Deacon hätkähti. Hän oli luullut murskaavansa gobotolais-kauppiaan
heti tuollaisella esityksellä.
"Luetaanko tasalaskut?" kysyi Grief.
Andrews oli tuonut hänelle uuden pakan.
"Ei tietenkään", vastasi Deacon. "Noloa peliä se."
"Sepä hyvä, en minäkään pidä nolosta pelistä."
"Vai ette, no sittenpä sanon jotakin. Pelataan viisisataa puntaa
peli."
Taas sai Deacon kömmähtää, sillä Grief kortteja sekoittaen sanoi:
"Suostutaan. Padat ensin ulos, tietysti, sitten pikku ja iso kasino
ja ässät bridgen arvojärjestyksessä. Niinkö?"
"Olettepa te leikkisiä täällä", nauroi Deacon, mutta nauru oli
väkinäistä. "Mistä minä tiedän, saanko rahat?"
"Yhtä vähän minä tiedän teistä. Mac, kuinka suuri on luottoni täällä?"
"Niin suuri kuin ikinä haluatte", vastasi yhtiön edustaja.
"Te vastaatte siitä mieskohtaisesta?" tiukkasi Deacon.
"Varmasti", vastasi McMurtrey. "Luottakaa siihen. Yhtiö hyväksyy
hänen papereitansa teidän talletustodisteenne määrään ja yli sen."
"Ottakaa", sanoi Grief, asettaen kortit Deaconin eteen. Tämä
viivytteli vielä ja katsoi epäröiden toisten kasvoihin. Kaikki
nyökäyttivät päitään.
"Te olette kaikki minulle tuntemattomia", väitti Deacon. "Mistä minä
tiedän? Paperille kirjoitettu ei aina ole rahaa."
Silloin Peter Gee veti lehtiön taskustaan ja lainasi McMurtreyltä
säiliökynän. Sanoi: "Minä en ole ostanut vielä, niin että tilini
on koskematon. Minä siirrän sen teille, Grief. Viisitoistatuhatta.
Tuossa."
Deacon silmäsi paperiin sen mennessä hänen ohitseen ja sanoi: "Onko
se hyvä?"
"Yhtä hyvä kuin teidänkin", vastasi johtaja. "Yhtiön paperit ovat
aina hyvät."
Deacon nosti, sai korttinsa ja asetti ne. Mutta onni oli yhä
vastainen ja hän hävisi.
"Uusi peli", sanoi hän. "Ei sovittu siitä, kuinka monta, ettekä te
voi jättää minua hävinneeksi."
Grief sekoitti ja ojensi kortit.
"Pannaan peliin tuhat", sanoi Deacon, menetettyään toisen pelin. Ja
kun oli mennyt ne kaksi puolituhantista samaa tietä, ehdotti hän
kahtatuhatta.
"Sarja kohoaa nopeasti", muistutti McMurtrey ja sai halveksuvan
silmäyksen palkakseen. Mutta johtaja intti yhä: "Älkää kohottako
tuossa tahdissa, jos ette tahdo olla hullu."
"Kuka tätä peliä pelaa?" heitti Deacon isännälleen. Ja Griefille
sanoi hän: "Olette saanut kaksituhatta. Panetteko kaksituhatta
peliin?"
Grief nyökkäsi, ja neljäs peli alkoi. Deacon voitti. Tuollaisen pelin
kohtuuttomuus oli kaikille selvä. Vaikka Deacon oli menettänyt kolme
peliä neljästä, ei hän ollut menettänyt yhtään rahaa. Lapsenkin
laskutavan mukaan hän aina voittaessaan sai menettämänsä rahat
takaisin. Nyt hän näytti haluavan lopettaa, mutta Grief ojensi
hänelle korttipakan.
"Mitä?" huusi Deacon. "Vieläkö haluatte?"
"En ole vielä saanut mitään", heitti Grief. "Siitä viisisatasestako
aloitetaan?"
Häpeä äskeisen johdosta lienee aiheuttanut sen, että Deacon sanoi:
"Ei, pannaan rahat. Ja sitten. Eikö 31 pistettä ole liian pitkä?
Riittää kai 21 -- jollei ole teille liian nopeata?"
"Siitähän tulee pieni sievä peli", suostui Grief.
Taas uudistui sama temppu. Deacon menetti kaksi peliä, kohotti
panoksen kaksinkertaiseksi ja pääsi tasalle taas. Mutta Grief oli
kärsivällinen, vaikka sama uudistui usean kerran seuraavan tunnin
aikana. Sitten tapahtui mitä hän odotti -- Deaconin menestysten
sarjat pitenivät. Tämä kahdisti panoksen neljääntuhanteen ja hävisi,
kohotti kahdeksaan ja hävisi ja ehdotti sitten kuuttatoista.
Grief pudisti päätään. "Ette voi. Teillä on vain kymmenentuhannen
tili yhtiön kanssa."
