Mutta työskentely Suomen keskiajan historiassa vaati myöskin
erityistietoja jopa erityistutkimuksiakin naapurikansain historian ja
yleisen historiankin alalla. Etenkin Suomen varhaisin historia viittasi
Venäjälle, josta suomalaiset olivat tulleet ja jossa heidän
heimokansansa asuivat, kristillinen aika taas näytti Ruotsiin, vaati
ottamaan selvää sen maan kirkollisista ja hallinnollisista oloista.
Näiden maiden historian tutkiminen oli siis välittömässä yhteydessä
Porthanin harrastusten kanssa.
Olen jo ennen puhunut Porthanin Venäjän historiaa koskevista
harrastuksista. Näimme, että hän jo 1770 luvun lopulla, siis ennen
laajempia tutkimuksiaan Suomen historiassa, oli ottanut sen erityisen
esityksen aiheeksi. Hänellä oli myöskin Venäjän rajain sisällä paljon
ystäviä, jotka saattoivat häntä auttaa, etenkin siellä asuvassa
suomalaisessa papistossa, ja sitäpaitsi opiskeli Turussa hänen
oppilainaan sen puolen nuorukaisia. Porthanilla oli sentähden
edellytyksiä tässä suhteessa, jotka kerrassaan puuttuivat hänen
virkaveljiltään ruotsalaisessa emämaassa.
Kun Porthan siis kirjallisuus-, historia- ja antikviteettiakatemian
julkaisuihin aikoi vuonna 1790 kirjoittaa tutkimuksen Pähkinäsaaren
rauhasta,[408] niin olisi voinut odottaa aikomuksen toteutuvan. Hän
ryhtyikin toimiin saadakseen ystäviensä kautta Nestorin kronikan, jota
työhönsä tarvitsi ja joka sitäpaitsi oli päälähde Venäjän vanhemmassa
historiassa. Vastaus, jonka hän Cygnaeukselta sai, kuvaa hyvin
vaikeuksia, jotka Porthanilla tässä oli voitettavana: "Nestorin
kronikasta kuuluu saksalainen käännös ilmestyneen jossakin Saksassa,
jos oikein muistan Danzigissa; sitä ei saa täältä ostaa kuin sattumalta
tahi jos se ulkoa tilataan erityisesti. Muita kronikoita ei liene
käännetty, jota kuitenkin vielä tahdon tarkemmin kysellä. Täällä ne
eivät ainakaan ole käännetyt. Myöskin kuuluu ruhtinas Schtscherbatovin
historiasta Saksassa löytyvän käännös, jota ei täällä myödä ja
ulottunee se vain toiseen osaan".
Painos, jota Cygnaeus tarkoittaa kirjeessään on Schererin vuonna 1774
julkaisema saksalainen käännös, joka monessa suhteessa oli
puutteellinen ja virheellinenkin. Sitäpaitsi oli Pietarin tiedeakatemia
julkaissut Nestorin kronikan vuosina 1767-1790. Porthanilla oli
kuitenkin aije yhä edelleenkin mielessään. Vuonna 1797 hankki hän
Caloniuksen kautta itselleen Nestorin kronikan käännöksen, mutta monet
muut puuhat hidastuttivat hänen työtään. Hän aikoi nyt valmistaa sen
Upsalan tiedeseuraa varten ja vielä 1803 kertoo hän jo alottaneensa
sitä. Kuolema kuitenkin ehti ennen, kuin teos valmistui.[409]
Muutamia venäläisiä kronikoita oli kyllä Turun yliopiston kirjastossa,
Lindheimin peruja, mutta ei ole mitään merkkiä siitä, että Porthan
olisi niitä käyttänyt. Tämä oli kyllä sitä luonnollisempaa, kun
tutkijamme kriitillisten periaatteittensa mukaan vaati varmoja,
tarkastettuja lähteitä, eikä tyytynyt yksityisiin kappaleisiin, jotka
satunnaisesti löysi. "Sitten kun ovat tarkoin ja kriitillisesti
julkaistut", -- sanoo Porthan -- "kootut ja tarkastellut, antavat nämät
vanhan venäläisen historian jätteet sille, joka tuntee tuon kansan
kielen ja kirjallisuuden yhtä hyvin kuin meidän historiamme,
tilaisuuden päättää tätä".[410] Porthan oli tässä suhteessa samassa
asemassa, kuin ruotsalaiset tutkijatkin, jotka kyllä käsittivät Venäjän
historian tärkeyden, mutta eivät koskaan ottaneet siitä selvää, v.
