NELJÄSSADATTA LUKU

Alkaa jo näyttää varmalta, että Portoksesta vihdoinkin tulee parooni ja

d'Artagnanista kapteeni

Kymmenen minuutin kuluttua Aramis saapui Grimaudin ja kymmenkunnan

aatelismiehen saattamana. Riemastuneena hän syleili ystäviään.

"Olette siis vapaita, veljet, vapaita minun avuttani! Kaikista

ponnistuksistani huolimatta en olekaan kyennyt tekemään mitään

hyväksenne!"

"Älä siitä välitä, hyvä ystävä; apusi tulee vielä tarpeeseen. Me emme

ole valmiita hommastamme."

"Olin kyllä ryhtynyt tehokkaihin toimenpiteisiin", kertoi Aramis. "Sain

koadjutorilta kuusikymmentä miestä, kaksikymmentä vartioitsee puiston

muureja, kaksikymmentä on asetettu Rueilin ja Saint-Germainin tien

varteen ja kaksikymmentä siroiteltu metsään. Tämän strategisen

järjestelyn avulla olen siepannut kaksi kuriiria, jotka Mazarin oli

lähettänyt kuningattaren luo."

Mazarin heristi korviaan.

"Mutta toivoakseni olet kunniallisesti toimittanut heidät takaisin

kardinaalin luo?" kysyi d'Artagnan.

"Kyllä käskisi!" vastasi Aramis; "juuri häntä kohtaan kai tekisi

mieleni osoittaa sellaista hienotuntoisuutta! Toisessa sanomassaan

kardinaali selittää kuningattarelle, että kassat ovat tyhjillään ja

että hänen majesteetillaan ei enää ole varoja; toisessa hän ilmoittaa

siirrättävänsä vankinsa Meluniin, koska Rueil ei hänestä tunnu kyllin

varmalta talletuspaikalta. Käsitäthän, veikkonen, että jälkimmäinen

kirjelmä herätti minussa hyviä toiveita? Asetuin väijyksiin

kuudenkymmenen mieheni kanssa, saarsin linnan, toimitin paikalle

muutamia varahevosia, jotka uskoin järkevän Grimaudin huostaan, ja

odottelin tuloanne. Tosin en arvellut sen juuri tapahtuvan ennen kuin

huomenna aamulla, ja toivoin saavani teidät vapautetuksi ilman

kahakkaa. Mutta nyt olette vapaina jo tänä iltana, vapaina ilman mitään

selkkausta, -- sen parempi! Miten saitte livistetyksi tuolta Mazarinin

pahukselta? Teillä lienee paljon valittamista häntä vastaan."

"Eipä erityisesti", vastasi d'Artagnan.

"Mitä ihmettä?"

"Vieläpä täytyy minun sanoa, että meillä on aihetta kiitelläkin häntä."

"Mahdotonta!"

"Niin vain on asia; hänen toimestaan me nyt olemme vapaalla jalalla."

"Hänen toimestaanko?"

"Niin, hän antoi kamaripalvelijansa Bernouinin viedä meidät

kasvihuoneeseen, ja sieltä seurasimme häntä kreivi de la Fèren luo.

Silloin hän tarjoutui antamaan meille takaisin vapautemme, me

vastaanotimme tarjouksen, ja hän osoitti meille suosiollisuuttaan niin

pitkälle, että näytti meille tietäkin ja johti meidät puistomuurin luo,

jonka yli olimme juuri hyvillä mielin kavunneet, kun kohtasimme

Grimaudin."

"Kas vain!" kummeksui Aramis; "se lepyttää minua, ja soisinpa hänen

olevan tässä, saadakseni sanoa hänelle, etten luullut häntä kykeneväksi

niin kauniiseen menettelyyn."

"Monseigneur", virkkoi d'Artagnan, joka ei saanut enää hillityksi

itseään, "sallikaa minun esitellä teille herra chevalier d'Herblay,

joka haluaa -- kuten jo kuulittekin -- lausua teidän ylhäisyydellenne

kunnioittavan kiitollisuutensa."

Ja hän vetäysi sivulle, paljastaen Aramiin hämmästyneille katseille

Mazarinin hämmentyneet kasvot.

"Ka, hei!" äännähti Aramis; "kardinaali? Oiva saalis! Hoi, ystävät!

Hevosia, hevosia!"

Muutamia ratsumiehiä kiirehti esiin.

"Hiisi vieköön", jatkoi Aramis, "olen kuitenkin tuottanut jotakin

hyötyä. Monseigneur, suvaitkaa vastaanottaa alamainen kunnioitukseni!

