Sanoma Hans Fuchsin murhasta levisi nopeasti ja pian oli huhu tullut
hämäläistenkin kuuluville, joiden kunnioituksen ja luottamuksen tämä
oli saavuttanut heihin liittymällä ja heidän parissaan taistellessaan
ruotsalaisten päälliköiden ja maamiehiensä salajuonia vastaan. Ja tämä
huhu muuttui pian varmuudeksi, kun sen vahvisti olosuhteisiin niin
perehtynyt henkilö, kuin Halfdan, Linnan vouti, joka otettuaan niin
tuntuvassa määrin osaa salaliittoon Sverkeriä vastaan, katsoi
turvallisuudelleen varmimmaksi joksikin aikaa poistua niin etäälle,
etteivät herransa vihanpurkaukset häntä saavuttaisi.
Mutta tähän huhuun liittyi ennen pitkää vielä toinenkin, ja tästä
johtui välittömästi ne tapaukset, jotka murtivat mahtavan Sverkerin
vallan ja joksikin aikaa taannuttivat valon ja kristinuskon saavuttamat
valloitukset, jotka Birger Jarl oli Suomen rannikoilla voittanut. Tämä
huhu kertoi miten Sverker kostoksi hyljitystä rakkaudestaan omin käsin
oli murhannut Klotilden, tuon kauniin hempeän aatelisneidon, jonka
povessa Sverkerin tunteet eivät löytäneet vastakaikua.
* * * * *
Eräänä maaliskuun päivänä samosi hyvästi asestettuja parvia hämäläisten
enimmin karaistuja ja taistelukuntoisimpia miehiä Sverkerin lujaa
linnaa kohti. Täällä tosin aavistettiin moisia aikeita olevan tekeillä,
mutta ei voitu odottaakaan hyökkäystä näin aikaiseen ja senvuoksi
tulivat linnan asujamet peräti yllätetyiksi eivätkä olleet valmiit
vastarintaan. Hämäläiset senvuoksi onnistuivat täydellisesti
aikeissaan, sitäkin paremmin kun heillä oppaanaan ja neuvonantajanaan
oli mies, joka tunsi linnan ja sen lähitienoot niin perinpohjin kuin
Halfdan-vouti. Taistelusta sukeutui vain lyhytaikainen ottelu linnan
portilla, jossa kamppailussa linnanväen vähälukuisuutensa vuoksi pian
täytyi peräytyä.
Linna oli nyt tulvillaan hämäläisiä ja kohta oli Poutu miehineen linnan
haltijana; he koteutuivat sinne piankin ja linnan runsaat muonavarat
olivat heille tervetullut saalis.
Sverkerin verityöt olivat tulleet kostetuiksi. Toki -- se ei kuitenkaan
vielä ollut aivan täydellinen, sillä Sverker itse ei vielä ollut saanut
tuta voittajien vihaa. Mutta pian löi hänenkin hetkensä, pian sai
hänkin seista niiden edessä, joita hän ennemmin oli halveksinut, kun
näiden aikoinaan täytyi väistyä ylivoiman tieltä Porvoonjoen suulta.
* * * * *
Vielä kerran viemme lukijan Linnan ritarisaliin, jossa kopea päällikkö
muinoin joi saksalaisen liittolaisensa Ulfried Vogelin maljan
kuohuvasta simasarvesta.
Nytkin leikkivät liekit iloisesti avarassa liedessä, mutta tänne ei ole
tällä erää kokoontunut ainoastaan kolmihenkinen seurue, koko sali on
täynnä päivän paahtamia, tanakoita miehiä, jotka nyt vain odottavat
saada nähdä voittonsa lopullisesti ratkaistuna.
Kauvimpana roihuavan takan ääressä istuu kaksi henkeä -- Poutu ja
Halfdan-vouti -- ja heistä oikealle seisoo kädet sidottuina selän
taakse Linnan herra pää kumarassa ja katse harhaillen pitkin rönsyistä
kivipermantoa.
Poutu ja Halfdan neuvottelevat keskenään ja etupäässä näyttää
jälkimmäisen mielipide olevan ratkaiseva.
-- Arvelen ettei meillä ole muuta tehtävää, kuin perata Linna sen
pahimmasta rikkaruohosta, sen jälkeen on kaikki mukautuva itsestään
tahtomme jälkeen, virkkaa Halfdan.
Tuomittu kohottaa kiivaasti päänsä ja lähettää voudille murhaavan
silmäyksen.
-- Sinä käärme, jota olen povellani ruokkinut, hän tokasee, vie vain
henkeni, mutta tiedäkin, että kosto on lepäävä päälläsi, ja kerran on
loppusi oleva kamalampi kuin minun nyt.
Hänen ei anneta puhua loppuun. Poutun viittauksesta tarttuu muutamia
hämäläisiä Sverkeriin ja vievät hänet ulos käytävään, luukulle, joka
johtaa vankityrmään, pirullisimpaan, minkä ihmisjärki koskaan on
suunnitellut, ja jossa Sverker itse on niin monta onnetonta antanut
siirtyä ijankaikkisuuteen.
* * * * *
Hämäläisten ylivalta Linnassa oli kuitenkin lyhyt-ikäisempi kuin he
itsekään osasivat aavistaa. Huhu heidän valloituksistaan ja
mielivaltaisuudesta, jolla he kohtelivat niitä maamiehiään, jotka
pysyivät kristinuskolle ja Ruotsin vallalle uskollisina, saapui ennen
pitkää Birger Jarlin perustamaan Hämeenlinnaan ja täältä lähetettiin
voimakas sotajoukko heitä kukistamaan. Tämä onnistuikin täydellisesti
ja Linnan päälliköksi asetettiin nyt Edvin Sverkerinpoika, joka alati
oli ollut ruotsalaisten puolella ja hartaasti toivoi, että rauha ja
järjestyneet yhteiskuntaolot saisivat jalansijaa Suomen rannikoilla.
Sen päivän iltana, jona hämäläisten uhittelevien laumojen viimeisten
jäännöksien oli täytynyt ainiaaksi peräytyä, tapaamme Edvinin, joka
nyttemmin on voimaksi keski-ikäinen mies, seisomassa isännä linnan
kuistilla. On kaunis keskikesän-ilta ja aurinko on juuri mailleen
menossa. Hän laskee kätensä ristiin, yksinäisyydessä on luonnon ihanuus
hänet lumonnut, kääntää katseensa taivasta kohti ja virkkaa itsekseen:
-- Kiitän sinua, Herra, siitä, että annoit kaiken päättyä täten ja
käänsit pahan hyväksi. Kiitän sinua, että opetit minun vaeltamaan
toisia teitä kuin esi-isäni ovat tehneet. Linnan muurit ovat kai
aikoinaan luhistuvat kokoon soraläjäksi. Mutta tältä seuduin on valo
leviävä, valo, joka tulevaisuudessa myöskin vastoinkäymisen hetkinä voi
jalostaa ja antaa voimia myrskyn voittamiseen.