Osoitetaan, että jos Portos olikin tyytymätön asemaansa, oli
sitävastoin Mousqueton peräti mieltynyt omaansa
Linnaan palatessa tuudittausi Portos parooniuden unelmiin, ja
d'Artagnan mietiskeli heikon ihmisluonteen viheliäisyyttä -- miten
ihminen on aina tyytymätön saamaansa ja aina haluaa, mitä hänellä ei
ole. Portoksen sijassa olisi d'Artagnan pitänyt itseänsä maailman
onnellisimpana miehenä, mutta Portoksen onni oli vailla -- mitä?
Muutamia kirjaimia nimensä edestä ja pientä kruunua, joka olisi ollut
maalattava hänen vaunujensa oviin.
-- Minun on siis koko ikäni katseltava oikealle ja vasemmalle, -- tuumi
d'Artagnan itsekseen, -- näkemättä milloinkaan täydellisesti onnellista
ihmistä.
Tällaiseen järkeilyyn oli hän parhaillaan syventynyt, kun Kaitselmus
näytti tahtovan kumota sen. Samassa kun Portos oli poistunut antamaan
keittiömestarille joitakuita käskyjä, näki hän Mousquetonin lähestyvän.
Kelpo intendentin kasvot tuntuivat ilmaisevan täydellistä onnekkuutta,
jollei ottanut lukuun pikku hämiä, joka kesäisen hattaran tavoin
pikemmin himmensi kuin pimensi hänen katsantoansa.
-- Kas siinä, mitä halusin tavata! -- virkkoi d'Artagnan itsekseen; --
mutta eipäs palvelija-poloinen aavista, mitä varten tulin tänne!
Mousqueton pysytteli loitompana. D'Artagnan istahti penkille ja antoi
hänelle merkin lähestyä.
"Monsieur", sanoi Mousqueton käyttäessään lupaa, "minulla on
armollisuuden osoitus pyydettävänä teiltä."
"Puhu, hyvä mies", kehoitti d'Artagnan.
"En uskalla; minä pelkään, että te voisitte luulla onnen pilanneen
minut."
"Sinä siis olet onnellinen, ystäväiseni?" kysyi d'Artagnan.
"Niin onnellinen kuin voi olla, ja kuitenkin voitte tehdä minut vielä
onnellisemmaksi."
"No, puhu suusi puhtaaksi; jos asia minusta riippuu, niin teen
mielelläni, mitä haluat."
"Voi, monsieur, se riippuu yksinomaan teistä."
"Annas kuulua sitten."
"Monsieur, tahtoisin pyytää teiltä sitä armollisuutta, että te ette
enää puhuttelisi minua Mousquetoniksi, vaan ainoastaan Moustoniksi.
Sitten kun olen saanut kunnian tulla monseigneurin intendentiksi, olen
ottanut tämän jälkimmäisen nimeni, joka on arvokkaampi ja tuottaa
minulle kunnioitusta alaisteni taholta. Tiedättehän, monsieur, kuinka
välttämätöntä alistuvaisuus on palvelusväelle."
D'Artagnan hymyili; Portos pitensi nimensä, Mousqueton lyhensi.
"No niin, monsieur?" sanoi Mousqueton rauhattomasti vapisten.
"No kyllä, hyvä Mouston", taipui d'Artagnan, "ole huoletta. Minä en
unohda pyyntöäsi, ja jos haluat, niin en enää sinuttelekaan sinua."
"Voi!" huudahti Mousqueton ilosta punehtuen, "jos osoittaisitte minulle
sellaisen kunnian, olisin koko ikäni teille kiitollinen siitä; mutta se
olisi liiaksi pyydettyä?"
-- Hohoi! -- tuumi d'Artagnan, -- se on varsin vähäinen korvaus niistä
aavistamattomista kiusoista, mitä toimitan miesparalle, joka on ottanut
minut niin hyvin vastaan.
"Ja jäättekin kai pitkäksi aikaa luoksemme?" kysyi Mousqueton, jonka
kasvot olivat nyt saaneet takaisin kaiken tyyneytensä ja näyttivät
laajenevan kuin piooni.
"Lähden huomenna, hyvä ystävä", ilmoitti d'Artagnan.
"Voi, monsieur", pahoitteli Mousqueton, "vain mielipahaako
tuottaaksenne siis poikkesittekin tänne?"
