-- Risto on leijona, sellainen hieno ihmisleijona, sanoi Janne ja
tarkasti Riston hommia.
-- Ei se ole leijona, joka kiilloittaa kenkänsä, kun tulee hienoja
sukulaisia käymään, vastasi Risto ja harjasi kenkäänsä voimiensa takaa.
-- Viipurin Erkki on hienompi arkena kuin te koskaan
syntymäpäivinäkään, sanoi Toini.
-- Sillä on nahkainen sotilasvyö ja herraliivit ja oma kello ja
sitäpaitsi se kumartaa hienosti ja muuta. Siivotaan vähän tätä huonetta.
Lapset koettivat parhaansa mukaan järjestellä huonetta. Papereja
tungettiin uuniin, huonekaluista irroitettiin muovailuvahaa,
kirjoituspöydälle pantiin puhdas sininen paperi ja toiselle pöydälle
puhdas liina. Suomen lippu liehui kaapin päällä ja Risto naulasi
tuolinjalkaa paremmin kiinni ja piilotti Aramiksen sängyn pohjalle.
-- Katsokaa millaiset ovet meillä on, torui Toini, -- Janne on
polttanut suurennuslasilla reikiä niihin ja yhdessä on ollut
maalitaulu, johon on ammuttu nuolilla. Niillä naisilla vasta on böndi
elämä, joitten täytyy elää miesten kanssa yhdessä. Eikö laiteta
kirjoituspöydästä kahvipöytää?
-- Jeh, suostui Risto.
-- Sitä minä en salli, minä tarvitsen sen kokeilu- ja sähköpöydäksi.
Minä vaadin, että te alistutte minun tahtooni, sanoi Janne.
-- Meitä on kaksi samaa mieltä, ja sinä saat antaa perään, ratkaisi
Toini.
-- Mutta mä vaadin sen esikoisoikeudellani. Mari, eikö olekin niin,
että esikoisella on määrämisvalta? huusi Janne keittiöön.
-- Totta se on. Niin on ollu Aaprahamin ajoista asti. Jumala on antanut
suuren vallan miehille ja siihen ei oo mittään sanomista. Elekee nousko
vanahempoo veljeenne vastaan, niin teille käy hyvin ja työ elätte
kauvan muan piällä.
-- Jeh, sanoi Janne. -- Siinä kuulette, tulkaa, nyt vannomaan
uskollisuus- ja kuuliaisuusvala.
-- Liisa on esikoinen etkä sinä.
-- Ristolla on huonosti kehittyneet, aivot. Etkö tiedä, ettei nainen
kelpaa esikoiseksi. Liisa, esikoinen! ja Jannen ääni ilmaisi pelkkää
halveksimista.
Samalla soi ovikello ja lapset ryntäsivät, eteiseen ottamaan vastaan
tätiä, setää ja Erkkiä.
Paljon aikaa kului tervehtimiseen, vaatteitten riisumiseen ja
tuliaisnamusten syömiseen. Sitten jouduttiin miesten huoneeseen.
Tarkastettiin joululahjoja, postimerkkejä ja uusia kirjoja.
Janne pani 25-pennisen vesivatiin, johon hän johti langan
sähköjohdosta. Toisen langan hän antoi Erkin käteen ja pyysi tätä
ottamaan rahan pois vesi vadista.
-- En mie sitä saa, käs männöö vaa nyrkkiin, sanoi Erkki.
-- Ihmiset puhuvat niin monella tavalla. Mari puhuu savonkieltä, Laason
lapset vihtiläistä, ja sinä karjalankieltä. Teitä on kiva kuulla. Mutta
mollaan aina puhuttu kirjakieltä.
-- Ei mius "mollaa" oo kirjakielt, ei meijä opettaja silviisii haasta.
Eiks myö lähetä kassomaa Helsinkii? Mie oon säästänt rahhaa tätä matkaa
vasten, männää nyt, sanoi Erkki suurenmoisesti.
-- Jos sinulla on rahaa, niin kyllä me tiedetään mitä tehdään, sanoi
Risto, jonka suunnitelmien toteutumista usein raha-asiat estivät.