Lyön vetoa, että voimallinen Portos on tehnyt tämän kelpo kaappauksen!

Mutta minä unohdin..."

Hän antoi hiljaa käskyn eräälle ratsumiehelle.

"Luullakseni olisi viisasta lähteä", huomautti d'Artagnan.

"Kyllä, mutta odotan vielä erästä ... Atoksen ystävää."

"Ystävää?" toisti kreivi. "Ja tuolta hän nelistääkin näreikön halki."

"Herra kreivi! Herra kreivi!" huusi nuorekas ääni, joka hätkähdytti

Atosta.

"Raoul! Raoul!" huusi hän vastaan.

Nuori mies unohti silmänräpäykseksi tavanmukaisen kunnioituksensa ja

heittäysi isänsä kaulaan.

"Katsokaa, herra kardinaali, -- eikö olisi vahinko eroittaa ihmisiä,

jotka rakastavat toisiansa niinkuin me! Messieurs", jatkoi Aramis

kääntyen ratsumiehiin, jotka yhä lukuisampina keräytyivät paikalle,

"asettukaa hänen ylhäisyytensä ympärille kunniasaatoksi; hän suvaitsee

suosia meitä seurallaan, ja toivoakseni olette hänelle siitä

kiitollisia. Portos, älä kadota hänen ylhäisyyttään näkyvistäsi."

Ja Aramis yhtyi neuvottelemaan d'Artagnanin ja Atoksen kanssa.

"No niin", virkkoi d'Artagnan heidän keskusteltuaan pari minuuttia,

"taipaleelle!"

"Minne lähdemme?" kysyi Portos.

"Sinun luoksesi, ystäväiseni, Pierrefondsiin; kaunis linnasi kykenee

tarjoamaan hänen ylhäisyydelleen suurenmoista vieraanvaraisuutta.

Sitäpaitsi se on varsin hyvällä paikalla, ei liian lähellä Pariisia

eikä liian kaukana sieltä, joten saa parahiksi olluksi yhteydessä

pääkaupungin kanssa. Tulkaa, monseigneur, siellä asutte kuin ruhtinas,

ja sehän olettekin."

"Kukistunut ruhtinas", vastasi Mazarin surkealla äänellä.

"Sotaonni vaihtelee, monseigneur", sanoi Atos, "mutta olkaa varma

siitä, että me emme käytä väärin menestystämme."

"Emme, mutta me käytämme sitä hyväksemme", lisäsi d'Artagnan.

Koko lopun yötä ystävykset ratsastivat niin väsymättömän joutuisasti

kuin entiseenkin aikaan. Synkkänä ja miettiväisenä antoi Mazarin

laahata itseään ratsastavassa aavekulkueessa.

Kello kahdentoista aikaan he saapuivat Portoksen linnan puistokujaan.

"Ah", virkahti Mousqueton, jonka paikka oli d'Artagnanin vierellä ja

joka ei ollut hiiskunut sanaakaan koko matkalla, "ah, uskokaa, jos

tahdotte, monsieur, mutta ensi kertaa nyt hengitän keveästi sen jälkeen

kun lähdin Pierrefondsista!"

Hän kannusti hevosensa laukkaan, ilmoittaakseen palveluskunnalle herra

du Vallonin ja tämän ystävien tulon.

"Meitä on neljä", sanoi d'Artagnan kumppaneilleen; "meidän on

vuorotellen vartioittava monseigneuria, ja kukin valvokoon kolme tuntia

kerrallaan. Atos saa tarkastaa linnan, joka on varustettava

valloittamattomaan kuntoon piirityksen varalta. Portos pitää huolen

muonittamisesta ja Aramis linnoitusväen sijottamisesta. Toisin sanoen

Atoksesta tulee yli-insinööri, Portoksesta ylimuonanhankkija ja

Aramiista paikan linnanpäällikkö."

Mazarin majoitettiin linnan kauneimpiin huoneisiin.

"Messieurs", hän sanoi saatuaan asuntonsa, "arvattavasti

ei aikomuksenanne ole pitää minua täällä pitkääkään aikaa

tietymättömissä?"

"Ei, monseigneur", vastasi d'Artagnan, "aiomme piammiten saattaa

julkisuuteen, että te olette meidän vallassamme."

"Silloin teidät piiritetään."

"Sen otamme lukuun."

"Ja mitä silloin teette?"