Celse sanoo nimenomaan kokoelmissaan: "Naapureimme historia on
verrattava meikäläiseen. Venäläisillä kronikoilla on iässä etusija
meikäläisten ja muitten naapureimme historian rinnalla".[411] Ja
kuitenkin oli eräässä Vesteråsin arkistossa venäläisiä kronikoita
useitakin, mutta ne jäivät ymmärtämättä ja huomaamatta. Niiden joukossa
oli eräs kokonaista 78 arkkia käsittävä kappale Nestorin
kronikkaa.[412]
Samalla lailla kävi myöskin Porthanin kielellisten ja
kansatieteellisten tutkimusten suomensukuisista kansoista. Ne
perustuivat vain sanakirjoihin ja matkakertomuksiin, muita tarkempia
tietoja hänellä ei ollut. Sentähden eivät Porthanin tutkimukset tähän
suuntaan voineet edistyä ja hän pysyi edelleen kannalla, jolla
saksalainen tutkimus oli. Tosin hän vuonna 1795 sai tarjouksen
Pallakselta raha-apuun Venäjän keisarinnalta suomalaisten kansain
tutkimista varten, mutta hän sen hylkäsi. "Jos minulla nuorempana olisi
ollut mahdollisuutta sellaiseen apuun, olisin joutunut kiusaukseen sitä
käyttämään: nyt on minulla Venäjää ja kaikkea siihen kuuluvaa kohtaan
sellainen kauhu, ettei minulla edes ole ollut halua matkustaa
Pietariin, johon entiset oppilaani usein ovat minua kutsuneet, vielä
vähemmin syvälle noiden barbaarien maihin. Mutta kyllä toivoisin, että
joku nuori ja taitava mies saisi tehdä sen matkan, ennenkuin kaikki
nuot eri heimot ovat sekaantuneet venäläisiin".[413]
Näin meni tuo suurenmoinen aate hukkaan ja Porthan rajoittui
edelleenkin verrattain vähäpätöiseen toimintaan tällä alalla. Se koski
erittäin suomalaisten lähimpiä sukukansoja, jotka samalla olivat heidän
naapurikansojaan. Jo 1780 luvun loppupuolella -- siis aikana, jolta
Porthanin varsinaiset tutkimukset suomalaisista sukukielistä olivat
peräisin -- oli hänen oppilaansa L.A. Zetraeus koonnut tietoja
vatjalaisten kansallisuudesta ja elintavoista. Mahdollisesti oli
virolaisen papin Trefurtin kertomus näistä, jonka Porthan saattoi lukea
Gadebuschin kokoelmista, herättänyt hänen huomiotansa ja tiedonhaluaan
vatjalaisista.[414] Kysymys näyttää edelleenkin häntä viehättäneen 1790
luvulla ja 1802 hän Turun lehdissä julkaisi yllämainitun Zetraeuksen
tietojen mukaan kertomuksen vatjalaisista. Hän oli samalla uudelleen
pyytänyt heistä tietoja, mutta ilmoitukset, joita hän sen johdosta sai,
supistuivat hyvin mitättömiin.[415]
Näin ollen ei Porthan voinut laajemmalti ottaa Venäjää koskevia
kysymyksiä erityistutkimuksensa aiheeksi. Sen sijaan oli Porthanin
yhteys Ruotsin kanssa yhä lujittunut monenlaisten kosketusten kautta
siltä taholta. Hän tuli myöskin matkoillaan siellä tutustumaan
ruotsalaisiin lähteisiin ja ruotsalaisten oppineitten seurain jäsenenä
oli hän velvoitettu käsittelemään niiden julkaisuissa joitakin
kysymyksiä alaltaan. Kun näiden melkeinpä täytyi olla yleisempää
laatua, tuli Porthan helposti valinneeksi kysymyksiä, jotka, samalla
kuin liittyivät hänen omiin tähänastisiin tutkimuksiinsa, käsittelivät
ruotsalaista tahi yleensä pohjoismaiden historiaa.
Lähimpänä aineena olivat Ruotsin puolella asuvat suomalaiset, joista
Porthan kirjoitti tutkimuksen "Om de på Svenska sidan boende Finnar"
Turun lehtiin vuonna 1793. Tähän hän sai tilaisuutta sen kautta, että
useat ruotsalaiset kokoilijat vähää ennen olivat julkaisseet
kokoelmansa maakunnista, joissa suomalaisia asui. Niin Hülphers vuonna
1789 painatti viidennen osan kokoelmistaan "Samlingar til en
Beskrifning öfver Norland" ja Linderholm vuosina 1788 ja 1790 "De
Fennonibus Wermelandiae" j.n.e. Kirjoituksensa alussa huomauttaakin
Porthan, että hän tahtoo näistä hajanaisista lähteistä koota yhtenäisen
kertomuksen, etenkin kun Turun sanomain lukijoilla ei liene tilaisuutta
noihin kaikkiin tutustua. Että kirjoitus ilmestyi vasta 1793, siihen
oli nähtävästi syynä se, että Porthan vasta myöhemmin sai tiedon tätä
alaa koskevasta uudemmasta kirjallisuudesta. Niin sai Turun yliopisto
vasta vuonna 1792 Upsalan yliopiston väitöskirjat vuodesta 1789 alkaen,
joissa oli toinen osa Linderholmin väitöskirjaa.[416]
Aine ei kuitenkaan vetänyt Porthania puoleensa vain sentähden, että se
käsitteli omaa suomalaista sukua olevaa maaseutuväestöä, sen kieltä ja
tapoja. Päinvastoin tuntuu hyvinkin luonnolliselta, että se huvitti
tutkijaamme senkin tähden, että se oli läheisessä yhteydessä kysymyksen
kanssa suomen kansan alkuperästä ja alkukodista. Scarinin ja Bilmarkin
edustama ajatussuunta piti Pohjois-Ruotsin ja Norjan rajamaita
suomalaisten alkukotina ja Vermlannin suomalaisia jäännöksenä tästä
alkuperäisestä asutuksesta näillä seuduilla. Vielä 1785 oli
Bilmark tuonut esille tämän väitteen kirjoituksessa "De regihus
Finlandiae".[417] Kun Porthan nyt nojautuen viimeisiin ruotsalaisiin
tutkimuksiin todisti täällä asuvat suomalaiset aivan myöhäisenä aikana
sinne muutetuiksi, tähtäsi hän Bilmarkin edustamaa ajatustapaa vastaan
ankaran iskun.