Sitten juostiin vanhempien luo pyytämään lupaa.
-- Otetaanko Toini mukaan? kysyi Risto Erkiltä.
-- Tulkoo vaa miun puolest, oli jalomielinen vastaus.
-- Uskalletaankohan me antaa heidän mennä yksinään? kysyi täti
levottomana. Hän tunsi sisaren lapsensa.
-- Erkille on terveellistä olla muitten lasten kanssa, ja tottua
tulemaan ilman meitä toimeen, antaa heidän vain mennä, sanoi setä.
-- Pitäkää huolta Toinista ja varokaa autoja, varoitti äiti
Lapset täyttivät taskut korpuilla ja tuliaisnamusilla, pukivat
päällysvaatteet yllensä ja lähtivät suurella töminällä matkalle.
-- Sinun asemassasi eläisin ainaisessa tuskassa. Lapsillahan on
aina niin paljon vaaroja, ja kun on kolme tuollaisia vilkasta lasta
päällepäätteeksi, sanoi täti äidille.
-- Kaikkeen täytyy tottua. Sitäpaitsi täytyy jokaisen, joka elää lasten
keskellä, huomata minkälaisen erikoisen suojeluksen turvissa he elävät.
Kerran Janne kiipesi liinavaatekaapin päälle, Riston istuessa maassa
sen edessä. Silloin kaappi kaatui, mutta ovi lennähti auki ja esti sen
kaatumasta maahan asti. Heitä kiellettiin kiipeämästä kaapin päälle,
mutta paha kyllä he unohtivat silloisen säikähdyksensä ja uudistivat
saman tempun. Tällä kertaa he kiipesivät astiakaapin päälle, joka
myöskin kaatui. Käytävän toinen seinä otti vastaan ja pojat pelastuivat
ihmeellisellä tavalla, jääden riippumaan yläkaapin reunasta. He saivat
tietysti rangaistuksen tottelemattomuudestaan.
-- Sehän, oli hirveää, särkyivätkö astiat?
-- Sirpaleita tuli koko ämpärillinen, Toini itki ja Mari päivitteli.
Meille tuli iso vahinko. Iltasella pojat neuvottelivat, miten
korjaisivat vahingon. He ajattelivat monenlaisia raha-ansioita, joko
sanomalehden levittämistä tai kengän kiilloittamista Esplanadilla.
Oli myös puhetta, että he myisivät aarteensa, postimerkkinsä tai
sähköpatterinsa.
-- Pikku raukat, miten liikuttavia he ovat!
-- Illalla he rukoilivat, että Jumala antaisi heille anteeksi ja
laittaisi niin, ettei äiti välittäisi niin paljon porsliiniastioista
ja että he eivät osaisi kiivetä korkeammalle kuin pöydälle ja kesällä
puihin ja Toini lupasi jalomielisesti säästörahansa pankista. Mutta
lapset itse pelastuivat nyt kaikesta vahingosta, niinkuin niin monta
kertaa ennen.
Lapset olivat sillä aikaa menneet palotorniin. He saivat palosotamiehen
viemään heidät ylös asti. Ylhäällä tuuli ja päätä huimasi mutta näköala
viehätti poikia. Jokaisen mieli kohoaa kauas arkitunteista, kun ruumis
on noussut maan tomun yläpuolelle. Pojat puhuivat ilmalaivoista,
toivoivat, itselleen siipiä ja suunnittelivat mitenkä he voittavat
maailman suuriksi tultuaan. Toini piteli kiinni kaiteesta ja katseli
ihastuneena merta. Hän sekä pelkäsi että nautti. Sitten mentiin alas,
kiitettiin palosotamiestä, jolle Erkki maksoi kuninkaallisesti markan
henkeä kohti ja riennettiin houkuttelevaan maailmaan.
Ensin ajettiin ajurilla yliopiston eläintieteelliseen museoon. Siellä
oli tosin lapsilla hauskaa ja paljon näkemistä, mutta vahtimestari
kärsi.
-- Nyt mennään raitshikalla Töölööseen, siellä on koju, jonka
ulkopuolella on huisin mukava penkki, siellä juodaan limonaadia,
ehdotti Janne.
