RONKAINEN (Jatkaa puolustautumistaan). Mutta mistäpäs tää tuhma ja
koulunkäymätön ihminen osaa erottaa nää Juvan mökit... äkkinäisessä
pitäjäässä!
KÄMÄRÄINEN. Paholaisen Varis!... Sehän se sotki mökit ja neuvoi tähän
väärään mökkiin tulemaan.
RONKAINEN. Ka ei suinkaan tähän muuten olisi arvannutkaan tulla.
KÄMÄRÄINEN (Itsekseen kiroten). En paremmin sano!
RONKAINEN (Jatkaa omaa puhettaan). Ja sitte vielä tuo yhteinen
Suso-nimisyys sotki sen lopun.
KÄMÄRÄINEN (Synkkänä). Kehnoltako heillä lie riittänytkin kaikille
akoille samaa nimeä! (Äänettömyys.).
RONKAINEN (Puolustautuen). Ka erehtyypä se hevonenkin neljältä
jalalta... Niin jotta se ei ole kumma jos nyt tää tuhma, koulun
käymätön ihminen, jolla ei ole kuin kaksi jalkaa.
KÄMÄRÄINEN (Jatkaa harmitteluaan.). Kun olisi menty Kaaville niinkuin
jo sovittiin, niin ei olisi sotkeutunut... Mutta se Kutvosen
ketalehan se sai käännytetyksi tänne!... Mikä hänet lie siihen
viskannutkin... en paremmin sano!
RONKAINEN. Ka sinne markkinoillehan se siitä oli menossa... Vaikka ei
tässä nyt enää perääntyminenkään auta... Alkavat siitä turhaa juoruta
ja virnistystä pitää!
KÄMÄRÄINEN. Pahan hengen Kutvonen!
VARIKSEN MAIJA (Saapuu). Eikös sitä Illikaisen Susoa itseään olekaan
tässä?... Kun nämä vieraat ovat yksinään...
RONKAINEN. Eipä sitä...
MAIJA. Tulin tuomaan sitä kesällistä leipävelkaa Susolle... Kun se nyt
kuuluu näiden vieraiden kanssa naimisiin menevän, niin tulin
maksamaan jotta ei unehdu... (Kääntäen puheen). Sitäkös se
Iipposen Susoa alkuaan aikoi tää vieras... Kun se Viulu-Heikki sitä
niin puhui, jotta tälle tuli erehdys?
RONKAINEN (Asiaa peitellen). Eipä tässä tullut ketään erikoista
ajatelleeksi.
MAIJA. Vai ei tämä toki ajatellut ketää erikoista... Ja mikäpä näillä
sitte onkaan eukoilla väli... Eukko kuin eukko, niin jotta ottipa
näistä sitte kenen hyvänsä, niin saman asian ne ajavat.
RONKAINEN. Ka samanhan ne ajavat... eukot.
MAIJA. Ei tää meidänkään ukko Varis liikoja valinnut kun naimisiin
meni. Otti vain minut ja siinäpä tuota on vain eletty ja leivissä
pysytty eikä ole kumpikaan kauppojaan katunut... Ja riski työmieshän
tämä Suso on ja hyvä kehrääjä... Eikä sitte mökin varoja turhiin
menetä. Eikä anna miehensäkään viimeisiä pennejään joutavaan panna.
RONKAINEN. Eihän tämä... Suso.
SUSO (Pyörittää isoa pellavasäkkiä ovesta tupaan.). On siinä toki vielä
noita viimevuotisia pellavia, jotta saa toki paitarievun päällensä
kun kehrää ja kutoo... Viime vuotena arvelin ne jo kehrätä, mutta
sitte arvelin jotta olkootpa he sinänsä, ei sitä tiedä mikä muutos se
vielä elämässä tapahtuu. (Maijalle) Entäs muistatko sinä sen kesällisen
leipävelan?
MAIJA (Purkaa nyyttiään). Ka sitähän minä läksin tässä tuomaan, kun
sattuikin siinä olemaan lämpimiä. (Panee leivät pöydälle.) Siinä he
nyt sitte ovat... Lienevätkö he hyvästi kohonneetkaan ja paistuneet.
SUSO. No leipä kun leipä!... Ikäänkuin sitä nyt pitäisi tämän syntisen
ihmisen kaikkea niin valita, jotta pitäisi ihan suusta mitta ottaa,
että saisi leivänkin jo sen mukaan sopimaan... Ikäänkuin se nyt ei
sitte syödessä suu mukaantuisi leivän mukaiseksi... Otin tuon tässä
minä miehenkin, niin jotta ei siinä otettu suusta mittoja, eikä muita
ryplötyksiä ja siinäpä häntä vain aijotaan riitelemättä elämänsä
iltaan mennä... Entäs kuuluuko sinulle, Maija, vielä mitä?
