Ei, hän sanoo: _"En soimaa itseäni rikoksista, joista minua
syytetään."_ Mikä ei suinkaan ole sama asia.
Ludvig XVI, joka on menossa mestauslavalle, pysyy yhä herra de la
Vauguyonin oppilaana!
Sanoa: "Minua syytetään väärin" olisi merkinnyt rikosten kieltämistä,
eikä Ludvig XVI voinut niitä kieltää. Sanoa: "En soimaa itseäni
rikoksista, joista minua syytetään" merkitsee sananmukaisesti: "Ne
rikokset on tehty, _mutta minä en soimaa itseäni niistä_."
Entä miksi Ludvig XVI ei soimannut itseään niistä?
Koska hän tarkasteli asioita, kuten äsken mainitsimme, kuninkuuden
näkökulmalta, koska kuninkaat siltä pohjalta, missä he ovat kasvaneet,
vallanperimyksen pyhyyden ja jumalallisen oikeutensa erehtymättömyyden
nojalla eivät katsele rikoksia, varsinkaan poliittisia rikoksia, samoin
silmin kuin muut ihmiset.
Ludvig XI ei pitänyt rikoksena kapinaa omaa isäänsä vastaan: se oli
_sotaa yleisen edun hyväksi_.
Kaarlo IX:n mielestä Pärttylinyö ei ollut rikos: se oli _toimenpide
yleisen hyvän turvaamiseksi_.
Kumotessaan Nantesin ediktin Ludvig XIV ei katsonut tehneensä rikosta:
se oli yksinkertaisesti _valtiota suojaava järkevä teko_.
Sama Malesherbes, joka nyt puolusti kuningasta, oli aikoinaan,
ministerintointa hoitaessaan, halunnut palauttaa protestanteille
entiset oikeudet, mutta Ludvig XVI oli vastustanut itsepäisesti.
"Ei", sanoi kuningas hänelle, "ei, protestanttien karkoitus on
_valtionlaki_, Ludvig neljännentoista laki. Älkäämme siirrelkö vanhoja
rajapyykkejä."
"Sire", huomautti Malesherbes, "politiikka ei milloinkaan kumoa
oikeutta".
"Mutta", huudahti Ludvig, ikäänkuin ei olisi käsittänyt, "voiko
Nantesin ediktin kumoaminen korjata oikeuden kärsimää vääryyttä?
Nantesin ediktin kumoaminen ei koituisi _valtion eduksi_."
Ludvig XVI:n mielestä siis protestanttien vainoaminen, jota muuan
tekohurskas naisvanhus ja muuan kiukkuinen jesuiitta olivat lietsoneet,
tämä julma teko, joka on pannut veren virtoina vuotamaan Cevennien
laaksoissa, sytyttänyt roihut Nimesissä, Albissa ja Béziersissâ, ei
ollut rikos, vaan päinvastoin _järkevä valtioteko!_
Lisäksi vielä muuan seikka, jota tulee tarkastella kuninkuuden
näkökulmalta. Kuningas on miltei aina syntynyt _ulkomaalaisesta_
äidistä, josta hän saa verensä parhaan aineksen, ja pysyy sikäli miltei
_ulkomaalaisena_ kansalleen. Hän hallitsee kansaa, ei muuta. Entä
keiden avulla hän sitä hallitsee? Ministeriensä.
Kansa ei siis kelpaa hänen sukulaisekseen, se ei kelpaa hänen
liittolaisekseen, se ei kelpaa edes hänen välittömästi hallittavakseen.
Sensijaan vieraat hallitsijat ovat kuninkaan omaisia ja liittolaisia.
Kuningas, jolla ei ole sukulaisia eikä liittolaisia omassa
valtakunnassaan, on kirjeenvaihdossa muukalaishallitsijoitten kanssa
turvautumatta ministerien välitykseen.
Espanjan, Napolin ja Italian Bourbonit polveutuivat samasta
sukujuuresta: Henrik IV:stä. He olivat serkuksia.
Itävallan keisari oli Ludvig XVI:n lanko, Savoijin ruhtinaat hänen
sukulaisiaan, Saksin kuningas samoin äitinsä puolelta.
Kun kansa sitten oli johtunut vaatimaan kuninkaaltaan sitoumuksia,
joita tämä ei katsonut olevan edullista täyttää, keitä Ludvig XVI
kutsui avukseen kapinallisia alamaisiaan vastaan? Hän kutsui näitä
serkkuja, lankoja, sukulaisia. Hänelle espanjalaiset ja itävaltalaiset
eivät olleet Ranskan vihollisia, koska ne olivat hänen sukulaisiaan,
ystäviään, hänen, _kuninkaan_, ja koska kuninkuuden kannalta kuningas
on Ranska.
Mitä asiaa nämä hallitsijat tulisivat puolustamaan? Kuninkuuden pyhää,
loukkaamatonta, miltei jumalallista asiaa.
Senvuoksi Ludvig XVI ei _soimannut itseään_ rikoksista, joista häntä
syytettiin.
Kuninkaitten itsekkyys oli synnyttänyt kansan itsekkyyden, ja kansa,
joka oli ulottanut kuninkaanvihansa niin pitkälle, että pani viralta
Jumalankin, koska sille oli saarnattu kuninkuuden lähteneen Jumalasta,
kansa oli, epäilemättä jonkun _valtioedun_ takia, arvostellen asiaa sen
näkökulmalta, järjestänyt heinäkuun 14 päivän, lokakuun 5 ja 6 päivän,
heinäkuun 20 ja elokuun 10 päivän.
Emme sano sen järjestäneen syyskuun 2 päivää. Toistamme, ettei kansa
ollut järjestänyt syyskuun 2 päivää, vaan kommuuni.