-- Mutt mie tahon aijaa uuvel suomalaisel vaunul, mie en oo vielä näht
sitä sisält, sanoi Erkki.
-- Jos määtte toisel, ni saatte maksaa isse, en mie sillo kehtaa maksaa.
Tämä oli tehokas syy, joka sai lapset odottamaan kunnes tuli
suomalainen vaunu. Pari vaunua sai ajaa ohi. Koju löytyi ja limonaadia
juotiin pullo mieheen. Toini tahtoi jättää omansa kesken, mutta hänet
pakotettiin tyhjentämään joka pisara, jottei koituisi rahanhukkaa.
-- Mennäänkö tuohon museoon, joka on kuin kirkko? kysyi Risto, kun
lapset tallustivat kotia kohti syöden eväitään.
-- Ei mennä, isä sanoi Liisalle, että jokaisen sivistyneen ihmisen
pitää käydä siellä, kun kerran asuu Helsingissä, vastasi Janne.
-- Ei sitten kannata mennä, ainakaan Jannen ja Riston. Erkille ja
minulle se paremmin sopii, oli Toinin huomautus.
-- En mieltään välitä sellaisest, sanoi Erkki, joka tahtoi olla poikien
veroinen.
-- Nyt minä menen raitshikalla kotiin, tuossa se tulee, sanoi Risto.
-- Minä tulen mukaan, läähätti Toini juosten perässä.
-- Minä en mene kotiin vielä, jää tänne Erkki, niin tehdään jotakin
kivaa, sanoi Janne, pitäen Erkkiä käsivarresta kiinni.
Janne ja Toini ehtivät vaunuun ja ajoivat kotiin.
-- Mennään mummon luo, se asuu viidennessä kerroksessa ja sinne menee
hissi, ehdotti Janne. -- Kunhan se ei vaan panisi pesemään käsiä. Onko
sulla nenäliina, sitä se aina kysyy? Minulla on, mutta se on märkä,
etkun minä pyyhin pois limonaadia penkiltä, kun se ruiskahti niin
kauheasti.
-- Mitä mummo nenäliinal tekköö?
-- Ei se tahdo sitä, mutta se sanoo, että hyvästi kasvatetuilla
lapsilla täytyy olla. Oletko sinä hyvästi kasvatettu.
-- Kyl miul on nenäliina aina, mut en mie muuta tiijä.
-- Minä luulen kyllä, että mollaan hyvästi kasvatetut, etkun isä
kasvattaa meitä aina niin kamalasti.
-- Mitä hää sit teil tekköö?
-- Se sanoo että: "kuulkaa nyt, pojat, mitä isä sanoo" ja "muistakaa
nyt ettei isän tarvitse suuttua" ja sitten se kieltää ja kieltää.
-- Eiks hää anna mittään teil?
-- Antaa se järin kivoja tavaroita ja tulee huvimatkoille, ja selittää
miten rautaa saadaan ja siementen itämisiä ja valontaittumista.
Nyt oltiin jo mummon ovella.
-- Tervetuloa, rakkaat pojat, tulkaa sisään me juomme paraikaa kahvia,
sanoi mummo ja vei pojat katetun pöydän ääreen.
Siellä kohtasi heitä pettymys, sillä mummolla oli kaksi vanhaa rouvaa
vieraina.
-- Livistetään pois, minä en osaa keskustella sivistyneesti ja
kohteliaasti, kuiskasi Janne.
-- Mie ossaan, kehui Erkki. -- Sitäpaitsi mummolla on ihanaa
kahvileipää.
-- Istukaa nyt pojat ja kertokaa ketä te olette, sanoi mummo ja toi
lisää kuppia.
-- Mie oon Erkki Viipurist ja mie oon toisel luokal lyseos. Eikä miul
oo ehtoi missään ainees. Tää toinen on Janne Horri, miun serkkun. Hää
on viisaampi kuin mitä luulis hänen todistuksistaan. Oliks siul viimme
kesän ehtoloit? kysyi Erkki.
-- Mitä sinä niistä puhut näin pitkän ajan perästä? sanoi Janne
synkkänä.
