Kaunis näkyala leviää eteemme Pielisjoen suussa. Sen keskustana on tuo
suuri joki monine, rehevällä kasvullisuudella peitettyine saarineen,
joista muutamat ovat niin lähellä rantaa, että ainoastaan pieni puronen
eroittaa ne siitä. Itäpuolella jokea kohoaa korkea, osaksi metsäinen,
osaksi viljelty Niinivaara, joka vähitellen alenee Pyhäselkään päin.
Jo aikaisin alettiin pitää Joensuuta sangen edullisena kaikille
sota-hankkeille, jonka tähden se olikin Karjalaan sijoitetun sotaväen
asemapaikkana 1743 vuoden rauhasta asti.
Niin suomalaiset kuin venäläisetkin tahtoivat pitää hallussaan tätä
tärkeää paikkaa.
Talonpojat pidättivät venäläisiä niin paljon, ett'ei heidän
ylimeno-hankkeistaan tullut mitään. He näet ampuivat läheisen
viinanpolttimon suojasta useampia laukauksia, joista yksi kaatoi
päällikön hevosen. Tästä hämmästyksissään ja huomattuaan aseellisen
joukon, mikä oitis senjälkeen tuli näkyviin, luulivat venäläiset
suomalaista sotaväkeä olevan siellä ja peräytyivät min ennättivät.
Väjyksistä ampuivat muutamat Kiihtelysvaaran talonpojat kuormaston
hevosia ja anastivat 80 kulia otria ja 3 rakuunaa.
Jos Aleksejeffin olisi onnistunut tulla tätä tietä karkoittamaan
Sandelssia Toivalasta, olisi viides prikaati ollut suuressa vaarassa.
Voitettuaan monesti vastustajansa luuli hän voivansa vähentää
joukkojaan ja lähetti yhden jääkäri-komppanian ynnä 200 oululaista ja 2
kolmenaulaista tykkiä majuri Malmin johdolla Karjalaan, joka kiiruhti
Liperin Mattisenlahteen ja sieltä veneillä Hammaslahteen, katkaisemaan
vihollisilta palausmatkaa. Mutta nämät ennättivät päästä pakoon, ja
sentähden peräysi Malm Joensuuhun, odottamaan muuta joukkoaan. Tämän
retken oli hän tehnyt savolaisineen.
* * * * *
Neljän päivän kuluttua oli Pekka jo niin terve että hän voi palata
kotiinsa Joensuuhun, sydän täynnä mitä hellimpiä kiitollisuuden
osoitteita Elsaa kohtaan, joka koko ajan oli uskollisesti hoitanut
häntä. Hän suri suuresti isänsä kuolemaa, etenkin kotona, mutta iloitsi
kuitenkin maanmiestensä keralla voitosta. Kun hän tuon tuostakin joutui
synkkämieliseksi, lohdutti häntä Aatu, eräs enolainen, joka oli
seurannut häntä Joensuuhun mennäkseen sotilaaksi Malmin komppaniaan.
Tahtoen tavata jotakuta, joka oli ollut Mönninvaaran tappelussa, kutsui
Malm luoksensa Pekan ja Aadun.
* * * * *
Elokuun aurinko loi säteitään erääsen maanmittari Backmanin talon
sivu-huoneesen, siellä olevalle mustaksi maalatulle pöydälle, jossa oli
seudun kartta, muutamille samanvärisille keppi-tuoleille ja suurelle,
vanhanaikuiselle sohvalle, jonka yläpuolella oli Kustaa III:en kuva.
Lattialla käveli edestakaisin keskikokoinen mies parhaassa ijässään,
Savon jääkärin univormu päällä, miekkatähdistön risti rinnassa. Ohuet
korvaparrat peittivät osaksi hänen vereviä kasvojaan, vaaleata tukkaa
heilutteli vieno kesätuuli, joka tuli sisään avoimesta ikkunasta.
Syviin mietteihin vaipuneena laski Malm päänsä, mutta vilaistuaan
ihanaan näky-alaan, jonka keskustana oli kimalteleva Pyhäselkä, kääntyi
hän kahden, niinikään seisovan upserin puoleen ja sanoi heille
innokkaasti:
"Herraseni, Aleksejeff kiiruhtaa rajalle min ennättää. Ellei hän olisi
luikahtanut käsistämme Hammaslahdella, emme enää tarvitsisi ajaa häntä
takaa. Nyt hän ehtii varustautumaan. Mitäs luulette, herraseni,
lähdemmekö oitis marssimaan odottamatta apujoukkoja vai kuinka?"
"Minusta olisi paras koota niin paljon talonpoikia kuin mahdollista,
antaa heille aseita sen mukaan kuin varamme riittävät ja kiiruhtaa
vihollisten jälestä", vastasi toinen upseereista, luoden silmänsä
karttaan.
"Mutta olenpa kuullut Aleksejeffilla olleen alkuaan 1,300 miestä,
joista hän lähetti Enoon ainakin parisataa", vastasi Malm seisahtaen
kuninkaan kuvan eteen, jota hän katseli hetkisen.
Sitten kääntyi hän pöydän ääreen ja alkoi tarkastaa karttaa.
"Kuinka paljon talonpoikia on jo tullut leiriimme, Vallgren?" kysyi hän
mitaten välimatkan Joensuusta Ruskealaan.
"Sitä en voi tarkoin sanoa", vastasi tämä; "luullakseni parisataa."
Samassa tulivat Pekka ja Aatu sisään.
"Olen kutsunut teitä tänne", lausui Malm, "kun kuulin teidän
taistelleen Mönninvaaralla vapaajoukkojen mukana. Kertokaa, miten
siellä kävi?"
Aatu Tirronen täytti majurin käskyn niin huolellisesti kuin suinkin
voi.
"Tahdotteko tulla komppaniaani, pojat?" kysyi Malm mitellen heitä
kiireestä kantapäähän.
"Minun plutoonani etenkin on vajannainen", liitti luutnantti Rosin.
"No vieläkö kysyttekin, herra majuri. Olen entisiä Viaporin sotilaita
ja tahdon hartaasti taistella isänmaani edestä."
"Sepä oikeen!" virkkoi Malm taputtaen häntä olkapäälle.
"Entäs sinä, poikaseni?"
"Minäkin suostun siihen!" vastasi Pekka. "Isäni kaatui tappotanterella,
sinne haluan minäkin."
"Oikeen! Nimenne?" kysyi Malm ottaen esiin muistikirjansa.