Illikaisen Suson pellavasauna.
IIPPOSEN SUSO (Hartaana pellavia lipsuten). Tottapa se oli jo alussa
määrätty niin sinun kuin minunkin Tahvovainajalle, jotta sitä pitää
heidänkin erota pois maailmasta.
ILLIKAISEN SUSO. Missähän lieneekin sitte määrätty ja kirjoitettu! Kuka
niitä määräyksiä joutaa tässä tutkimaan ja miettimään, kun on työtä
niin että ei jouda enää rykäisemäänkään muulloin kuin suurina
juhlapäivinä. (Kehumalla). Mutta sinnepä tuo vaan Illikainenkin
lopulta kelpasi, eikä ole siinä enää maailman vaivana ja vastuksena.
IIPPOSEN SUSO (Vaikerrellen). Ka kelpaahan tää köyhäkin toki ijäiseen
iloon... Vaikka saapikin tuota täällä ajassa kovat ja pehmeät kokea
ennen kun sinne asti pääsee... (Pivoa levitellen). Ja vielähän tässä
sinäkin voisit toisen ottaa.
ILLIKAISEN SUSO. No näitähän minä nyt Juvan miehiä tähän ristikseni
ottaisin!... Pty-hui! Onhan niistä vaan sen verran miestä koko Juvan
miehissä, että edes oman nimensä jaksaisivat kunnialla kantaa, mutta
eukko vaan saa aina aisoissa ja valjaissa olla, en häntä jo paremmin
selitä!... Mikä tuo pilanneekin koko Juvan miehet!
IIPPOSEN SUSO. Ka tottapa se koettelee ja rankaisee niillä tätä
Juvankin seurakuntaa... Kun sitä ei otetakaan aikanaan ajasta vaaria ja
ojennusta!
ILLIKAISEN SUSO. No ikäänkuin ne muut pitäjät siitä sen enemmän vaaria
ottaisivat, ja eikä noiden miehet kuitenkaan ole hallan panemia...
Kuparisenkin tyttö kuuluu saaneen tuolta Joroisten puolelta semmoisen
hyvän miehen, jotta on pätinyt elää eikä ole tarvinnut leipäänsä
särpimettä syödä ja on vielä kuoltua jäänyt miehelle eläminen, millä
toinenkin ottaa. (Ryhtyy kahvia kaatamaan.).
IIPPOSEN SUSO. Onnistaahan sitä toista maailmassa siinäkin miehen
saannissa... Tottapa se on kullakin kohtalonsa siinäkin!
ILLIKAISEN SUSO. Vaikka menisihän tuo tässäkin mökillä mies apuna...
Alkaa taas talvi ja saat yksinäsi tuolla hangissa rypeä ja rehmää,
eikä ole vaan miestä kehen silmäsi loisit... Ota tuosta kuppi tuota
törön-löröä ja mene sitte pane tuvassa huttukattila tulelle niin minä
tässä sillä aikaa loukuttelen näitä kuivimpia roivaita.
IIPPOSEN SUSO (Ryhtyen juomaan kahvia). Välttäisipä tää syntinen suu
kahvittakin... Onkin tuo kahvi jo niin kallista jotta ei tään köyhän
kohta kannata sitä ajatellakaan.
ILLIKAISEN SUSO (Kuin itsekseen). Tulikin tässä jo työtä kokoon...
Lopuskaita lupasivatkin tulla talkoolla lipsuamaan, jotta saavat vähä
hyppiä ja tanssia... (Puistelee päistäriä hameestaan). Niillä ovat aina
ne omat vimmansa ja höyhötyksensä. Mutta kun ei toki tarvitse palkkaa
maksaa niin joutavatpa lekkua... Joko sinä nyt joit?
IIPPOSEN SUSO. Jo... Suurkiitosta vaan ja paljon kiitosta.
(Lähtiessään). Siihen isompaan kattilaanko minä panen huttuvettä?