MAIJA. No mitäpäs tässä nyt kuulumia tarvittaisi... Näille
joroiselaisille tässä vain sanoin, jotta saivatkin ne sinusta hyvän
ja rikkaan eukon... Ja sinuahan nää kuuluvat jo alun pitäen
ajatelleenkin... eikä sitä Iipposen köyhää leskeä.
SUSO. No kukahan tuo nyt hänetkin, herran riesan viitsisi Joroisiin
asti ristikseen vetää... köyhän lesken jolla ei nytkään ole sen vertaa,
että saisi kengät talveksi jalkaansa niin tässä kajerteli sitä
jumalisuuttaan ja toivoi taivaan apua, niin minä annoin lopulta
Illikais-vainaajan vanhat kengät ja sanoin jotta: ota vain tuosta
kengät ja anna paikata, ei taivaastakaan sinulle sen parempia
viskata... Niin jotta hänestäkö se nyt olisi Kämäräinen huolinut,
köyhästä kirkon rotasta (Miehille). Tokko tää Kämäräinen on
kuullutkaan koko Iipposen eukosta?
RONKAINEN. Eipä tämä erikoisesti...
MAIJA. Ja mitäpä hänelle siitä kuulemisesta hyötyä olisikaan... Kun on
jo miehellä omakin eukko, jotta sen kun vie vain Joroisiin niin että
vielä tässä sitte muita tuntea... köyhiä leskiä... On tässä Susossa
yhdelle miehelle kylliksi eukkoa... Hyvä ja rikas ihminen...
RONKAINEN. O-onhan tässä eukkoa... Susossa...
SUSO (Kuin itsekseen). Tuo Illikaisen tervapyttykin on tuohon jäänyt
niine täysinensä... Kaataa hänestä tervan puolikkoon, niin vie pytyn
mennessään Joroisiin... Jäikin sitä tervaakin puoli tynnyrillistä.
(Mennessään Maijalle). Tulehan Maija vähän tänne ulos minulla on
sinulle pikkuisen supattamista.
MAIJA. Ka joutaahan tästä tulemaan. (Poistuessaan kuin jäähyväisiksi).
Olkoon nyt sitte vain onneksi ja lykyksi tälle vieraalle tämä Suso!
(Äänettömyys. Kämäräinen punnitsee asiaa synkkänä.).
RONKAINEN (Illikaisen turkkia suinaillen). On tässä toki hyvä turkki!
KÄMÄRÄINEN. Vai on toki se!
RONKAINEN. On... Villapäällys turkki. (Tarkastaa sängyn). Ja
sänkypeittonakin on hyvä välly.
KÄMÄRÄINEN (Kumarassa). Mhyy!
SUSO (Tulee, kiirehtii). Hevosen pala ja suitsetkin näet jäivät
ottamatta... Ei tullut sitä tammaa tässä jo myödyksi... Mutta kukapa
sitä semmoista hevostaan ilmaiseksi antaa ja se tämä Karvonen ei
näet olisi siitä antanut kun puoli neljättä sataa markkaa. (Kääntää
äkkiä puheen). Entäs onko tällä Kämäräisellä omat ajokärrit, vai
työkärritkö tällä vain on?
RONKAINEN. Työkärrit tällä vain on.
SUSO. No sittepä nuo tarvitaankin ne Illikais-vainajan ajokärrit, jotta
voi toki kirkossa höyräyttää. Niin että olipa tuo onni kun ei jo tullut
niitä myödyksi... Ja jäihän tähän yhtä ja toista muutakin kavetta...
niin kuin neljän vuoden lehmän nahat ja toistakymmentä parkittuakin
lammasnahkaa... Niin että mikäpä tässä on elämää alkaessakin, kun
vaan luoja hyvä isä terveyttä ja sopua antaa.
KÄMÄRÄINEN (Murahtaen). Paljonko tarjosi... Karvonen?
SUSO (Touhuten). Ka puolta neljättä sataahan se vaan siitä tarjosi,
semmoisesta lihavasta tammasta, jotta ei ole koko Juvalla semmoista
tammaa... Mutta se on se Karvonen semmoinen toisen nylkijä, jotta
kaikki sen pitäisi vaan ilman saada.
RONKAINEN. Vai puolta neljättä sataa tarjosi... tammasta.
SUSO (Ottaa uunilta saappaat). Puolta... Nuokin Illikaisen uudet
saappaat toki säilyivät pitämättä. (Viskaa saappaat Kämäräiselle).
