Noin 60 wuotta takaperin oli eräässä Oulunläänin eteläisemmässä
ylipitäjässä eräs talonisäntä, jota kylän kesken sanottiin Wikloksi.
Tuon liikanimen oli hän saanut sen tähden, kun hän oli noita ja siis
harjoitti noitain töitä. Siihen aikaan oli wielä paljon taikauskoa
kansassa, jonkatähden Wiklollakin oli kyllin ammattiinsa kuuluwaa
työtä. Hän nosti karhuja, susia ja käärmeitä eläinten ja ihmisten
päälle, taikka poisti niitä, aina asianhaarain mukaan, eli toisin
sanoen: aina sen mukaan kuin hänelle maksettiin. Warastetun kalun
takaisin tuominen, lehmien kotiin kulkeminen, pahojen henkien
ulos=ajaminen ja kaikenlaisten kipujen ja wammojen parantaminen
ihmisistä ja eläimistä kuuluiwat wälttämättömästi Wiklon toimialaan.
Wireillä pitääksensä noita tenhokonstejansa, kulki hän pääsiäis=öinä
nawetoissa ja talleissa ja leikkeli lehmäin ja lammasten korwista ja
wäliin reisistäkin palasia, hewosten hännistä jouhia ja mitä mistäkin
lienee leikannut, joita hän tallensi kopeneissansa, uskottaaksensa
niillä ihmisiä. Nousewa siwistys aikoi myös niillä ajoin kirkkailla
säteillänsä walaista kansaa, jonkatähden poppamiesten walta wäheni,
mutta Wiklo ei heittänyt entistä tapaansa, waan pitkitti eteenkinpäin
epärehellistä ammattiansa ja kulki nawetoissa ja talleissa niinkuin
ennenkin. Nousewa nuorempi sukupolwi näki jo tuommoiset hulluttelemiset
turhiksi, jonkatähden he eiwät pelänneet eiwätkä tarwinneet tenhomiehiä
eikä heidän kopeneitansa. Tosin oli heissäkin wielä sekalaista
seurakuntaa, mutta toiset enemmän walistuneet kokiwat heiltä kaikin
keinoin riistää heidän turhia luulojansa. Se oli taistelua pimeyden ja
walkeuden wälillä; ja mitäpä tuo muuta lieneekään ihmiselämä.
Erään pääsiäisen aikana paniwat kylän walistuneemmat poikawiikarit
tuumansa tukkuun ja alkoiwat pitää Wikloa silmällä, konttasiko hän
wielä nawetoita ja talleja myöten, ja jos hän sen tekisi, uhkasiwat
hänelle kowasti kostaa.
Tuumasta tekoon. Pääsiäis=yö tuli, ja useampia wahteja laitettiin
Wiklon talon ympärille piiloon, waarilla pitämään hänen liikkeitänsä,
ja jos hän liikkeelle lähtisi, seuraamaan häntä niin paljon kuin
mahdollista; myös oli usean talon nawettapihaan laitettu wahteja, jos
tuo Wiklo pääsisi pujahtamaan hänen talonsa tykönä olewain wahtien
läwitse. Poikawiikarit oliwat jokainen laittaneet itsellensä pienen,
kimeän kutsumapillin, jolla piti heti merkki antaa toisille, kun joku
näkisi Wiklon menewän nawettaan.
Kauan odottiwat pojat piiloissaan ja luuliwat jo koko asiansa menneen
hukkaan, mutta noin puoli=yön aikana kuului tuo pyynlaulun kaltainen
piiskuttawa ääni; kaikki pojat juoksiwat kutsua kohden, ja pian oliwat
he koolla. Kutsuja kertoi toisille hiljaisesti, kuinka hän oli nähnyt
Wiklon menewän erään talon nawettaan pussi kainalossa. Nyt tuli
neuwottelu: miten pitäisi menetellä ensi aluksi. Eräs joukosta
esitteli, että heidän pitäisi joukolla mennä likitienoille nawettaa
hiljaisuudessa--niin liki kumminkin, ettei Wiklo pääsisi karkuun, ja
sitten joukonmiehissä karata nawettaan, ikäänkuin "rullia" pakoon.