"Sitä tosiaan pelkään", virkkoi d'Artagnan niin hiljaa, että Mousqueton
nyt kumartuessaan ja poistuessaan ei voinut sitä kuulla.
D'Artagnan tunsi omassatunnossaan vihlauksen, vaikka hänen sydämensä
olikin paljon kovettunut.
Hän ei katunut, että oli johtamassa Portosta uralle, jolla hänen
henkensä ja onnensa joutuisivat alttiiksi, sillä Portos pani mielellään
tämän kaiken peliin voittaakseen parooniuden, jota hän oli viidentoista
vuoden mittaan turhaan toivotellut itselleen. Mutta Mousqueton ei
halunnut muuta kuin esiintyä Moustonina, ja eikö ollut julmaa temmata
häntä pois mieluisista ja yltäkylläisistä oloista? Tämä aatos vaivasi
d'Artagnania, kun Portos palasi.
"Pöytään!" kutsui Portos.
"Mitä! Pöytäänkö?" oudoksui d'Artagnan. "Paljonko onkaan kello?"
"Kello on lyönyt yksi, veikkoseni."
"Kotisi on täydellinen paratiisi, hyvä Portos; ajan kulumista ei
huomaakaan. Tulen mukaan, mutta nälissäni en ole."
"Tule vainkin; jollei voi alituiseen syödä, niin jaksaa kuitenkin
juoda. Se oli Atos-paran periaatteita, ja sen olen oivaltanut todeksi
sitten kun aloin ikävystyä."
D'Artagnan, joka gascognelaisen luonteensa johdosta oli aina elänyt
jokseenkin raittiisti, ei näyttänyt yhtä suuresti vakuutetulta kuin
hänen ystävänsä Atoksen väitelmän virheettömyydestä; kuitenkin pani hän
parhaansa pysyäkseen ystävänsä tasalla.
Katsellessaan Portoksen syöntiä ja juontia ja itse siemaillessaan niin
ahkeraan kuin jaksoi d'Artagnan alkoi jälleen ajatella Mousquetonia,
olletikin kun tämä, vaikka hän uuden asemansa tuottaman arvokkuuden
takia ei voinut itse palvella pöydässä, tuolloin tällöin näyttäysi
ovessa ja osoitti d'Artagnanille kiitollisuuttaan siten, että
toimitteli hänelle vanhimpia ja parhaita viinejä, mitä talossa oli.
Tämän johdosta virkkoikin d'Artagnan, sitten kun Portos oli
jälkiruokaan ryhtyessään viittauksella lähettänyt lakeijansa pois ja
ystävykset jäivät kahden kesken.
"Kuules, Portos, kuka saattaa sinua sotaretkelläsi?"
"Ka", vastasi Portos empimättä, "Mouston tietysti."
Se oli isku d'Artagnanille; hän näki jo intendentin suopean hymyn
muuttuvan tuskaa ilmaisevaksi väänteeksi.
"Mutta", muistutti d'Artagnan, "Mouston ei nykyään ole enää kovinkaan
nuori; sitäpaitsi on hän kovasti lihonut ja kenties vieraantunut
kaikesta ruumiillisesta uurastuksesta."
"Sen tiedän", vastasi Portos, "mutta minä olen niin tottunut häneen,
eikä hänkään muuten suostuisi jättämään minua, -- niin lujasti on hän
kiintynyt minuun."
-- Voi sokeata itserakkautta! -- ajatteli d'Artagnan.
"Eikö sinullakin muuten", kysyi Portos, "ole palveluksessasi sama
lakeija, -- hyvä, rehellinen, ymmärtäväinen ... mikä hänen nimensä
onkaan?"
"Planchet. Niin, olen löytänyt hänet jälleen; mutta hän ei enää ole
lakeija."
"Mikä hän sitten on?"
"No, kas, niillä kuudellatoistasadalla livrellä, jotka muistat hänen
ansainneen La Rochellen piirityksen aikana, kun hän vei kirjeen loordi
Winterille, on hän perustanut pikku myymälän Rue des Lombardsille ja on
nyt sokerileipurina."
"Vai niin, vai on hän sokerileipurina Rue des Lombardsilla? Mutta miten
hän siis on sinun palveluksessasi?"
"Hän on tehnyt muutamia kepposia", vastasi d'Artagnan, "ja pelkää
tutkimusta."
