Kuuma kesäaamu. Aurinko peittyy usein pilveen, jolloin kuuluu kaukaista
ukkosenjyrinää ja navakoita tuulenpuuskia.
Verhon auetessa paistaa aurinko.
Seurusteluhuoneen pöydällä tarjotin kahvikuppineen ja leipineen syrjään
sysättyjen ompeluksien keskellä.
VALDEMAR (työssä pulpettinsa ääressä, selin katsomoon. Käy toisinaan
luukulla ottamassa tai lähettämässä papereita, tai antaa lyhyitä
määräyksiä pöydällään olevaan puhelimeen).
MARTTA ja LEENA (seurusteluhuoneessa, edellinen oikealla, katselee
merelle, veltossa asennossa, kyynäspäät levällään ikkunalaudalla, pää
kallella oikeaa käsivartta vasten; jälkimäinen pöydän ääressä käsitöitä
tehden).
ROUVA VALTANEN (vasemmalta, tuo kahvipannun, kaataa kuppeihin): Mikä
lämmin aamu, rakkaat lapset! Eikö pojille saa olla enempää?--Ah, missä
Uuno on?
MARTTA: Koko yön viftillä.
ROUVA VALTANEN: Taas! Ja hän lupasi minulle niin varmaan.
LEENA: Täti kulta, varmaan on sattunut jotain erikoista.
MARTTA: Erikoista! (halveksivasti).
ROUVA VALTANEN: Uuno rukka, älkää vaan sanoko isälle.
MARTTA: Isälle! Isä sanoi jo viime kerralla, että parasta kun Uuno ei
tulisi enää ollenkaan kotiin. Sellainen häpeä perheellemme!
ROUVA VALTANEN (huokaa raskaasti): Ei, Martta, Uuno ei ole ollenkaan
mikään juoppo. Hän on täysissä voimissaan, mutta asiassa täytyy olla
jotain muuta, josta en pääse perille. (Vasemmalle.)
LEENA: Ah, täti, hän tulee varmaan ihan kohta.
VALDEMAR: Mistä sen tiedät?
LEENA: En tiedä mistä minä ... mutta hän on jo tulossa, hän on ... no
tuossahan hän onkin!
UUNO (tulee kalpeana, mutta ei mitenkään humaltuneena): Huomenta.
(Istuutuu pulpettinsa ääreen, joka on vastapäätä Valdemarin pulpettia,
kohti katsomoa; paiskaa konttorikirjat auki.) Äh, juuri kun pääsee
viinoista, niin taas vaan viinoihin käsiksi! Onko rankin ostajia
ilmestynyt?
MARTTA: Ja niinkuin sinä lupasit! Aivan vannoit äidille!
UUNO: No nyt vannon toistamiseen ja viimeisen kerran, etten enää
koskaan, en ikipäivinäni enää mitään--vanno. Valdemar, lähde
purjehtimaan.
MARTTA: Oletko mieletön!
UUNO: Se virkistäisi sinuakin, Valdemar.
MARTTA: Ukkonen käy, ja hän käskee purjehtimaan!
VALDEMAR: En nyt jouda.
UUNO: Jouda! (Paiskaa Valdemarin kirjat kiinni.) Tule nyt vaan!
MARTTA: Siitä ei tule mitään! Sanon isälle. Ähä!
UUNO: Menen yksin sitten.
MARTTA: Mene sinä yksin niin paljon kuin tahdot. Se on toinen asia.
UUNO: »Se on toinen asia». (Valdemarille): No, etkö siis tule?
VALDEMAR: Eipä nyt oikein haluttaisi.
LEENA (huolestuneena): Uuno, näethän, ukkonen on ilmassa!
UUNO: No, sillivoileipää sitten.
MARTTA (Uunolle): Suoraan sanoen, en voi käsittää kuinka sinä kehtaat,
Uuno!
UUNO: Äläs sano, Martta hyvä, minä tuotan mitä suurinta hyötyä
kauppahuoneellemme. Olenhan minä oivallisena kylttinä liikkeellemme.
Valtasten viinaa, Valtasten viinaa, Valtasten viinaa! Olen oikein
elävä, puhuva ja huutava kyltti! Ainakin yhtä hyvä kuin tuo mykkä kuva
tuolla oven päällä tynnyrineen ja pulloineen! (Osottaa ovikylttiin.)
LEENA (nauraen): Sinäpä et voi milloinkaan tottua tuohon kylttiin. Mitä
pahaa se on sinulle tehnyt!
UUNO: Siitä asti kun se siihen maalattiin kaiken maailman
maantienkulkijain osviitaksi, on mieleni kiehunut. Vielä minä kerran
lennätän tuolin siihen, saatte nähdä!
MARTTA: Emmekö ole todella aivan kuin Kainin merkillä leimatut. Ihmiset
kumartavat meitä rahojemme vuoksi jokaisessa seurassa, me olemme muka
ihmiskunnan hyväntekijöitä, mutta selän takana meitä ylenkatsotaan: me
turmelemme ihmiskuntaa viinatehtaillamme! Ei, ei. Meitä ei saa mikään
hyväntekeväisyys puhtaiksi ihmisten edessä. Ja sitäpaitsi minua
kyllästyttää koko hyväntekeväisyys. Se ei ole yhtään mitään.
UUNO: Isän pitäisi tietenkin lakata viinaa keittämästä, siinä kaikki.
VALDEMAR: Taas sinä Martta tulit siihen vanhaan--vanhaan
tyytymättömyyteesi. Nyt on kesäpäivä, mutta sinulla on aina kuin
lokakuu. Mielentilasi vaikuttaa väkisin toisiin. Ei pitäisi suotta
johtaa toisiakin alakuloisuuteen.
MARTTA: Kohta pääsette minusta.
MUUT: No?
MARTTA: Rupean sairaanhoitajattareksi.
UUNO (haukotellen): Ah, ah, ah!
LEENA: Ei se ole mitään helppoa tointa, tiedätkös.
MARTTA: Minäpä tahdonkin vaikeata. Hyvä on Leenan puhua, joka et ole
rikas. Mutta katsoppas minä, joka olen rikas, en voi ikinä saada
semmoista pankkipaikkaa esimerkiksi kuin sinulla on, sinä onnellinen!
VALDEMAR: Rikkaat voivat elää ilmankin työtä ja paikkoja.