Heidän pitäisi siellä olla hywin peloissaan ja yhden pitäisi hywin
pelkääwällä, mutta kumminkin kuuluwalla äänellä ilmoittaa, että
tännehän se "rulli" juuri tulikin. Esitys hywäksyttiin heti ja pojat
lähtiwät hiipimään nawettaa kohti. Kun he oliwat päässeet kylläksi
likelle, ryntäsiwät he semmoista wauhtia nawetan owesta sisälle,
wetiwät owen perässään kiinni, paniwat sen hakaan sisäpuolelta ja
laittoiwat salaisesti wahdit owelle. Kun se oli tehty, syntyi poikien
wälillä seuraawa puhe:
"Näittekö te rullia?" kysyi eräs joukosta.
"Näin minä."
"Se lensi ilmassa."
"Uuninluuta pyrstönä."
"Ja pari kylpywitsaa siipinä."
"Mihinpäin se lensi?"
"Etelään päin."
"Ei, mutta minä näin sen kulkewan maata myöten."
"Kas pahuutta, kun kummittelee monen näköisenä!"
"Musta pussi kainalossa."
"Tietysti tehty jostakin warsankodasta."
"Lehmien ja lammasten korwainneniä ja hewosten jouhia täynnä."
"Tuulenpesiä lisäksi."
"Ja ruumisten luita."
"Ja waroina elohopeaa lasissa."
"Tietysti ruumiin mittakeppi sauwana."
"Onpa se konna warustettu kelpo wäellä, waroilla ja aseilla."
"Kyllä tarwitseekin! pitkä on matka herjalla kuljettawa tänä yönä."
"Pitää käydä Lapissa."
"Ja joutua sieltä huomiseksi kirkkoon."
"Istumaan selin saarnatuoliin."
"Woi kun minä pelkään!"
"Mitä sinä pelkäät?"
"Rullia."
"Mitä tuosta pelkää! Se on ollut ja mennyt."
"Ei, mutta----."
"Mitä mutta?"
"Mutta minä näin sen tulewan tänne."
"Tähän nawettaanko?"
"Niin."
"Oletko warma asiastasi?"
"Se on warma. Kappaletta ennen meidän tännetuloamme näin minä sen
tulewan tähän nawettaan, pussi wasemmassa kainalossa."
"Sen parempi; saammehan sitten nähdä rullin kaswoista kaswoihin!"
"Pitää panna nawetan takan pelti kiinni, ettei se pääse siitä lentämään
ulos!"
"Otetaan walkea ja haetaan onko se täällä."
Kun pojat wiimeisiä puheitaan puhuiwat, kuului taempata nawetasta
kuhnimista ja kähnimistä. Pojat ottiwat tulen ja pistiwät sen muassaan
olewaan kynttilän päähän ja sen walossa rupesiwat tarkastelemaan
nawettaa. Wiklo oli itsensä kätkenyt johonkin ahtaasen kujaan, jossa
hän päin seinään oli kyykkysissään. Kun pojat hänet hawaitsiwat, sanoi
eräs heistä: "Hyi! tuossapan se nyt on."
"Wikloltahan tuo näyttää."
"Enhän minä tuossa näe muuta kuin kaksihaaraisen puutalkon."
"Ei se ole Wiklo, waikka se sinun silmissäsi häneltä näyttää; se osaa
näyttäytyä yhden silmissä yhdeltä, toisen toiselta."
"Onhan tuolla siiwetkin."
"Ja woidesarwi wasemmassa kainalossa."
"Eipähän kuin likainen pussi=ryökäle."
"Woi kuinka monenlaiselta se saattaa itsensä näyttää yht'aikaa!"
Kun pojat noita keskusteliwat ja yhä katsoiwat häntä
kynttiläwalkeallansa, ei Wiklo tohtinut wärwähtääkään.
"Mitä me nyt tuolle teemme?" kysyi taas eräs joukosta.
"Koska hän minun silmistäni näyttää puutalkolta, niin minä lyön häneltä
toisen haaran poikki; sittenpähän huomenaamuna näemme, kuka nilkkuna
tulee kirkkoon ja niin saamme tietää ken rullina on ollut."
"Minä olen kuullut, että rulli ei kuole, waikka hänet kuin tappaisi;
mitähän jos koettaisimme onko se tosi?"
"Tehkäämme niin!"
"Älkää, hywät pojat, tehkö minulle wahinkoa, Wiklohan minä olenkin
wain", puhkesi Wiklo sanomaan hädissänsä.