Siinäpähän on nyt Kämäräiselle kengät, jotta ei tarvitse ensi hätään
suutaria ottaa ja alkaa sille maksaa... Ja tuossa orren päässä ovat
vielä nuo vanhat pieksut. (Ottaa pieksut orren päästä). Nämäkin kun
vielä pohjuuttaa ja voitaa hyvällä rasvalla, niin hyvät työkengät saa
Kämäräinen. Siinä on sinulle toinen kenkäpari!
RONKAINEN (Saappaita suinaillen). Hyvät kengät on jäänyt Illikaiselta.
KÄMÄRÄINEN (Kenkiin katsahtaen). Mutta sen minä vaan sanon että kun
oikea joroiselainen suuttuu niin se ei anna tiukassa paikassa perää
vaikka naukuisi.
SUSO. Häh?
RONKAINEN (Sovitellen). Se tämä Kämäräinen on semmonen laatusa
mies, jotta se ei siinä talossaan rakasta turhaa riitaa ja
torapuhetta.
SUSO (Kuin innostuen). No semmoinen se toki mies pitää ollakin jos
kerran olla, sillä mitäpä se joutava riiteleminen maksaa. Kun
sekin Illikais-vainaja vain rupesi riitaa alottamaan, niin kohta
minä siltä suun tukkesin, niin jotta talossa oli niin hiljaista ja
rauhallista, että usein ei kuulunut halaistua sanaa päiväkausiin.
(Kirstua keskemmä tupaa vetäen). Nuo kirstun avaimetkin ovat näet
saunaan jääneet... täytyy pyörähtää ne hakemassa! (Poistuu. Vaitiolo.
Kämäräinen tarkastaa kengät.).
RONKAINEN. Vaikka onhan tällä Susolla toisella puolen etujakin sen
Iipposen lesken rinnalla... niin jotta se hyvyys korvaa minkä siinä
vaimollisessa helläluontoisuudessa puuttuu... Niin kuin nyt kallis
hevonenkin ja iso nahkavarasto. (Löytää sarkatorven). Kokonainen
torvi on hyvää sarkaakin.
KÄMÄRÄINEN (Katsahtaen). Onko se uutta?
RONKAINEN. Uutta, tampattua sarkaa... Ja, toisekseen, eiväthän ne
entisen miehen kohtalot sinuun koske... Ainahan se leski on lempeämpi
uusissa naimisissa.
SUSO (Tuo ruokaa). Ottaisitte nyt siitä niitä ruuan jäännöksiä ja
sitte vaikka vähä levähtäisitte siinä penkillä... (Menee arkkua
avaamaan). Ja jäihän niitä vielä vähä rahojakin, kun jaksoi hallita
sen Illikaisen heikkouksia. Se alkoi siinäkin asiassa rakentaa
riitaisuutta ja tahtoi että rahat pitää olla hänen taskussaan, niin
minä heti vain suostuin ja rahat pantiin hänen verkanutun taskuun
ja minä sitte sanoin jotta: siellä ne nyt ovat, nutun taskussa,
mutta nuttu pannaan kirstuun ja kirstun avain on minun taskussa ja
sinne ei ole nenääsi pistämistä... Ja sillä laillapahan säilyivät...
(Tuo kukkaron pöydälle). Tuossa ovat... Lue paljonko heitä siinä
lienee. Ja syö sitte ja katso sitä kirnua ja kun Iipposen leski tulee
kirnuamaan, niin rupea kylellesi tuohon penkille. (Ottaa kattilan).
Minä pyörähdän tuon kattilan pesemässä. (Poistuu. Vaitiolo.
Kämäräinen katsahtaa muljauttaa rahoihin.).
RONKAINEN (Katsahtaen pöydälle). On siinä rahaa!
KÄMÄRÄINEN. Ka lue heidät... niin sittepähän näkee.
RONKAINEN (Lukee). Kuusisataa seitsemän kymmentä markkaa ja
yhdeksäntoista penniä!
KÄMÄRÄINEN (Murahtaa). Paljonko?... penniä tarkotan?
RONKAINEN. Yhdeksäntoista penniä pientä rahaa ja liki seitsemänsataa
tätä suurta. (Hetken päästä Kämäräiseen katsahtaa muljauttaen). Se
on jo iso raha tuo seitsemän sataa... näin mökkiläisen rahoissa... Ja
varsinkin nyt kun on nämäkin rahtilaisen tienestit huonot, niin ei
sitä rahaakaan kannata ylenkatsoa. (Odottaa). Ja eikä sen Iipposen
lesken suostumisestakaan, toisekseen, ollut vielä varsinaista
varmuutta olemassa.
KÄMÄRÄINEN (Mietittyään ottaa puukkoa tupestaan). Ka minkäpäs sille
ihminen kohtalolleen taitaa, kun se kerran on ylhäällä niin päätetty.
(Työntyy pöydän taa syömään). Tule pois sinäkin syömään.
