Alkaa jo näyttää varmalta, että Portoksesta vihdoinkin tulee parooni ja
d'Artagnanista kapteeni
Kymmenen minuutin kuluttua Aramis saapui Grimaudin ja kymmenkunnan
aatelismiehen saattamana. Riemastuneena hän syleili ystäviään.
"Olette siis vapaita, veljet, vapaita minun avuttani! Kaikista
ponnistuksistani huolimatta en olekaan kyennyt tekemään mitään
hyväksenne!"
"Älä siitä välitä, hyvä ystävä; apusi tulee vielä tarpeeseen. Me emme
ole valmiita hommastamme."
"Olin kyllä ryhtynyt tehokkaihin toimenpiteisiin", kertoi Aramis. "Sain
koadjutorilta kuusikymmentä miestä, kaksikymmentä vartioitsee puiston
muureja, kaksikymmentä on asetettu Rueilin ja Saint-Germainin tien
varteen ja kaksikymmentä siroiteltu metsään. Tämän strategisen
järjestelyn avulla olen siepannut kaksi kuriiria, jotka Mazarin oli
lähettänyt kuningattaren luo."
Mazarin heristi korviaan.
"Mutta toivoakseni olet kunniallisesti toimittanut heidät takaisin
kardinaalin luo?" kysyi d'Artagnan.
"Kyllä käskisi!" vastasi Aramis; "juuri häntä kohtaan kai tekisi
mieleni osoittaa sellaista hienotuntoisuutta! Toisessa sanomassaan
kardinaali selittää kuningattarelle, että kassat ovat tyhjillään ja
että hänen majesteetillaan ei enää ole varoja; toisessa hän ilmoittaa
siirrättävänsä vankinsa Meluniin, koska Rueil ei hänestä tunnu kyllin
varmalta talletuspaikalta. Käsitäthän, veikkonen, että jälkimmäinen
kirjelmä herätti minussa hyviä toiveita? Asetuin väijyksiin
kuudenkymmenen mieheni kanssa, saarsin linnan, toimitin paikalle
muutamia varahevosia, jotka uskoin järkevän Grimaudin huostaan, ja
odottelin tuloanne. Tosin en arvellut sen juuri tapahtuvan ennen kuin
huomenna aamulla, ja toivoin saavani teidät vapautetuksi ilman
kahakkaa. Mutta nyt olette vapaina jo tänä iltana, vapaina ilman mitään
selkkausta, -- sen parempi! Miten saitte livistetyksi tuolta Mazarinin
pahukselta? Teillä lienee paljon valittamista häntä vastaan."
"Eipä erityisesti", vastasi d'Artagnan.
"Mitä ihmettä?"
"Vieläpä täytyy minun sanoa, että meillä on aihetta kiitelläkin häntä."
"Mahdotonta!"
"Niin vain on asia; hänen toimestaan me nyt olemme vapaalla jalalla."
"Hänen toimestaanko?"
"Niin, hän antoi kamaripalvelijansa Bernouinin viedä meidät
kasvihuoneeseen, ja sieltä seurasimme häntä kreivi de la Fèren luo.
Silloin hän tarjoutui antamaan meille takaisin vapautemme, me
vastaanotimme tarjouksen, ja hän osoitti meille suosiollisuuttaan niin
pitkälle, että näytti meille tietäkin ja johti meidät puistomuurin luo,
jonka yli olimme juuri hyvillä mielin kavunneet, kun kohtasimme
Grimaudin."
"Kas vain!" kummeksui Aramis; "se lepyttää minua, ja soisinpa hänen
olevan tässä, saadakseni sanoa hänelle, etten luullut häntä kykeneväksi
niin kauniiseen menettelyyn."
"Monseigneur", virkkoi d'Artagnan, joka ei saanut enää hillityksi
itseään, "sallikaa minun esitellä teille herra chevalier d'Herblay,
joka haluaa -- kuten jo kuulittekin -- lausua teidän ylhäisyydellenne
kunnioittavan kiitollisuutensa."
Ja hän vetäysi sivulle, paljastaen Aramiin hämmästyneille katseille
Mazarinin hämmentyneet kasvot.
"Ka, hei!" äännähti Aramis; "kardinaali? Oiva saalis! Hoi, ystävät!
Hevosia, hevosia!"
Muutamia ratsumiehiä kiirehti esiin.
"Hiisi vieköön", jatkoi Aramis, "olen kuitenkin tuottanut jotakin
hyötyä. Monseigneur, suvaitkaa vastaanottaa alamainen kunnioitukseni!