Porthanin viimeisinä elinvuosina joutui kysymys näistä Vermlannin
suomalaisista vielä kerran hänen huomionsa alaiseksi. Eräs suomalainen
ylioppilas Johan Ahlberg oleskeli sikäläisellä suomalaisalueella
lopulla vuotta 1801 ja Porthanin pyynnöstä kertoo hän oloista siellä.
Ahlberg oli valmis jatkamaan tutkimuksiansa ja kirjoittamaan
väitöskirjan "Medelpadissa, Helsinglannissa ja Gestriklannissa,
Vermlannissa sekä Taalain maassa olevista suomalaisista" Porthanin
johdolla tarkastettavaksi. Nimenomaan huomauttaa hän, että Porthan ei
voisi kirjevaihdon kautta tutkia oloja täällä, vaan tarvittaisiin
siihen jonkun suomalaisen tutkijan oleskelua paikkakunnalla.[418] --
Mutta sen jälkeen ei ole yrityksestä mitään tietoa.
Ensimäiseen julkaisuunsa kirjallisuus-, historia- ja
antikviteettiakatemian toimituksissa oli Porthan ottanut aineen, joka
kuului suorastaan Suomen historiaan. Se oli hänen tulopuheensa, josta
ennen puhuin. Sen aine oli kylläkin omiansa kiinnittämään huomiota
puoleensa; siitä olisi todistuksena akatemian sihteerin vastauskin, jos
tuollaisiin korupuheisiin voitaisiin suurempaa arvoa panna. Siinä on
kuitenkin huomattava yksi kohta, vakuutus, että akatemia valitessaan
Porthanin jäsenekseen "ei ole etsinyt vain sitä apua, jota nero ja oppi
aina tarjoovat, vaan erittäinkin hyötyä, jota ei kukaan muu kuin
Porthan ole voinut tuottaa". Sillä hän yksin oli kykenevä edustamaan
Suomen historian tutkimusta akatemiassa.[419] Vaikka siis Porthan
saattoi tarjota Suomen historiasta sellaisenaan aineita, jotka sopivat
akatemian julkaisujen palstoille -- sellainenhan oli paitsi tulopuhetta
myöskin ennen mainittu kirjoitus suomensukuisista kansoista --
huomaamme hänen piankin kääntyvän aloille, jotka samalla koskivat
naapurimaitten historiaa. Kun Venäjän historiaa koskeva aine sitten
epäsuotuisten olosuhteitten tähden viivästyi, ryhtyi Porthan
Skandinaavian vanhempaan historiaan. Tämä aiheutti kirjoituksen "Försök
at uplysa Konung Aelfreds geographiska Beskrifning öfver den Europeiska
Norden", joka julkaistiin yllämainitun akatemian toimitusten
kuudennessa osassa.
Tämä Alfredin kertomus oli jo aikaisin herättänyt Porthanin huomiota
sentähden, että se sisälsi tärkeitä tietoja suomensukuisten kansojen
vanhemmista asuinsijoista. Jo väitöskirjassa "De Bircarlis" oli siitä
mainittu ja huomautettu, että Langebekin editiooni kertomuksesta oli
virheellinen. Kahta vuotta myöhemmin on Porthan laajasti tehnyt selkoa
kainulaiskysymyksestä väitöskirjassaan "De antiqua gente Quenorum"
esittämällä kveenejä koskevan kohdan Alfredin esityksestä ja selitellen
sitä. Paitsi Langebekin tuntee Porthan nyt myöskin Forsterin editioonin
teoksesta, mutta ei Barringtonin esitystä. Jos Porthan tutkiessaan
kainulaisia usein oli ottanut huomioonsa Otherin Peripluksen, niin
antoi lopullisen aiheen sen julkaisuun toisen sukulaiskansan tutkimus.