RONKAINEN (Totellen). Ka minkäpäs sille... Niin kuin nyt sinäkin vielä
ikämies, niin mistäpä sitä ihan enkeleitä ottaa!
VARIS (Palaa, sytyttää lieden luona piippunsa). Juohtui mieleen, jotta
tässä on näitä hiiliä, niin käännyin sytyttämään tuon piipun jotta
ei... pah... pah... pah... jotta ei tarvitse tikkuja kuluttaa.
(Miehille). Vaikka niinpä se se Iipposenkin leski jutusti, jotta se
on tämä Illikaisen Suso sen miehen saanut... Niin se ämmä juttusi...
Ja rikas leskihän tämä Illikatar onkin...
RONKAINEN. Onhan tää...
VARIS. O-on... Ja julma työmies on pakana... Höyryää siinä miehen
hartiat jos mielii sen rinnalla niittämisessäkin pysyä... Ja mitäpäs
tää meikäläinen mies muuta sen parempaa rakkautta tarvitsekaan...
KÄMÄRÄINEN. Mitäpä sitä...
VARIS (Lähtöä tehden). Mitäpä... mitäpä siitä turhuutta tarvitsee... Ja
se Iiipposen leski taas onkin hyvin köyhä... ja huono työmies...
Hätä-hätää saa omat luunsa kannetuksi. (Jäähyväisiksi). Kalakukkoako
se Suso syöttää?
RONKAINEN. Ka kala-...
KÄMÄRÄINEN (Kahden jäätyä). Ja kehuupa tää Varis tätäkin Susoa.
RONKAINEN. Mikäs tätä tämmöistä riskiä ihmistä on kehuessa! Suutkainen
summa on tuotakin valmista rahaa...
KÄMÄRÄINEN. Onhan siinä penniä, jos lie markkaakin... seitsemässäkin
sadassa. (Lopettaa syöntiä). Ja eikä tää leskimiehen rakkaus
yleensäkään ole enää niin järin ronkelista kuin varsinaisen
poikamiehen.
RONKAINEN. Eikä se lesken rakkaus erin lämmintä ja nirppuista ole.
(Juo). Ja siihen kun vielä myöt tämän Suson hevosen niin kykenet
käteisellä ostamaan mökin maat ja elät isäntänä omissa lämpimissäsi.
KÄMÄRÄINEN. Ka tuhannestahan se isäntä sitä tarjoo... Jo tuota onkin
saanut ikänsä siinä toisen mökkiläisenä kitua kuin syntinen tulevassa
ilossa... (Katselee lepopaikkaa). Ja hyvän kalakukonkinhan tää näkyy
osaavan paistaa!
RONKAINEN. Hyvän... Ja mene tiedä miten tapuisa tästä Susosta tulee
siinäkin aviollisessa lempeydessään, kun kerran Joroisiin pääsee.
KÄMÄRÄINEN (Tekee Illikaisen nutusta päänalusen). Ka voihan se leski
Joroisissa lempeytyä... Pahasisuinenhan se oli sekin Kaavilta tuotu
Särkisen Lotta Joroisiin tullessaan, vaan koojautuipa tuo sekin, niin
jotta kuollessaan jo oli jumalinen ja hyväsopuisen... Niin jotta voi
se tääkin Suso Joroisissa parata.
RONKAINEN (Lepopaikkaa katsellen). Voi se...
KÄMÄRÄINEN. Voi... Käyttää vielä ahkerasti rippikirkossa, niin kuka
sen tietää miten sävyluontoinen hänestä sukeutuu. (Vetäytyy penkille
mahalleen). Vaikka ruokalepo-untapa tässä tuntuu luonto vaativan!
Rupea sinäkin vähä lojumaan.
RONKAINEN (Totellen). Ka painostaapa tää ruoka. (Vetäytyy
pitkäkseen). Ja kun se Joroisten pappi vielä sillä lempeällä
saarnallaan lohduttaa, niin lauhtuuhan se jo siitäkin luonto.
KÄMÄRÄINEN. Lauhtuuhan se. (Unisena). Lempeästihän se saarnaa
Joroistenpappi. (Kuorsaa hiljaa.).
RONKAINEN. Lempeästi (Unisena). Kyllä se pehmittää... luonnon.
(Kuorsaa.).
KÄMÄRÄINEN (Unen seasta). Pehmittää se... luonnon. (Kuorsaa
kovemmin.).
RONKAINEN (Torkahtaen). Pehmittää se... pappi...
KÄMÄRÄINEN. Pehmittää. (Yhä kovenevaa kuorsausta). Kroho! Kro-ho!...
Kro-hoo!
(Nukkuvat rauhallisesti kuorsaten. Iipposen Suso ilmestyy
nöyrän näköisenä ja ryhtyy kirnuta hölkyttelemään.).