"Woi tuota rullia! osaahan se puhuakin!"
"Minun silmissäni ei hän enää näytäkään puutalkolta, waan Wiklolta."
"Ja minun."
"Ei huoli uskoa häntä! se on taas muuttanut itsensä kaikkien silmissä
Wikloksi; hän kummittelee."
"Koetetaanpa!" lausui eräs heistä ja samassa siwaltiwat he hänet
lattialle piilostaan. Pojat oliwat tullessaan jo warustaneet mukaansa
muutamia hienoja keppejä, ja samassa kun he siwalsiwat hänet lattialle,
käänsiwät he hänet watsallensa; toiset sieppasiwat kepit käteensä ja
alkoiwat hutkia Wikloa aika kyytiä selkään. Seuraus oli se, että Wiklo
kiemuroitsi ja riehui lattialla hutkimisten ajalla, ja joka
hutkaisemiselle oihkasi.
"Jo, jo lähtee lentoon, ottakaa kiinni!" sanoiwat toiset ja töytäsiwät
häneen kiinni.
"Älkää Jumalan tähden minua tappako! kyllä minä kuolen niinkuin muutkin
ihmiset", rukoili Wiklo, joka luuli että nuo poikawiikarit ainakin
hänet häwittäwät siinä turhassa luulossaan, ett'ei rulli kuole, waikka
häntä kuinkakin rusikoitsisi.
"Aiwanhan sillä on Wiklon äänikin", sanoi eräs heistä, ja heittiwät
lyöntinsä pois; eiwätkä he olleetkaan puoltakymmentä kertaa useammasti
häntä lyöneet kepeillänsä.
"Jokohan se onkin wain Wiklo?"
"Oletteko te todellakin Wiklo? Sanokaa totuus!"
"Oikein todella minä olen Wiklo, Wiklo minä olen."
"Kuinka te olette tämmöisille retkille joutunut?"
"Minä, minä----" änkytti Wiklo, eikä ollut sanaa suuhun tulewaa, jolla
olisi puolustanut itseänsä.
"Wiklo sinä olet", sanoi joukon johtaja, "ja sen me kyllä tiesimme
tänne tullessammekin, sillä olemmepa wartawasten ottaneet tämän yön
tarkastaaksemme sinun ilkitekojasi, ja olet meidän omasta toimestamme
tässä nyt meidän wankinamme. Sinä ilkiö olet paljon wietellyt ja
willinnyt kansaa, mutta nyt owat ilkeytesi lopussa: me paljastamme
sinun ilkeytesi ihmisille ja teemme sinut koko maailmalle pilkan ja
naurun alaiseksi, mutta sinulle jääpi kumminkin semmoinen
walitus=osoitus, että saat tenhokonsteillasi nostaa meidän päällemme
kirkonwäen ja kaikki konningaiset ja männingäiset, nostaa käärmeet
päällemme ja syöttää karjamme karhuilla, susilla, ahmoilla ja kaikilla,
mitä ikänä woit kokoon saada.--Niin totta kuin sinä ja me olemme tässä,
et meidän käsistämme niin wähällä pääse.--Nuorat tänne!"
Toiset toiwat nuorat, joilla Wiklo=raiskan kädet sidottiin selän taakse
kiinni, ja eräs nuoranpää heitettiin niin pitkälle, että saattoi
taluttaa tuota harwinaista wankia, ja niin hankittiin lähtöä nawetasta.
"Entäs rullin ewäät?" muistutti joka joukosta.
"Ne pitää ottaa mukaan kaikin mokomin", sanoi joku, ja niin ruwettiin
hakemaan Wiklon pussia. Se löytyikin pian, sillä ei hän ollut sitä sen
paremmin ennättänyt kätkeä, kuin että oli sen pannut likelle samaa
paikkaa, jossa itsekin oli piilossa istua kykkimässä poikain nawettaan
tullessa, ja oli kaahminut sen päälle olkia peitteeksi. Pussi wedettiin
esille.
"Ankaraa minulle pussini," pyysi Wiklo, mutta pojat sanoiwat: "wielä me
sen nyt sinulle kerran annamme", ja hajoittiwat pussin. Siellä olikin
kaikenlaista rojua: eläinten korwain=nokkia, kuiwettuneita lihapalasia,
karwoja, jouhia, tuulen pesiä y.m.m., juuri niinkuin pojat oliwat
aawistaneetkin; pussissa oli wielä keritsimet.