Itse kertoo Porthan, että hän kääntyessään permalaisiin aikeissa jatkaa
kirjoitussarjaansa suomensukuisista kansoista tuli kirjoittaneeksi
selitykset Periplukseen.[420]
Nordinin kanssa Porthan sitten keskustelee kirjeellisesti tuosta
Alfredin kirjoituksesta ja tiedustelee häneltä Barringtonin editioonia,
jota Nordin ei kuitenkaan tuntenut. Nordin kehottaa Porthania
kääntymään British Museumin hoitajan puoleen englantilaista
kirjallisuutta saadaksensa teostaan varten. Tämä oli helmikuussa
1791.[421] Varmaankin varsinainen kirjoituksen selittely tapahtui
näihin aikoihin, sillä joulukuussa vuonna 1794 kertoo Porthan, että
hänen memoaarinsa aineesta on valmiina. Hän aikoo jättää sen
kirjallisuusakatemialle, mutta pelkää, että se jo on nukkunut, ja siltä
varalta hän tuumii muuttaa tämän ynnä muita memoaarejaan latinalaisiksi
väitöskirjoiksi.[422] Kuitenkin Porthan vielä 1795 viimeistelee
kirjoitustaan, hankkien silloin Aurivilliuksen kautta anglosaksilaisen
sanakirjan Upsalasta[423] ja Caloniukselta Saksan keskiajan
maantiedettä koskevan teoksen.[424]
Porthanilla oli käytettävänään kaksi eri jäljennöstä asiakirjasta,
Spelmannin ja Barringtonin, mutta itse käsikirjoitusta hän ei tuntenut.
Tästä oli seurauksena, että hän tuli painattaneeksi tekstiinsä, jossa
hän pääasiallisesti seuraa Barringtonin tekstiä, muutamia tämän
huolimattomuuksia ja painovirheitä. Mutta nämät koskivat vain
sivuasioita. Hänen muistutuksensa ovat laajat ja käsittelevät asiaa
erittäin tarkoin. Forsterin tunnetut muistutukset ottavat melkein
puolta pienemmän alan, Langebekin muutamista huomautuksista
puhumattakaan. Mutta tärkeämpi on niissä esiintyvän kritiikin arvo.
Hänen tekstin tulkitsemisensa ja sen yhteydessä olevat selitykset
edustavat käsitystapaa, joka parhaiten sopii sekä sanaetymologioihin
että maantieteelliseen kokonaisuuteen. Tässä on Porthanin onnistunut
löytää useita ennen huomaamattomia selitystapoja, joista esim. Sillende
nimen selittäminen on huomattava. Lisättäköön tähän myöskin, että
Porthan myöhemmin eräästä käsinkirjoitetusta muistiinpanosta päättäen
vertasi sanaa Syssyle Schlesiaan. Useat hänen edeltäjistään seurasivat
liiaksi sanojen etymologiaa ja heidän hypoteesinsa tulivat sentähden
kovin rohkeiksi, kun maantieteellisiä käsitteitä pidetään silmällä.
Porthan osasi yhdistää molemmat vaikeudet niin, että tuli luontevaan
ajatukseen. Eräs hänen seuraajansa on arvostellut hänen tutkimustaan
näin: "Hän on siinä antanut verrattoman todisteen opistaan ja
tarkkanäköisyydestään, hän on itse, vaikka hänellä oli sellainen mies
kuin Langebek edeltäjänä, tehnyt niin monta korjausta selityksiin ja
käännökseen ja perustellut kaiken niin perinpohjaisilla todisteilla,
ettei voi kyllin ihmetellä hänen tietojaan kielessä, joka on niin
eroava hänen äidinkielestään, kuin anglosaksin kieli todella on suomen
kieleen nähden".[425] Tähän suuntaan ovat viime ajan tutkijatkin tällä
alalla arvostelleet Porthanin teosta.[426] Sen ajan tutkijoista ainakin
Schlözer sitä suuresti kiittelee, käyttäen esityksissään Porthanin
antamia selityksiä.[427]
Kun Porthanin laitos Otherin matkasta oli ilmestynyt, sanoo hän
olevansa utelias näkemään miten sitä arvostellaan Tanskassa ja
Saksassa, hän on näet siinä mennyt hiukan niiden rajojen ylitse, jotka
hän muuten on pannut tutkimuksilleen.[428] Se oli hänen ensimäinen
aineensa, joka aiheeltaan oli yleisskandinaavinen; näemme, että se oli
alkuna muihin samanlaisiin. Ja samaan aikaan alkaa myöskin hänen
yhteytensä tanskalaisten oppineitten kanssa. Vuosina 1787 ja 1788
olivat P.F. Suhm ja Porthan vaihtaneet keskenänsä jonkun kirjeen. Mutta
vasta vuodesta 1797 alkoi jälkimäisen yhteys tunnetun tanskalaisen
polyhistorin Nyerupin kanssa. Se ei johtunut suomenkielisten kansain
tutkimuksesta saaduista yhteisestä intressistä, vaan pikemmin yleisistä
kirjallisista harrastuksista. Mahdollisesti aiheutti sen skandinavismi,
joka 1790 luvun lopulla levisi pohjoismaissa. Nyt vasta joutuikin
Porthan lähempään yhteyteen tanskalaisen tieteen kanssa.
