Tämä luku on viimeinen ja hauskin kaikista. -- Me saamme huvittaa
itseämme häissä. -- Loppu.
Kaikki oli siis hyvin päättynyt.
Syksy läheni, kellertävä vilja lainehti vainiolla, se odotti vaan
leikkaajain viikatteita. Ja eräänä päivänä viikatteet tulivat ja vilja
leikattiin.
Frits niitti ja Dorotea sitoi, ja kun tyttö ei ehtinyt seurata, mitä
tapahtui välistä, laski hän viikatteensa pois käsistään ja kokosi
viljan sitomiin, kunnes Dorotea sai hänet kiinni.
Kun ruissitomet olivat kuivaneet ja olivat ajettavat kotiin, heitti
Frits ne ylös rattaille ja Dorotea teki kuormaa. Sen hän tekikin niin
hyvin kuin jos hän olisi ollut siihen tottunut lapsuudesta asti.
Ukko Swart hymyili ja hieroi hyppysiään tyytyväisenä.
"Eukkoseni", huudahti hän, "tules tänne katsomaan tätä kuormaa,
löytyykö ketään, joka voisi tehdä sitä paremmin. Tämän kuorman on
Dorotea tehnyt!"
"Ei", sanoi eukko, "kuinka on mahdollista, isä, tehdä näin hevoskuormia
ja puhua yläsaksaa ja laulaa kauniita lauluja ja lukea kirjoitusta? Ei,
semmoista miniää ei löydy toista maailmassa".
"Siinä sinä olet oikeassa, naapuri", sanoi Witt. "Enkö minä aina ole
sanonut sitä? Minä todellakin soisin, että hän olisi _minun_ miniäni ja
että Kalle olisi ottanut hänet".
"Se olisi ollut synti tytölle, hän on liian hyvä hänelle", sanoi Swart,
"ei naapuri, hän on ja tulee aina olemaan _minun_ miniäni".
Elonkorjuun aika oli ohi.
Dorotea istui nyt myötäjäisiään neuloen ja Frits tutki almanakkaa,
ainoastaan nähdäkseen kuinka pitkältä vielä oli ensimmäiseen
perjantaihin Mikonpäivän jälkeen.
"Ei", sanoi ukko Swart, "kuinka se poika on muuttunut! Koko päivän
pitkään ei hän muuta tee kuin lukee almanakkaa, ja sitä ei hän ennen
koskaan käskemättä tehnyt".
"Oppia on ikä kaikki", vastasi lukkari, "ja jos hän nyt lukee
almanakkaa, niin tekee hän sen ilman tähden, nähdäkseen, onko nyt oikea
aika ajaa heinät latoon".
Sunnuntai tuli.
Lukkari soitti, Fritsin ja Dorotean astuessa rinnatusten kirkkoon.
Tänään oli heidän häänsä. Schultz, Bolt, Suhr, Witt ja muut naapurit
astuivat vaimoineen heidän jälestään.
Kellot eivät koskaan ennen olleet soineet niin kauniisti kuin tänään.
"Ei, kuulkaas vaan kuinka lukkari osaa soittaa tänään, ja kuinka hän
osaa pitää tahtia, mutta nyt onkin Doratean hääpäivä!"
Kun he tulivat kirkonportille, syntyi äkkiä pieni hälinä tässä
rauhallisessa juhlakulkueessa.
"Mikä nyt on tapahtunut?" kysyttiin toinen toiseltaan.
Ja Swartin emäntä tunkihe niin nopeasti kuin voi Dorotean luo ja itki
ja huusi.
"Ah, minun Jumalani, että piti käymän näin, lapseni! Juuri tällä
samalla paikalla olen minä kerran käyttänyt itseni niin häpeällisesti
sinua kohtaan. Rakas tyttäreni, sano, voitko sinä antaa minulle sitä
anteeksi?"
"Sydämmestäni sen voin!" sanoi Dorotea ja kiersi käsivartensa hänen
kaulansa ympäri, ja Frits hyväili ja lohdutti myös häntä sanoen että
hän voisi olla huoletta, Dorotea oli jo kauvan sitten antanut kaikki
anteeksi!
"Niin", sanoi ukko Swart, "eukko on välistä vähän pikavihainen, mutta,
naapuri, hänen sydämmensä on hyvä".
Ja he menivät kirkkoon.
Pappi seisoi alttarilla, eikä kestänyt kauvan ennenkuin lukkari tuli.
Kiire hänellä oli, Jumala nähköön! Pientä lötkötystä juosten hän tuli
pyyhkien hikeä pois otsastaan; mikä juhlallinen muoto, mikä ryhti
hänessä oli! Mutta tänään hän olikin kahdenkertaisessa ominaisuudessa
tässä: isänä ja lukkarina.
Pastori piti puheensa. Hän puhui suruista ja iloista, jotka tulisivat
kohtamaan heitä heidän avioliitossaan. Ja kun hän selitti heille, mitä
rakkaus oli, puristivat he äänettömästi toinen toisensa kättä, ja kun
hän kysyi heiltä, tahtoisivatko myötä ja vastoinkäymisessä elää ja
rakastaa toinen toisiaan, kuului selvä, kaikuva "tahdon" kumpaisenkin
huulilta, niin että selvään kuuli vastauksen tulleen sydämmestä.
Ja kyyneleet valuivat pitkin Dorotean poskia, hänen pimeä yönsä oli nyt
kadonnut, aurinko oli noussut, ja päivänpaistetta tuli hänen
sydämmeensä.