Ja muskettisoturi kertoi ystävälleen, miten hän oli tavannut
Planchetin.
"Kas vain!" virkkoi Portos, "jos joku olisi sanonut sinulle, että
Planchet vielä avustaisi Rochefortin pelastamista ja että sinä siitä
hyvästä ottaisit suojellaksesi häntä..."
"Niin en olisi sitä uskonut. Mutta minkä sille voi? Ihminen muuttuu
olosuhteiden mukaan."
"Totta kerrassaan", vahvisti Portos; "mutta viinipä vain ei muutu tai
muuttuu vain edukseen. Maistapas tätä; se on espanjalaista laatua, jota
Atos-ystävämme piti suuressa arvossa: sherryä."
Samassa saapui intendentti kyselemään isännältään huomispäivän
ruokajärjestyksestä ja myöskin aiotusta metsästysretkestä.
"Kuules, Mouston", aloitti Portos, "ovatko aseeni hyvässä kunnossa?"
D'Artagnan alkoi naputella sormillaan pöytää, hämiänsä salatakseen.
"Aseenneko, monseigneur?" kummeksui Mouston; "mitkä aseet?"
"Ka, hitto, varukseni!"
"Mitkä varuksenne?"
"Sotavarukseni."
"Kyllä, monseigneur. Luulen ainakin."
"Huomenna varmistaudut siitä ja puhdistutat kaikki, jos on tarvis. Mikä
on paras juoksijani?"
"Vulcanus."
"Ja sitkein?"
"Bayard."
"Mistä hevosesta sinä eniten pidät?"
"Parhaiten pidän Rustaudista, monseigneur; se on siivo elukka, ja tulen
sen kanssa oivallisesti toimeen."
"Se on vankka, vai mitä?"
"Se on mecklenburgilaisrodun kanssa risteytetty normandialainen ja
voisi juosta yöt päivät."
"Kaikki hyvin sitten. Anna ruokkia noita kolmea ratsua hyvin, puhdista
tai puhdistuta aseeni, ja varustaudu itse pistooleilla ja
kuvetapparalla."
"Lähdemme siis matkalle?" kysyi Mousqueton levottomasti.
D'Artagnan oli tähän asti naputellut epämääräisiä tahteja, mutta
rummutti nyt oikeata marssia.
"Teemme parempaakin, Mouston", vastasi Portos.
"Panemmekin kai siis toimeen retkeilyn, monsieur?" änkkäsi intendentti,
jonka ruusut nyt alkoivat muuttua liljoiksi.
"Me palaamme palvelukseen, Mouston!" selitti Portos, yrittäen antaa
viiksilleen sitä sotilaallista kuosia, jonka ne olivat menettäneet.
Tuskin oli nämä sanat lausuttu, kun Mousquetonin valtasi vapistus, joka
tutisutti hänen pöhistyneitä, mutta nyt kalvenneita poskiaan. Hän loi
d'Artagnaniin silmäyksen, jonka omituista hellää nuhdetta upseeri ei
voinut liikutuksetta kestää; hän horjui ja sopersi sitten tukahtuneella
äänellä:
"Palvelukseen! Kuninkaalliseen armeijaan?"
"Niin ja ei. Me lähdemme jälleen retkeilemään, etsimme kaikkia
mahdollisia seikkailuja, sanalla sanoen omaksumme entisen elämämme."
Viime sanat kohtasivat Mousquetonia kuin salamana. Juuri tuo kauhea
_entisyys_ teki _nykyisyyden_ niin mieluisaksi.
"Hyvä Jumala; mitä kuulenkaan!" valitti Mousqueton luoden d'Artagnaniin
vielä rukoilevamman katseen kuin äsken.
"Sitä ette voi auttaa, Mouston-poloinen", virkkoi d'Artagnan;
"kohtalo..."
Vaikka d'Artagnan oli varovasti välttänyt sinuttelemasta häntä ja
antanut hänen nimelleen halutun lausumistavan, pökerrytti Mousquetonia
isku niin hirveänä, että hän hoippui ulos aivan järkkyneenä ja unohti
sulkea oven.
"Kunnon Mouston! Hän on päästään pyörällä pelkästä ilosta", virkkoi
Portos samaan tapaan kuin don Quijote olisi kehoittanut Sanchoa
satuloimaan aasinsa viimeiseen taisteluun.