"Me puolustaudumme. Jos kardinaali Richelieu vielä eläisi, niin hän

voisi kertoa teille tarinan Saint-Gervaisin vallinsarvesta, jossa me

neljä neljän lakeijamme ja kahdentoista ruumiin avulla pidimme

puoliamme kokonaista armeijaa vastaan."

"Sellaiset urotyöt käyvät päinsä kerran, monsieur, mutta ne eivät

uudistu."

"Nyt ei meidän tarvitsekaan olla niin sankarillisia; huomenna

ilmoitetaan asia pariisilaisarmeijalle, ja ylihuomenna se on täällä.

Sen sijaan että taistelu syttyisi Saint-Denisin tai Charentonin

seuduilla, tapahtuukin se silloin Compiègnen tai Villers-Cotteretsin

lähellä."

"Hänen korkeutensa prinssi on siinä voitollinen kuten aina."

"Hyvin mahdollista, monseigneur; mutta taistelun edellä me siirrämme

teidän ylhäisyytenne toiseen herra du Vallonin linnaan ja hänellä on

kolme tällaista. Me emme tahdo panna teidän ylhäisyyttänne alttiiksi

sodan vaaroille."

"No niin", mukautui Mazarin, "minä näen, että minun on antauduttava."

"Ennen piiritystä?"

"Niin, saadakseni kenties paremmat ehdot."

"Ka, mitä ehtoihin tulee, monseigneur, niin huomaatte meidät hyvin

kohtuullisiksi."

"No, antakaa minun siis kuulla ne."

"Levähtäkää ensin, monseigneur, niin mietimme sillaikaa."

"En kaipaa lepoa, messieurs; haluan vain tietää, olenko ystävien

käsissä vai vihollisten."

"Ystävien, monseigneur, ystävien!"

"No, sanokaa minulle siis heti, mitä tahdotte, voidakseni päättää onko

meidän keskemme sovinto mahdollinen. Puhukaa, kreivi de la Fère."

"Monseigneur", vastasi Atos, "minulla ei ole mitään pyydettävää

itselleni, ja Ranskalle vaatisin liian paljon. Sen vuoksi jäävään

itseni ja luovutan puhevuoron chevalier d'Herblaylle."

Atos vetäytyi kumartaen askeleen taaksepäin ja jäi seisomaan tulisijaan

nojautuneena pelkäksi neuvottelun kuuntelijaksi.

"Puhukaa siis te, chevalier d'Herblay", pyysi kardinaali. "Mitä

haluatte? Jättäkää sikseen kaikki kiertely, kaikki kaksimielisyys.

Lausukaa asianne selvästi, lyhyeen ja täsmällisesti."

"Minä lyön heti kortit pöydälle, monseigneur."

"Näyttäkää siis pelinne."

"Minulla on taskussani niiden ehtojen luonnos, joita toispäiväinen

lähetystö tuli Saint-Germainiin määräämään teille; olin silloin mukana.

Pitäkäämme ensiksikin kunniassa vanhoja oikeuksia; tässä ohjelmassa

mainittuihin vaatimuksiin on suostuttava."

"Olimme jo melkein päässeetkin sovintoon niistä", myöntyi Mazarin;

"siirtykäämme siis yksityisiin ehtoihin."

"Luulette siis niitäkin olevan?" virkkoi Aramis hymyillen.

"Minä luulen, että te ette kaikki ole yhtä välinpitämättömiä omista

eduistanne kuin kreivi de la Fère", vastasi Mazarin kääntyen Atokseen

ja kumartaen tälle.

"Olette oikeassa, monseigneur", pitkitti Aramis, "ja minua ilahduttaa,

että te vihdoinkin teette oikeutta kreiville. Kreivi de la Fère on

harvinainen olento, yläpuolella kaikkien alhaisten pyyteitten ja

inhimillisten intohimojen; hän on entisen ajan ylväitä sieluja. Kreivi

ei ole muiden ihmisten kaltainen. Te olette oikeassa, monseigneur, --

me emme voi verrata itseämme häneen, ja sen tunnustamme ensimmäisinä."

"Teetkö pilaa, Aramis?" kysyi Atos.

"En, hyvä kreivi, en; sanon ainoastaan, mitä ajattelemme ja mitä kaikki

ajattelevat, jotka tuntevat sinut. Mutta sinä olet oikeassa, tässä ei

ole kysymys sinusta, vaan monseigneurista ja hänen arvottomasta

palvelijastaan chevalier d'Herblaysta."

"No niin, mitä haluatte, monsieur, paitsi noita yleisiä ehtoja, joihin

palaamme sittemmin?"