Lyön vetoa, että voimallinen Portos on tehnyt tämän kelpo kaappauksen!
Mutta minä unohdin..."
Hän antoi hiljaa käskyn eräälle ratsumiehelle.
"Luullakseni olisi viisasta lähteä", huomautti d'Artagnan.
"Kyllä, mutta odotan vielä erästä ... Atoksen ystävää."
"Ystävää?" toisti kreivi. "Ja tuolta hän nelistääkin näreikön halki."
"Herra kreivi! Herra kreivi!" huusi nuorekas ääni, joka hätkähdytti
Atosta.
"Raoul! Raoul!" huusi hän vastaan.
Nuori mies unohti silmänräpäykseksi tavanmukaisen kunnioituksensa ja
heittäysi isänsä kaulaan.
"Katsokaa, herra kardinaali, -- eikö olisi vahinko eroittaa ihmisiä,
jotka rakastavat toisiansa niinkuin me! Messieurs", jatkoi Aramis
kääntyen ratsumiehiin, jotka yhä lukuisampina keräytyivät paikalle,
"asettukaa hänen ylhäisyytensä ympärille kunniasaatoksi; hän suvaitsee
suosia meitä seurallaan, ja toivoakseni olette hänelle siitä
kiitollisia. Portos, älä kadota hänen ylhäisyyttään näkyvistäsi."
Ja Aramis yhtyi neuvottelemaan d'Artagnanin ja Atoksen kanssa.
"No niin", virkkoi d'Artagnan heidän keskusteltuaan pari minuuttia,
"taipaleelle!"
"Minne lähdemme?" kysyi Portos.
"Sinun luoksesi, ystäväiseni, Pierrefondsiin; kaunis linnasi kykenee
tarjoamaan hänen ylhäisyydelleen suurenmoista vieraanvaraisuutta.
Sitäpaitsi se on varsin hyvällä paikalla, ei liian lähellä Pariisia
eikä liian kaukana sieltä, joten saa parahiksi olluksi yhteydessä
pääkaupungin kanssa. Tulkaa, monseigneur, siellä asutte kuin ruhtinas,
ja sehän olettekin."
"Kukistunut ruhtinas", vastasi Mazarin surkealla äänellä.
"Sotaonni vaihtelee, monseigneur", sanoi Atos, "mutta olkaa varma
siitä, että me emme käytä väärin menestystämme."
"Emme, mutta me käytämme sitä hyväksemme", lisäsi d'Artagnan.
Koko lopun yötä ystävykset ratsastivat niin väsymättömän joutuisasti
kuin entiseenkin aikaan. Synkkänä ja miettiväisenä antoi Mazarin
laahata itseään ratsastavassa aavekulkueessa.
Kello kahdentoista aikaan he saapuivat Portoksen linnan puistokujaan.
"Ah", virkahti Mousqueton, jonka paikka oli d'Artagnanin vierellä ja
joka ei ollut hiiskunut sanaakaan koko matkalla, "ah, uskokaa, jos
tahdotte, monsieur, mutta ensi kertaa nyt hengitän keveästi sen jälkeen
kun lähdin Pierrefondsista!"
Hän kannusti hevosensa laukkaan, ilmoittaakseen palveluskunnalle herra
du Vallonin ja tämän ystävien tulon.
"Meitä on neljä", sanoi d'Artagnan kumppaneilleen; "meidän on
vuorotellen vartioittava monseigneuria, ja kukin valvokoon kolme tuntia
kerrallaan. Atos saa tarkastaa linnan, joka on varustettava
valloittamattomaan kuntoon piirityksen varalta. Portos pitää huolen
muonittamisesta ja Aramis linnoitusväen sijottamisesta. Toisin sanoen
Atoksesta tulee yli-insinööri, Portoksesta ylimuonanhankkija ja
Aramiista paikan linnanpäällikkö."
Mazarin majoitettiin linnan kauneimpiin huoneisiin.
"Messieurs", hän sanoi saatuaan asuntonsa, "arvattavasti
ei aikomuksenanne ole pitää minua täällä pitkääkään aikaa
tietymättömissä?"
"Ei, monseigneur", vastasi d'Artagnan, "aiomme piammiten saattaa
julkisuuteen, että te olette meidän vallassamme."
"Silloin teidät piiritetään."
"Sen otamme lukuun."
"Ja mitä silloin teette?"
