"Entäs New Gibbonilla?"
"Mikäli minä näin, puuttui maisemasta joitakin röyhelöitä."
Hän oli kuin kylmä liekki, pieni kuin Koho, naama kuiva,
mahonginvärinen, ja siinä pienet, ilmeettömät, siniset silmät, jotka
olivat enemmän näverinkärkien kuin skottilaismiehen silmäin näköiset.
Peloton ja innostumaton mies, johon eivät taudit, ei ilmanala eivätkä
mielialat pystyneet; hän oli laiha ja katkera ja kuolettava kuin
käärme. Grief huomasi, etteivät uutiset voineet olla hyviä.
"Sylkäise ulos mitä tiedät", sanoi hän. "Mitä on tapahtunut?"
"Kirous ja kuolema, kun ei osata olla leikkimättä pakananeekerien
kanssa", kuului vastaus. "Kallista lystiä. Tule alas, Grief. Paras
kun saat ensin pitkän lasin käteesi."
"Miten sinä asiat selvitit?" kysyi isäntä heidän päästyään kajuuttaan.
Pieni skottilainen pudisti päätään. "Ei siellä ollut mitään
selvitettävää. Riippuu siitä, miten asiaa katsotaan. Voisi sanoa,
että kaikki oli selvitetty, täysin selvitetty, ennenkuin sinne
saavuinkaan."
"Entä plantaasi, mies? Plantaasi?"
"Ei ole mitään plantaasia. Vuosien työ mennyt hukkaan. Siinä ollaan
taas, mistä aloitimme, mistä lähetyssaarnaajat aloittivat, mistä
saksalaiset aloittivat -- ja mihin he lopettivat. Ei ole kiveä kiven
päällä laiturissa. Talot ovat mustana tuhkana. Joka puu on poikki
hakattu, ja villisiat kaivavat jamssijuuria ja makeita perunoita. Ja
ne Uuden Georgian pojat, hyvää sakkia kymmenen kymmentä, ja hyvät
rahat maksoivat. Ei yhtään ole jäljellä sitä tarinaa kertomassa."
"Entä Worth? Ja Denby? Ja Wallenstein?"
"Selko on tehtävä niistäkin. Katsohan."
McTavish veti esille riisimatosta tehdyn säkin ja tyhjensi sen
sisällyksen lattialle. David Grief kauhistui, sillä hänen edessään
oli kolmen hänen New Gibbonille jättämänsä miehen päät. Wallensteinin
keltaiset viikset olivat menettäneet ylpeän kaarteensa ja retkottivat
ylähuulen päällä.
"En tiedä, kuinka kaikki on käynyt", jatkoi skottilainen kuivasti.
"Mutta pelkäänpä niiden lähteneen viidakkoon sen vanhan saatanan
jäljessä." "Ja missä on Koho?" kysyi Grief. "Viidakossa ja päissään
kuin pääpiru. Siksi sainkin nämä päät. Hän oli niin päissään, ettei
seisoallaan pysynyt. Selässään retkottivat häntä pois kylästä,
kun ryntäsin sinne. Ja jos vapautat minut noista päistä, olen
kiitollinen." Hän vaikeni huokaisten. "Kaipa haluaisivat oikeat
hautajaiset ja päästä maahan. Mutta minun mielestäni tulisi niistä
mainiot näyte-esineet. Jokainen hyvä museo maksaisi niistä satasen
kappaleelta. Ota toinen ryyppy. Hieman kalpea. -- Älä tätä nyt
tunnollesi ota, vaan päätä antaa tiukat ohjeet, ettei näiden
neekerien kanssa saa laskea leikkiä. Siitä koituu aina meteliä, ja se
tulee hiton kalliiksi."