Lähtö yöllä. -- Kolmisin yhdessä. -- Kennedyn vaisto. -- Varokeinoja.
-- Shari virran juoksu. -- Tshad järvi. -- Vesi. -- Virtahepo. -- Luoti
turhaan.
Kolmen aikaan aamulla huomasi Joe, vartiolla ollessaan, kaupungin
vihdoinkin liikahtavan hänen allansa. _Victoria_ läksi jälleen
kulkemaan. Kennedy ja tohtori heräsivät.
Tohtori katsahti kompassiin ja näki mieliksensä tuulen vievän palloa
pohjoiskoillista kohti.
-- Meillä on onni mukana, -- virkkoi hän; -- kaikki meille onnistuu.
Tänään löydämme itse Tshad järvenkin.
-- Onko se laajakin? -- kysyi Kennedy.
-- Koko lailla, ystävä hyvä; pisin pituus ja suurin leveys on 220 km.
-- Onhan hiukan vaihtelua, kun pääsee leijumaan ison järvenseljän yli.
-- Minun mielestäni ei meillä ole ollut syytä valittaa matkan
yksitoikkoisuutta; olot ovat olleet mitä myötäisimmät.
-- Epäilemättä, Samuel; kärsimyksiä erämaassa lukuun-ottamatta, ei
meillä ole ollut mitään varsinaista vaaraa.
-- _Victoria_ on kunnostanut itsensä kerrassaan. Tänään on toukokuun
12:s, ja liikkeelle läksimme huhtikuun 18:na; olemme siis olleet
matkalla viisikolmatta päivää. Kymmenisen päivän perästä olemme
perillä.
-- Missä?
-- En tiedä ensinkään, mutta mitäpäs sillä väliä?
-- Oletpa oikeassa, Samuel; luottakaamme siihen, että Sallimus ohjaa
meitä oikeaan ja pitää meidät hyvässä terveydessä, niinkuin tähänkin
saakka. Ei todellakaan luulisi, että me olemme kulkeneet maailman
turmiollisimman seudun yli!
-- Eläkööt ilmamatkat! -- huudahti Joe. -- Tässä sitä nyt ollaan
viidenkolmatta päivän perästä, hyvissä voimin, hyvin on syöty, hyvin
levätty, vähän liiaksikin, sillä minulta alkaa koivet puutua ihan
pilalle, enkä minä tykkäis yhtään pahaa, jos täytyis lähteä astua
laputtelemaan parisen kymmentä kilometriä; norjenispahan.
-- Sitä huvia saat nauttia Lontoon kaduilla, poikaseni. Mutta sen
johdosta, että Joe mainitsi kävelyretkestään, tahtoisin huomauttaa,
kuinka tärkeätä on, että aina pysymme yhdessä. Jos jonkun meistä
ollessa maissa, _Victorian_ pitäisi äkkiä kohota, välttääkseen
odottamatonta vaaraa, ties yhtyisimmekö enää milloinkaan! Enkä minä,
suoraan sanoen, ole yhtään mielissäni, kun Kennedy lähtee
metsästysretkilleen.
-- Suonet minulle toki tämän mieliteon, ystävä hyvä. Eihän ole
haitaksi, jos eväitä karttuu. Ja sitä paitsi, lupailithan sinä minulle
ennen lähtöä aivan erinomaisia metsästysmaita, mutta tähän saakka olen
varsin vähän saanut aikaan Andersonien ja Cummingien toimialalla.
-- Mutta, rakas Dick, nyt joko muistisi pettää tai kainoutesi käskee
sinun unohtamaan urotyösi. Metsänriistasta puhumattakaan, on sinun
omallatunnollasi antiloopi, norsu ja kaksi jalopeuraa!
-- Mokomakin saalis Afrikassa, missä metsämies näkee pyssynsä suun
kohdalla kaikki luomakunnan eläimet. Kas! Kas tuossakin noita
giraffeja!
-- Nuoko giraffeja! -- arveli Joe, -- nyrkinkokoisia!
-- Siitä syystä, että olemme 300 metriä niitten yläpuolella. Läheltä
katsoen, huomaisit niitten olevan kolme kertaa niin pitkiä kuin sinä.
-- Ja mitäs sanot tuosta gazellilaumasta, -- virkkoi Kennedy, -- ja
tuosta strutsiparvesta, joka tuolla kiitää tuulen nopeudella?
-- Jaa, ettäkö strutseja elikkä niitä kamelikurkia? -- arveli Joe. --
Kanoja ne on.
-- Samuel! Emmekö pääsisi lähemmäs?
-- Lähemmäs pääsemme kyllä, mutta maahan emme laske. Ja miksipä ampua
noita eläimiä, joista sinulle ei olisi hyötyä vähintäkään? Jos olisi
tuhottavana jalopeura tai tiikeri tai hyena, niin käsittäisin; nehän
ovat ainakin vaarallisia petoja, mutta saada hengiltä antiloopi tai
gazelli pelkän metsä-innon tyydyttämiseksi, -- ei maksa vaivaa.
