1.
_Willi-Vaw_ oli ankkurissa rantasärkkäin ja ulkosärkkäin välisessä
väylässä. Viimeksimainituilta kuului heikon mainingin kohina,
mutta niiden suojaama vesi oli sadan yardin leveydeltä rannan
korallihiekalle asti sileää kuin lasi. Kapeassa ja matalassa
väylässä oli aluksen ankkuriketjua ulkona sadan jalan verran.
Ruosteisena kiemurteli höllällä oleva ketju jättiläiskäärmeen
lailla elävää korallipohjaa pitkin useasti itsensä yli kulkien ja
päättyen lopulta jouten lojuvaan ankkuriin. Iso kariturska pistäytyi
ruskean täplikkäänä vuoroin korallien suojaan ja sieltä pois. Muita
kaloja, oudonmuotoisia ja -värisiä, uiskenteli välinpitämättömästi
kalahainkin kavalasti ohi uidessa, silloin turskat nopeasti
pujahtivat piiloonsa.
Keulakannella oli toistakymmentä mustaa miestä teakpuisen reelingin
raaputtamistouhussa. Ne olivat siihen työhön kömpelöitä kuin
apinat. Olivatkin hyvin apinamaisia, aivan kuin jotakin isoa
esihistoriallista apinalajia. Niiden silmissä oli apinan surumielinen
ilme, ja puvuttomina ne olivat alastomampia kuin mikään apina. Mutta
koristeltuja ne olivat enemmän kuin apinat konsanaan. Lävistetyistä
korvista roikkui lyhyitä savipiippuja, kilpikonnankuorirenkaita,
puunkappaleita, ruosteisia nauloja ja tyhjiä kiväärin patruunia.
Winchester-pyssyn kaliberin suuruinen reikä oli pienin niiden
korvissa; suurimmat olivat tuumia läpimitalleen, ja joka korvassa
oli kolmesta puoleen tusinaan reikiä. Nenän läpi oli pujotettu
siloitetusta luusta tai kivettyneestä simpukankuoresta tehtyjä
puikkoja. Erään rinnalla riippui valkoinen ovenripa, toisella
kahvikupin korva ja kolmannen rinnalla herätyskellon messinkiratas.
He pakisivat omituisella falsettiäänellä eivätkä yhteensä tehneet
enempää työtä kuin yksi valkoinen merimies.
Perässä, aurinkokaton alla, oli kaksi valkoista miestä. Kummallakin
oli yllään kuuden pennyn aluspaita ja miehustalla kangaskappale.
Vyössä revolveri ja tupakkamassi. Hiki oli heidän pintaansa
muodostanut myriadeja vesihelmiä. Siellä täällä oli hikivirtoja,
jotka tipahtelivat kuumalle kannelle ja haihtuivat miltei heti.
Laiha, tummasilmäinen mies pyyhki otsaltaan sormiinsa hikeä ja
pudisti sitä kädestään väsyneesti kiroten. Uupuneena ja toivottomana
hän katseli merelle päin yli ulkoriuttojen ja sitten rannikon
palmujen latvoihin.
"Kello on jo kahdeksan, puolipäiväksi tulee helvetin kuuma", hän
valitti. "Tulisi edes se siunattu tuuli. Eihän täältä päästä
ollenkaan lähtemään."
Toinen, solakka saksalainen, jolla oli oppineen kookas otsa ja
veltostuneen heikko leuka, ei välittänyt vastata. Hän tiputteli
kiniinijauhetta savukepaperiin. Pyöritteli sitä puolensataa graania
suppiloon ja kaatoi kurkkuunsa nieleksien sen ilman vettä.
"Olisipa vähän whiskyä", sanoi edellinen mies huohottaen, noin
neljännestunnin väliajan jälkeen.
Ja sama aika kului, ennenkuin saksalainen vastasi välinpitämättömänä:
"Olen kuumeessa ja ihan lopussa. Jätänpä sinut, Griffiths, kun
päästään Sydneyhin. Enkä lähde enää tropiikkiin. Olisipa minun ollut
tiedettävä tämä, kun kontrahdin kirjoitin."
"Eipä ole sinusta ollut paljoa perämieheksi", vastasi Griffiths,
liian kuumissaan voidakseen puhua kiivaasti. "Kun kuulivat Guvutun
rannalla, että olin ottanut sinut, nauroivat kaikki. 'Mitä,
Jacobsenin?' sanoivat. 'Et voi piilottaa pisaraakaan, et viinaa etkä
karbolihappoa, jota hän ei nuuskisi käsiinsä.' Ja kyllä oletkin
maineesi ansainnut. Enpä ole itse saanut ryyppyäkään, sinä kun
kiskoit naamaasi koko varaston."
