jäämeren suunnaton eläinmaailma, ensin pienimmät
vesieläimet, sitten kalaparvet, lukemattomat linnut, hylkeet ja vihdoin
jättiläismäiset valaat.
Maalla on omat pii-levänsä, jotka joskus värjäävät lumen punaiseksi.
Kukintakasveja on Jäämeren mailla tavattu n. 400 eri laatua, joten
sikäläinen kasvillisuus ei ole lainkaan niin köyhä kuin luulisi. "On
merkittävä seikka -- Jäämeren tutkija William S. Bruce kirjoittaa --
että kulkekoonpa retkeilijä kuinka kauas pohjoiseen hyvänsä, käyköön
kuinka autiossa seudussa tahansa, niin varmasti hän tapaa yhden tai
useamman lajin kukallisia kasveja. Ainakin hän löytää siellä unikon,
voikukan tai kivirikon, ja kaikista niistä Jäämeren unikko (_Papaver
radicatum_) on kestävin. Ei ole sitä paikkaa Huippuvuorilla, Frans
Joosefin maalla, Novaja Semljalla tai muualla niin karua, autiota ja
tuulenpieksämää, etten siellä olisi löytänyt Jäämeren unikkoa
kasvamassa, vaikkapa surkastuneenakin, niin kasvamassa ja kukkimassa
kuitenkin; ja missä olot ovat vähänkään suotuisammat, siellä se aivan
rehoittaa ja loistaa. Samaten Jäämeren unikko tavataan Grönlannin
rannikoilla ja Amerikan pohjoispuolella olevassa saaristossa, missä
vain mitään voi kasvaa. Unikon jälkeen punainen kivirikko (_Saxifraga
oppositifolia_) on luultavasti sitkein arktinen siemenkasvi, ja
suotuisissa paikoissa se on vielä rehevämpi kuin unikko..."
Arktiseen kasvillisuusvyöhykkeeseen luetaan metsärajan pohjoispuolella
olevat seudut. Tämän vyöhykkeen kasviyhdyskuntia on tapana yhteisellä
nimellä kutsua "tundraksi", jolla nimityksellä kuitenkin varsinaisesti
tarkoitetaan sammal- ja jäkäläkankaita ja soita, jotka peittävät
Jäämeren rannikoilla olevia tasankoalueita Pohjois-Venäjällä,
Siperiassa ja Kanadassa. "Arktisen alueen kasvillisuuden yleinen luonne
on erittäin yksitoikkoinen. Karua on koko luonto. Silmän kantamalta ei
näy ainoatakaan puuta, tuskin edes pensasta, ainoastaan pieniä maassa
matavia varpuja, kituvia ruohoja ja heiniä, joiden varret ja korret
ovat suureksi osaksi sammalten ja jäkäläin peitossa. Tundran yleinen
väri on ikävänlainen, ruskean vihertävä, mutta syyspuoleen on
väririkkaus runsaampaa. Silloin saavat kasvien lehdet koreat
syysvärinsä. Seutujen valtavärit vaihtelevat silloin ruskeasta
(vaivaiskoivu ym.) heleän tulipunaiseen (karhunmarja) ja
koreankeltaiseen (enimmät pajut). Missään muualla eivät kasvien koreat
syysvärit pistä niin selvästi silmään kuin autiolla tundralla...
Poikkeuksena tundraseutujen yksitoikkoisuudessa ovat viljavimmat
vuorten rinteet, kalliopengermät ym. sellaiset paikat, jonne on
keräytynyt rapautumissoraa riittävästi ja jotka ovat edes jonkun verran
suojattuina tuulilta. Etenkin ovat kalkkikalliot kasveille suotuisia.
Puita ja isoja pensaita ei tosin ole sielläkään, mutta sinne ovat
saapuneet pohjoisten seutujen kauneimmat kukkakasvit. Tunturivuokon
kukkiessa ovat rinteet lumivalkeita sen runsaista kukista; toiset
rinteet saattavat olla punasinerviä _Saxifraga oppositifolian_
kukkiessa (esim. Varankivuonossa). Varsinkin lintuvuorien penkereillä
on kasvillisuus keräytynyt todellisiksi luonnon kukkatarhoiksi. Mutta
nämä ovat vain vähäpätöisiä poikkeuksia, jotka ainoastaan hyvin vähässä
määrässä häiritsevät arktisten seutujen kasvillisuuden suurta
yksitoikkoisuutta." (A.K. Cajander.)