Laskemme nyt sentään, ystävä hyvä, kolmen, neljänkymmenen metrin päähän
maasta, ja jos sitten huomaat jonkun pedon ja työnnät luodin sen
sydämeen, niin minun on vallan hyvä mieli.
_Victoria_ laski verkalleen alemmaksi, pysytellen kumminkin turvallisen
matkan päässä. Tässä tiheään asutussa, oudossa maassa täytyi alati olla
varoillaan.
Pallo kulki nyt Shari virran suuntaa. Virran ihania rantoja verhosivat
tuuheat puut moninaisissa vivahduksissa; lianit ja köynnöskasvit
kimmurtelivat kaikilla haaroin, saaden aikoin mitä erillaisinta värien
välähtelyä. Krokodiilit lekottelivat päivänpaisteessa tai puikahtelivat
veteen ketterästi kuin sisiliskot. Kisaten ja temmeltäen nousi niitä
lukemattomiin vehreisin saariin, joita oli tiheässä keskellä virtaa.
Rehevänä ja vihannoivana kulki heidän alitsensa Maffatain maakunta.
Kello yhdeksän tienoissa aamulla matkamiehet saapuivat vihdoin Tshad
järven etelärannalle. Siinä oli nyt tuo Afrikan Kaspia, jonka
olemassa-oloa oli kauan aikaa luettu satujen maailmaan, tuo sisämeri,
jonka rannoille ovat päässeet ainoastaan Denhamin ja Barthin
retkikunnat. Tohtori koetti tehdä siitä tarkan piirroksen, joka jo koko
lailla erosi 1847 vuoden kartasta. Ja mahdotonta onkin saada
piirretyksi tämän järven karttaa. Sen rannat ovat liejuisia, melkein
läpipääsemättömiä rämeitä, joihin Barth oli vähällä heittää henkensä.
Vuosien vieriessä nämä rämeet, joissa kasvaa puolenviidettä metrin
pituista kaislaa ja papyrusta, muuttuvat järveksi nekin. Onpa rannalle
raketuita kaupunkejakin joutunut uposalle, niinkuin esimerkiksi Ngornu
v. 1856, ja nykyjään uiskentelee virtahepoja ja alligaatoreita niissä
paikoin, missä ennen kohoili Bornun asumuksia.
Tohtori tahtoi saada selville, onko järven vesi suolaista, niinkuin
kauan aikaa on väitetty. Laskeutumisesta ei nyt ollut mitään vaaraa, ja
niinpä gondoli lintuna pyyhkäisi järven pintaa puolentoista metrin
matkassa.
Joe laski pullon järveen ja täytti sen puolilleen. Matkailijat
maistoivat vettä: juotavaksi se ei juuri kelvannut; se maistui
lipeältä.
Tohtorin parhaillaan kirjoittaessa havainnoitaan muistiin, pamahti
pyssy hänen vieressään. Kennedy ei ollut malttanut hillitä intoansa,
vaan oli lennättänyt luodin tavattoman suureen, tyyneesti lekottelevaan
virtahepoon. Eläin katosi veteen, laukauksen kuultuaan, nähtävästi
vähääkään välittämättä Kennedyn suippoluodista.
-- Parempi ois ollut atraimen viisiin, -- virkkoi Joe.
-- Millä tavoin?
-- Ankkurilla vaan. Koukku kalaa myöten.
-- Todellakin, -- sanoi Kennedy, -- sepä kelpo keino...
-- Joka jää teiltä koettamatta, jos suvaitsette, -- vastasi tohtori. --
Saalis veisi meidät pian sinne, missä ei meillä enää olisi mitään
tekemistä.
-- Varsinkaan nyt, kun saatiin selvä, millaista vettä Tshadissa on.
Syödäänkö noita tuollaisia kaloja, tohtori?
-- Sun kalasi, Joe, on imettävä eläin, paksunahkaisten luokkaa. Sen
liha kuuluu olevan erinomaisen maukasta, ja on varsin haluttua
kauppatavaraa järven rannoilla.
-- Pahus sentään, kun ei se mr Kennedyn laukaus sen paremmin
onnistunut!
-- Virtahevossa ei ole arkoja kohtia muut kuin vatsa ja lapaluitten
väli. Dickin luoti ei tehnyt siihen naarmuakaan. Mutta jos seutu
näyttää sopivalta, niin pysähdymme järven pohjoisrannalle. Siellä on
Kennedylle tarjona täydellinen eläintarha, ja siellä hän saa yltäkyllin
korvausta vahingostaan.
-- Sehän hyvin passaa, -- sanoi Joe, -- että mr Kennedy lähtee
pyytämään virtahepoja. Kovin tekisikin mulla mieli maistaa tätä
uudensorttista lihaa, sillä onhan se vähän hassua popsia Afrikassa
kurppia ja muita peltopyitä ihan niinkuin Englannissa.