-- Ehä mie, ehä mie, koetti Erkki rauhoittaa.
-- Olettekos te olleet hiihtämässä? keskeytti mummo.
-- Ollaan milloin vain on aikaa. Ovatko tädit olleet? kysyi Erkki
kääntyen kohteliaasti vanhojen rouvien puoleen.
-- Teetkö sinä pilkkaa meistä, kysyi toinen näistä tiukasti.
-- Haa, miltä sinä luulet vanhojen rouvien näyttävän hiihtopuvussa?
virnisteli Janne.
-- Mikä aine teistä on hauskin koulussa? keskeytti mummo taas.
-- Kemia, sanoi Janne heti. -- Äiti ei tykkää siitä, etkun mä kehitän
käryjä ja poltan huonekaluja ja omia vaatteita. Tässäkin takissa on
rikkihapolla-poltettu reikä.
-- Ja semmostako nykyajan kouluissa opetetaan pienille pojille? Eivätkö
äidit soita rehtorille? kysyi toinen rouvista.
-- Äidit eivät saa soittaa mistään eikä milloinkaan rehtorille, siitä
tulee vain harmia lapsille. Tädillä ei varmaankaan ole ollut lapsia?
kysyi Janne.
-- Ei ole ollut, vaikka minä rakastan lapsia.
-- Lapsista on vain huolta ja häpiää aikuisill' ja koulukirjat ja
kengät ovat järin kalliit, alkoi Erkki keskustella.
-- Sinulla mahtaa olla kovat kokemukset, lapsi parka, sanoi rouva
osaanottavaisena. --
-- Hui, hai. Erkillä on loisto-olot ja rikkaat vanhemmat. Hän on
keikari ja melkein miljonääri, selitti Janne.
-- Jos miul on sata markkaa, nii Horrin pojat sanovat minnuu
miljonääriks. -- Kiitos mummo kahvist ja kaikista leivist paitsi
piparkakuista.
-- Ovatko ne huonoja, Erkki!
-- En tiijä, ko miul ei tarjottukaa niit. Janne otti tarjoamatta kaks
kappaletta.
-- Ota sinäkin kaksi. Sitten voitte mennä. Minä annan teille rahaa
elokuviin, sanoi mummo.
-- Kiitos mummo. Onko mummolla lehteä, missä lukee elokuva-ilmoitukset?
kysyi Janne. Mutta Erkki oli jo ottanut viereiseltä pöydältä
sanomalehden ja alkoi luetella:
"Naisten hurmaaja" sellaist ei ilkiä kassoo ilmaisekskaa, "Baklevin
häät", "Lemmen tarina", hyi sentään! Mitä hyö aina sotkoo rakkautta
joka asjaan. Tässäkii ois hyvä alku "Merirosvon rakastajatar", mutta
loppu tärvelee oikean aatteen.
-- On täällä hyviäkin kuvia "Murheenkryynit ratsain", "Meidän lentäjien
kesken", "Hurja Bill Hickok" ja "Charlie Chan Honolulussa" auttoi Janne.
-- Onkos nuo hyviä kuvia? kauhisteli vanhempi rouva. -- Menkää
katsomaan satunäytelmiä tai kasvattavia kuvia.
-- Jeh. "Kolme kuolemaan tuomittua" on taatusti kasvattava. Mennään
sinne, Erkki, niin opitaan pelastumaan, jos meidät tuomitaan kuolemaan.
-- Minkälaisia poikia te olette, koska teitä uhkaa kuolemantuomio?
kysyi rouva kauhuissaan.
-- Nykyään tuomitaan paljon rehellisiä ihmisiä hengiltä. Meilläkin on
verivihollisia, vakuutti Janne, joka muisti Eetun ja Jaskan uhkaukset.
-- Scalassa männöö "Myrkytetty nainen", siin ois siul kemiaa tarpeeks,
Janne, sanoi Erkki ja jatkoi kääntyen rouvien puoleen: -- Tää Janne
on ammatiltaan myrkynsekoittaja, hää tekköö parempii rohtoi ko
apteekkarit. Jos teist kuka tahtoo päänkivistyspulveria, nii hää tekköö
niit äkkiä. Miul hää anto pulverin ja pää humis kaks päivää perästä
päin, sanoi Erkki.