"Jos olisit kuumeessa niinkuin minä, niin ymmärtäisit", vikisi
perämies.
"Enpä minä sitä itke", vastasi Griffiths. "Jospa vain jumala
lähettäisi ryypyn, tai tuulen, tai mitä tahansa. Huomenna se tulee
minun kuumekohtaukseni."
Perämies tarjosi hänelle kiniiniä. Pyöritellen itselleen
viidenkymmenen graanin annoksen hän heitti sen suuhunsa ja nieli
kuiviltaan.
"Herra jumala!" hän huokasi. "Minä uneksin maasta, jossa ei olisi
kiniiniä. Helvetillistä ainetta! Olen sitä aikoinani nieleskellyt
tonnimääriä."
Taas tähyili hän taivaalta tuulen merkkejä. Tavalliset purjetuulen
pilvet olivat näkymättömissä, ja aurinko, vielä alhaalla meridiaaniin
kiipeämismatkallaan, muutti kaikki pilvet hehkuvaksi pronssiksi. Sen
kuuman ihan näki samoin kuin tunsi nahassaan, ja turhaan Griffiths
etsi helpotusta rannalle päin tähyämällä. Valkoinen ranta häikäisi
pistävästi hänen silmiään. Palmut, aivan liikkumattomina, kuvastuivat
latteina taajan viidakon virkistämätöntä vihreää vasten ja näyttivät
korttikuvilta. Pienet mustat pojat, jotka leikkivät alastomina
auringon ja hiekan hehkussa, ärsyttivät aurinkokipeää miestä. Hän
tunsi helpotusta, kun eräs niistä juostessaan kompastui haaleaan
veteen.
Keulasta kuuluva huudahdus saattoi miehet katsomaan merelle päin.
Läheisen niemekkeen takaa tuli neljännesmailin päässä pitkä musta
kanootti näkyviin.
"Gooma-poikia lahden takaa", arvasi perämies.
Muuan mustista tuli perään päin, astellen kuumaa kantta pitkin kuin
se ei olisi polttanut ensinkään. Tämäkin ärsytti Griffithsiä, ja hän
sulki silmänsä. Mutta hetipä ne taas avautuivat.
"Valko herra olla gooma-poika kanssa", sanoi musta.
Molemmat miehet olivat samassa jalkeilla ja tuijottivat kanoottiin
päin. Perässä näkivät he valkoisen miehen pettämättömän
sombrero-hatun. Nopea hätäännys näkyi perämiehen kasvoilla.
"Se on Grief", sanoi hän.
Griffiths katsoi kauan, sitten pääsi häneltä kiukkuinen kirous.
"Mitä se täällä tekee?" kysyi hän perämieheltä, pistävältä mereltä ja
taivaalta, auringon säälimättömältä helteeltä ja koko tulikuumalta,
liikkumattomalta kaikkeudelta, johon hänen kohtalonsa oli kytkeytynyt.
Perämies nauraa hihitti. "Sanoinhan, ettet siitä pääse", sanoi hän.
Mutta Griffiths ei kuunnellut.
"Ja niin rikas kuin onkin, tulee hän tänne kuin verojen ryöstäjä."
Hän purki sisuaan, miltei raivosta suunniltaan. "Hänellä on
lastittain rahaa, hän on täynnään rahaa, hän halkeaa rahaansa.
Hänhän myi Yringa-plantaasinsa kolmestasadastatuhannesta punnasta.
Bell kertoi ollessamme viime kerran päissämme Guvutulla. Miljoonia
ja miljoonia hänellä on, ja kuin Shylock hän velkoo minulta summaa,
jolla voisi piippunsa sytyttää." Hän käännähti perämieheen päin.
"Sanoithan sinä. Mutta sano taaskin. Mitä sinä taas sanoitkaan
hänestä?"
"Minä sanoin, että huonosti tunnet hänet, jos luulet pääseväsi
Salomonin-saarilta hänelle maksamatta. Tämä Grief on piru itse, mutta
hän on suora mies. Minä tiedän. Minähän sanoin, että hän saattaa
heittää tuhannen menemään huvikseen, mutta tappelee kuuspennisestä
kuin haikala ruosteisesta rasiasta. Minä sanon, että tiedän.
Antoihan hän 'Balakulansa' Queenslandin lähetysasemalle, kun ne
menettivät 'Evening Starinsa' San Cristobalissa -- ja 'Balakula'
oli kolmentuhannen punnan laiva, jos se oli penninkään arvoinen.
Ja pieksihän hän Strothersin pyörryksiin kahden punnan ja kymmenen
shillingin erotuksen takia, kun Strothers vielä yritti sysätä sitä
hänen tiliinsä."
