1780 luku on Porthanin tieteellisessä toiminnassa määräävä, ratkaiseva
aika, etenkin juuri hänen historiankirjoituksessaan. Edellisinä
vuosikymmeninä on hänen kantansa kyllä jo vakaantunut ja hänen
elintehtävänsä selvinnyt, hänen toimintansa oli saanut omituisen,
moninaisen luonteensa. Suomessa oli silloin Aurora seura toiminut ja
sen toiminta oli koskenut suurelta osalta juuri meidän maamme historiaa
ja kieltä. Siinä oli puhjennut ilmi halu vaikuttaa ja toimia, joka
silloin vallitsi. Se oli epäilemättä Porthanillekin tärkeä
valmistuskausi ja päättyi hänen opintomatkallaan Saksaan vuonna 1779.
Mutta nyt 1780 luvulla esiintyy se, joka silloin oli valmistumassa;
hänen monet pyrintönsä vasta nyt tulevat täyteen vauhtiin. Nyt vasta
alkaa hän varsinaisen toimintansa yliopistomiehenä, opettajana ja
konsistoorion jäsenenä, nyt vasta alkaa hänen toimintansa varsinaisena
historiantutkijana. Keskellä käytännöllisiä puuhia, jotka vievät hänet
milloin yhdelle milloin toiselle alalle, jotka riistävät häneltä suuren
osan ajasta, ryhtyy hän varsinaiseen historiantutkimukseen. Ja
huomattava on, että kaikki tämä tapahtuu aikaan, jolloin yleisön
osanotto laimenee, sen maku kääntyy toiseen suuntaan. Itse Turussakin
on suomalaisen historian harrastus laimennut. Aurora seura, joka oli
ottanut sen asian ajaakseen, on hajonnut ja sen jäsenet joutuneet
muihin toimiin. Mennander on muuttanut Ruotsiin, useat yliopiston
opettajista ovat jättäneet nämät puuhat ja viettävät verrattain
toimetonta elämää.
Porthan itse valittaa, että työteliäisyys nuorisossa vähenee, mutta
ylellinen elämä voittaa alaa ja tekee ylioppilaitten oleskelun Turussa
vaikeaksi ajan pitkään. Erittäinkin valitellaan aatelisten
välinpitämättömyyttä opillisista toimista, ne kun ripustavat lastensa
hartioille sinisen takin ja kultareunukset niin pian kuin voivat. Näin
kertoo Porthan ja näin kertovat useat muutkin Turussa 1780
luvulla.[303] Eivätkä yliopiston opettajatkaan suinkaan aina tehneet
tieteiden hyväksi, mitä olisi voinut heiltä odottaa. Porthanin
kirjeissä tavataan vähän väliä valituksia siitä, että ne liiaksi
harrastavat omaa mukavuuttaan ja kaikkea muuta kuin mitä virka
heiltä olisi vaatinut. Erittäinkin joutui väitöstilaisuuksissa
presideeraaminen ja väitöskirjain valmistaminen täten vain muutamien
niskoille.[304] Valitellaan myöskin historiallisten opintojen
laimiinlyöntiä. Gadd kertoo seuraavan vuosikymmenen alussa: "Katsoen
siihen, että professori Bilmark on tullut vanhaksi ja on liian säästävä
ostaakseen kirjallisuutta alallaan eikä meillä myöskään ole mitään
historiarum docensia, on tämä jalo tiede suureksi osaksi viljelemättä.
Sentähden on historiallisella kirjallisuudella meillä liian pieni
menekki puhumattakaan siitä, että kaiken kirjakaupan Suomeen on
täytynyt lakata, meillä kun ei ole muuta kuin Fahnehjelmaria eli
sotakomissariaatin seteleitä, jotka Ruotsissa eivät ole käypiä".[305]
Kuitenkaan ei asianlaita ollut niin perin huonosti.