Yhtä yleinen aineeltaan ja sen kautta samaten omiansa herättämään
laajempaa huomiota oli Porthanin viimeinen suurempi julkaisu: Ad
recensionem Bullarii Romano-Sveogothici, a Nobil. a Celse editam,
accessio. Julkaisun aiheena olivat Fredenheimin Roomasta hankkimat
paavien bullat, jotka saapuivat Ruotsiin 23. p. marraskuuta 1783.
Nordin teki näistä luettelon, jonka hän esitti kuninkaallisessa
kansliakolleegiossa 1. p. joulukuuta samana vuonna.[429] Luettelon
lähetti Mennander senjälkeen v. Celselle, jotta tämä voisi esittää
bullain sisällyksen erityisessä julkaisussa. Se oli aijottu jatkoksi
hänen teoksensa "Recensio Bullarii" ensi osaan, joka käsitti jo ennen
Ruotsissa tunnetut bullat ja viittasi niitä mainitseviin teoksiin.
Mutta v. Celse oli tuskin päässyt työnsä alkuun, kun hänet kohtasi
kuolema.
Hänen työnsä, jäi aluksi jatkamatta. Porthan oli kuitenkin saanut
käyttää hyväksensä noita bullia julkaistessaan Juustenin kronikkaa ja
niin kypsyi hänessä vähitellen päätös jatkaa v. Celsen työtä. Niinpä
hän 7. p. toukokuuta 1795 kirjoitti Caloniukselle: "Olisi hyvin hyvä,
jos saisimme hänen kokoelmansa bullae papales: varmaan antaisin
väitöskirjoina niistä resensioonin, joka olisi jatkoa v. Celsen
teokseen". Tämä oli vastauksena Caloniuksen ilmoitukseen, että
Fredenheim oli luvannut lahjoittaa kokoelmansa Turun yliopiston
kirjastoon, kirjeessä Porthanille, 10. p. huhtik. 1795. Seurauksina
tällaisista toimenpiteistä oli, että Porthanin vanha suosija Fredenheim
lahjoitti kokoelman Turun yliopistolle ja resensiooni todella joutui
Porthanin tehtäväksi.
Missä määrin Porthan resensioonissaan perustui Nordinin ja v. Celsen
esitöihin, ei voi varmuudella tietää. Kun teos oli tekeillä, kirjoitti
Fredenheim siitä Porthanille:[430] "Muistutuksesi ovat hyvin valaisevia
ja on hyvä, ettei Nordin voi sanoa meidän kyntäneen hänen vasikoillaan.
-- -- -- Minkä säännön mukaan olet pannut päivämäärät? Oletko kaikessa
voinut luottaa Nordiniin; sillä tiedän että Celsellä oli muutamia
epäilyksiä tässä suhteessa?" Nordinin resenseeraava luettelo,
sellaisena kuin se tavataan hänen kokoelmissaan Upsalan yliopiston
kirjastossa, on verrattain lyhyt ruotsalainen selonteko bullain
sisällyksestä. Silloin tällöin on liitetty oheen lyhyitä huomautuksia
niissä esiintyvistä seikoista. Niin huomautetaan esim. karjalaisista,
että näillä tarkoitettiin myöskin virolaisia, liiviläisiä ja venäläisiä
j.n.e.
Porthanin resensiooni on tehty aivan samaan malliin kuin v. Celsen,
kuitenkin on hän liittänyt tekstin alle hyvin lukuisia muistutuksia.
Sellaiseksi oli resensioonia heti alustapitäin aijottukin. Jo vuonna
1783 ilmoittaa Mennander Fredenheimille toivomuksensa julkaisutavasta:
"Neuvoni on siis, että kukin bulla laitetaan ja painetaan niinkuin v.
Celse on tehnyt bullaariossaan. Tämä voi tapahtua sitä helpommin, kuin
asiakirjain päällekirjoitus jo sisältää sen sisällön, jota kuitenkin
tulee siellä täällä vähän pitentää. Mutta Kustaa I:sen kirjeet ja
ehkäpä yksi ja toinen bulla ovat kokonaisuudessaan painettavat, samassa
muodossa ja samoilla kirjasimilla kuin v. Celsen, että ne voidaan tämän
kanssa yhteen nidokseen liittää. Luulen, että sellainen teos ei nouse
yli 10 à 12 painoarkin".[431]
Paitsi näitä lähdejulkaisuja, aiheutti tutkimus Juustenin kronikkaa
varten Porthanin tekemään lukuisia erikoistutkimuksia eri aloilla.