-- Sinulla ou vaarallisia lapsenlapsia, sanoi rouva mummolle.
-- Pojat ovat poikia, mitä niitten puheista, sanoi tämä.
-- Mennään Tarzaniin, siinä on villipetoja jn vinhoja seikkailuja.
Tahtosko mummo tulla mukaan? kysyi Janne kohteliaasti.
-- En ikinä. Mutta te voitte soittaa Riston mukaan. Toini ei
tietystikään uskalla lähteä teidän kanssanne, niin villi, kuin teidän
ohjelmanne on, sanoi mummo.
-- Tarzan kuvat ovat lapsille sallittuja, ja Toini on elänyt koko
ikänsä meidän miestenhuoneessa, ja siellä ei siedetä hempeitä naisia.
Hän on kuin Tarzan joka eli viidakossa leijonien joukossa. -- Nyt
painutaan pois, sanoi Janne ja alkoi kätellä rouvia.
-- Varokaa autoja ja istukaa siivosti elokuvissa varoitti mummo.
Kadulla sanoi Erkki: -- Aika-ihmiset varoittavat meitä, niinkö me oltas
iha hölmöjä.
-- He tarkoittavat meidän parastamme, sanoi Janne tekopyhästi.
-- Sillo tietää aina, et meil käy mälvästi. Eiks hyö hoksaa, mitä, myös
issekkii ymmärrettään? Komie saan lapsia, ni mie annan hei isse keksii,
mikä höil on edullist ja mikä haitaks.
-- Mä tahon vain poikia ja rouvaa mie en huolisi ollenkaan. Se voi
tärvellä miehen elämän, niin kuin Kaalepille on käynyt. Hänen rouvansa,
jota se sanoo akaksi, komentaa ja toruu pienistä asioista. Jos Kaaleppi
on juonut ansionsa tai ollut viikon pois kotoa, tai sellaista, sanoi
Janne.
Nyt oltiin Bio-Bion luona, jossa Risto ja Toini jo odottivat.
-- Kuinka te saitte hamstratuksi mummolta niin paljon rahoja? Ei
se tavallisesti anna elokuviin. Se sanoo, että elokuvat turmelevat
sielunelämää, sanoi Risto pikkuvanhasti. -- Minun sieluelämääni, ne
vain jalostavat.
-- Mummon luona oli kaksi vanhaa rouvaa, ja me oltiin kohteliaita ja
esiinnyttiin niin sivistyneesti, että mummo piffasi leffaan, kertoi
Janne silläaikaa, kun Erkki seisoi lippujonossa.
Kun näytäntö oli loppunut, kokosivat lapset yhteiset varat ja päättivät
lopettaa loistavan päivän ajamalla autolla kotiin.
He istuivat leveällä takaistuimella ja tunsivat olevansa rikkaita ja
herroja ja aikuisia. Toini istui ohjaajan vieressä ja kertoi tälle
Tarzanista.
-- Se tappoi leijonia käsillään ja hyppäsi puusta puuhun niinkuin
apinat.
-- Tuollainen voi olla silmänlumetta, niinkuin usein on elokuvissa,
epäili ohjaaja.
-- Ei ollut, leijona karjui, ja iso käärme luikersi elävän seebran
kimppuun ja Tarzan oli oikea alaston mies.
-- Täytyy mennä katsomaan, päätti ohjaaja.
-- Näetkö sinä, kuinka ihmiset katsovat meitä? kysyi Janne.
-- Ehkä hyö luulot, jot myö ollaan presidentin poikii, otaksui Erkki.
Pian oltiin kotona ja lapset palasivat arkioloihinsa. Nyt he olivat
taas yksinkertaisia pikkupoikia, joitten kukkarot olivat tyhjiä.
-- Tule useasti käymään Helsinkiin. Säästä rahaa ja tule äkkiä
takaisin, sanoi Risto.
-- Miekii tahtoisin asua Helsingis, kaik lystit on tääl, oli Erkin
harras toivomus illalla.