Herra. Ja sitä kysyt sinä? Et ole sitä tietävinäsi?
Rouva. Minä sen tiedän, mutta onko mun rikokseni niin hirmuinen?
Herra. Mitä, hirmuinen! Ei, kuulkaa kuinka yksinkertainen! Sehän ei ole
mitään, se maksaa ainoasti minun kunniani, minun maallisen onneni ja
henkeni. Oi, minä tämän olen jo kauan edeltäpäin arvannut. Sitä olen
yöt päivät miettinyt ja tuota ainoaa olen minä pelännyt!
Rouva. Aivan niin, se olikin ainoa, johon taisin mieltyä.
Herra. Ei, tämä on liian paljo! Milloin on tälläistä ennen kuultu? Sinä
uskallat itse sanoa että tämä upseeri... Minä tiedän tarpeekseni, minä
en tahdo tietää enempää.