1780 luvun alulta kertoo Cederhielm: "Täällä Turussa olen saanut nähdä
useita huvittavia elämäkerrallisia kokoelmia eräällä adjunkti
Tidgrenillä; Calonius ja Bilmark ovat hyviä kokoilijoita in historicis,
Clewberg belles lettresissä; ja pieni adjunkti Tengström, joka
muistuttaa Lidéniä hilpeydessä ja sukkeluudessa, silloin kun tämä oli
nuori, on kaksi kertaa kirjallisuusakatemialta saanut kultamitalin
nerontuotteistaan".[306] Huomattava on kuitenkin, että Tidgrenin
harrastukset kohdistuivat suurimmaksi osaksi ruotsalaiseen
maakuntahistoriaan, johon hän käytti kriitillisen kykynsä ja
tutkimustaitonsa. Hän on sentään osaltaan täydentänyt Porthanin
tutkimuksia suomalaisten vanhimmista vaiheista ja alkuperästä. Tämä ei
näet ottanut noissa tutkimuksissaan ensinkään huomioon antiikin
kirjailijain tiedonantoja, vaan on erottanut ne ilman muuta
suomalaisten historiasta, kuten ruotsalaiset sadutkin. Nyt Tidgren on
vahvistanut tämän menettelyn oikeuden näyttämällä toteen, ettei
Herodotoksen luettelemia skyytalaisia kansoja voi asettaa
minkäänlaiseen yhteyteen lappalaisten ja muiden pohjoismaiden kansojen
kanssa.[307]
Bilmark, jonka Cederhielm mainitsee hyvänä kokoilijana, oli historian
professorina Turun yliopistossa melkein koko sen ajan kuin Porthan sen
opettajana toimi. Hän julkaisi kyllä innokkaasti väitöskirjoja ja toimi
uutterasti historian alalla, mutta hän pysyi monessa kohdassa vanhalla
Scarinin aikuisella kannalla. Hän etsi edelleenkin suomalaisten
vanhimpia asuinsijoja Ruotsin ja Norjan nykyisiltä rajamailta eikä
erottanut suomalaisten ja lappalaisten vanhinta historiaa toisistaan.
Ja todisteina hän käyttää yhä edelleenkin skandinaavilaisia lähteitä.
Kuitenkaan hän ei ole jäänyt aivan vieraaksi tutkimustavalle, jota
Porthan harjoitti.
Niinpä hän jo 1785 esittää väitteen, ettei suomalaisilla ollut
kuninkaita esihistoriallisella ajallaan. Todisteeksi ottaa hän sen,
että suomalaiset kansanrunot ja muut luotettavat lähteet eivät
sellaisia mainitse, eikä niistä myöskään puhuta minkään ruotsalaisen
Suomeen tehdyn retken yhteydessä yhtä vähän kuin puhutaan suomalaisten
omintakeisesti tekemistä retkistä. Lisäksi ei suomen kielellä ole
mitään omaa sanaa merkitsemään ruhtinasta eikä mitään kuninkaanlinnaa
tavattu maassa. Nämät aatteet toi Bilmark esille vuotta ennen kuin
Porthan niitä käsitteli aivan samaan tapaan väitöskirjassa "De
Bircarlis".[308] Mutta tällaisia yrityksiä kauemmaksi ei Bilmark
päässyt ja hänen väitöskirjansa alkoivat nyt jo käydä sekä kooltaan
että luvultaan vähäpätöisemmiksi.[309]
Tältä tutkijalta puuttui sitäpaitsi olojen ja rientojen tuntemusta
maassa, jossa hän toimi, ja tämä oli kuitenkin välttämätön edellytys
senaikuisen tutkimuksen menestykselle. Itse hän myöntää, että
Porthanilla on laajempi yhteys maaseudun kanssa ja siis on voinut
hankkia enemmän tutkimukseen tarvittavia lähteitä.[310] Ja suomalaista
kansaa ei hän saattanut ymmärtää. Lidénille hän kerran kirjoitti tästä:
"Väitän kuitenkin samalla, että jos järjellisempiä ihmisiä olisi tullut
Suomen osaksi, ei Suomi siltä olisi ollut onnellisempi. Sillä Suomi ei
olisi kumminkaan voinut synnyttää muuta kansaa kuin suomalaisia.