"Minä haluan, monseigneur, että madame de Longuevillelle myönnetään

Normandia sekä täydellinen anteeksianto ja viisisataatuhatta livreä.

Haluan, että hänen majesteettinsa kuningas suvaitsee olla kummina

pojalle, joka madamelle on vastikään syntynyt, ja että monseigneur

kastetoimituksessa mukana oltuaan lähtee osoittamaan kunnioitustansa

pyhälle isällemme paaville."

"Toisin sanoen tahdotte, että minä eroan ministerivirastani, että

poistun Ranskasta ja vetäydyn maanpakoon?"

"Toivomukseni on, että monseigneur kohoaa seuraavaksi paaviksemme, ja

minä pidätän itselleni oikeuden anoa silloin rajatonta synninpäästöä

itselleni ja ystävilleni."

Mazarinin huulet rypistyivät irvistykseen, jota on mahdoton kuvata.

"Entä te monsieur?" kysyi hän d'Artagnanilta.

"Minä, monsieur", vastasi gascognelainen, "yhdyn kaikin puolin

chevalier d'Herblayn lausuntoon, viimeistä pykälää lukuunottamatta,

sillä siinä kohdassa olen ihan eri mieltä kuin hän. Minä en suinkaan

tahdo, että monseigneur jättää Ranskan; päin vastoin soisin teidän

jäävän Pariisiin. Paavia en teidän ylhäisyydestänne toivo ollenkaan

niin mielelläni kuin että pysytte pääministerinä, sillä monseigneur on

suuri valtiomies. Mikäli minusta riippuu, koetan vielä auttaa teitä

voitolle koko frondelaisliikkeestäkin, mutta sillä ehdolla, että te

hiukan muistatte kuninkaan uskollisia palvelijoita ja että annatte

ensimmäisen muskettisoturi-komppanian päällikkyyden henkilölle, jonka

minä määrään. Entä sinä, du Vallon?"

"Niin, nyt on teidän vuoronne, monsieur", sanoi Mazarin; "puhukaa!"

"Minä haluaisin", vastasi Portos, "että herra kardinaali

kunnioittaakseen taloani, joka on suonut hänelle turvapaikan,

suvaitsisi tätä seikkailua muistellen kohottaa maatilani

paroonikunnaksi ja luvata Pyhän Hengen tähdistön jäsenyyden eräälle

ystävälleni ensimmäisessä hänen majesteettinsa kuningattaren

nimitystilaisuudessa."

"Te tiedätte, monsieur, että siihen tähdistöön pääsemiseksi täytyy

suorittaa kokeita."

"Ystäväni suorittaa ne. Sitäpaitsi, jos se on ihan välttämätöntä,

osoittaa monseigneur kyllä hänelle, miten sitä mahdollisuutta sopii

kiertää."

Mazarin puri huultansa, sillä pisto osui kipeään kohtaan. Hän aloitti

jälleen jokseenkin kuivakiskoisesti:

"Kaikki tuo näyttää minusta soveltuvan hyvin huonosti yhteen,

messieurs, sillä jos tyydytän toisia, täytyy minun pahastuttaa toisia.

Jos jään Pariisiin, niin en voi lähteä Roomaan; jos käännyn

paavilliselle uralle, niin en voi pysyä ministerinä, ja jollen olen

ministeri, en voi tehdä herra d'Artagnanista kapteenia ja herra du

Vallonista paroonia."

"Se on totta", myönsi Aramis. "Ja kun olen vähemmistönä, peruutankin

ehdotukseni mikäli se koski monseigneurin Rooman-matkaa ja virkaeroa."

"Saan siis jäädä ministeriksi?" kysyi Mazarin.

"Ministeriksi jäätte, se on sovittu, monseigneur", vastasi d'Artagnan;

"Ranska tarvitsee teitä."

"Luovun vaatimuksistani", jatkoi Aramis. "Teidän ylhäisyytenne jää

pääministeriksi ja kuningattaren suosikiksikin, jos myönnätte minulle

ja ystävilleni, mitä pyydämme Ranskalle ja itsellemme."

"Ajatelkaa vain itseänne, messieurs, ja antakaa Ranskan järjestää

asiansa minun kanssani parhaansa mukaan", esitti Mazarin.

"Ei, ei", intti Aramis; "meidän täytyy saada aikaan sopimus

frondelaisten hyväksi. Teidän ylhäisyytenne tulee laatia ja meidän

läsnäollessamme allekirjoittaa se, samalla sitoutuen toimittamaan sille

kuningattaren vahvistuksen."