Useat näistä muodostuivat yleisruotsalaisiksi aiheeltaan, ne kun
pyrkivät selvittämään Suomessa vallalla olevia ruotsalaisia laitoksia
ja tapoja. Niin väitöskirjat "Observationes circa historiam decimarum
ecclesiasticarum in Svecia", joka ilmestyi vuosina 1796 ja 1798
kahdessa osassa ja "Observationes circa historiam Denarii Petrinii in
Svecia" vuodelta 1802.
Edellinen tutkimus osottaa, miten Porthan vähitellen joutui
erikoisaineistaan yhä yleisempiin tutkimuksiin. "Tämän väitöskirjan
johdosta olen huomannut" -- sanoo hän -- "miten huonosti
maakuntalakimme (niin mainio lähde historiallemme) ovat sekä
julkaistuja että käännettyjä: se olisi aine juriidiselle
historiankirjoittajalle". Erityisesti huomauttaa hän, että olisi
vertailtava eri maitten lakeja ja tutkittava niiden vaikutuksia
toisiinsa; arvellen omasta puolestaan, että anglo-saksilaiset lait
vanhojen norjalaisten kautta ovat vaikuttaneet ruotsalaisiin.[432] Ja
muutamia vuosia myöhemmin hän palaa tähän aatteeseensa, kehottaen
Caloniusta pitämään tulopuheensa kirjallisuusakatemiaan tästä aineesta.
Silloin olisi paitsi muita myöskin venäläiset ja mongoolilaiset lait
otettavat huomioon.[433]
Milloin Porthan ryhtyi ensimäiseen noista kirjoituksista? Epäilemättä
oli hänen toimenpiteensä vanhojen maakuntalakien hankkimiseksi
kirjastoon sen kanssa yhteydessä. Jo vuonna 1791 oli Porthan tutkinut
vanhoja lakeja Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa, etupäässä kyllä
suomalaisia lainkäännöksiä, mutta pitäen muitakin kappaleita vanhoista
laeista silmällä. Keväällä vuonna 1794 lähettää Calonius hänelle useita
sellaisia,[434] mahdollisesti Porthan silloin viehättyi kirjoittamaan
tästä aineesta. Porthanilla näkyy olleen se valmiina jo vuonna 1796,
vaikka toinen puoli silloin jäi painamatta syystä, että respondentilta
puuttui tarvittavia varoja.[435]
Ruotsin vanhempaa hallinnollista historiaa valaisi myöskin väitöskirja
"Observationes nonnullae De dignitate Jarlorum in Svecia" vuodelta
1798. Se ei ollut enää missään yhteydessä Suomen historian tutkimisen
kanssa, vaan oli se alusta asti lähtenyt yleisskandinaavilaisesta
intressistä, johon edellä mainitsemani tutkimukset ehkä olivat
Porthania vieneet ja varmaan polyhistoriallinen harrastus häntä
kehotti. Lähimpänä syynä oli kai Botinin liiaksi kaavamainen ja
systematiseeraava esitys tästä aineesta, jota Rosenhane oli seurannut.
Tämä oli arvellut varsinaisen jaarlin arvon sellaisena, kuin se
myöhemmin oli, alkaneen Ruotsin hämärästä muinaisuudesta asti. Aivan
saman periaatteen mukaan olivat Peringsköld, v. Dalin ja v. Stiernman
käsitelleet neuvosherran virkaa. Siinä esiintyi vielä vanha halu
toisarvoisten lähteitten perustalla viedä vanhain laitosten alkujuuri
niin kauvas taapäin kuin suinkin mahdollista, halu joka oli
jonkinlainen jäte vanhasta systematiseeraavasta suunnasta. Ruotsin
historiograafi Schönberg lausuu jo vuonna 1789, että on luettava
neuvosherroiksi vain sellaiset, jotka kuninkaankirjeissä ja muissa
vanhoissa asiakirjoissa sillä nimellä mainitaan, sillä ei voida luottaa
vanhoihin sukukirjoihin, vielä vähemmin uudempiin genealogioihin tässä
suhteessa.[436] Porthan on noudattanut samaa menettelyä tutkimuksessaan
jaarlin arvosta ja tullut edellisistä tutkijoista eroaviin tuloksiin.