Tiedetään ylipäänsä miten suuri vaikutus ilmastolla on kansan
käytökseen, siis kun Suomi on jotenkin kovassa ilmanalassa, täytyy
kansan tapainkin olla hyvin kovia ja karkeita".[311]
Vaikka ei näin ollen mitään varsinaista yhteistyötä Bilmarkin ja
Porthanin välillä voinut tulla kysymykseen historiallisissa
tutkimuksissa, helpotti edellinen kuitenkin jälkimäisen opettajatointa
ja samalla myöskin julkaisutointa toiminnallaan. Hän näet presideerasi
lukuisissa väitöstilaisuuksissa ja esti siten vielä suurempaa
työtaakkaa lankeamasta Porthanin niskoille. Sillä tämä piti
velvollisuutenaan johtaa väitöskirjain tarkastusta, kun muut eivät
siihen suostuneet ja ylioppilaat tarvitsivat preesestä. Tuollainen
ylenmääräinen presideeraaminen ei taas voinut olla väitöskirjoille eikä
opettajan tutkimustoiminnalle eduksi. Siihen Porthan viittaa
kirjoittaessaan vuonna 1797 Caloniukselle: "Useimmat toimeni ovat jo
tulleet koneellisiksi, niin että ne eivät paljon kysy sielua.
Väitöskirjojeni määrää tulee minun kuitenkin koettaa vähentää. Mutta
kenen tulee astua sijaan? Veli ei usko kuinka vaikeata poikain on saada
preesestä. Bilmark väsyy myöskin".[312]
Enemmän arvoinen oli kuitenkin se apu, jonka Porthan sai eri osista
maata. Kun Mennander oli muuttanut Ruotsiin, tuli Porthan yhä
yksinomaisemmin Suomen historiaa koskevien harrastusten keskustaksi ja
tämä hänen merkityksensä on hyvin suureksi arvattava. 1780 luvun alulta
on Porthan tällaisten puuhain etunenässä, joista edellisessä luvussa
osaksi olen selkoa tehnyt. 1784 on hän puuttunut Suursillin
sukuluettelon julkaisemiseen, kiiruhti sen lopullista valmistamista ja
kehotti sitä painattamaan osittain.[313] Laajan kirjevaihdon kautta oli
hän yhteydessä henkilöitten kanssa kaikkialla Suomessa. Kesän alulla
vuonna 1795 oli hänen kirjoitettava niin paljon kirjeitä
poismatkustavien ylioppilaitten ja maisterien mukana, että hänen muu
kirjevaihtonsa keskeytyi.[314] Ja varmana voi pitää, että tämä
kirjevaihto suureksi osaksi koski Suomen historiaakin.
Ei näet ollut historiantutkimus maaseuduiltakaan kokonaan hävinnyt,
vaikka Aurora seuraa ei enää ollut sitä elvyttämässä ja Porthan
valitteli, ettei täältä enää tahtonut saada apua Turun lehtiin. Tämän
tutkimuksen edustajina mainittakoon ennen kaikkea Alopaeukset. Isä,
M.J. Alopaeus oli jo 1770 vaiheilla nuorena kynmaasinlehtorina ruvennut
kokoamaan aineksia Viipurin kymnaasin historiaan. Ja tässä auttoi
Porthan häntä innokkaasti. Hänen välityksellään lähettää Calonius
Alopaeukselle sen, mitä Palmsköldin kokoelmassa oli Viipurin koulua
koskevaa. Itse lähettää hän 5. p. huhtik. 1796 muutamia tietoja
Juustenista. Niinikään kesällä 1795 Porthan oli saanut toimekseen erään
Kristiina kuningattaren kirjeen kopioituttamisen.[315] -- Alopaeuksen
pojat olivat Porthanin oppilaita ja julkaisivat hänen johdollaan
väitöskirjansa, joista yksi perustui isän käsikirjoitukseen. Kun yksi
pojista P.J. Alopaeus vuonna 1793 omalla presidiollaan painatti
väitöskirjan "Specimen Historiae Litterariae Fennicae", lienee Porthan
sitä tarkastanut ja korjaillut.[316]
Myöskin jatkui Porthanin yhteistyötä suomenkielen ja mytologian
tutkimisen alalla, josta jo edellä olen puhunutkin. 1780 luvullahan hän
yhdessä Lencquistin kanssa julkaisi, kuten olen maininnut, "De
superstitione Pennorum" ja silloin ilmestyi myöskin Gananderin
mytologia, jonka valmistamisessa Porthan oli osallisena. Mutta 1780
luvun lopussa oli tämä työ vähenemässä, samalla kuin Porthanin omatkin
tutkimukset tällä alalla lakkasivat. 1790 kuoli sitten Porthanin
uskollinen auttaja Kristfrid Ganander.