Eläimistökin on kaikkialla Jäämeren alueella pääasiallisesti
yhdenlaatuinen. Koko alueen tunnuksellisin eläin, jään valtakunnan
kuningas, on jääkentillä lakkaamatta kuljeskeleva, hylkeitä
pyydystelevä jääkarhu (_Ursus maritimus_). Varsinaisista maaeläimistä
ovat ihmiselle hyödyllisimmät myskihärkä (_Ovibos moschatus_) ja peura
(_Rangifer tarandus_). Enemmän lampaan kuin naudan sukuinen myskihärkä
elää nykyään ainoastaan Amerikan napamaissa, mutta on muinoin ollut
yleinen pohjoisessa Europassakin. Peura elää villinä kaikissa Jäämeren
maissa ja on levinnyt kauas napapiirin eteläpuolellekin; Suomessa se on
aikoinaan ollut yleinen Laatokan seuduillakin. Sen esiintymistä Frans
Joosefin maalla ja Huippuvuorilla on pidetty todisteena siitä, että
nämä saaret ovat ennen olleet mantereitten yhteydessä; edellisestä
saaristosta peura kuitenkin on jo hävinnyt ja jälkimäisessä saaristossa
on se häviämäisillään, kun europpalaiset urheilijat sitä kilvan
surmaavat ja norjalaiset metsästäjät ovat viime aikoina ruvenneet sitä
myrkylläkin tappamaan, "hävittäen ei ainoastaan villipeuroja, vaan
myöskin karhuja, naaleja, lintuja ja muita eläimiä ja muuttaen siten
luonnonrikkaat Huippuvuoret kolkoksi kalmistoksi". Lappalaiset ja
jotkut muut pohjoiset kansat ovat kesyttäneet peuran "poroksi" ja
saaneet siitä mitä monipuolisimman hyötyeläimen. Muista maaeläimistä
mainittakoon vielä sukunsa tuhkimus, typerän tunkelias Jäämeren kettu
eli naali (_Canis lagopus_), ja pari jyrsijöihin kuuluvaa sopulilajia
(_Myodes_), jotka usein suunnattomin joukoin kulkevat tundroilla, jänis
ja susi. Varsinaisista metsäeläimistäkin monet ovat levinneet
lähimmille napamaa-alueille.
Yleisin kaikista arktisista linnuista on pulmunen (_Plectrophanes
nivalis_), "joka esiintyy suunnattomin joukoin ja löytää itselleen
koti- ja pesäpaikan jokaisessa arktisessa maassa, olkoon se kuinka
kolkko hyvänsä". Frans Joosefin maalle se saapuu huhtikuun puolivälissä
ja muuttaa sieltä lokakuun loppupuolella. Tärkeimpiin Jäämeren maitten
lintuihin kuuluvat metsäkanan sukuiset kiirunalajit (_Lagopus_), joiden
liha on maukasta ravintoa. Arktisten lintujen oikea valtakunta on
kuitenkin itse Jäämeren avaroilla vesillä. Siellä tavataan
"lintuvuoria", korkeita ja jyrkkiä rantakallioita, joilla kiislat,
ruokit, lunnit, lokit, merimetsot ja muut vesilinnut pesivät
suunnattomin joukoin; aurinkoa pimentävinä pilvinä lentelee lintuja
sellaisten lintuvuorien ympärillä. Taloudellista hyötyä kaikki nämä
lintuparvet tuottavat ainoastaan höyhenillään ja munillaan.
Arvokkaimpia siinä suhteessa ovat haahkat (_Somateria mollissima_ ja
_spectabilis_). Islannissa, Huippuvuorilla ja muilla Jäämeren saarilla
pesivät haahkat sisustavat pesänsä mitä hienoimmilla untuvilla, joita
ne nyppivät omasta rinnastaan. Ihminen riistää pesästä untuvat ja
munat, ja haahkaemä kahdesti uudelleen sisustaa pesänsä, toisella
kerralla uroslinnultakin otetuilla untuvilla; 24 pesän lasketaan tällä
tavoin tuottavan kilon untuvia.