"Mitä aiotte minulle tehdä?" kysyi Wiklo.
"Wiemmepä sinut talosta taloon, joissa näyttelemme sinua ihmisille;
kerromme myös kaikille minkälaisilta retkiltä sinut olemme tawanneet."
"Ei! Sitä ette saa tehdä", esteli Wiklo.
"Mikäpä meitä siitä estää? wielä kaupanpäälle näyttelemme pussisi
sisukset kaikille; kun kaikki nuo owat tehdyt, sittenpähän saadaan
nähdä mitä lopuksi sinulle teemme", sanoi joukon johtaja.
Kun pussin sisusta oli koottu ja pussiin takaisin pantu, otti eräs
pojista sen selkäänsä ja niin lähdettiin nawetasta kaikin pois; Wikloa
talutettiin nuorasta niinkuin eläintä, ja niin retkeiltiin ensimäistä
taloa kohden. Sinne päästyänsä herättiwät he talonwäen jalkeille,
selittiwät heille koko tapauksen kokonaisuudessaan pussinensa. Wiklon
täytyi koko aika seisoa sidottuna niinkuin kaakkiin tuomitun ja kärsiä
piikkaa, jota talonwäki ja poikawiikarit hänelle tekiwät.
Kun he oliwat kolmessa talossa käyneet wankinsa kanssa ja niissä
pitäneet samaa iloansa, tuliwat he kolmannesta talosta järwen jäälle.
Nyt ei Wiklo ottanutkaan käwelläksensä, lyöttäysi wain maata järwen
jäälle; hänelle tuli kowa pelko ja aawistus, että jos nuo riiwatut
pitkittäwät tuota hänelle niin wastahakoista työtänsä ihmisten
ylhäällä=olonaikanakin, jolloin heidän toimensa käwisi wielä paljoa
joutuisammasti, niin hän olisi kerrassaan hukassa. Hän ei noussut
käwelemään, waikka pojat koettiwat kepeilläänkin lyödä napsia häntä;
pyysi wain ja rukoili, että pojat olisiwat hänet päästäneet nuorista
irti ja laskeneet hänet wapauteen.
"Ei niistä mitään", sanoiwat pojat, "että meistä niin pääset." He
koettiwat kantamalla panna wankiansa liikkeelle, mutta tuo miehenrötkö
ei ollutkaan helppo kannettawa, warsinkin kun hän saattoi riekistellä,
sillä hänen jalkansa eiwät olleet sidotut; poikain täytyi Wiklo
pudottaa jäälle. Paikalla, jolla he teniwät, oli sen talon awanto,
josta he wiimeksi oliwat lähteneet.
"Me emme pitkiä rupea hänen kanssaan tenimään, koska hän herkesi noin
uppiniskaiseksi. Annetaan awannon saada, häijyt huuhtoa hänestä,
rulli=into rutjanasta", lausui joukon päämies, tehden joutuisesti
päätöksensä oikein runollisesti.
"Se hänelle parasta: paiskataan awantoon", säestiwät toiset.
"Älkää toki minua hukuttako", pyysi Wiklo.
"Siinä ei auta mikään, sillä sinä keittiö olet jo niin paljon pahaa ja
ilkeyttä tehnyt tässä maailmassa, ettei semmoinen rangaistus ole
sinulle yhtään liiaksi, ottakaa, pojat, kiinni!" sanoi johtaja ja iski
silmää samassa toisille.
Pojat koppasiwat Wiklon käsiinsä, ja--lunksis--oli Wiklo parka
awannossa, mutta pojat pitiwät kumminkin niskasta kiinni, ett'ei hän
päässyt pohjaan painumaan, ja wetiwät hänet jälleen jäälle.
"Wieläkö nyt tekee mielesi lentoon?" kysyiwät pojat.
"Säästäkää toki henkeni!" rukoili Wiklo.
"Me emme tiedä armosta mitään, enempää kuin Moses", sanoiwat pojat.
"Kastetaan wielä kerran!"
"Kolmastihan Wiklokin konstinsa tekee."
"Niin, niin; kastetaan kolmasti!"
"Ja kolmannella kerralla annamme hänen mennä."
"Mihin?"
"Jään alle."
"Wiluttakaa!" ärisi Wiklo.