Sen sijaan alkoi Porthanin ympärille muodostua nuorempi tutkijajoukko,
joka oli saanut tieteellisen sivistyksensä hänen omassa koulussaan.
1780 luvun alulla liittyi Tengström Suomen historiantutkimustyöhön ja
paria vuotta myöhemmin otti Franzén ensimäiset askeleensa tällä alalla.
Nämät nuoremmat tutkijat, runoilijoita kun samalla olivat, osasivat
panna paljon suuremman arvon muotoon ja esitystapaan, kuin mitä
tähänasti oli osattu niille antaa. En siis ihmettele, jos Porthan
näissä oli nähnyt tulevat Suomen historian esittäjät, sen filosoofisen
ja kauniin esityksen luojat. Hän koettikin tehdä Franzénista
professorin Bilmarkin kuoleman kautta avoimeksi jääneelle oppisijalle,
hänellä kun sitä virkaa varten kyllä olisi lahjoja historian
esittämiseen ja sitäpaitsi erinomaisen hyvä stiili.[317]
Sensijaan oli Caloniuksen merkitys Porthanin tieteelliselle toiminnalle
aina ollut ja oli yhä edelleenkin jotenkin suuri sen yhteistoiminnan
kautta, jossa nämät miehet olivat. Caloniuskin oli ollut Aurora seuran
jäsen ja hän oli hakenut kaunopuheliaisuuden opettajan virkaa
yliopistossa yhdessä Porthanin kanssa. Gadd lausui tässä tilaisuudessa
heistä kummastakin, että "he molemmat ovat yleisesti tunnettuja
laajasta ja perinpohjaisesta opista kysymyksessä olevalla alalla ja
ovat selvällä ja tarkalla opetustavalla useissa tieteissä jo ennen
paljon hyödyttäneet akatemiaa sekä erinomaisella taidolla hoitaneet
toimia, joita heille on uskottu".[318] Myöskin suomen kielen taitava
tuntija oli Calonius ja neuvotteli Porthanin kanssa sen
ominaisuuksista.[319]
Tästä toiminnasta on erityisesti huomattava sen historiaa koskeva
puoli. Calonius lakimiehenä oli antautunut tutkimaan Suomen
hallinnollista ja oikeushistoriaa ja kokoili varsinkin Turun
hovioikeutta koskevia tietoja. Vuonna 1782 ryhtyivät hän ja Porthan
toimiin hankkiaksensa kamarikolleegion arkistosta joukon tietoja, ja
Porthan valittaa silloin, että asiakirjain kopioituttaminen sieltä
tulee kovin kalliiksi. Maakirjain otteesta, joka olisi kirjoitettu
heidän määräämänsä metoodin mukaan vaadittiin kamarikolleegiossa 100
taalaria. Sitäpaitsi oli lääninhallitusten arkistoista otettava mitä
saatavissa oli.[320] Myöskin hovioikeuden pöytäkirjoja käyttivät
kumpikin apunaan, Porthan omiin tutkimuksiinsa,[321] Calonius taas
kokoelmiinsa Suomen hallinnollisen ja oikeushistorian alalta.
Tarkoituksena oli nimenomaan valaista Suomen historiaa, joka on niin
köyhä ja vähän tunnettu.
Porthan sanoo jo edellisenä vuonna, että oli hankittu kokoelmia, joita
kannattaa saattaa yleisön luettaviksi ja että aijottiin sentähden
uudestaan ruveta julkaisemaan Turun lehtiä. Väitöskirjainsa rinnalla
piti Porthan näitä lehtiä paraimpana keinona tietojen julkaisemiseen.