Jäämeren merieläimistön runsaudelle vetää koko maailmassa vertoja
ainoastaan Eteläisen Jäämeren eläimistö. Tämä Jäämeren eläinrikkaus ei
riipu niin paljon lajien lukuisuudesta kuin saman lajin yksilöjen
paljoudesta. Merieläimistä herättävät enintä huomiota valaat, joita on
sekä suuria hetulasuisia että pienempiä hammasvalaita. Valaitten
kuningas, 24 m:n pituuden ja 150.000 kg:n painavuuden saavuttava musta
Grönlannin valas (_Balcena mysticetus_), joka ennen tuhansittain
risteili Jäämeren selillä, on jo luultavasti sukupuuttoon hävinnyt; v.
1897 skotlantilaiset valaanpyytäjät vielä saivat saaliikseen 13 näitä
valaita, mutta v. 1907 eivät enään ainoatakaan. Sen sijaan porhaltelee
Jäämerellä vielä mahtava sinivalas eli jättiläisvalas (_Balanoptera
Sibbaldii_); se ei ole yhtä painava ja paksu kuin Grönlannin valas,
mutta on sitä pitempi, maailman pisin eläin, joskus 30 metrin
mittainen! Pienemmistä valaslajeista ovat muita merkittävämpiä
maitovalas (_Delphinopterus leucas_) ja sarvivalas (_Monodon
monoceros_). Ne ovat molemmat 4-6 m:n pituisia ja monessa muussakin
suhteessa toistensa kaltaisia, ja niitä pyydystetään ahkerasti sekä
rasvan että nahan ja ravinnoksi käytetyn lihansa vuoksi. Maitovalas
liikkuu kaikilla arktisilla rantavesillä ja se on helposti tunnettava
kermanvaaleasta väristään. Sen retket ovat niin säännöllisiä, että
kokeneet pyytäjät, jotka tarkoin tuntevat, mitä rantaa ja mitä tietä se
milloinkin kulkee, tavallisesti saavat ajetuksi maalle koko matkueen.
Sarvivalas on tunnettava uroksen 2-3 m:n pituiseksi, suoraan eteenpäin
ulkonevaksi kasvaneesta yläleuan etuhampaasta. Tällä kierteisellä
hammasluulla oli ennen vanhaan kaupassa hyvin suuri arvo, sitä kun
näette luultiin raamatun pyhän "yksisarvisen" sarveksi ja sen jauhetta
kun senvuoksi pidettiin ihmelääkkeenä. Jäämeren lämpimämmissä osissa
tavataan myöskin pyöriäinen eli merisika (_Phocaena communis_),
mustaselkäinen ja valkovatsainen, lihava ja iloinen, parin metrin
pituinen pikkuvalas.
Jäämeren lukuisista hyljelajeista on arvokkain mursu (_Trichechus
rosmarus_). Se on jykevä otus, painoltaan 1000-2500 kg ja koiras
varustettu 2/3 m:n pituisilla alaspäin kasvavilla torahampailla, joita
se käyttää simpukkain kaivamiseen ja taisteluaseekseen. Mursukin on
ennen ollut yleinen Jäämerellä, mutta hillittömän pyynnin vuoksi se jo
on hävinnyt laajoilta alueilta. Jäämeren tavallisia hylkeitä ovat
Grönlannin hylje (_Phoca groenlandica_), muita suurempi partahylje
(_Ph. barbata_), kuplahylje (_Cystophora cristata_) ja Suomenkin
vesillä tavattavat norppa eli kiehkuraishylje (_Phoca foetida_),
kirjava hylje (_Phoca vitulina_) ja halli eli harmaahylje (_Halichoerus
grypus_). Hylkeenpyynti on yhä vielä Jäämeren tärkeimpiä elinkeinoja ja
kymmeniä ellei satojatuhansia hylkeitä saadaan joka vuosi Europan
lähellä olevista Jäämeren osista.
Lintujen, valaitten ja hylkeitten ohella vilisee Jäämeressä lukematon
joukko alempia eläimiä kaloista yksisoluisiin alkueläimiin saakka. Nämä
eläjät saavat ravintonsa mittaamattomain kelluvain leväjoukkojen
muodostamilta meren niityiltä ja itse ne ovat meren korkeampain
asukkaitten loppumattomina laitumina. "Kahta katkalajia (_Anonys nugax_
ja _Onissimus Edwardsii_) vilisee Jäämeren vesissä niin suuria
joukkoja, että ne syövät suuren linnun ruhon kaikki pehmeät osat ja
jättävät käsistään putipuhtaan luurangon 24 tunnin kuluessa.
