(Menee jäykästi rouvan luo käyntikortilla).
Rouva. Älä tule likemmäksi!
Piika (seisahtuen). Mutta rouva!...
Rouva. Älä tule likemmäksi.
Piika. Mutta kortti?
Rouva. Laske se tuonne tuolille.
(Piika tahtoo laskea kortin tuolille rouvan selän taakse).
Rouva. Ei, ei sinne.
Piika. Mihin sitten?
Rouva (viitaten nyrkillään, missä pitää tulusneuvot, tuolia toisella
puolella kammaria). Tuonne!
(Piika laskee kortin tuulille).
Nyt mene.
(Piika alkaa lähteä, seisahtuu ja silmäilee uuteliasti rouvaa).
No menetkö vai...
(Piika menee kummastellen).
Kymmenes kohtaus.
Rouva (yksin).
Kun toivon saavani ma vierahia,
Niin viikkokausiin niit'en nähdä saa,
Päin vastoin taasen kun en niistä huoli,
Niin tulee niitä oikeen tulvalta;
Vaan riivatuin on mulle tämä päivä,
Jon' ei saa polttaa edes rauhassa.
(Alkaa taasen iskeä, onnistuu).
Kas nyt! jo onnistuin, se hyvä on,
Jo syttyi taula vihdoin viimeinkin.
(Panee palavan taulan piippuun).
Vaan Rietrik taulan peittää paperilla.
Kun nyt vaan palan sitä löytäisin!
Ah! käyntikortti! Ihan tätä varten!
(Panee kortin piipuu pesän suulle).
Min sanoisikaan herra luutnantti,
Jos käyntikorttiaan hän tässä näkisi?
Nyt uskallusta!
(Vetää savun).
Hyi kuin sammaletta!
(Silmää piipun pesään).
Se taulaa oli, vielä palaa se?
(Puhaltaa pesään ja polttaa sitten).
Ei, hyi! Minun himoni haihtui pian, se ei ollut pitkällinen.
(Polttaa taasen).
Kokemus on lääkäreistä paras, sen olen havainnut.
(Polttaa, mutta rupee kovasti yskimään).
Ei, Mars ja Jupiter eivät saa minua kiusaukseen.
(Silmää piipuu pesään, nostaa kopan silmäinsä eteen).
Oh! minä olen polttanut jo koko joukon. Tuh'aksi on tupakka muuttunut,
se on minun työni.
(Rumpu kuuluu kadulta akkunan alta. Rouva pelästyy, pudottaa piipun,
jonka koppa menee palasiksi. Seisoo tuokion sitä epäilyksissä
silmäillen. Puhuu:)
Te kovat tähdet! mitä tehdä voitte!
Kun Garibaldini on tuossa palasin.
Te kovan mulle rangaistuksen soitte;
Ei auta katumus ja turh' on kyynelkin.
Oi! onneni on mennyt, kappaleissa
Se makaa tuossa, rikottuna nyt.
Ei ole apua, ei edes mestareista.
Oi onnetoin! kuin olen eksynyt!
Te sisaret! Oi kovaan taistelkaatte,
Kun himo teissä nousee tupakkaan.
Ma olen peili, minuun peilaitkaatte;
Ma suuren sankarin sain tuonelaan.
Vaan tainnut täst'en päästä tekemästä;
Ei, -- sill' on nainen kehno voimistaan.
Min tähdet vaatii, sit' ei mikään estä;
Mun taivas its' on saanut lankeemaan.
Ei auta kyynele, ei yhtehen se juota,
Ei saa se ehjäks' enää piippua.
(Kuuntelee).
Oi, vaunut tulee! Hirmustunpa tuota,
Ja kuinka vapisen! Oi taivaan Jumala!
On piippu tuossa ihan palasissa,
Ja kammari on täynnä savua.
Oi, onnetoin! kuin olet ahtahissa! --
Mun täytyy hälle kaikki tunnustaa;
Vaan hän ei mitään ennen nähdä saa --
Niin, kaikki tunnustan ja niin kuin nainen
Ma mitä pyydän kohta myöskin saan.
(Panee tupakka-astian paikoillensa).
Vaan piippu! pian kaappihin sen heitän.
(Panee piipuu vaatekaappihin).
Ma savun kyllä saanen haihtumaan.
(Avaa oven ja akkunan, löyhyttää vyöliinalla, poistaakseen
savun; kun tällä savu ei tyyni haihdu, tarttuu ompeluunsa,
jolla viuhuttaa. Käyntikortti jää lattialle makaamaan;
puhuu:)
Nyt kieliä ei enää tiedä mikään.
(Seisahtuu kuunnellen).
Nyt seisahtuivat vaunut; Taivaan Jumala!
(Vaipuu alas tuolille).
Yhdestoista kohtaus.
Rouva. Herra.
Herra. Tässä olen, lapseni! (menee Rouvan luo, häntä tarkasti
silmäillen). Miksi luot alas silmäsi?
Rouva. Ystäväni!....
Herra. Minä en kumminkaan tahdo uskoa että...
Rouva. Sinä jo olet havainnut... sinä sen jo tiedät...
Herra. Mitä olen havainnut, mitä tiedän?
Rouva. Oi, älä huuda noin kovasti!
Herra. No, mutta selitä...
Rouva. Hyvä, armas ukkoseni! Me olemme kaikki ihmisiä, ja jokainen
voi langeta... itse vakavinkin, kun kiusaus on liian suuri...
silmänräpäys...
Herra. Mitä aiot sanoa? tuo tuntuu hirmuiselta!
Rouva. Minä tahdon tunnustaa kaikki.
Herra. Niin puhu! Ma olen kuin tulessa.
Rouva. Oi, jos tietäisit minun tuskaani, minun katumustani...
Herra. Ei, puhu suoraan pian, sillä muuten pitkämielisyyteni loppuu.
Rouva. Ei Rietrikkini!
Herra. Tahdotko pitää minua kiristyspenkillä... Minun kiellostaniko
puhut, sano?
Rouva. Minä olen sitä vastaan rikkonut.
Herra. Mitä, kuulenko minä oikeen?