Hänen tutkimuksensa merkityksen silloisille tiedemiehille todistaa
Schlözerin lausunto: "Etsikäämme ilmeisempää totuutta ja kysykäämme
kiitollisina neuvoa Porthanilta, joka ensimäisenä tällä alalla uskalsi
epäillä ja lakkasi uskomasta kärsivällisesti pelkkiin kuvitteluihin,
joka uskominen juuri oli erehdystä".[437]
Porthanin skandinaavilaista historiaa käsitteleviin tutkimuksiin lukisi
helposti myöskin teoksen "De Poësi Gentium Septentrionalium
antiquissima" ensi osan, ellei tietäisi sitä pääasiassa respondentin
kirjoittamaksi. Itse Porthan antaa tälle kunnian teoksen
kirjoittamisesta, selittäen ettei hän itse pystynyt tämäntapaisiin
aineisiin. "Vanhaa pohjolan kieltä ja runoutta en ole kyllin
perinpohjaisesti opiskellut, rohjetakseni niissä luomaan mitään
arvokasta teosta: sikäläisissä aineissa kuulun vain diletantein
joukkoon".[438]
Porthan ei olekaan tutkimuksissaan käsitellyt kysymyksiä, jotka
vaativat tarkempaa islantilaisen kirjallisuuden tuntemista. Ne olivat
kuitenkin läheisimmässä yhteydessä toisten kysymysten kanssa,
kysymysten suomalaisten muinaisuudesta, joiden tiedämme olleen
Porthanin tarkastuksen esineenä, vaikka tutkijamme ne erotti toisistaan
käsitelläkseen jälkimäisiä erikseen. Edellisistä hän ei ole edes
selvästi mielipidettään esittänyt, vaan osotti siinä suurta
varovaisuutta.
Pohjoismaitten historiaa laajemmalle alalle eivät Porthanin tutkimukset
oikeastaan ulottuneet. Tosin on hänen presidiollaan ilmestynyt
historiallisia väitöskirjoja, joiden aihe on yleisempi, mutta ne ovat
melkein kaikki graduaaleja ja siis aijottuja etupäässä oppilaitten
harjoituksiksi. Sellaisia ovat "De libertate Graecis callide a Romanis
oblata" ja "De ambiguis Pontificum Romanorum de Litterarum flore
promovendo meritis", edellinen vuodelta 1794 ja jälkimäinen seuraavalta
vuodelta. Vielä voisi tähän luokkaan lukea ennen mainitun "De imperio
Hermanrici, Ostrogothorum Regis".
Samoihin aikoihin ilmaantui "De origine et propagatione Litterarum",
sekin yleisempää kulttuurihistoriallista ainetta käsittelevä. Se
ilmaantui vuosina 1794 ja 1795 S.W. Heurlinin ollessa respondenttina ja
tämä julkaisi sitten omalla johdollaan siihen jatkon. Tämä seikka
tuntuu osottavan, että respondentilla oli verrattain suuri osuus
julkaisuun, erittäinkin kun sen lisäksi otamme huomioon, että hänet
myöhemmin määrättiin kirjallisuushistorian dosentiksi. Mutta toiselta
puolen oli Porthan sielutieteen luennoilla käsitellyt samaa ainetta ja
yleensä osottanut harrastavansa sitä. Niinpä oli hänen presidiollaan jo
vuonna 1786 ilmestynyt tutkimus latinalaisten kirjainten alkuperästä
"De origine Litterarum Latinarum". Lähimpänä aiheena tutkimukseen oli
se, että yliopiston kansleri kreivi Sparre oli lahjoittanut yliopiston
kirjastoon muutamia uudempia teoksia, jotka käsittelivät etruskien
kieltä ja kirjallisuutta. Tiedemiesten huomio oli kiintyneenä tähän
alaan noin 1740 seuduilta asti, tutkimuksia siitä oli julkaistu eri
maissa ja nyt ilmestynyt väitöskirja oli ensimäinen ilmaus tästä
harrastuksesta Suomessa. Syyn tällaisen aineen valintaan Porthan
selittää, määritellessään aineen merkitystä: "Kirjoitustaidon historia
osottaa, paitsi inhimillisen neron moniaita edistysaskeleita sekä
kansojen alkuperää ja sukulaisuutta, myöskin erilaisen määrän
sielunvoimia, jotka eri kansakunnat ovat saaneet osakseen".[439]
Tällaisten sivistysilmiöiden alkuperän ja kehityksen tunteminen näytti
Porthanista erittäin tärkeältä. Sentähden on hän kirjoitustaidon
historiaa tutkinut, niinkuin hän on kielen, uskonnon, tieteitten ja
taiteitten sekä valtion syntyä selvittänyt ja luennoillaan esittänyt.
Hän on kuitenkin pääasiassa tyytynyt esittämään muitten, erittäinkin
uudempain tutkijain tutkimusten tuloksia tällä alalla.