"Tarkoitatteko, ettette anna minulle enää tilaisuutta?" kysyi Deacon
käheänä. "Aiotteko jättää pelin saatuanne minulta kahdeksantuhatta?"
Grief hymyili ja pudisti päätään. "Se on rosvousta, selvää
rosvousta", jatkoi Deacon. "Te otatte rahani ettekä sitten suostu
jatkamaan."
"Te olette väärässä. Minä olen aivan valmis tulemaan peliin
kanssanne. Teillä on kahdentuhannen punnan edestä tilaisuutta vielä."
"Ne pelataan sitten", sanoi Deacon. "Te nostatte."
Peli pelattiin ääneti, lukuunottamatta ärsyttäviä huomautuksia
ja kirouksia, joita Deacon heitteli. Ääneti katselijat täyttivät
korkeita whiskylasejaan ja maistelivat niistä. Grief ei välittänyt
vastapelaajansa purkauksista, vaan keskitti huomionsa peliin.
Hän pelasi tosissaan, ja viisikymmentäkaksi korttia oli mielessä
pidettävänä, ja hän piti. Kun viimeistä jakoa oli päästy kaksi
kolmannesta, laski hän kätensä.
"Kortit kiertävät minut pois", sanoi hän. "Minulla on
kaksikymmentäseitsemän."
"Mutta jos erehdytte", uhkasi Deacon kasvot kalpeina ja vääntyneinä.
"Sitten lienen menettänyt. Luetaan."
Grief ojensi hänelle pinkkansa, ja Deacon totesi laskelman värisevin
sormin. Hän lykkäsi tuolinsa taaksepäin ja tyhjensi lasinsa. Hän
katseli ympärillään olevien kasvoihin, joissa ei myötätuntoa ollut
havaittavissa.
"Luulenpa, että on lähdettävä ensi höyrylaivalla Sydneyhin", sanoi
hän ja ensi kerran oli hänen puheensa tyyni ja kerskailematon. --
Grief sanoikin toisille jäljestäpäin: "Jos hän olisi ruikuttanut tai
ulvonut, en olisi antanut hänelle sitä viime satsia. Mutta kun hän
otti lääkkeensä kuin mies, niin täytyi."
Deacon silmäsi kelloonsa, teeskenteli väsynyttä haukotusta ja alkoi
nousta.
"Odottakaas", sanoi Grief. "Vieläkö haluatte yrittää?"
Toinen painui takaisin tuoliinsa, yritti puhua, mutt'ei voinut,
nuolaisi kuivia huuliaan ja nyökäytti päätään.
"Kapteeni Donovan purjehtii päivänkoitossa _Gungalla_ Karo-Karoon",
aloitti Grief näennäisen huolettomasti. "Karo-Karo on hietarengas
meren keskellä, ja siellä on joku tuhat kookospuita. Pandanus kasvaa
siellä, mutta makeita perunoita ei voi kasvattaa eikä taro-juurta.
Siellä on noin 800 alkuasukasta, kuningas ja kaksi pääministeriä,
jotka kolme viimeksimainittua ovat ainoat pukuja käyttävät siellä.
Se on pieni jumalan hylkäämä maailmankolkka, ja kerran vuodessa
lähetän kuunarin sinne Gobotosta. Juomavesi on suolansekaista, mutta
vanha Tom Butler on siellä elellyt toista kymmentä vuotta. Hän on
ainoa valkoinen mies siellä, ja hänellä on venekuntana viisi Santa
Cruzin poikaa, jotka menisivät tiehensä ja tappaisivat hänet, jos
voisivat. Siksi heidät onkin sinne lähetetty. Mutta karata ne eivät
voi. Hänellä on aina riittämiin visaisia juttuja plantaaseilta.
Lähetyssaarnaajia ei ole. Kaksi samoalaista opettajaa nuijittiinkin
kuoliaaksi rannalla, kun ne muutamia vuosia sitten sinne yrittivät.
"Ihmettelette kai, mihin tällä kaikella tähtään. Mutta
kärsivällisyyttä. Kuten sanoin, lähtee kapteeni Donovan vuotuiselle
matkalleen Karo-Karoon aamunkoitossa. Tom Butler on vanha ja käy
voimattomaksi. Olin aikonut siirtää hänet Austraaliaan, mutta
hän haluaa elää ja kuolla Karo-Karolla, ja ensi vuonna kai se
tapahtuukin. Hän on vanha jörö. Nyt on aika lähettää joku hänen
työhönsä valmistumaan. Mitähän te pitäisitte siitä toimesta? Kaksi
vuotta olisi teidän oltava siellä.
"Älkäähän huoliko! Odottakaa, kunnes lopetan. Olette koko illan
toistanut juttua siitä, että haluatte saada tilaisuuden koettaa.
