Koleera on silminnähtävästi päässyt pesiintymään Saretshjeen: kolme
uutta, bakterioskoopisesti vahvistettua koleeratapausta on esiintynyt.
Mutta tauti alkaa tavallisesti helppona ja lievänä, sopeutumatta
lääkärikirjojen sääntöihin, joitten mukaan sen alussa pitäisi
esiintymän kaikista ankarimpana, Potilaat ovat jo kaikki parantumaan
päin. Muudan heistä, Gryslovin kyökkikasvi- ja viljelysmaitten vahti,
pyysi itse, käydessämme hänen luonansa, että hänet saateltaisiin
parakkiini; hän on noin viidenkolmatta vuotias talonpoika nimeltä
Stepan Bondarjev. Me teimme työtä hänen pelastamisekseen koko yön,
ja nyt on hän parantumaisillaan, ehkä onkin vielä hyvin heikko. Olen
tietysti päästänyt kaikkia, jotka ovat pyrkineet häntä katsomaan,
vapaasti hänen luokseen, mikä on saattanut välskärimme vallan ymmälle.
Muita sen kautta ovat — saretshjelaiset tulleet huomaamaan, ettei
parakkimme missään suhteessa ole kammottavampi kuin tavalliset
sairashuoneet. Kun koleera seuraavana päivänä "otti" läkkiseppä Andrei
Snetkovia, sain hyvin vähällä puhuttelemisella sairaan taivutetuksi,
niin että hän suostui jäämään parakkiimme hoidettavaksi.
Hän on jo päässyt taudinkäänteen yli, mutta vatsa on yhä ripulina; hän
on mennyt hyvin huonoksi ja hänen katseensa on välinpitämätön ja tylsä.
He makaavat molemmat vierekkäin, Stepan, soreavartaloinen, pitkä mies,
jolla on matala otsa ja pienet, vaaleat viikset, koettaa pakinoillaan
piristykää liikkumattoman raskasmielistä Andreita, Kun heille tuodaan
päivällistä, koettaa Stepan, joka itse ahnaasti hotmasee lihaliemen tai
puolikeittoisen munan suuhunsa, saada naapurinsa houkutelluksi tekemään
samoin:
— Mikset sinä syö? Näethän miten olet mennyt laihaksi — saat nähdä
että kuolet! Vaikkei ruoka maistuisikaan, niin syö — kiusallakin...
Kummallinen ihminen!
Joka päivä käy Andreita tervehtimässä hänen veljensä, lyhytkasvuinen,
harvapartainen mies, sinisen ruskea arpi poskessa. Nyyhkyttäen ja
pyyhkien kyynelkään takinhiallaan, pistää hän kahdenkymmenen kopekan
rahan Andrein käteen.
Ehkä mielit jotakin hapanta — osta gurkkuja tai muuta semmoista... Äh,
Andrjusha, Andrushja!
— Mitä sinä itket? kysyy Stepan Bondarjev, uteliaasti ja ikäänkuin
epäluulolla tähystellen häntä.
— Onhan hän ainut veljeni — miksen itkisi? Jos edes olisi useampia...
Tehkää nyt hänet pian terveeksi, herra tohtori! Te, joka olette niin
oppinut! kääntyy hän minun puoleeni ja kumartaa syvään.
Andrei makaa pää käden nojassa ja katselee veljeään välinpitämättömästi
hymyillen...