"Jos sinä hiiskut yhden sanan, niin me paikalla puljahutamme sinut jään
alle; siellä saat sitten koetella lentoneuwojasi."
Pojat ottiwat taas Wiklon kiinni, kastoiwat häntä wielä kaksi kertaa
awannossa ja nostiwat jälleen jäälle.
"Koska ei hänen näy haluttawan käwellä, niin laitetaanpa sitten
lentoon; kuka juoksisi tänne tuomaan pitkän aidaksen?" sanoi johtaja,
ja eräs poika juoksi noutamassa pyydetyn aidaksen.
"Päästetään nyt nuorat irti ja pistetään tuo aidas rullin takinhihoista
selän taakse läpi, niin saapi hän todellakin jonkunmoiset siiwet, joita
hän nyt jo tarwitseekin, jos mieli kaikki reissut käydä, sillä päiwä
walkenee walkenemistansa ja silloin ei sanota pahojen henkien olewan
hywä olla."
Sanottu ja tehty. Pojat päästeliwät nuorat irti ja sysäsiwät aidaksen
selän taakse takin hihoilta läpi ja sitoiwat kädet kalwosten kohdalta
siihen kiinni.
"Tulipa siitä oikein komea rulli", sanoi joku mieli=hywillänsä.
"Oiwallinen piru, sarwia wailla."
"Onhan taikapussissa keritsimet."
"Mitäpäs niillä?"
"Laitetaan niistä oikein pystysarwet."
"Mitenkä?"
"Wedetään keritsimenperät suoremmiksi, leikataan lakkiin kaksi reikää,
pistetään keritsimien terät lakin sisäpuolelta ulos, niin owat sarwet
walmiit."
"Oikein! Jos ei yksi hoksaa, hoksaahan toinen."
Pojat siwalsiwat Wiklon päästä lakin, käänsiwät sen nurin, leikkasiwat
kulmain puolelle kaksi reikää, wetiwät keritsimienperät suoremmiksi,
pistiwät terät reijistä ulos ja painoiwat lakin Wiklon päähän, ja niin
tuli hänelle oikein oiwalliset sarwet.
"Mitäs taikapussille tehdään?"
"Se ainakin pannaan awantoon."
"Ja kiwiä lisäksi."
"Eikö häntä pitäisi syöttää, että jaksaisi kotiinsa?"
"Mistä?"
"Omasta ewäspussistansa."
"Eikö tuota sitä heitettäne?"
"Niin, mutta se huutaa, piru, ja saa kenties liian pian apua; olisipa
tuo komea rulli useammankin nähdä."
"Hänen suunsa pitää kapuloida."
"Ja panna pussista lisätuketta."
Sen keskustelun perästä ottiwat pojat pussista karwoja ja muuta ruhkaa,
tukkiwat niitä Wiklon poskipielet täyteen, pistiwät kapulan hänen
suuhunsa, eikä aiwan lyhyttä, sitoiwat sen molemmat päät niskan taakse
kiinni; sitten he paniwat kiwiä Wiklon taikapussiin ja pitkällä
saikaralla pistiwät sen kauas jään alle järwen pohjaan. Sitten he
päästiwät Wiklon irti ja sanoiwat hänelle: "Siinä on nyt wallassasi
kulkea kuinka tahdot: lentämällä taikka käwelemällä; kumpiakaan
kulkuneuwoja ei puutu."
Wiklo lähti käydä kontturoimaan kotiansa kohden, sillä häntä alkoi wilu
hätyyttää.
"Hywästi! Wie terweisiä kotiisi!"
"Ja niin monelle kyläläiselle, kuin tielläsi satut tapaamaan!"
"Ja kirkkomiehille, jos niitä kerkiää wastaasi tulemaan!" huusiwat
pojat hänen peräänsä.
"Katsokaa kuinka komea se on", sanoiwat he toisillensa.
"Niin oiwalliset siiwet!"
"Entä sarwet sitten!" ilkkuiwat pojat keskenänsä ja lähtiwät pois.
Meidän on jättäminen pojat siihen, pitämään omaa yksimielistä menoaan,
ja seuraaminen Wikloa, että näkisimme wielä hänen kotiinmenonsakin ja
että saisimme täydellisen kuwan tuosta tapauksesta.