Yksikseen jäätyänsä alkoivat ystävykset pakista tulevaisuudesta ja
rakennella tuhansia tuulentupia. Mousquetonin hyvä viini loihti
d'Artagnanin näkemykseen välkkyviä dubloneja ja pistoleja kasoittain,
Portoksen ihastellessa sinistä nauhaa ja herttuallista manttelia.
Molemmat nukkuivatkin pöydän vieressä, kun heitä tultiin kutsumaan
makuulle.
Seuraavana päivänä sai Mousqueton kuitenkin hiukan lohdutusta
d'Artagnanin vakuutuksista, että sotaa luultavasti käytäisiin itse
Pariisissa, ei kaukanakaan Vallonista, joka oli Corbeilin tienoilla, ei
kaukana Bracieuxista, joka oli lähellä Melunia, ja Pierrefondista, joka
sijaitsi Compiègnen ja Villers-Cotteretsin välillä.
"Mutta minusta tuntuu kuin ennen..." yritti Mousqueton arasti epäillä.
"Oh", vastasi d'Artagnan, "nyt ei käydä sotia siihen tapaan kuin ennen.
Nyt soditaan valtiotaidolla; kysyhän Planchetilta."
Mousqueton kysyi asiaa vanhalta ystävältään, joka kaikin puolin
vahvisti d'Artagnanin sanat; hän lisäsi vain, että tässä sodassa
saatuja vankeja uhkasi hirsipuu.
"Lempo!" tuumi Mousqueton, "luulenpa pitäväni enemmän La Rochellen
piirityksestä."
Portos antoi vieraansa ampua kauriin, kävellytti hänet metsänsä läpi,
viinimäelleen ja keinotekoisten lampiensa partaille, näytteli hänelle
vinttikoiransa, kahlekuntansa, Gredinetinsä, sanalla sanoen kaiken
omaisuutensa, ja kestitsi häntä vielä kolmella ylellisellä aterialla.
Sitten hän pyysi nimenomaisia ohjeita d'Artagnanilta, jonka oli nyt
pakko jättää hänet pitkittääkseen matkaansa edelleen.
"No, katsos, hyvä ystävä", haastoi lähetti, "minä tarvitsen neljä
päivää ehtiäkseni täältä Bloisiin, päivän oleskeluuni siellä ja kolme
tai neljä päivää paluumatkalleni Pariisiin. Lähde siis viikon kuluttua
taipaleelle palvelijasi kanssa, poikkea la Chevrette-hotelliin
Tiquetonne-kadulle ja odota minua."
"Sovittu", virkkoi Portos.
"Sillävälin minä pistäydyn toivottomalle käynnilleni Atoksen luo",
lisäsi d'Artagnan; "mutta vaikka luulenkin hänen jo käyneen aivan
kykenemättömäksi, pitää kuitenkin osoittaa säädyllisyyttä ystäviänsä
kohtaan."
"Jos lähtisin mukaasi", esitti Portos, "niin se kenties virkistäisi
mieltäni."
"Mahdollista kyllä", myönsi d'Artagnan, "ja elvyttäisi se minuakin,
mutta silloin et saisi aikaa varusteluihisi."
"Se on totta", alistui Portos. "Lähdehän siis ja ole reippaalla
tuulella. Minä puolestani tunnen kuumeellista intoa."
"Sepä mainiota!" sanoi d'Artagnan.
Ja he erosivat toisistaan Pierrefondsin tiluksien rajalla, jonne asti
Portos oli lopuksi tahtonut saattaa ystäväänsä.
-- En ainakaan jää yksikseni, -- tuumi d'Artagnan kääntyessään
Villers-Cotteretsia kohti. -- Tuo Portoksen pentele on yhä yhtä väkevä.
Jos Atos yhtyy meihin, niin onpa meitä kolme veikkoa nauramassa
Aramiille, naismaailman pikku munkille.
Villers-Cotteretsista hän kirjoitti kardinaalille:
"Monseigneur, minulla on jo yksi tarjottavana teidän
ylhäisyydellenne, ja tämä vastaa kahtakymmentä. Lähden nyt
Bloisiin sillä kreivi de la Fère asuu Bragelonnen linnassa
sen kaupungin lähistöllä."
Ja sinne hän sitten suuntasi kulkunsa, jutellen vilkkaasti Planchetin
kanssa, joka tuotti hänelle suurta hupia pitkän matkan varrella.