Ei se mitään koetusta ole, kun pelaa menemään omaisuutta, jota
kootakseen ei ole hikeään vuodattanut. Minulle menettämänne summan
olitte perinyt isältänne tai joltakin muulta, joka sen oli kaapinut
kokoon. Mutta kaksi vuotta kaupanhoitajana Karo-Karolla, kas se olisi
jotakin! Minä panen peliin teiltä voittamani kymmenentuhatta teidän
kahta vuottanne vastaan Karo-Karolla. Jos voitatte, on raha teidän.
Jos häviätte, lähdette aamunkoitossa Karo-Karolle. Tätä voi sanoa
tosi-tilaisuudeksi. Pelataanko?"
Deacon ei voinut puhua. Hänen kurkussaan oli kuin iso möhkäle, mutta
hänen päänsä nyökkäsi myöntävästi, ja hän ojensi kättään kortteja
kohti.
"Vielä yksi seikka", lisäsi Grief. "Voin parantaa ehtojakin. Jos
häviätte, on kaksi vuottanne minun -- tietysti ilman palkkaa. Mutta
minä maksan palkan. Jos työnne tyydyttää, jos noudatatte ohjeita,
niin maksan viisituhatta puntaa vuodessa näiltä vuosilta. Raha
sijoitetaan yhtiölle maksettavaksi teille korkoineen, kun aika on
täysi. Kelpaako?"
"Se on liikaa teiltä", änkytti Deacon. "Tavallisestihan kaupanhoitaja
saa 10-15 puntaa kuussa."
"No, koetetaan sitten", sanoi Grief. "Mutta ennenkuin aloitamme,
sanelen minä muutamia ohjeita. Nämä teidän on kerrattava joka aamu
näiden kahden vuoden kuluessa -- jos häviätte. Ne ovat tarkoitetut
sielunne terveydeksi. Kun olette ne kerrannut seitsemänäsatana ja
kolmenakymmenenä Karo-Karon päivänä, niin uskonpa niiden pysyvän
päässänne. Lainatkaahan kynäänne, Mac. Kas niin..."
Hän kirjoitti tasaisesti ja nopeasti jonkun minuutin ja luki sitten
ääneensä seuraavaa:
"Minun on muistettava, että mies on yhtä hyvä kuin toinenkin, paitsi
milloin hän pitää itseään parempana.
"Vaikka olisin kuinka juovuksissa, en saa lakata olemasta
gentlemanni. Se on, minun on käyttäydyttävä ihmisiksi. Huom.!
Muutamien on paras olla juopumatta.
"Kun pelaan miesten peliä miesten seurassa, niin minun on pelattava
kuin mies.
"Hyvä voimasana oikein ja harvoin käytettynä, on varsin vaikuttava.
Kovin taaja kiroileminen pilaa kiroilemisen. Huom.! Kiroileminen ei
muuta korttien asemaa eikä vaikuta tuulen puhaltamiseen.
"Ei ole miehellä lupaa alentaa arvoansa. Kymmenentuhatta puntaa eivät
tuota sellaista oikeutta."
Hänen alkaessaan lukea oli Deacon kalpea kiukusta. Sitten kohosi
niskasta kasvoille punastus, joka loppua kohti kävi yhä tummemmaksi.
"Siinä on kaikki", sanoi Grief taittaessaan paperin kokoon ja
asettaessaan sen pöydälle. "Vieläkö olette valmis peliin?"
"Minä olen sen ansainnut", mutisi Deacon murtuneena. "Olen ollut
aasi. Herra Gee, ennenkuin tiedän, voitanko vai häviän, pyydän
anteeksi. Ehkä oli whisky tekijänä, en tiedä, mutta haaska minä olen,
moukka, tolvana -- mitä nimiä kehnoudella on."
Hän ojensi kätensä, ja puolirotuinen puristi sitä iloisesti.
"Minä sanon, Grief", hän julisti, "poika on all right. Peruuttakaa se
temppu ja unohtakaamme koko juttu."
Grief aikoi ryhtyä väittelyyn, mutta Deacon huusi: "Ei, sitä en
salli. En minä peräänny. Jos on tullakseen Karo-Karo, niin tulkoon.
Ei siitä sen enempää."
"Oikein", sanoi Grief ja alkoi sekoittaa. "Hän on oikeaa lajia
menemään Karo-Karoon, eikä se tee hänelle pahaa."
Peli oli kiivas ja kireä. Kolme kertaa he tulivat tasalleen.
Viidennen ja viimeisen pelin alkaessa Deacon tarvitsi kolme pistettä
päästäkseen pois ja Grief neljä. Edellinen ei enää kiroillut eikä
metelöinyt ja pelasikin parhaan pelinsä koko iltana. Saipa vielä
molemmat mustat ässät ja herttaässänkin.
"Voitteko luetella käsissäni olevain neljän kortin nimet?" kysyi hän
viime pelin lähetessä loppuaan.