"Me puolustaudumme. Jos kardinaali Richelieu vielä eläisi, niin hän
voisi kertoa teille tarinan Saint-Gervaisin vallinsarvesta, jossa me
neljä neljän lakeijamme ja kahdentoista ruumiin avulla pidimme
puoliamme kokonaista armeijaa vastaan."
"Sellaiset urotyöt käyvät päinsä kerran, monsieur, mutta ne eivät
uudistu."
"Nyt ei meidän tarvitsekaan olla niin sankarillisia; huomenna
ilmoitetaan asia pariisilaisarmeijalle, ja ylihuomenna se on täällä.
Sen sijaan että taistelu syttyisi Saint-Denisin tai Charentonin
seuduilla, tapahtuukin se silloin Compiègnen tai Villers-Cotteretsin
lähellä."
"Hänen korkeutensa prinssi on siinä voitollinen kuten aina."
"Hyvin mahdollista, monseigneur; mutta taistelun edellä me siirrämme
teidän ylhäisyytenne toiseen herra du Vallonin linnaan ja hänellä on
kolme tällaista. Me emme tahdo panna teidän ylhäisyyttänne alttiiksi
sodan vaaroille."
"No niin", mukautui Mazarin, "minä näen, että minun on antauduttava."
"Ennen piiritystä?"
"Niin, saadakseni kenties paremmat ehdot."
"Ka, mitä ehtoihin tulee, monseigneur, niin huomaatte meidät hyvin
kohtuullisiksi."
"No, antakaa minun siis kuulla ne."
"Levähtäkää ensin, monseigneur, niin mietimme sillaikaa."
"En kaipaa lepoa, messieurs; haluan vain tietää, olenko ystävien
käsissä vai vihollisten."
"Ystävien, monseigneur, ystävien!"
"No, sanokaa minulle siis heti, mitä tahdotte, voidakseni päättää onko
meidän keskemme sovinto mahdollinen. Puhukaa, kreivi de la Fère."
"Monseigneur", vastasi Atos, "minulla ei ole mitään pyydettävää
itselleni, ja Ranskalle vaatisin liian paljon. Sen vuoksi jäävään
itseni ja luovutan puhevuoron chevalier d'Herblaylle."
Atos vetäytyi kumartaen askeleen taaksepäin ja jäi seisomaan tulisijaan
nojautuneena pelkäksi neuvottelun kuuntelijaksi.
"Puhukaa siis te, chevalier d'Herblay", pyysi kardinaali. "Mitä
haluatte? Jättäkää sikseen kaikki kiertely, kaikki kaksimielisyys.
Lausukaa asianne selvästi, lyhyeen ja täsmällisesti."
"Minä lyön heti kortit pöydälle, monseigneur."
"Näyttäkää siis pelinne."
"Minulla on taskussani niiden ehtojen luonnos, joita toispäiväinen
lähetystö tuli Saint-Germainiin määräämään teille; olin silloin mukana.
Pitäkäämme ensiksikin kunniassa vanhoja oikeuksia; tässä ohjelmassa
mainittuihin vaatimuksiin on suostuttava."
"Olimme jo melkein päässeetkin sovintoon niistä", myöntyi Mazarin;
"siirtykäämme siis yksityisiin ehtoihin."
"Luulette siis niitäkin olevan?" virkkoi Aramis hymyillen.
"Minä luulen, että te ette kaikki ole yhtä välinpitämättömiä omista
eduistanne kuin kreivi de la Fère", vastasi Mazarin kääntyen Atokseen
ja kumartaen tälle.
"Olette oikeassa, monseigneur", pitkitti Aramis, "ja minua ilahduttaa,
että te vihdoinkin teette oikeutta kreiville. Kreivi de la Fère on
harvinainen olento, yläpuolella kaikkien alhaisten pyyteitten ja
inhimillisten intohimojen; hän on entisen ajan ylväitä sieluja. Kreivi
ei ole muiden ihmisten kaltainen. Te olette oikeassa, monseigneur, --
me emme voi verrata itseämme häneen, ja sen tunnustamme ensimmäisinä."
"Teetkö pilaa, Aramis?" kysyi Atos.
"En, hyvä kreivi, en; sanon ainoastaan, mitä ajattelemme ja mitä kaikki
ajattelevat, jotka tuntevat sinut. Mutta sinä olet oikeassa, tässä ei
ole kysymys sinusta, vaan monseigneurista ja hänen arvottomasta
palvelijastaan chevalier d'Herblaysta."
"No niin, mitä haluatte, monsieur, paitsi noita yleisiä ehtoja, joihin
palaamme sittemmin?"
