Saatuaan kuulla Malmin peräytyneen Joensuuhun ja entistä suuremman
venäläisjoukon tulevan Enoon Tiaista vastaan, läksi Mikko Eronen, kuten
useimmat muutkin hänen kyläläisensä, perheineen Kaltimoon, johon osa
talonpoikia oli sijoittunut varustettuun asemaan.
Elsa oli sangen levoton. Kuten nainen ylimalkaan on hellä ja tunteikas,
niin oli Elsa, voimatta salata liikutuksiaan. Hän muisteli Pekkaa ja
hänen rakkaita jäähyväisiään. Pelastaja ja hoidettava oli juurtunut
hänen sydämmeensä.
Kaukaa oli näkynyt heille pieni, lautturin mökin luona sijaitseva
linnoitus monine tykkineen; valleilla seisoi Savon jääkäreitä pitkällä
pajunetilla varustettu kiväri kädessä.
Tuo varustus olikin tehty venäläisien pettämiseksi -- se oli Tiaisen
tavallisia kepposia. Tykit olivat vaan mustattuja puunkantoja, jääkärit
talonpoikia.
Erosen joukko pääsi pieneen mökkiin, joka sijaitsi vaaralla, ylempänä
varustusta.
* * * * *
Syyskuun 2 päivänä saapui eversti Gerngross joukkoineen itärannalle ja
alkoi oitis hankkia veneitä ylimenoa varten. Suomalaiset puolustivat
itseään niin kauan kuin voivat ylivoimaa vastaan ampuen puunkantojen
keskeltä pienellä haubitsilla, mutta venäläiset huomasivat petoksen ja
karkoittivat iltamassa suomalaiset niemeltä. Näiden täytyi vetäytyä
Ahvenukseen, jossa Tiainen joukkoineen silloin majaili. Venäläiset
menivät samana päivänä joen yli.
Entinen tuttavamme Ivanoff otti osaa tähän retkeen Scheenen
alapäällikkönä. Hän oli jo ylennyt katteiniksi. Talonpoikaistytön kuvaa
hän ei voinut poistaa mielestään, vaan koetti saada hänet käsiinsä
millä hinnalla hyvänsä kuohuen vieläkin vihasta entisen loukkauksen
tähden. Pekka, tytön pelastaja, oli myöskin juurtunut hänen mieleensä.
Ivanoff janosi veristä kostoa.
Mönninvaaralla oli hän saanut kiini kaksi kyläläistä, joilta hän sai
tietää Erosen joukkoineen paenneen ja sanoneen lähtevänsä Kaltimoon,
Elsan hoitaneen Pekkaa, joka sitten oli palannut Joensuuhun Aadun
keralla. Kuultuaan vielä tämän aikoneen mennä sotaväkeen ja olleen
hyvän ystävän Pekan kanssa, arvasi hän kumpasenkin menneen Malmin
väkeen, jonka hän samaan aikaan tiesi tulleen Joensuuhun. Sen lisäksi
muisteli hän nähneensä Pekan niiden Savon jääkärien joukossa, jotka
kersantti Rosenkvistin johdolla metsän kautta hyökkäsivät Pälkijärven
tappelussa hänen ratsumiestensä kimppuun ja karkoittivat ne ankaran
käsikähmän jälkeen. Ivanoff raivostui raivostumistaan, joutumatta
kuitenkaan toivottomaksi ja vannoi kauhean valan pääsevänsä
tarkoituksensa perille. Sitä varten päätti hän tutkia jokaista
suomalaista, joka Enossa joutuisi venäläisten käsiin.