Kuten mainitsin, on Porthan usein huomauttanut, että Juustenin kronikan
julkaisu oli vain esityö varsinaiseen Suomen historiaan, jonka tuleva
tutkijapolvi saisi tehtäväkseen. Olen myöskin ennen huomauttanut, että
tämä merkillinen tutkija siinäkin oli aikakautensa lapsi, että hänkin
niinkuin sen tutkijat yleensä piti itseänsä esitöitten tekijänä ja
kokoilijana. Gjörwell kirjoitti 13. p. tammik. 1797 Lindahlille, että
Ruotsilla oli vain yksi historioitsija sanan täydessä merkityksessä,
nimittäin Hallenberg, muut olivat kyllä hyviä alallaan, mutta he eivät
voi asettaa, yhdistää, elostuttaa ja sovittaa tapauksia, samalla kuin
heillä olisi historiallista stiiliä. Ei edes Porthankaan ole poikkeus,
vaikka onkin paras nyt elävistä tutkijoista ja julkaisijoista.[440]
Edelleen olen viitannut ristiriitaan, joka Porthanissa syntyi, kun
hänen täytyi julkaista lähteitä muodottomissa julkaisuissa, vaikka
hänelle kauniin esitystavan saavuttaminen oli kunnianasiana. Tämän
tähden ei saata ihmetellä, että Porthan joskus oli tuntenut halua
muodostaa aineksistaan muodoltaan täydellisen esityksen ja itse
kirjoittaa Suomen historian, jota varten hän tulevalle tutkijapolvelle
oli aineksia koonnut. Niinpä julkaiseekin hän näytekappaleen aiotusta
teoksestaan Turun lehdissä alkuvuodella 1800. Mutta ennen sen
ilmestymistä kirjoittaa hän Gjörwellille aikeestaan ikäänkuin se olisi
jätetty sikseen: "Yhteen aikaan oli minulla aikomus valmistaa Suomen
historia (tahi oikeammin katkelmia Suomen historiasta, sillä muuta emme
voi tarjota) siitä asti kuin maa tuli Ruotsin vallan alle aina meidän
päiviimme; siitä oli tämä pala aijottu näytekappaleeksi. Mutta monet
muut sitten väliin tulleet tehtävät ovat vieroittaneet minut tästä
aikeesta".[441]
Kappaleella oli päällekirjoituksena: "Finlands Historia under Konung
Christiern den 2:s Regering". Enimmäkseen käsitellään siinä ajan
valtiollisia tapauksia, vasta viimeisessä 14:nessä pykälässä esitetään
maan sisällistä tilaa. Minkäänlaisessa lähemmässä yhteydessä nämät osat
eivät ole keskenään. Käsitys on tavallinen pragmaatinen, antiikin
kirjoittajain malliin. Varsinaisia syitä Kristianin menettelyyn ei
koeteta selittää, enempää kuin hänen luonnettaankaan.
Porthan näyttää kuitenkin aikoneen uudelleen käsitellä tätä ainetta ja
varmaan olisi hän silloin tarkemmin koskettanut juuri viimemainittua
vajanaista puolta kuvauksesta. Näin lienee selitettävissä muutama hänen
muistiinpanonsa P.J. Alopaeuksen 14. p. kesäk. 1803 kirjoittaman
kirjeen takasivulla.[442] Otan siitä otteen:
"Uudempain tanskalaisten taipumus puolustamaan Kristian II:sta. Ei
kielletä, että hän oli vapaa taikauskosta ja että hänellä oli useita
aatteita valtakunnan voimistuttamiseksi, ei rakkaudesta alamaisiin,
vaan keinona mahtinsa lisäämiseksi. Mutta hänen luonteensa ilman kuntoa
ja arvoa, väärine valoineen ja petoksineen, salakavaloine keinoineen ja
hillittömine haluineen, rajaton viha; ei välittänyt mistään oikeuksista
eikä laeista, ei Jumalan eikä maailman. Hänen innokkaimmat ruotsalaiset
puoluelaisensa petollisesti murhattuina (Thure Jönsson, Trolle).
Roistot hänen ministereitään (Slaghök, Beldenack)." Vielä on muutamia
viittauksia Stuuren suhteesta paaviin sekä Kristianiin y.m.
Muistiinpanot näkyvät syntyneen etupäässä muistutuksina johonkin vasta
ilmestyneeseen teokseen. Vai olisiko tutkija aikonut laajentaa
kirjoitustaan Turun lehdissä tahi eikö hän olisikaan luopunut
aikeestaan kirjoittaa täydellisen Suomen historian, johon parhaimman
osan elämästänsä oli tulevaa polvea varten aineita koonnut? Sitä en
tiedä, sillä kohta sen jälkeen päättyi Porthanin uuttera toiminta
historiantutkijana. Jo vuonna 1800 oli hän muistuttanut, että hänen
pääteoksensa olivat lopussa ja hänen loppuikänsä salli hänelle vain
muutamien kesken jääneitten teosten valmistamisen ja parin lyhyemmän
kyhäyksen sepittämisen. Ei edes siihenkään hänelle tilaisuutta
sallittu, sillä kuolema kohtasi hänet keskellä uutterinta työtä -- 16.
p. maalisk. 1804 -- ja antoi sen levon, jota tutkija ei milloinkaan
eläissään ollut itsellensä pyytänyt eikä saanut. Hänen elintyönsä oli
kuitenkin todella suoritettu ja hän jätti sen ajalle, jonka luonnetta
hän ei enää täysin käsittänyt.