Wiklo=raiska olikin kummallisen näköinen tuossa asussaan: selkä suorana
ja pitkä aidas tungettuna takinhihain läpi; lakki nurinpäin päässä, ja
lakin läpitse esiin pisti otsan puolelta nuo terästetyt kaksi rautaista
sarwea; kapula suussa, jonka molemmat päät ulkoniwat jotenkin pitkälle;
posket pullollaan kuin puhuttu rakko; sen näköinen oli tuo mahtawa
taikuri, kun hän läpimärkänä käydä lötysteli kotiansa kohden. Onneksi
ei ollut toki kowin kylmä ilma, sillä jos niin olisi ollut, olisi hän
warmaan paleltunut; mutta siksi oli aamupuoleen kylmä, että hänen
takkinsa jäätyi ja sitten se ropisi hänen käydessänsä; yhtä isoksi
onneksi Wiklolle oli myös se, ett'eiwät ihmiset wielä olleet nousseet
ylös, jonkatähden hän pääsi kenenkään huomaamatta kotikartanollensa.
Wiklolla oli kotonansa mykkä weli, joka myös oli wähämielinen, mutta
hän oli hywin wahwa woimistaan.
Kun Wiklo tuli kartanolleen, ei hän sopinut sinne tulemaan suoraan,
takkinsa hihoista työnnetyn aidaksen tähden, waan hänen täytyi kujasta
tulla siwuttain. Tuo mykkä weli oli jo noussut ylös ja pukenut itsensä
täyteen asuun, ja oli, juuri kun Wiklo kartanoon tuli, katsomassa
akkunasta kartanolle. Kun hän hawaitsi Wiklon tulon semmoisessa asussa,
säikähti hän kowin tuota outoa otusta ja luuli häntä itse piruksi. Hän
sieppasi heti tangon (korennon) käsiinsä, töytäsi kauheasti molisten
ulos tankonsa kanssa, suoraan Wiklon päälle. Wiklo koki hypätä pois
hullun weljensä edestä, mutta toinen juoksi kuin riiwattu hänen
perässänsä. Se oli kummallinen näkö: toinen hyppäsi edellä kuin hurja,
peläten henkeänsä, ja näyttäen todellakin joltain lentoon pyrkiwältä
rullilta, joka ei kumminkaan woinut nyt enää sitä tehdä juuri nousseen
auringon ylhäällä=olon tähden; toinen jäljessä, tanko suorana. Tuota
hirmuista tanssia tehdessään molisiwat he molemmat kauheasti, toinen
sentähden että oli mykkä, ja toinenkin sai wain jonkunlaista ääntä
kapulaisensa raoista ja pullistuneista poskistansa päästetyksi
hädissään. Mikä sen tietää, mikä siitä olisi wiimein tullut, mutta
kaikeksi onneksi heräsi muukin talonwäki tuosta molinan pakosta ja
rytinästä, huomasiwat heti asian oikean laidan, kiiruhtiwat paikalle ja
pelastiwat Wiklon tuon hurjistuneen wähämielisen weljen kynsistä.
Tieto tuosta tapauksesta oli jo ensi päiwänä kylän joka ihmisellä, ja
se antoi heille paljon lystillistä puheenainetta sekä pilkantekoa, ja
ennen pitkää se oli tietona ympäri naapuripitäjiä.
Wiklolle ei toki tullut sen suurempaa wahinkoa, kuin että hän nuurui
jonkun wuorokauden tuota kylmää kylpyään; mutta hän häpesi niin kowin
huonosti onnistunutta rullireissuaan, ett'ei hän moneen wuoteen
kehdannut tulla ihmisten seuraan, ja hänen tenhokonstinsa kadottiwat
kerrassaan kaiken arwonsa.
Poikain ylimielinen käytös Wikloa kohtaan tuntuu jotenkin kowalta,
mutta tuo pakana=uskon ajoilta esi=isiltä peritty taikuus on kansassa
lujassa kuin synti. Nousewan walistuksen työ oli murtaa ensin niiden
patsaat, ja ne eiwät hewillä heltineet; täytyi antaa oikein aika
iskuja, sillä isostihan iso tarwitsee. Noita iskuja on annettu ympäri
maatamme muillekin Wiklonlaisille. Kun nuo julkiset noidat kerran on
saatu kukistetuiksi, on taika=usko kansaan jäänyt liewemmässä muodossa,
joka waatii toisenlaatuisia parannuskeinoja kuin Wiklo ja hänen
laisensa.