"Voin vastata ainoastaan itsestäni", väitti Mazarin, "en kuningattaren

puolesta. Jos hänen majesteettinsa kieltäytyy..."

"Oh, monseigneur tietää hyvin, että hänen majesteettinsa ei voi evätä

teiltä mitään", tokaisi d'Artagnan.

"Kuulkaahan, monseigneur", tiukkasi Aramis, "tässä on

frondelaislähetystön ehdottama rauhansopimus; suvaitseeko teidän

ylhäisyytenne lukea ja tarkastaa sen?"

"Tunnen sen jo", vastasi Mazarin.

"Kirjoittakaa siis alle."

"Mutta ajatelkaa, messieurs, että näissä olosuhteissa annettua,

allekirjoitusta voitaisiin katsoa väkivallalla kiristetyksi."

"Monseigneur voi todistaa, että olette kirjoittanut vapaasta

tahdostanne."

"Mutta jos kieltäydyn kirjoittamasta?"

"Silloin, monseigneur", vastasi d'Artagnan, "teidän ylhäisyytenne

suvaitkoon syyttää itseänsä seurauksista."

"Rohkenisitteko tehdä väkivaltaa kardinaalille?"

"Te olette tehnyt väkivaltaa hänen majesteettinsa muskettisotureille,

monseigneur!"

"Kuningatar kostaa minun puolestani, hyvät herrat!"

"Sitä en usko, vaikken epäile häneltä puuttuvan siihen halua; me

lähdemme Pariisiin teidän ylhäisyytenne keralla, ja pariisilaiset

pystyvät kyllä puolustamaan meitä..."

"Kylläpä nyt oltaneen levottomia Rueilissa ja Saint-Germainissa!"

kiusasi Aramis. "Sielläkös kysellään, missä kardinaali on, mihin

ministeri on joutunut, missä suosikki viettää aikansa! Joka sopesta ja

kolosta siellä nyt haeskellaan teidän ylhäisyyttänne. Juttuja tulee

liikkeelle jos jonkinlaisia, ja jos frondelaiset ovat jo kuulleet

katoamisestanne, on heidän leirissään rajaton riemu valloillaan!"

"Hirveätä!" mutisi Mazarin.

"Kirjoittakaa siis alle, monseigneur", kovisti Aramis.

"Mutta jos minä kirjoitan ja kuningatar kieltää vahvistuksensa?"

"Minä otan lähteäkseni hänen majesteettinsa luo", tarjousi d'Artagnan,

"ja hankkiakseni hänen nimikirjoituksensa."

"Varokaa saamasta Saint-Germainissa toisenlaista vastaanottoa kuin

luulette ansaitsevanne", sanoi Mazarin.

"Joutavia!" vakuutti d'Artagnan; "kyllä osaan toimittaa itseni

tervetulleeksi, -- tiedän siihen keinon."

"Minkä niin?"

"Vien hänen majesteetilleen sen kirjeen, jossa monseigneur ilmoittaa

rahavarojen täydellisen ehtymisen."

"Entä sitten?" sopersi Mazarin kalveten.

"Kun sitten näen hänen majesteettinsa tuskallisen neuvottomuuden,

vien hänet Rueiliin, annan hänen astua kasvihuoneeseen ja näytän

hänelle joustimen, joka panee liikkeeseen erään puusäiliön."

"Riittää, monsieur", jupisi kardinaali, "riittää! Missä on

sopimuskirja?"

"Se on tässä", vastasi Aramis.

"Te näette, että me olemme jalomielisiä", huomautti d'Artagnan, "sillä

me voisimme varata itsellemme suurta etua sellaisesta salaisuudesta."

"Kirjoittakaa siis alle", ahdisti Aramis tarjoten hänelle kynää.

Mazarin nousi astelemaan hetkiseksi edes takaisin pikemmin mietteissään

kuin masentuneena. Sitten hän äkkiä pysähtyen virkahti:

"Ja kun olen kirjoittanut alle, messieurs, niin mitä on minulla

vakuutena?"

"Minun kunniasanani, monsieur", lausui Atos.

Mazarin hätkähti, kääntyi kreivi de la Fèreen päin, silmäsi noita

yleviä ja rehellisiä kasvoja ja sanoi tarttuen kynään:

"Se riittää minulle, herra kreivi."

Hän piirsi nimensä.

"Ja nyt, herra d'Artagnan", lisäsi hän, "valmistautukaa ratsastamaan

Saint-Germainiin, viedäksenne minulta kirjeen kuningattarelle."

Myladyn poika: Historiallinen romaani · 第 193 / 201 题