Luonnontutkijat ovat usein käyttäneet tätä apukeinoa työssänsä.
Huippuvuorten Jäävuonon suusta, 197 syllän syvyydestä Monacon ruhtinas
sai haaviinsa koko neljäkymmentä naulaa suuria punaisia äyriäisiä
(_Pandanus borealis_), yhteensä 1.775 kappaletta; nämä äyriäiset eivät
ainoastaan olleet eläintieteellisesti mielenkiintoisia, mutta ne
havaittiin myös erinomaisen maukkaaksi syötäväksi ja ne käytettiin
siihen tarkoitukseen laivalla. Vesi kihisee kotiloeläimiä, etenkin
_Clio borealis_ lajia, jolla Grönlannin valas elää, ja nuolimatoja
(_Sagitta_), joilla on läpinäkyvä kotilo. Barentsinmeressä olen koonnut
haaviini naulan toisia pieniä hankajalkaisia (_Calanus jinmarchicus_)
muutamassa minutissa. Nämä äärettömät joukot eläineliöitä ovat
perusravintona lintu-myriadeille, hylje- ja mursuparville ja lukuisille
valaille. Ja on muistettava sekin, että itse ihminenkin tarpeen
tullessa voi saada runsaan ruuan meren pienistä äyriäisistä, jos
hänellä vain on keinoja, millä koota niitä." (William S. Bruce.)
Surkein olento Jäämeren maailmassa lienee ihminen. Arktiset maat ovat
näihin saakka olleet maailman harvimpaan asuttuja, niiden väestö on
kuulunut kansain alimpaan köyhälistöön. Miljonain neliökilometrien
laajuisissa Jäämeren maissa asuva väkiluku nousee tuskin yli
800.000-900.000 hengen. Tähän väestöön on silloin luettu Jäämeren
rannikoilla ja saarilla asuvat arktiset alkukansat, vaikka niiden
asuma-alat osittain ulettuvat napapiiriä melkoista etelämmäksikin, sekä
mainituille seuduille muuttaneet sivistyskansoihin kuuluvat asukkaat.
Alkukansoista ovat lukuisimmat Europassa asuvat lappalaiset (n. 30.000
henkeä), Siperian jakutit (230.000) ja Amerikan eskimot (40.000
henkeä). Viimemainitut ovat melkein yksinomaisesti merikansaa, joka
kalastuksen ja hylkeenpyynnin alalla on saavuttanut melko korkean
kulttuurikannan; Europan ja Aasian arktiset kansat taas ovat parhaasta
päästä mannerkansoja, joiden pääelinkeinoja ovat metsästys,
sisävesikalastus ja poronhoito. Europpalainen kulttuuri on jo
kuitenkin tunkeutunut Jäämerellekin ja saanut johtavan aseman sen
talouselämässäkin, josta alkukansat vuosi vuodelta joutuvat yhä
syrjemmälle. Niin on käynyt erityisesti siinä Jäämeren alueen osassa,
joka tässä on tutkielmamme esineenä.
Pohjoisimman Europan rannikko on vuonojen ja lahtien uurtelema. Norjan
pohjoisrannikolla, _Ruijassa_, on vuono vuonon, niemi niemen, saari
saaren vieressä Suomen Enontekiön lähelle pistävästä komeasta
Jyykeänvuonosta (Lyngenfjord) Utsjokea lähellä olevaan avaraan
Varanginvuonoon saakka. Tämän vuonon itäpuolella on kapean kannaksen
mantereeseen yhdistämä Kalastajaniemi. Varangista itäänpäin kutsutaan
rannikkoa _Muurmanin-rannaksi_. Se on matalampi kuin Ruijan rannikko ja
Kuollanvuonoa lukuunottamatta lahdeton. Suuren Kuollan niemimaan alavan
itä- ja kaakkoisrannikon nimenä on _Turjan-ranta_.