"Minä haluan, monseigneur, että madame de Longuevillelle myönnetään
Normandia sekä täydellinen anteeksianto ja viisisataatuhatta livreä.
Haluan, että hänen majesteettinsa kuningas suvaitsee olla kummina
pojalle, joka madamelle on vastikään syntynyt, ja että monseigneur
kastetoimituksessa mukana oltuaan lähtee osoittamaan kunnioitustansa
pyhälle isällemme paaville."
"Toisin sanoen tahdotte, että minä eroan ministerivirastani, että
poistun Ranskasta ja vetäydyn maanpakoon?"
"Toivomukseni on, että monseigneur kohoaa seuraavaksi paaviksemme, ja
minä pidätän itselleni oikeuden anoa silloin rajatonta synninpäästöä
itselleni ja ystävilleni."
Mazarinin huulet rypistyivät irvistykseen, jota on mahdoton kuvata.
"Entä te monsieur?" kysyi hän d'Artagnanilta.
"Minä, monsieur", vastasi gascognelainen, "yhdyn kaikin puolin
chevalier d'Herblayn lausuntoon, viimeistä pykälää lukuunottamatta,
sillä siinä kohdassa olen ihan eri mieltä kuin hän. Minä en suinkaan
tahdo, että monseigneur jättää Ranskan; päin vastoin soisin teidän
jäävän Pariisiin. Paavia en teidän ylhäisyydestänne toivo ollenkaan
niin mielelläni kuin että pysytte pääministerinä, sillä monseigneur on
suuri valtiomies. Mikäli minusta riippuu, koetan vielä auttaa teitä
voitolle koko frondelaisliikkeestäkin, mutta sillä ehdolla, että te
hiukan muistatte kuninkaan uskollisia palvelijoita ja että annatte
ensimmäisen muskettisoturi-komppanian päällikkyyden henkilölle, jonka
minä määrään. Entä sinä, du Vallon?"
"Niin, nyt on teidän vuoronne, monsieur", sanoi Mazarin; "puhukaa!"
"Minä haluaisin", vastasi Portos, "että herra kardinaali
kunnioittaakseen taloani, joka on suonut hänelle turvapaikan,
suvaitsisi tätä seikkailua muistellen kohottaa maatilani
paroonikunnaksi ja luvata Pyhän Hengen tähdistön jäsenyyden eräälle
ystävälleni ensimmäisessä hänen majesteettinsa kuningattaren
nimitystilaisuudessa."
"Te tiedätte, monsieur, että siihen tähdistöön pääsemiseksi täytyy
suorittaa kokeita."
"Ystäväni suorittaa ne. Sitäpaitsi, jos se on ihan välttämätöntä,
osoittaa monseigneur kyllä hänelle, miten sitä mahdollisuutta sopii
kiertää."
Mazarin puri huultansa, sillä pisto osui kipeään kohtaan. Hän aloitti
jälleen jokseenkin kuivakiskoisesti:
"Kaikki tuo näyttää minusta soveltuvan hyvin huonosti yhteen,
messieurs, sillä jos tyydytän toisia, täytyy minun pahastuttaa toisia.
Jos jään Pariisiin, niin en voi lähteä Roomaan; jos käännyn
paavilliselle uralle, niin en voi pysyä ministerinä, ja jollen olen
ministeri, en voi tehdä herra d'Artagnanista kapteenia ja herra du
Vallonista paroonia."
"Se on totta", myönsi Aramis. "Ja kun olen vähemmistönä, peruutankin
ehdotukseni mikäli se koski monseigneurin Rooman-matkaa ja virkaeroa."
"Saan siis jäädä ministeriksi?" kysyi Mazarin.
"Ministeriksi jäätte, se on sovittu, monseigneur", vastasi d'Artagnan;
"Ranska tarvitsee teitä."
"Luovun vaatimuksistani", jatkoi Aramis. "Teidän ylhäisyytenne jää
pääministeriksi ja kuningattaren suosikiksikin, jos myönnätte minulle
ja ystävilleni, mitä pyydämme Ranskalle ja itsellemme."
"Ajatelkaa vain itseänne, messieurs, ja antakaa Ranskan järjestää
asiansa minun kanssani parhaansa mukaan", esitti Mazarin.
"Ei, ei", intti Aramis; "meidän täytyy saada aikaan sopimus
frondelaisten hyväksi. Teidän ylhäisyytenne tulee laatia ja meidän
läsnäollessamme allekirjoittaa se, samalla sitoutuen toimittamaan sille
kuningattaren vahvistuksen."