ILLIKAISEN SUSO. Siihen pieneen!... Ja pese sitte pöytä ja käy
lypsämässä lehmät... Ei tästä itse jouda taas kunnolla henkeään
vetämään. (Yksin jäätyään, yskiskelee.). Elämän ja ilmanmuutosko
hänestä tapahtunee, vai pölykö tuo lie mennyt henkeen, kun se
kakistuttaa... (Koettaa kaataa kahvia.). Ja tuokin kahvipannu on ihan
tyhjä... Jaksoikin se sitä sisäänsä imeä etovertasesta työstä. (Sysää
lipsua paikoilleen.). Muutamia pivoja vain lipsusi ja harjasi, koko
akka... en häntä jo paremmin nimitä.
(Ronkainen ja Kämäräinen työntyy ovesta.).
RONKAINEN (Leikillisesti tervehtien). Onpa täällä oikea
vaimoväellinen lämmin ja pöly.
(Istuvat, kotiutuvat, Suso rupeaa lipsuamaan.).
KÄMÄRÄINEN. Pellaviako se tämä Suso vain lipsuaa?
ILLIKAISEN SUSO. Ei suinkaan niitä kuka köyhän pellavia lipsuaisi, jos
ei köyhä itse... Ja kun sitä ihminen tarvitsee aina paitarievun
päällensä, niin mikäs siinä muu auttaa kuin loukuta vain ja lipsua,
kunnes et enää ajallista paitaa tarvitse... Mistä nämä vieraat ovat?
RONKAINEN. Se on tämä Simo se Joroisten Kämäräinen. Jos Suso on jo
sattunut kuulemaan...
ILLIKAISEN SUSO. Vai tämä se on se Kämäräinen!
KÄMÄRÄINEN. Kämäräinen... Ja tämä toinen on niitä Antti Ronkaisia.
ILLIKAISEN SUSO. Onhan sitä tässä maailmassa jos minkin nimellistä ja
näköistä miestä maleksimassa!... (Kuin itsekseen.). Mistä he kaikki
vaan lienevät siinneetkin ja nimensä ja näkönsä saaneet! (Miehille,
kovemmalla äänellä). Hyvästikö siellä Joroisissa pellavat kasvoivat?
KÄMÄRÄINEN. Hyvästi.
RONKAINEN. Varsinkin tällä Kämäräisellä on tuhottoman hyvässä muokissa
olevat pellavamaat... niin kun muutkin sen ison mökin viljelykset.
ILLIKAISEN SUSO. Siunaahan sitä toisiin, rikkaisiin pitäjiin kaikkea
hyvyyttä. Ilmankos sitä ei sitte tänne Juvalle ole riittänyt muuta
kun paljasta köyhyyttä ja näitä karuja hiekkamaita.
RONKAINEN. Onhan se rikas ja ylpeä pitäjäs se Joroinen!
(Leikkisemmällä äänellä). Vai yksinään se Suso vain lipsuta
lepsuttelee!
ILLIKAISEN SUSO. Siunaa... siunaa sitä toisiin pitäjäin hyvyyttä!...
Vaikka eläisihän sitä näilläkin Juvan mailla, jos kellä olisi kunnon
mies joka toki olisi apuna elämässä... Mutta toista se on yksinäisen
elämä näillä karuilla viljelysmailla!
RONKAINEN. Toista se on se.
KÄMÄRÄINEN. Toista.
RONKAINEN. Vaikka sopisi tään Susonkin vielä ottaa itselleen se
sovelias apu... näin nuoren ja riskin vaimoihmisen... niin kuin sitä
jo sanassakin sanotaan.
KÄMÄRÄINEN. So-opii!
ILLIKAISEN SUSO (Puoli ujona). Tokihan sitä nyt sopii!... Tässä nyt
vielä kaikkia turhia sopimisia ajatella!
RONKAINEN (Toistellen). Sopii... sopii Suson vielä sitä asiaa
ajatella... Ja siihen käsitykseenpä se on tämäkin Simo Kämäräinen nyt
leskenä ollessaan tullut, jotta ei se ole tämän ihmisen hyvä yksinään
olla.