"Iskeköön jumala minut sokeaksi", kirosi Griffiths voimattomassa
raivossa... Perämies jatkoi esittelyään:
"Minä sanon, että vain suora mies voi hänet voittaa, mutta eipä
ole Salomoneilla sitä miestä, joka sen tekisi. Meikäläiset eivät
hänelle mahda mitään. Olemme siksi mädät läpeensä. Sinulta jäi
kaksitoistasataa guineaa maksamatta hänelle. Maksa, niin että pääset
hänestä rauhaan."
Mutta Griffiths puri hampaansa yhteen ja veti ohuet huulensa tiukasti
niiden päälle. "Minä näytän hänelle", mutisi hän -- enemmän itselleen
ja auringon hehkuvalle tulipalolle kuin perämiehelle. Hän kääntyi ja
oli lähteä alas, mutta kääntyi takaisin taas. "Kuule, Jacobsen. Hän
ei ennätä tänne neljännestuntiin. Oletko sinä minun mieheni? Pysytkö
sakissa?"
"Totta kai. Olenhan juonut sinun whiskysi. Mitä aiot tehdä?"
"En aio tappaa häntä, jos se ei ole tarpeellista. Mutta minä en
maksa. Ymmärrätkö?"
Jacobsen kohautti olkapäitään, tyynesti mukautuen kohtaloonsa, ja
Griffiths meni kannen alle.
2.
Jacobsen seurasi silmin kanootin tuloa matalain särkkäin takaa. Se
poikkesi niiden aukosta sisään. Griffiths tuli kannen alta oikeassa
peukalossa ja etusormessaan musteen tahroja. Viidentoista minuutin
kuluttua tuli kanootti laivan viereen. Sombrero-päinen mies nousi.
"Halloo, Griffiths", sanoi hän. "Halloo, Jacobsen." Käsi laivan
laidalla sanoi hän miehilleen: "Pojat, seis nyt."
Hänen heittäytyessään ylös yli laidan ja astuessaan kannelle näkyi
hänen näennäisesti painavassa ruumiissaan kissamaisen notkeuden
ilmaus. Kuten toisetkin oli hän vähissä vaatteissa. Halpa aluspaita
ja valkoinen vaate lonkilla eivät peittäneet kaunisrakenteista
ruumista näkymästä. Hänellä oli vankat lihakset, mutta ei hän ollut
mikään lihasrykelmä. Ne olivat pehmeästi kaartuvat, ja liikkuessaan
liukuivat ne pehmeästi ja solevasti joustavan, päivettyneen pinnan
alla. Hehkuvat auringot olivat paahtaneet hänen kasvonsakin tummiksi
kuin espanjalaisen. Keltaiset viikset tuntuivat olevan vieraassa
ympäristössä, ja kirkkaansiniset silmät panivat niihin katsojan
vavahtamaan. Oli vaikea uskoa, että tämän miehen pinta oli kerran
ollut vaalea.
"Mistä teidät tuuli toi?" kysyi Griffiths käsiä puristettaessa.
"Luulin teidän olevan Santa Cruzissa."
"Minä olin siellä", vastasi äskentullut. "Mutta purjehdimme nopeasti.
_Wonder_ on tuolla Gooman poukamassa tuulta odottamassa. Bushmannit
kertoivat täällä olevan kuunarin, ja minä pistäysin katsomaan. Mitäs
kuuluu?"
"Eipä paljoa. Kopra-kasat miltei tyhjät eikä puolta tusinaa
norsunluupähkinöitä. Naiset ovat kaikki kuumeessa, eivätkä miehet
saa niitä raahatuksi takaisin suolle. Sairasta väkeä. Pyytäisin
ryypyille, mutta perämies on ennättänyt juoda jo viimeisenkin pullon.
Tulisi vain tuulta."
Grief katseli tiukan huolettomasti kumpaakin ja nauroi.
"Minulle tämä tyven teki hyvää", sanoi hän. "Pääsinhän teitä
tapaamaan. Päällysmieheni kaivoi esille sen teidän pienen lappunne,
ja minä otin sen mukaan."
Perämies hiipi hiljaa pois jättäen laivurin katsomaan kiusaajaansa
silmiin.
"Ikävä kyllä, Grief, hiton ikävä", sanoi Griffiths, "mutta minulla ei
ole sitä rahaa nyt. Saatte antaa minulle vähän aikaa vielä."
Grief nojasi kajuutan ovenpieltä vasten, kasvoillaan kiusaantuneen
hämmästyksen merkit.
"Sehän on helvetti", sanoi hän. "Kuinka ihmiset oppivat täällä
Salomoneilla valehtelemaan. Ei ole totuutta heissä. Sekin kapteeni
Jensen. Olisin voinut vannoa, että hän on rehellinen mies. Vain viisi
päivää sitten hän sanoi minulle -- tahdotteko tietää mitä hän sanoi?"