"Voin vastata ainoastaan itsestäni", väitti Mazarin, "en kuningattaren
puolesta. Jos hänen majesteettinsa kieltäytyy..."
"Oh, monseigneur tietää hyvin, että hänen majesteettinsa ei voi evätä
teiltä mitään", tokaisi d'Artagnan.
"Kuulkaahan, monseigneur", tiukkasi Aramis, "tässä on
frondelaislähetystön ehdottama rauhansopimus; suvaitseeko teidän
ylhäisyytenne lukea ja tarkastaa sen?"
"Tunnen sen jo", vastasi Mazarin.
"Kirjoittakaa siis alle."
"Mutta ajatelkaa, messieurs, että näissä olosuhteissa annettua,
allekirjoitusta voitaisiin katsoa väkivallalla kiristetyksi."
"Monseigneur voi todistaa, että olette kirjoittanut vapaasta
tahdostanne."
"Mutta jos kieltäydyn kirjoittamasta?"
"Silloin, monseigneur", vastasi d'Artagnan, "teidän ylhäisyytenne
suvaitkoon syyttää itseänsä seurauksista."
"Rohkenisitteko tehdä väkivaltaa kardinaalille?"
"Te olette tehnyt väkivaltaa hänen majesteettinsa muskettisotureille,
monseigneur!"
"Kuningatar kostaa minun puolestani, hyvät herrat!"
"Sitä en usko, vaikken epäile häneltä puuttuvan siihen halua; me
lähdemme Pariisiin teidän ylhäisyytenne keralla, ja pariisilaiset
pystyvät kyllä puolustamaan meitä..."
"Kylläpä nyt oltaneen levottomia Rueilissa ja Saint-Germainissa!"
kiusasi Aramis. "Sielläkös kysellään, missä kardinaali on, mihin
ministeri on joutunut, missä suosikki viettää aikansa! Joka sopesta ja
kolosta siellä nyt haeskellaan teidän ylhäisyyttänne. Juttuja tulee
liikkeelle jos jonkinlaisia, ja jos frondelaiset ovat jo kuulleet
katoamisestanne, on heidän leirissään rajaton riemu valloillaan!"
"Hirveätä!" mutisi Mazarin.
"Kirjoittakaa siis alle, monseigneur", kovisti Aramis.
"Mutta jos minä kirjoitan ja kuningatar kieltää vahvistuksensa?"
"Minä otan lähteäkseni hänen majesteettinsa luo", tarjousi d'Artagnan,
"ja hankkiakseni hänen nimikirjoituksensa."
"Varokaa saamasta Saint-Germainissa toisenlaista vastaanottoa kuin
luulette ansaitsevanne", sanoi Mazarin.
"Joutavia!" vakuutti d'Artagnan; "kyllä osaan toimittaa itseni
tervetulleeksi, -- tiedän siihen keinon."
"Minkä niin?"
"Vien hänen majesteetilleen sen kirjeen, jossa monseigneur ilmoittaa
rahavarojen täydellisen ehtymisen."
"Entä sitten?" sopersi Mazarin kalveten.
"Kun sitten näen hänen majesteettinsa tuskallisen neuvottomuuden,
vien hänet Rueiliin, annan hänen astua kasvihuoneeseen ja näytän
hänelle joustimen, joka panee liikkeeseen erään puusäiliön."
"Riittää, monsieur", jupisi kardinaali, "riittää! Missä on
sopimuskirja?"
"Se on tässä", vastasi Aramis.
"Te näette, että me olemme jalomielisiä", huomautti d'Artagnan, "sillä
me voisimme varata itsellemme suurta etua sellaisesta salaisuudesta."
"Kirjoittakaa siis alle", ahdisti Aramis tarjoten hänelle kynää.
Mazarin nousi astelemaan hetkiseksi edes takaisin pikemmin mietteissään
kuin masentuneena. Sitten hän äkkiä pysähtyen virkahti:
"Ja kun olen kirjoittanut alle, messieurs, niin mitä on minulla
vakuutena?"
"Minun kunniasanani, monsieur", lausui Atos.
Mazarin hätkähti, kääntyi kreivi de la Fèreen päin, silmäsi noita
yleviä ja rehellisiä kasvoja ja sanoi tarttuen kynään:
"Se riittää minulle, herra kreivi."
Hän piirsi nimensä.
"Ja nyt, herra d'Artagnan", lisäsi hän, "valmistautukaa ratsastamaan
Saint-Germainiin, viedäksenne minulta kirjeen kuningattarelle."