ILLIKAISEN SUSO (Äkkiä). Onkos tämä se leski Kämäräinen, Sieltä
Joroisista?
RONKAINEN. Ka leskihän tämä on.
ILLIKAISEN SUSO. Vai leski!
KÄMÄRÄINEN. Leski!... Se Kaisa kuolta kupsahti siinä messumaarian
aikana! Se olikin niitä entisen ukko Kuparisen tyttäriä.
ILLIKAISEN SUSO. Ka mikäpäs sillä siivolla ja hyvällä miehellä on
yksinäänkään eläessä. Maksaa veronsa ja viljelee mökkinsä maita niin
siinä sitä elämänsä iltaan pääsee.
KÄMÄRÄINEN. Siinä!
RONKAINEN. Pääseehän siinä... Vaikka eipä tällä Simolla olisi
mitään erikoista vastaan sanottavaa, jos sattuisi olemaan semmoinen
vakavaluontoinen vaimonpuolikin, joka kykenisi rikkaan mökin
rustinkia ja vaurastusta hänen apunaan hallitsemaan... ja siinä
yhdessä iloitsemaan.
KÄMÄRÄINEN. Eipä tuota ole tullut vielä erikoisesti
ajatelleeksi... Kun sitä ei tiedä tokko sitä lykästäisikään saamaan
sopuluontoistakaan... niinkuin tää Suso... Kuka ne naiset edeltäpäin
tuntee.
ILLIKAISEN SUSO. Onhan sitä näissä akoissakin hyvää jos lie
huonoakin... Kun niistäkin toiset juovat viimeiset riepunsakin kahvina
niin jotta ei ole muuta omaa kuin letti päässä... Kaikki he sitte vain
miehiäkin saavat.
KÄMÄRÄINEN (Asiaansa jatkaen). Vaikka mitäpäs tuosta nyt toisekseen
olisi, jos sattuisi sopuihmisen saamaan... Kun tää Ronkainen kerran
sitä on ruvennut niin tahtomaan.
RONKAINEN. Ei... ei tällä Simolla olisi mitään sopuihmistä vastaan.
KÄMÄRÄINEN. Ei.
ILLIKAISEN SUSO (Alkaen jo aavistaa asiaa). Milläs asioilla ne nämä
vieraat oikeastaan ovat?
RONKAINEN (Merkitsevänä). Ka milläpäs se näin leskimies
erikoisemmilla asioilla... Ja minä olen muuten vain hänellä
semmoisena tarpeellisena matkustusmiehenä.
KÄMÄRÄINEN. Ja hyvinhän ne siellä Joroisilla kehuivat tätä Susoa...
luonteen ja muunkin olemisen puolesta.
ILLIKAISEN SUSO. Herra isä siunatkoon! Joko ne nyt siellä asti tietävät
juoruta... (Hamettaan puistellen). Vaikka on tässä semmoisessa
pellavapölyssäkin ihminen ja päälläkään ei ole muuta kuin tuo vanha
hameripsu... Mutta kukas sitä nyt tietää niin etäisiä vieraita tulevan
ja joutaa odottamaan, kun tässä on tuota työtä enemmän kuin luojan
ilmaa... (Kahvipannun kanssa häärien). Istuisitte nyt tässä niin minä
pistäännyn lennättämässä vaikka tuon pannun sinne mökin lieteen niin
kiehuuhan toki kahvit.
RONKAINEN (Suson lähdettyä). Tää on riski ja kaprakka eukko.
KÄMÄRÄINEN (Hyvillään). On se helläluontoinen ja työteliäs ihminen...
niin jotta eivät ne suotta sitä kehuneet. (Tarkastelee kirvestä). Hyvä
kirves siihen on jäänyt Tahvo Iippos-vainaajalta.
RONKAINEN. Varakas, varakas ja hyväluontoinen leski on Iipposeita
jäänyt... Eikä tämä asiaa vastaankaan ole, koskapa jo kahvinkeittoon
lähti.