Kapeahkon merensalmen kautta päästään Jäämerestä monihaaraiseen
Vienanmereen. Se päättyy luoteessa vuori- ja vuonorantaiseen, saariston
reunustamaan _Kannanlahteen_, jonka molemmin puolin olevia rantoja
kutsutaan _Karjalan-rannaksi_. Vienanmeren eteläisenä päänä on
satamaton, matala _Äänislahti_, jonka rannat pakoveden aikana ovat
kuivilla kilometrien leveydeltä. Lahden suussa ovat kuuluisat
Solovetsin luostarisaaret. Kolmas Vienanmeren perukka on suppilomainen
_Vienanlahti_, mihin suuri Vienanjoki laskee. Laivaliikkeestä
johtuneella nimityksellä kutsutaan Vienanlahden länsirantaa
_Kesärannaksi_ ja itärantaa _Talvirannaksi_. -- Itäpuolella Vienanmeren
suuta on _Meseninlahti_ ja sen takana pistää kauas mereen omituisen
muotoinen _Kanin-niemi_, jonka takana alkavat Petshoran seudut.
Taloudellisesti voidaan Europan Jäämeren maat sopivasti jakaa eri
vyöhykkeisiin. (1) "Merivyöhykkeessä", s.o. Jäämeren saarilla ja
lähimmillä rannikoilla ovat vanhastaan tärkeimpiä olleet
merieläimistöön perustuvat elinkeinot: meri- ja jokikalastus,
"lintuvuorilla" pesiväin vesilintujen untuvain ja munain keräys,
hylkeen- ja valaanpyynti. (2) Mantereella saa kasvillisuus etelään
mennessä yhä suuremman arvon, vaikka sillä täälläkin on eläimistön
rinnalla ainoastaan toisarvoinen merkitys. Pitkin Europan koko
pohjoisinta rannikkoa kulkee missä kapeampana missä leveämpänä korkea,
vesiköyhä "tunturivyöhyke", jota käytetään porojen syöttömaaksi ja
jolla on merkitystä myöskin villipeurain, syötäväin lintujen
(riekkojen, kiirunain) ja turkiseläinten pyydysmaana. Tämä vyöhyke
täyttää koko Ruijan, pohjoisimman ja koillisen osan Kuollanniemeä,
Vienanmeren suun seudut, koko Kaninniemen ja sen takaiset rannikot sekä
etelämpäinkin seutujen korkeimmat kohdat. (3) Tunturivyöhykkeen
eteläpuolella alkaa vähitellen varsinainen "metsä- ja järvivyöhyke",
monipuolisen metsästyksen ja sisävesikalastuksen vanha tuottoisa alue.
Tämä alkuperäinen elinkeinojärjestelmä on parin viime vuosisadan
kuluessa perinpohjin muuttunut. Etelästä käsin Jäämeren rannikoille
muuttaneet uutisasukkaat ovat sopiviin paikkoihin vuonojen pohjiin ja
jokivarsille raivanneet niittyjä sarvikarjanhoitoa varten ja pieniä
viljelysmaita perunan, ohran ja muidenkin viljelyskasvien kasvattamista
varten. Sen ohella ovat merenkulku ja kauppa kehittyneet. Viime
vuosikymmenet ja viime vuodet vihdoin ovat nähneet metsäliikkeen,
vuorityön, suurkaupan ja suurmeriliikkeen Jäämeren maissa nopeasti
nousevan ja alkavan siellä aivan uutta aikakautta.
Jos Europan Jäämeren maihin luemme, paitsi tähän mereen kuuluvia
saaria, kaikkien Europasta Jäämereen laskevain jokien alueet (Jäämeren
vesistöalueen), siitä karttuu n. 1,4 milj. km2:n laajuinen maa-alue,
jolla nykyään asuu päälle miljonan ihmistä. Meidän kannaltamme on
kuitenkin oikeampaa lukea Europan Jäämeren maihin ainoastaan ne seudut,
jotka luonto-olojensa puolesta ratkaisevasti kuuluvat Jäämeren piiriin
ja joiden talouselämä kokonaan tai hyvin huomattavaksi osaksi on
Jäämerestä riippuva. Täten kuuluvat Jäämeren maihin Finmarkin amtti
(Ruija) Norjasta, Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat Suomesta, koko
Arkangelin lääni (siihen luettuna Novaja Semlja) sekä kaukaiset
isännättömät ja asumattomat saaret Karhusaari, Huippuvuoret ja Frans
Joosefin maa. Koko tämän maa-alueen pinta-ala tekee miljonan km2 ja
väkiluku viimeisten tietojen mukaan tasaluvuin 1/2 miljonaa. Tarkemmin
laskelmat näkyvät seuraavasta: