Vuastuhatt vuassata vuaskymment vuas, siilon ku mä nuar flikk viäl oli
ja siäll Haliko hakoniskotte joukos asusi, sattus kerra nii, ett se
Juhani-faar, se kun tööthutkariks kans pruukattin kuttu, tul taas meill
ja sanos, sitt ku hä ol sinn peräpenkill istunu:
»Ny onki sitt taas joul tulos ja tuleki jo kahre viikon pääst.»
»No Heisinkin Toussu», meinas sihen Kesktalo ämänt, »jokos se joul nii
liki o? Ei ol' sentä välikä, kosk meijä likokalakki o jo ostetu. Mutt
menkkäs te, flika, ny vaan kiiruman kautt tuaman tuhka ja kalkki, ett
saara noi likokala' tuhkporo joukko. Tuakka see taikentiin ja jauhsäkk
ny sitt kans sisäll lämppymä, nii huamen me' tee varitaikena. Jaa Juss
voikin tuara' se jauhsäki siält aitast.»
No Mari, se pikku-piik ja Juss, ku isotrenkiks kututti, läksiväkki
sitt, toinen toi sen taikenpyty ja toine jauhsäki. Ämänt sanos koht
sitt taas:
»Menes sä Lempi hakeman katavahakko myllyhaast ja Kustava saa tällät
ison paran totto. Aja' se vett täynö.»
Lempi lähte mettän kans, mutt hä meina otta'suksekki fölisäs. Mutt
ämänt räiskäs:
»Es sä siäll mittä suksi tartt, es sä siält sitt taas tänäpän malt
kotti' tull.»
Ny Lempi meina otta hakokirve, mutt Hessu huutta sihe, se talo
vähätrenk, tallivajast:
»Es sä siäll mittän kirvest tartt, kyll sill isokinttasell kirves o.»
Lempi otta senttän kirve ja lähte, ei ol Hessu juttu kuulevanas.
»Hessu tekke simmost kiussa Lempill, ku hän tiättä, ett Lempi o se
isokinttasen kans vähä enemän kun tuttava», sanos Juss, se isotrenk
sihe sitt taas.
Ny ämänt huamas, ett Lempi oi lähteny hakko pärä ja hä sanos Marit:
»Ny täytty ruveta ajattelema vähän korjun pärä. Ota' sä ensmäseks tyäks
noi' pläkkastja' tualt seinilt alas ja ruvekka sitt Hilman kans niit
yksis neuvois kuurama.»
»Milläs niit sitt kuurata?» sanos Mari.
»No roikalall vaa ja sannall. Ja sitt kun tee' saa ne' puhtaks, niin
tälläkä seinäll takas jälle.»
Ny Lempi tule katavahakos kans ja laula tullesas sill heljäll ääneläs:
»Katava kasvoi kankarell
Ja pelloll ei se irä.
Ei minun rakasta henttuani
Unhoittaman pirä.»
»Siin on teiti hakos», sano Lempi ja paiskas havo' permanoll.
»No olek sä hull, vai meinak sä tull, kun paiskas ne havo' paskasell
permanoll, ett täll ne' patta. Mari saa ny ruvet pesemän kaljatynnyrei.
Ota' siält parast vett. Ja Kustava saa mennä hakeman kurnan tuppa.»
»Muistik sä tuara' kurna seljän kans?» sanos ämänt taas sitt kun
Kustava ol kurnan tuanu.
»Kyll mä ne' kaikk toi, mitä sihe homman kuulu.»
»No ei muut välikä sitt ol», meinas ämänt.
»Kustava ruppe ny sitt vaa ajama sitä kaljanporo kurna, ja sitt ku sä
oles sen poron kaikk sinn kurna ajanu, ja se o siält olkkitte läpi
juassu' pois, nii siir' sitt toine saav sihe all.»
»No ei siält änä mittän tipukka», sano Kustava, »joskus sano 'tip tip'
ikä kurnantilkuttaja takamätäs.»
»Kyll se siit taas juaksema ruppe, ku sä ajas kurna vett täynö vaa.»
»No onkos tommoses poros änä mittä voima?» sanos Kustava.
»Kyll siin see verra voima viäl on kun kalj tartteki», sano ämänt. »Ei
sen tarttekka niin kovin kiljuva siilo olla, ku sahti toises saavis
jo o. Ny Kustava saa mennä vaan pualpeeväkarjall, antta see jäärä'
sihe ny sitt vaan tilkkuma. Nostaka te flika noi' sahti- ja kaljsaavi'
kans tonn porstuvan puall, ett ne jähtyvä, ja sitt ku ne ova jähtyne,
nii ett ova vähä lämpymä viäl, niin kaataka toi nuarutus tost kiulust
joukko. Antaka niitte oll' siin saavis sitt, mutt sun täytty, Mari,
nousta varha huamisaamu ja aja ne' tynnyri, ette ne laimistu, ja muist
ny, ett sä tee' tuhktaikena ja tällä' tynnärinpruntin kii. Muist se
ettes sää täll jauhtaikena niinkö Lempi viimes joulun tälläs ja sitt
rota' söivä' se ja meinasi' koko pruntinki syärä, nii ett kalj meinas
vallan plattistu.»
»Nii», sanos Lempi sihe, »mutte mää jättäny' tappi sentä auk, simmott
kun te eloaikan tei, ja kalj men kaikk pitkin kellarin permantto. Pare
se o, ett tynnäris on plattistunu kalja, ku ett se on tyhj.»
»Onk suli muntaka nii viisast velje», sano ämänt ja o vähä niinkö
vihane. Alma vasta sihe sitt:
»Viis viissamppa, kuus kaunemppa ja seittemä juur yhtläist.» — Se Alma
o se Enkla-vainan kuapo.
»Piräs sää siin suus kii», räiskäse sihe ämänt, »es sää viäl mistän
tiär, kakar sää viäl oles.»
»Järves kakari o, mutt ihmisill o lapsi», sanos Alma ja juaks ulos
ovest.
Mutt vähä ajan päräst juaks Alma taas sisäll, jätt ovenki selk
seljäläs. »Siin sä hyppäs niinkon katt lankas», sanos sillo ämänt, »ku
sä mensis siit taas Katunpäähänkin pois jalvoist.»
»Ja eipä tiär, vaikk mä mensinki, kosk isopappa hevonenki o meijän
pakall.»
»Älä siin rämä, men kiikuttaman poikka», sanos ämänt. Alma menekin
kiikuttama ja laula:
»Mutt kukas sitten kiikutta?
Kyll kai kisu kiikutta.
Mikäs kisun palkka o?
Hämelinna lehmä,
Pappilan paras paistilammas,
Sian takamainen töröhammas.»
»No kiikut ny vaa, ett se ruppe nukkuma!», sano ämänt, ku Alma meina jo
lopetta.
»Huis humma kirkko,
Pala jällen tätilä,
Täti leippo ison kaku,
Pane paljo voita pääll,
Kirvesvarren paksurelta,
Pääskyse muna vert.
Kuko puuron keittä,
Kana riaska lämmittä,
Pikkulintu lusikat pessee,
Harakka tallin laarii.»
Ny astu isopappa sisäll ja sanos ett:
»Hyvä huamentpualt, ny mää tuli suu taas pärä, ett isomammall o ollu
nii ikävä, kunnes sää ol meill isos aikka ollu.»
»Kyll mää tule, mutt mää tahron koti jouluks sentä.»
»Jaa'a», sano isopappa, »mitäs toi laps niin kovin kottin tahto, ku
hänell olsis meill niin kovi hyvä oll? Viime kerrallakin ku mee meinasi
hänt väkisin pittä, nii hän parkus niätt.»
»Nii, se o simmotti», sanos Lempi, »tee' pirä häne liia hyvän, ei hää
ol' simmossen tottun. Kun tee' tällä' korpun pääll voit ja kysy' sitt
viäl: mitäs sää murhetu, laps, kunnes sää ny jo syä?»
»Nii, mutt kyll mar sä ny tules sentä, ett meijän täytty nyy jo ruveta
lähtemä. Meill on kans siäll niin kovi joulkiiru.»
»Sitt sä saas kans isomamman kans leippo' tortui ja tohauksi», meina
Lempi.
»No hyväst sitt vaa», meina isopappa.
»Sinn hä se flika ny' taas vei, mutt pare oliki», meinas ämänt. »Ols se
ny kotonkin tarvitt, kun tule ny juur toi kynttelän teko ja se ols ollu
nii viakas niit kyntteli kastama.»
»No kyll mää niit yht hyvin kasta ossa», sanos Hilma sitt.
»Jaa nii, em mää suu taas muistanukka», meinas ämänt.
»Niin kyll meill väkke on, sikaämpär toist saavi», meina siilo Hessu,
ku hää siin toto eres vanhoi saappajas rasvas.
»Niit saappajas sää siin kans alvarin tuhnis», sanos Mari ja pumpas
samas Hessut.
Mutt Hessu vet siin samas saapasharjall tervrasva Mari päi suut ja
sanos:
»Siit saas, Sapara-Matti, Keikka-Heikin kannust.»
»Älkkä siin ny juur ain ylppelkkä», sanos ämänt, »men ny, Mari, ja tua
vintist se kiirattu tali alas.»
»Niinku sä muutonki jo vähä rasva makkun pääsis», sanos Hessu taas.
Mari mene sitt ja otta talinkappalan kailosas, mutt näkke siin sitt
kynttelkirnu, nii hää muista, ett toi kans tarvita ja otta siit se sitt
kans kailosas.
»Täll' se tali tonn patta sulama, mutt täll' kans tiukast kii,
taliparast on mont valkkjanpalo syttyny. Taliparast Uskela Isonkylänkim
palo alkus sai.»
Lempi ja Hilma tuleva ny' sisäll. Hee ova jo laittane' kyntteläsyräme
valmiks enkelskalankast, ja Hessu o nyrästelly' simmossi piäni puissi
tikui ikä suuremppa sortti makkartikui. Iso flika molema' tällävä ny
niit kynttelisyrämi roikkuma niihin puissi varttais. Hee laittava'
sitt kans oikke erityissi joulkyntteli joulaamu vaste. Ne ova'
tavalisest kolmhaarassi, joskus joku kuushaaranenkin tehrä joukko. Ja
se kynttelkirnu on tommone ikän tavalisen perunneliko näköne. Siihen
kaaretan pualelas ens kuuma vett. Sitt pistetän parast sitä sulatettu
tali nelikk täynö. Nii ja ny alkka kynttelien kastelemine. Ja sen
pittä käymä nii viakkast, ett yks kluksaus vaa. Sitt nosteta ylös ja
tällätä simmossie isomitte varttaitten pääll, ku on porsto laitettu'
simmose värki. Ja niit kasteta sitt vaa nii mont kertta, kuin paksuks
niit tahrota. Mut jos o joku kankkjaluantone ihminen kastelemas, niin
kynttelä ruppeva' piänenemä vaa, nii ette sihen tyähö aut tällätä
viikoliinei.
* * * * *
Isänt tule ny tuppa ja sano ämäntä:
»Mitäs jos mää mensisin tänäp jo Salo, ett eikös sää kans jotta simmost
huushollintavara tarvitt?»
»No kuinas sitt», meinas ämänt, »ei sunka mää palin kesi mittä
joulruakki saa laitetuks.»
»Sitäpä määki meina», sanos sihe isänt, »mää lähre sitt jo tänäp
menemä. Mutt jos mää ottasi jonku noist flikoist kansan, em mää kaikki
niit sun truutejas muist.»
»Kyntteli heijän täytty ny tehr, ei heill ol aikka lähte feli», sano
ämänt.
»Jaa voi, ku se Alma tul taas sinn Katunpäähän päästetyks, kyll se olis
niin tarppes nyykin taas koto olemas.»
»Mutt kirjotas sää Hilma kaikk paperin pääll, mitä mamm sano, nii ei
mun tartt muut ku antta lapu Linholmin kette, niin kyll hää tällä kaikk
oortninki.»
Nii Hilma ott sitt plyyspännä ja piänen paperlapu.
»No sanoka sitt vaa, mitä tarvita, hyvä ämänt», meina Hilma sitt.
»Rusinoi ja fäskynöi ny kumminkin tarvita.»
»Nii, mutt kuin pal?»
»No otta heitti ny viis naulakin kumppaki, saa heitti sitt taas. Ja
kymmenen penni erest kanelparkki. Perunjauhoi o sitt vaikk muilleki
antta. Panna nyy viis naula kaffet kans, mutt kyll sokeri täytty otta'
koko topp. Ja jos tuara yks sikur kans, ei noit ohrika viit täsä
joulunpyhin käryttä.»
»Vai nii», huutta Mari, »vai ei meill ohrankärykä sallit, mutt siäll ku
mää menne vuaten palveli, niin tälletti vaa joulunki ohra liakkas. Ei
seekän talo mikkän köyh ollu, mutt se oi niin piru nuuk se ämänt.»
»Ol' sää vai, ett sää sekota mun taas», sano ämänt. »Sitt viis naula
kriiskryynei, ett puuro saara, ja kaks naula mannankryynei, ett saaran
pankakktaikena. Ja sitt oikke ostetui jauhoi, niit täytty kumminki otta
yks leivisk, ku meill o niin pal väkke, ete täsä vähä' piiss, vaikk
kui siunasis. Ai jest, ja sitt karvoi pippurei ja kryyrpippurei kans
kymmenen penni erest. No kyll ne' sitt jo kaikk tulikki.»
Sitt Hilma jättä sihen piäne välipaika ja kirjotta sinn alas:
»Viis kannu viina ja sama vert rommi. Kolm' pottu punssi, oikke
aarakpunssi ja viis kannu portviini.»
Ny isänt käske Hilma järjestäs lukema, mitä siin lapus oikke o. Hilma
lukke sitt hyvi viakkast kaikk ku hä o sihen kirjottanu. Isänt o vähä
peljästyvänäs ja huutta:
»Onk toi flikk hull.»
»Noo ku ett tee' tulle määrämä, nii mää tälläsi ite' simmottin, ku mää
tykkäsi ett sitä viina tullan tarvittema.
»Kirjot uus lapp, älä simmossi juatavi ainei täll, kyll mää ne muutenki
muista.»
Matt, se isänttrenk, astu ny sisäll ja sano ett hevone o eres jo.
»Niin ku mää olsi juur reeras ollu, mutt kun toi flikk ylppel toss.»
Sitt Hilma ott sakse äkist kettesäs ja leikkas pois se osan ku
juatavist aineist oi kirjotett, niinko hän koht alus olki meinannu ja
huus samas Matill:
»Ei nyy tarttekkan tuara mittän potui taikk lekkerei rekken ku muukin
kesketti see osa lapust pois leikkaman ku juatavist aineist puhuta.»
Sitt Matt katto isänän puale vähän totisest, ku hän kans tykkä viinast.
»Viäkkä lekker rekke vaa, see o henen konstejas», meina isänt Matti.
Sitt lähte isänt menemä.
»Viärä näit kipoi ja kapoi ny vähä syrjemäll, kun koko tupaki o niinkon
kolm' peevä enne joulu, ett tule kans vähä avaratnaks», meina ämänt
sitt, ku isänt ol lehten, »ku se siält taas tule kotti, niin kyll se
pian tua naapuri isänä felisäs, taitta pia vähä muitakin tuar. Ja ei
ol' siitäkän tiatto vaikk ne lukkar ja urkunist tulsis paistilas jo
tänäpän. Kyll ne joksikki siilon pruukkava' katto ittes, ku joulviina'
kottin kerkkivä. Ja viäkkä flikat toi hauresaav kans pihatto, ette niin
kei' ku viimes vuan, ku urkunist ol juaksis täynö ja tul toho flikoi
kiussama, mutt istuskin kuuma hauresaavi ja meinas käyrä juur hullust
äijäparan kans, mutt ei kerinny juur syvält sentä vajoman kun kaikeks
onneks flika huomasi ja huusiva Jussill ja Juss tul ja vet urkunistin
taas ylös hauresaavist.»
Tosa neljä ajos sattus Matt kysymä:
»Eikös se isänt siält Salost jo pian kottin tul?» Samas tul Kustava
pihatost ja huutta:
»Menkkäs, poja, hevost päästämä, hevone on pakall jo.»
Ja vähä ajan päräst tul isänt käperöitt tuppa ja men suara päät
kamarisas.
Joulviina ova ny koto. Tosa hämärä ajos tule sitt vähä ussemast
naapurist nuart väkke, uskaltavat tulla', ku äijä ova vähän kännis.
Hee ruppeva' keskustelema siit tulevast joulust ja mitä lystei sillo
hankita. Ja sitt ruvetan kans ajattelema sitä, ett ny täytty olla jo
kehrättynki niin pal kun tälläppual joulu tarvita. Jos ei ollu, nii ol
huan talo.
Ny lasketan kuin pal o lankavihrei ja jos rohtimi viäl oi paljo
jälill. Sitt oi tavalisest joukos ain joku simmonen ku oi nii laisk ja
unine, ja sill ol vähemä vihrei tullu' kans. Ruvetti laskema vihrei ja
katottin kuin pal rohtimi viäl kasas ol, kaikill ol jouluks tinkityä
saara ne' kaikk lankoiks. Nii sattus usse sinä ehton, ku ruvetti
laskema, ett jolla näppäräll tytöll ol viimenen tutti ja vihrei kans
enite ja toisill taas ol puale viäl kehrämät. Jollan toopparill ja
kakoll ol rohtime melkke lopus ja vihrei kans vähä, sill joskus ehtosi
oliva vilkasluantosema naapuri flika ja poja ja joskus talo isänt kans
sytyttäne' tutin palama, sillon ku se simmost vanhan piia unt vet. Siit
se ruppe kiljuma ja siunama ja mont kertta ku se oi nii unine löi se
kätes sihen kräkä ja valkkja, nii ett sai haavoiki joskus.
Se kenell oi viimenen tutti, se kehräs se sinä ehton valmiks, vaikk kui
olis kiussa tehty. Mutt ku ämänt tul arvostelema niit sitt, nii see
sanos tavalisest sill laiskall:
»Jaa, es sää ol ansanu rua suala, ei tost meijä Maijast mittä ol, sen
käsityä ja kehräminen tekke valla vahinko taloll, kyll see tual pihatos
sentän toopparoitte, vaikk kyll se siäläki simmust tekke, ett jolle
vasikka koht jua juamatas, niin kyll see sen pia selkkän paiska ja
sano: 'Ol' perkel juamat'.»
Niit toissi arvosteltti simmotti, ett sanotti: »Kyll mun täytty osta'
sill fiänteli kaffet ja pual naula sokeri jouluks.» (Tää ol ämäntien
puhett keskenäs.) »Mutt Kustaaval mun täytty antta' peräte rohtimine
alushamekankas.» Ei omi tyttäri näi juur arvostelttu.
»Ei ny enä kerit kehrämän, täytty huame aamull viärä ruki vintti»,
sanos ämänt lopuks. Tää ol noi viikko enne joulu.
Sitt tul se aamu. Ruki viätti vintill, rohtime annetti jolleki muijall
kehrättäväks ja käsketti niitten toopparoitte häppemä.
»Jaa'a, se onneto miäs kun toi meijänki Maija saa, kyll se ite' saa
pöksys paikata», sanotti lopuks.
Ne oliva? trenki ja isänä, ny jo vähä simmotti juapunen kärreläs. Joku
meinas:
»Niinku ne ova' simmossi hätässi, ette kärk joulu orottama, viinaski
juava, ennenku joul tule.»
»Kyll meijänki miähill viina tuatti, mutt ei nee luvane niit maistakka,
ennenku joulaatton ku saunast tuleva, kaappisas vaan paniva ja oti
avamen pois», sanos joku toinen taas.
Sitt senttä see jälkke ruvettin tyähö, vaikk siin ol simmost laulu
loirotust ain joukos, ei ne' kovi juaksis sentä olle. Kesktalo Mattiki
sillo laulo, kaks lauluki hänell vaa ol, mutte hää laulanukka niit ku
joulu erelisell viikoll. Hää ol simmonen kiltt miäs. Tämmöse ne oli
häne laulus:
»Minun kultani naimaan meni
Pohjan pualeen tonne.
Otti rikkaan, jätti rakkaan,
Luuli tullens onne.
Hyvi ei mull tarjota
Ja huanot ei mull kelppa.
Ja ei ole vanhoille kurvilleka
Paljo viinavelkka.»
Ei se tyä senttä oikken tahtonu' suju. Se viina ol ain vaa miäles.
Yksiki simmonen taksvärkkäri tek ittes kippjäks, ette tarvinut tyät
tehr. Se ol Vanh Vilkk, 70-vuatjas, käve tyäs, misä vaan tyät sai.
Tosa enne joulu käve hän tavalisest jouluklapei talois hakkamas. Ku
häne oikken tek miäl viina, sanos hää:
»Voi velikult, ann ny see verra, ette usko sammu.»
Sitt kerranki sanotti:
»Kyll suli anneta, mutt essä men tyähö sitt enä, vaa ruppe
roikaloittema ja loirama, ette muukka saa tyät tehr.»
Kerra hä sai kortteli viina, jos hä mene uunin pääll ja on koko päivä
hiljaksi siäll. Mutt ku hä ol ollu yhren tunni siäll uunin pääll, niin
trapu rupesiva' kolisema ja hän tul tallust uunin päält alas. Sitt hä
sanos:
»Ei tää aikkase miähe enä mittä ämmäjes pääll räkn, ku vaativa niitten
kaffekin keittämä, ennenku he' taksvärkki lähtevä. Sillonku mä läksi,
em mä muut kun kohensin Kaisun pääl fällyi vaa ja läksin pois.»
* * * * *
Trenkit tekivät tavalisest tikui tähä aikka, simmose nyrppsorme', kunne
osane muut, saavei taikk ämpärei tehr. »Simmosten ku on peukal keskell
kämment, ei kannat muut ruveta huavamankan kun tikui nyrästämä.»
Taltrenki, ne' tekivä' saavei, ämpärei ja kiului ja paikkasiva
mättärekki. Seiko näytt valkkja tikun kans ku he toit tekivä.
Nyy ruppe sitt jo tulema nii ett joul o neljän peevän pääs.
»Täytty ruveta' tikui kantaman pirti lauvoll», sanos isänt, »ei joulus
ol enä ku nel peevä.»
»Jaa», meinas ämänt, »menkkäs te flika ny ottaman pari lihakontti
tiinust ja viäkkä pirtiortte. Täytty viärä' palvauma, muuten tule
joul enne aikkas. Nii, ja sitt ova ne' kuiva juustokki viäl siäll
jyväsalvos. Tälläs ny Mari vesipata vähän kiiruman kautalt kraakku ja
hyvä valkkja all, ett se ruppe kiahuma, ja sitt sä ota huisku ja punka
ja muist ett sä pese ne juusto niin puhtaks, ette ne homelt haise',
sitä vähemä maist.»
Ny ova lihakonti' pirtis ja tiku ova' kans. Isänt sano trenkeill:
»Muistaka ny vaa, ett tee leikka' sitä syrppy niin pal, ett se pyhätte
yli piissa. Sitt täytty tuara lehtikerpoi lammaslatto.» Ämänt meina:
»Voi ku Manta viippy niin kauva siäll pihatos, tarttis ruveta jo
taikena sotkema. Jasso, sä saikki, Mari, ne juusto jo pestyks, sä
saakki ruveta' taikena sotkema. Juakses sä, Miinu, tuama siält kamarin
kaapist sitä anistruutti. — Voi, sä oles se ainanen takerus, fenkkoli
täsä o. — No tääpä se ol, mikses sä sitä koht tuanu.»
»Nii, mist mä se sitt tiäsi, ku siäl o niit truutei niinku Nalkkarin
katei.»
»Voi voi, litu, menes sä tuama uunin puit.»
»Menkko Mintt.»
»Kyll Kalluki saa menn.»
»Nii, ja Jaaku ei men' sitt koska.»
»Te oles niit ainassi virsukoi, kyll mää niit ittekki saa», sanos ämänt
ja toi halvoi nii ett motkatt.
»Rupp ny, Mari, sitt jo sotkuma, ei täst muute mittän tul, jolles sä
nyy jo rupp. Jokos sä ole' ketes pesny?» Mari meinas sihe:
»Mitäs sill väli o, simmott entinen piikaki meinas: Saan taas ketenikin
puhtaks, ku ruppen taikena sotkuma.»
»Mitä mä huali suu entisist piikoistas, mutt lait ketes puhtaks vaa»,
sanos ämänt. »So, pist nestuukk kupparin tavall päähäs kans.» Ny Mari
ruppe sotkuma. Hän pan pytty ens maito.
»Kyll mää anna jauhoi», sano ämänt sihe sitt. »Oles vai, mää tuan tään
kärityksen täält joukkon kans. Sotk hyväks ny vaa, simmoseks, ett
taiken hyvin kesist lehte, sitt se o hyvä. Mää juaksen täst pirttin
kattoma, kummone lait siäll o, jos siäll o olleska sauhuka.» Sitt hän
tule taas ja kyssy:
»Mitä ne on kun täsä kaffekupis o?»
»No ne o niit aniksi, ku mä siält truutist sillon toi.»
»Eks sä niit sinn taikena joukkon tällänykkä? Oles sä se ainanen
torojolle.»
»Mitäs tämmöne rukinen taiken mittän kryyrei tartte», meina Mari.
Hä o vähä vihanen ku rukist taikent tehrä. Hän tykkä, ette se ränttäsis
muut ku valla nisust vaan tehr, ku joul tule.
»Pese' kätes ny sitt vaa. Viä' se kamarin kaklunin tykö nousema, jos sä
vois sen kantta.»
»Jasso, sä Kustavaki oles jo tuppan tullu. Sää tairakkin toi nisuse
sotku, ette niin käy' ku Marin kans, kun kryyri' kaikk pois jäi. Mahrok
hä muista sualakan tällä. Ei lapsist ol', sano Rantala muar. Nii, sää
saa Mari mennä' kaatama se veren pois likokaloist ja panna' puhrast
vett sijall. Saas sä sen kumminkin tehryks. Ai jest, kello onki jo noin
pal, miähe' tuleva' koht jo syämä, paistas sä Mari silakka, tuall o
vähä kylmi peruni kans. Tällätä ny vaa mitä sattu, ei ny kärit.»
»Mist mä niit silakoit sitt tua?»
»No siäll kaapis silakk-kaukal o. Piräs su ny jo see vert tiätämä. Lask
kalja kans. Mää mene ja tua voit kans vähä.»
Ny ovat trenkit tuane heini joulu vaste, syljeskelevä, ku on paha olo,
ku ova eile niit joulviinoi maistelle. Mari meina:
»Nyykös syljeskellä, kyll silaka ny' kauppas tekevä' ku nii vetistä.»
»Menkkä ny miähe' sitt vaa syämä, ett tee' pääse' töihisäs jälle. Ei
täss ol enä pal aikka, joul pakka pääll.»
»Kyll näkky», meinas yks trenkeist, »koko tupaki o niinkun kolm' peevä
enne joulu.»
»Ohhoh», meinas toinen trenk, »kyll mä ny jo söi silakoi ja join kalja
pääll, ett silaka luuleva, ett he ova' taas Oolanti haavis.»
Isänt kyssy ny trenkeilt, jokos he luuleva, ett se karja ruak piissa
yli joulu, ku he ovat tuane.
»Kyll ainaki ne jo piissava, mutt hevosill täytty viäl tuara», meina
joku, »jos pari häkki sitt viäl tua.»
»Kyll Jussiki sitt saa mennä ja sää saa' sitt vaa hakata' klapei niin
pal ku jouluks tarvita», sano isänt.
Nyy ruveta sitt leipoma niit kaltjaissi.
»Nii, leipoka sitt vaa molemakki, ett me' saa noi' sekamyllykaku kans»,
meinas ämänt Marill ja Kustavall. Ny tule Lempi, talo vanhin tytär,
kamarist ja meina:
»Kui tee' simmossi mustettunei kakui vaa leivo, eikös sihtmyllykakui
leivotakka?»
»Sää oles se fiineytes kans, kyll sun tarttis päästä jonnekki
herrasväkke, ett sää näksisis oikke, mitä herrasväki jouluks laitta»,
sano ämänt tytärtäs.
»No Mari juttel, ett hä mene syksyll piikaks Turkku.»
»See mene Turkkun piiaks, ku o maall liiaks», sano ämänt sihe.
»Kyll Mari näyttä tääll liiaks olevan ku hä jätt teijän taikenast
kryyri' pois, mutt kyll hän tule oleman Turus liiaks kans».
Mari huutta uuni suust: »Ei Turus aniksi käytetäkkä, siäll pannan
kraatalimamma ja sinappi taikena joukko.»
»Ol vai, topo, ol», sano ämänt siin Mari, »soossi sinapist laiteta.»
»Jaa mää muistanki mennevuatises paikasan», sanos Mari, »ku se isänt
tykkäs niin piparuuttsoosist. Hää sanosiki ämänttä, ett meijän täytty
ens jouluks laitta' piparuutsoossi. Kerranki hää joutus ämänän kans
kova riitta, ku hän piparuuttsoossi tahtos ja ämänt räiskäs:
»Men' Salo vaa ja tua' sinappi, kyll mä piparuuttsoossi tee.»
»Jaa'a, kyll täss Marist pilkka tehrä», sanos ämänt, »mutt jos hä
jouttu niin pal älämälläs kulkema, ku hä on täss viimeses kolmes vuares
kulkenu, niin kyll hän tule tiätämä, mitä kuhunki soossin kuulu. Nyyki
hent jo joskus sanota soosmusteriks, mutt se johtu siit, ko hän pilla
nii usse rinnolas. Kaikest soosist, mitä hä maista, mene toinen pual
ain rinna all.»
»Jaa'a», meina tytär, »älkkä Marit pilkakka, ku sanalaskuki sano, ett
Jumal tiättä paljo, mutt liikkunu ihmine viäl enemä.»
»Jaa'a, kaikke täss loirotetta, mutt onkos uuniluurahakkokan koto. Sun
pitiki niit tuama, ku sä suksies kans ton mettä meni», sanos ämänt
tytärtäs.
»Lempikös niit sitt olis tuanu. Hää ny olis kehrannu hakokirvest feli
otta. Hänell ol yks... ja em mä viit sano' senttä.»
»San' suus puhtaks vaa», meinas ämänt, »ku sä kuale, nii jää suus auk.»
»Ei oi hyvä sano' kans, kyll Lempi saa pia uuniluurast, niinkun kerra
ennenkin, ku hä uuniluurahakko men hakema», sano Kustaava.
»Mitä, onkos Mari taas huamannu Lempill kaks pari suksi.»
Lempi tule sisäll ja tua uuniluurahakko felisäs, ku hää o ottanu
naapurin tarhast. Nii ämänt sano:
»Sull onki nii nätti hakko, ette sull kirvestäkä felis ollu.»
»Siin te ahta' sitä ja tätä, kyll tämmöst hakko ny taitetukski saa
tämmösell pakasell», sanos Lempi.
»Nii», sanos Mari sihen taas, »ku o suure nahkkintta' keres, niinkun
tavalisest meijä Jussill. Naapurin Kallell ja meijä Jussill o joksikki
samalaise' kintta.»
»Voi tota Maija, pirä' soukemppa suut, ett sä saa yhrest puust
luska. Mari ei tiär yhtikäs mittän, ku ain vaa o suu päälaell. Kyll
Juhani-faar oikken tiäs, ku hän teist laulun tek, ett simmossi tee juur
ole.»
»Kyll hä heitist mont laulu on tehny, mitä laulu sä täss ny meina ett
se Marill soppi?» sano ämänt.
»Sitä mä juur tarkotan ku sanota ett:
»Jos mull olsis Markun piika suu
Ja Kesktalon piika hamppa,
Nii mää söisin kaikk Talola lamppa;
Mutt jos mull olsis Juhanin piika ikenä,
Nii mää söisi ne viäl pikemä.»
»Jaa, mitä mää sitä fröttinkippat puhu», sano Mari siihe, »kyll hänell
ain simmost piissa.»
Kustaava suuttu ny kans jo, hän o yks niist, ku sihe laulun kuulu.
»Jaa, kyll se simmone viimene mailmalopun kapine o, kutte se jo
kualekka, se ainanen tööthutkar.»
Jaa nyy sattus nii, ett se sama äij tule juur sisäll, hänen kolmaslai
köppis, se laki, o felis. Hänell oi kaikkistas kolm' köppi:
huushollköpp, karjaköpp ja laki. Nee' toise oli oksattomi, mutt se
kolmas katavaisest puust.
»Tyst, tyst», sano ämänt, »olkka ny hilja, ny faar tule.»
»Mä paiskan toin taikenvahaukse sen pirun kuano», sano Kustaava.
»Hyvä päävä.»
»Istuma», meina ämänt.
»Tee' saisi faar luutti meijä uuni», sanos Mari.
»Kyllä minä sen luurin ja sinä olet juuri ylimäinen tohon
uuninluuraksi. Sirota sinä vaa uuniluura nokka. Sitte tulee arvotuskin
totten käymä: Must pässi mene pihatto, ja aja kaikk punase lamppa ulos.»
Se Mari ol kans vähä simmone must, ku hänt Mustaks-Maijaks sanokkin
pruukatti. Faar men istuma sitt sinn pöörä viären penkill. Mutt Mari
sitt tuinas tytärt ja sanos:
»Tommone ijankaikkinen toho nyt taas tul, ette saa laitas tyätäs
tehryks.»
»Misäs teijä lapse ny ova?» sanos faar. Sillo se Mari töykäs uuni luura
vesiämpäri, juaks ulos ja huus ett:
»Kakara', kakara', tulkkas sisäll. Se hull äij on taas siäll, kyll se
taas neuvo teill kaike mailman konsti.»
Mari ei tiäny, ett faar tään kuul, ja faar taas tykkäs paha, ku hä hänt
hulluks äijäks sanos.
Mari luutis uuni vaa, nii ett hiile' priiskus. Faarin konteiski men
muutampi. Sitt lapse' kerkisi' sisäll. Niit oi nel, viis punaposkist
flikka ja poikka. Ne oli' siäll liukkumas. Nii sitt lapse' kysysivä
faarilt:
»Tiäräks te faar, ett ny tule joul?»
»Niin tule, mutte te tiär, kuin pia se tule, mutt mää tiärän, kuin
kauka se ny o.»
Lapse' tuliva' sitt nii utelijaks ja kysysivä:
»Sanoka, sanoka, kuin kauka se o.»
»Se o Impolas [Kylä Kuusjoen pitäjässä.] Kuusjoell.» Sitt kaikke
nuaremp flikk juaks Marin tykö, hakkas käsiäs yhte ja huus Marill:
»Mari tällä pian kaku uuni, faar sano ett Joul o Impolas jo.»
Sitt Mari taas suuttus ja sano:
»Kyll mää sen paremin tiärä, ku mu mamman o siäll piikana ollu, siäll
Impolas o yks talo kun kututa Jouluks.»
Mutt faar meinas:
»Kana kana vai piikana, ku olis sitt ollukki joku muu kana, mutt kun
piikana.» Faar töpött siihe Marin tykö uuni ette ja rupes tällämä:
»Sinä olet Mari piikana flikka, mutte sinus ol yhtä hunaja.»
Faar läks ny kottin kiusottelemast, mutt ämänt rupes tällämän kakui
uuni ja sanos Marit:
»Sää saas apskeerin täst tyäst, es sää oss kakui uunin tällä, sää
pistä' sorme' kakku sisäll.»
Mari kesketti menemä ehtoaskarilles vaa, mutt Lempi sai ruveta' kakui
uunin kantama. Kaku' kypsentysivä' sitt, ne' pantti laurall ja annetti
olla' siin jähtymäs koko yä.
* * * * *
Jouluaato-aatton tuliva' kaikk sisäll: trenki, isänt ja muu, löi'
kinttas kaikk uunin trappull, ja yks trenkeist sanos:
»Kyll ny jo sentän kelppa, ku joulu o nii liki ja o hyväll puall.» Sitt
jutelttin kaikk yhres, koko taloväki, ett ku ny huame o jo joulaatto ja
viäl on paljon töit, ett kui aikasi me oikke nouse ylös. Joku meinas
ett kahrelttoist viimestäki, joku sanos ett kolmelt. Nii isänt sanos,
ette see tartt mittä juttelemist, mutt ku se o miäs ku ensmäseks
nousse. Mari sitt taas leikiläs pist sihe:
»Em mä tahrokka olla miäs, mää makkankin koko yä.»
Nii Hessu, se kaikke nuaremp trenkeist, simmonen poikanaskal, kun kans
oi kovi innostunu joulu, sanos:
»Kyll tää poik tiättä kosk ylös nousta.»
Hä oi saanu' sen tuamio ett täytys joulaattoaamu mennä heini hakema.
No kaikk menivä' sitt omis ajatuksisas nukkuma. Mutt sitt kun kell lyä
yks, sillo ruppe tulema ylisänkyst ens se, ku miäs ol ja sitt aikasi'
kolina. Hessu se ol ku ylös nous ja hää herätt kaikk muu' kans, hakkas
kamari oven pääll ja huus:
»Ylös kaikk, jos o sitt isänät tai ämänä ja piikat tai trenkit tai
tyttäre.»
No sitt ne nousiva' kans ylös. Kun kell ol pual kaks, oliva' kaikk
jo täyres touhus ja sitt tarvittin kaikk lyhry', kun talos ol. Sitt
se pikku Hessu läks tuama sitä viimest heinhäkki, kun kuulus. Toiset
trenki menivä' pirtist kantama niit tikui, ku sinn ol kuivaman panttu
ja oma' poja' kans niis paikois, ku niit sattus olema. Ku ne' tiku'
sitt ol sisäll tuattu, pantti ne orrell ja kurotti lohenpyrstö all.
Vaimväki men pirttin tuama niit lihakontei, ne oli ny jo valmiks
palvaune. Ku sitt kaffe tuattin pöyttä, se ol siin viire ajos, toi
isänt viinpullon pöyttä ja löi se sihen tavalist kovemi ja sanos ett:
»Pankka sokeri joukko, aatost juhla' korkjama.»
Sitt hä sanos ämänäll:
»Fiia, ku he on kaffe juane, niin kaar' pojill pual kuppi. No sitt ku
he' siin parhalas joi' sitä punssitas, sattus Hessu tuleman kotti silt
heinmatkaltas ja lauleskel tullesas porstuas:
»Ai ai ai sano Muju-Mai
Ku hä heinäsirkan kiini sai.»