KÄMÄRÄINEN. Ka mitäpäs hän turhaa epäröisi... viisas vaimo!... Kun
nyt ei sitte viime tingassa rupeaisi reistailemaan ja vastaan
hangottelemaan ... Niin jotta olisikin parempi päättää rutosti kauppa.
RONKAINEN. Ka mitäpäs siinä... Vaikka eipä tässä enää mitään
epäröimistä ole kun se jo kohta asian älyttyään rupesi niin järkiään
sinne päin hököttämään.
ILLIKAISEN SUSO (Palaa uusi hame päällä). Vai niin hyvät pellavamaat
tämän Kämäräisen mökillä on.
RONKAINEN. Hyvät... Kun siinä mökissä on kunnollinen vaimoihminen,
joka niitä hoitaa tämän Simon apuna, niin ei siinä tarvitse muuta
kuin kääriä aivinaa torvelle minkä ilkeää... Ja muutenkin tämä Simo
on ahkeruudestaan ja tuostakin sanankuuliaisuudestaan tunnettu mies.
ILLIKAISEN SUSO. Niinhän ne korjautuvat ihmiset siellä missä on hyvät
papit ja muut sanan palvelijat, eikä semmoiset paljaat lailla jyrisijät
kun tässä seurakunnassa... Minkälainen pappi siellä Joroisissa on?
KÄMÄRÄINEN. Siellä on hyvä, uskovainen ja rikas pappi.
RONKAINEN (Vahvistaen). Hyvä ja lempeä pappihan siellä on. Sen saarna
on niin paljasta evankeliumia, jotta se on tälle ihmisen luonnolle
lempeää kuin saunan löyly.
ILLIKAISEN SUSO. No semmoinen se pitää pappi olla, niin siitä se
ihmisen kovakin sisu ja pimeys saa valon. Mutta mitäs kuin tämä
Juvan pappi lukee pelkkää lakia, jotta se on ihan kuin puulla päähän
paukuttaisi. Turtuu siitä lopulla ja paatuu semmoinen ihminen,
joka ei muutenkaan ole vielä synnintuntoon herännyt... Ja eikä se
sitte kumma olekaan jos täällä Juvalla on itsekullakin siitä omasta
syntisestä luonnostaan alituinen vaiva ja vastus, kun ne sillä
tavalla sen turruttavat!
RONKAINEN. Turruttaahan se paha pappi... Vaikka tätä Susoahan ne
tässäkin Variksen mökillä hyvin kehuivat.
ILLIKAISEN SUSO (Ujostellen). Mitäpä tässä köyhässä nyt on kehumista
ja muuta ylistämistä.
RONKAINEN. Ja niinhän se on jumalinen ja hyvä mies tämä Kämäräinenkin.
Kirkkomatkallakin kantoi aina Kaisavainaan kengät, että Kaisan ei
tarvinnut koskaan kantaa muuta taakkaa kuin virsikirjan ja
eväsnyytin...
ILLIKAISEN SUSO (Ujona, kuin itsekseen). Tuo kirveskin näet on jäänyt
ihan siihen vierasten nenän eteen. (Vie kirveen ovensuuhun.).
RONKAINEN. Ja eipä sillä tällä Simolla ole mitään Suson ulkonaistakaan
olemusta vastaan... jos niin kun puheisille ruvettaisi.
ILLIKAISEN SUSO (Kainostellen). Mitä tämä nyt minunlainen enää
puhuttelemisesta paranee!... Onhan niitä nuorempiakin... ja joilla on
omat konnut ja mannut.
KÄMÄRÄINEN. Eivätpä ne kaikki ole luonnolle käypiä.
RONKAINEN. Se ei tämä Simo rikkaudesta välitä... Kunhan vaan muuten on
vaimo hänen luonnolle sopiva! (Äänettömyys. Suso ujostelee.).
KÄMÄRÄINEN (Ronkaiselle). Ka sano vaan loppuun... koko asia!
RONKAINEN. Niin jotta jos tällä Susollakaan ei ole vastaan sanomista,
niin tämä Simo puolestaan lupaa rakastaa ja kunniassa pitää.
ILLIKAISEN SUSO. Herra isä siunatkoon... Mitä tuossa nyt tuommoista
kyytiä pitää!
KÄMÄRÄINEN. Ka mitäpäs se pitkittämisellä paranee... (Lähestellen).
Minä tässä vähä lipsuan Suson apuna... (Tarttuu lipsutankoon niin
että Suson käsi jää hänen kätensä alle ja alkaa lipsuta, taputellen
toisella kädellään Suson selkään lipsuamisen tahdissa ja lukee).
Lipsun, lapsun ... lipsun, lapsun!
ILLIKAISEN SUSO (Irrottautuen). No elähän nyt vielä siinä... (Panee
oven säppiin). Turvatonta naista siinä tuolla tavalla ahdistaa,
(Nopeasti). Entäs montako lehmää tällä Kämäräisellä on?
RONKAINEN. Onhan tällä sitä lehmää: Kun on kaksi niin runsaslypsyistä
ja aikaiseen poikivaa lehmää, jotta siinä mökissä on tuo maidonpuute
yhtä kaukana kuin taivaan valtakunta...
ILLIKAISEN SUSO. No niin ne miehellä pitääkin olla kunnossa kaikki
kapistukset, jotta ei paljaille re'en liisteille eukkoa ota, niin kuin
nämä nykyajan miehet joilla ei ole muuta kuin tyhjä tuppi vyöllä.
(Äkkiä). Entäs onko tällä Kämäräisellä oma hevonen?
RONKAINEN. Omahan tällä on... hyväjuoksuinen ruuninkarva ruuna on...
ILLIKAISEN SUSO. Ä-häh!... Ilmankos se jo Variksenkin Maija tiesi tästä
kertoa ja kehua, kun tällä on hevosetkin ja muut elämiset jo omat!
KÄMÄRÄINEN. Omat... Eivätkä ole nekään mökin verot järin suuret.
ILLIKAISEN SUSO (Itsekseen, työssään touhuten). Ilmankos se näet äsken
siinä jo kakistutti... Johan minä arvasin siitä, jotta elämän muutos
siitä on tulossa.
RONKAINEN. Omat... omat on tällä Simolla kaikki kapistukset ja mökki
on semmoinen, että ei siinä kunnon eläjältä työ ja leipä lopu... Ja
kun tällä Susollakaan ei ole enää sen enempää vastaan sanomista, niin
tää Simo pitää nyt asian päättyneenä ja vie tämän Suson Joroisiin.
ILLIKAISEN SUSO (Taipuen, ujona). No kuka tästä nyt olisi luullut
tämmöistä tulevan niin yhtäkkiä, että ei ennätä silmiäänkään pestä eikä
kunnolla itseään siunata.
KÄMÄRÄINEN. Mitäpäs tässä Susossa on siunaamista... hyvässä ihmisessä.
ILLIKAISEN SUSO (Kuin nuhdellen). Nii-in!... Vielä siinä sitte sanoo...
kun ensin saa aikaan semmoisen muutoksen elämässä.
IIPPOSEN SUSO (Ulkona, koettaa ovea avata). Kiinikö se on ovi kun ei
aukea?
ILLIKAISEN SUSO (Hätäillen). No joko se nyt ennätti sen huttuveden
keittää... (Kovasti, Iipposen Susolle). Jopa täällä lipsuamisetkin
loppuvat... niin että mene nyt välillä ruokkimaan lehmäsi... ja
tottapahan sitte iltasella tulet lopettamaan.
RONKAINEN. Se tää Kämäräinen aikookin tällä samalla tiellä sitte viedä
tämän Suson myötämöisin, jotta ei tule monenkertaisia pitkiä matkoja.
ILLIKAISEN SUSO. Hyvä isä siunatkoon, minkälaisella kiireellä se nyt
viedä höyryyttää... Ikäänkuin tässä ei nyt olisi välttänyt ilman
miestäkin... yksinäinen leski.
KÄMÄRÄINEN. Siinä menomatkallapa kun sopii pappilassakin käydä, niin
mitäpäs se pitkittäen paranee! (Viulun soittoa.).
ILLIKAISEN SUSO (Hätäillen). No se siunatkoon, en paremmin sano... Nyt
ne vimmatut tulevat jo pellavatalkoihin ja... (Avaa oven säpin.
Kämäräiselle). Istu nyt siivolla tuohon ja elä ole olevinasikaan koko
asiasta.
KÄMÄRÄINEN (Tyytymättömänä murahtaa). Hittokos niitä nyt tänne ajaa.
(Talkoojoukko työntyy saunaan.).
ILLIKAISEN SUSO (Lipsuten). Hyvä isä sitä kiirettä!... Mikä teidät nyt
jo tänne ajoi... Ei tuo päivä vielä, puolessakaan liene!
VIULU-HEIKKI. Näihin pellavatalkoisiinpa tässä vaan... Ja ne nää tytöt
tahtovat työn päälle sitä tanssimista. (Kämäräiselle). Entäs kukas se
tää vieras on?
KÄMÄRÄINEN (Tyytymättömänä). Ka Kämäräinen!
VIULU-HEIKKI. Mhyy!... Vai se!
RONKAINEN. Se... Eikä tää niin erin vieras enää olekaan... tässä
talossa nimittäin.
VIULU-HEIKKI. Ei tietenkään!... Ja milläs matkoilla tää sitte on?
KÄMÄRÄINEN (Murahtaen). Onpahan vain!
VIULU-HEIKKI (Piippuaan varaten). Ka voihan sitä viisas asiattakin
kulkea... Entäs onko sinulla tupakkaa tarjota... tahi tällä toisella
vieraalla?
RONKAINEN (Kukkaronsa viskaten). Onhan tässä näitä tupakoita.
(Tytöt ovat häärineet pellavien kanssa. Yksi pojista on juonut
saunakipasta, toinen on noussut lauteille ja suinailee vanhaa
vastaa, istuen lauteiden penkillä. Piika-Anni tarkastelee Susoa.).
LAUTEILLA ISTUVA POIKA (Viskaa vastan toiselle pojalle). Junnu! Ota
tuosta vastasta varpa, niin saat piipun rassin!
ILLIKAISEN SUSO (Kuin itsekseen, hamettaan kohentaen). Tuokin hameen
hakanen... kun ei tahdo kiinni kestää!
PIIKA-ANNI. Siunaa ja varjele!... Kirkkohameko sillä Susolla on
pölyisessä pellavasaunassa!
KÄMÄRÄINEN (Lattiaan katsoen, murahtamalla). Eipä tää mikä
pellavasauna enää olekaan.
TYTÖT (Hoksaten asian; suhahtaen). Mitä?
ILLIKAISEN SUSO. No mitä siinä nyt kaikkea urkkii ja kyselee!... Oma
kohtalonsa se on kullakin.
TYTÖT (Iloisesti huudahtaen). Suso!
ILLIKAISEN SUSO. No vieläkö siinä nyt suosotatte ja sosotatte!...
Ikäänkuin ei vielä omakin vuoronne kerran tulisi!
VIULU-HEIKKI (Viuluaan varaten). Ka mitäpäs siinä sitte muuta kun
pannaan tää Heikin viulu voisottelemaan, niin saavat tytöt tanssissa
noita lantioitaan heilautella... Kumpiko näistä vieraista on oikeastaan
se sulhanen?
KÄMÄRÄINEN (Hyvillään murahtaen). Minäpä se vain.
ILLIKAISEN SUSO (Leikillä toruen). Mhyy!... Vielä siinä kehuu!... Tulee
Joroisista asti ja ottaa omin lupinsa kesken pellavasaunan.
JOUKKO (Hälisten). Tupaan!... Nyt tanssimaan!... Työntäkää Susoa...
(Viulu-Heikki soittaa. Joukko vie Susoa aivan työntämällä,
hokien). Suso... Suso... Suso.