Nyt tuli Swart astuen pitkin kirkonkäytävää kiittämään pastoria hänen
kauniista puheestaan ja kysymään, sopisiko herra pastorille ja
tahtoisiko hän tehdä heille sen kunnian, että hän tulisi maistamaan
eukon kanasoppaa ja tahtoisivatko rouva pastorska ja pastorin rakkaat
lapset myös käydä häätalossa. Pastori vastasi, että hänelle oli suurta
huvia saada olla tämmöisissä häissä ja että hän ja koko hänen
perheensä, isot ja pienet, tulisivat.
Nyt koko hääseurue läksi kotiinpäin.
Syömään ruvettaissa sai Swartin emäntä kiirettä; vaikka hän olikin
kovin "ruumiikas", juoksi hän ympäri keittiöstä kamariin ja kamarista
keittiöön. Hän antoi Swartille kolauksen niskaan, että hän istuisi
suorempana, ja kyökkipiika sai korvapuustin keittiössä, sentähden että
hän oli kaatanut vadillisen kanasoppaa ukko Wittin syliin. Lyhyesti
sanottuna, emäntä ehti kaikkialle, mutta hänellä oli kuitenkin aikaa
käydä kehoittamassa vieraitaan syömään hänen makupalojaan, milloin
siellä, milloin täällä.
"No, hyvä lukkari, ottakaat nyt vaan vielä vähän lisää. Ei täällä nyt
ruoka kesken lopu!"
Ja lukkarin luota meni hän papin luo:
"Te ette syö mitään, herra pastori! Tässä on oikein hyvä pala", sanoi
hän, pannen kokonaisen kanan pastorin lautaselle.
Niin kävi hän yhden luota toisen luo, pitäen huolta vieraistaan.
"Ottakaat nyt eteenne, ottakaat eteenne! Vielä pieni palanen! Kas niin,
kyllä te nyt tuon vielä jaksatte syödä. Eihän joka päivä häissä olla!"
Herra pastori esitti morsiusparin maljan, ja kun se oli juotu, nousi
lukkari seisoalle:
"Mitä siihen tulee, niin emme me molemmat vanhat, naapuri Swart ja
minä, voi muuta tehdä kuin ahkeroida yksimielisyyttä. Morsiamen isänä
seison minä tässä ja puhun Doroteasta ja Fritsistä, ja jos he tulisivat
epäsopuun kerran ja antaisivat toisilleen katkeria sanoja, niin rakkaus
lentäisi tiehensä ja se ei voisi käydä laatuun, ja silloin te
istuisitte kuin sammakot liukkaalla jäällä. Herra pastori ymmärtää
minua kyllä!"
"Eläköön lapsemme!" huusi Swart.
"Eläköön!" huusi myös Witt.
"Eläköön morsiuspari!" huusivat kaikki muut, ja niin he kaikki
kilistelivät lasia.
Kun malja oli juotu, tuli Jaakko Schultz juosten:
"Nyt musikantit tulevat! Nyt musikantit tulevat!"
Pian oli joka kynsi noussut pöydästä, pöydät ja penkit muutettiin pois
melkein salaman nopeudella ja musikantit alkoivat soittonsa.
"Pois tieltä! pois tieltä!" huusi Swart Juhanille.
Ensin tulivat Dorotea ja Frits.
"Kuinka kaunis hän on; ja kuinka Frits puristaa hänen kättään! Katsos
vaan, kuinka hyvin hänen leninkinsä istuu ja kuinka kruunu hänen
päässään on kaunis! Niin, Riika, sen minä sinulle sanon, että jos tänä
iltana joku tulisi minua kosimaan, niin minä hänen ottaisin kohta".
Nyt tuli pastorin Henrikki Karolina rinnallaan.
"Kuka se on, Riika?"
"Pastorin Henrikki".
"Ja kuka tyttö on?"
"No, etkö sinä häntä tunne? Se on pitäjävoudin Karolina!"
Heidän jälestään tuli Kalle Witt pastorin Lovisan kanssa.
"Kas vaan hänen viheriäistä takkiaan!"
"Niin, naapuri, hän on aivan tikan näköinen, jolta on revitty häntä
pois".
Nyt tulivat Swart Wittin emännän ja Witt Swartin emännän kanssa.
"Katsos vaan eukkoa, kuinka keveä hän on! On siinä hyvä työ hänen
tansittamisessaan".
Niin arveli myös ukko Wittkin. Hän sylkäisi kouriinsa.
Nyt alotti Swart tanssin.
"Ei niin liukkaasti, naapurin-emäntä, vitkaan ja arvokkaasti, jalat
kauniisti ulospäin ja hieno käännös!"
Nyt Juhani riisui takin yltään, pani hattunsa kallelleen ja meni pois
Fredrika Schultzin luo:
"No koetetaanpas mekin!"
Riika oli valmis, laski kätensä Juhanin olkapäälle, tasoitti huiviaan
ja esiliinaansa. Ja nyt sitä mentiin, Juhani löi tahtia sekä
käsivarsillaan että jaloillaan.
"Tämä on liian vitkaista tahtia, soittomiehet! Nopeammin, nopeammin!"
Ja hän notkisti polviaan, levitti jalkojaan ja lensi pitkin lattiaa
Riika vieressään.
"Varokaas itseänne, jokainen! Karttakaat varpaitanne, herra pastori!
Pois jalkasi tieltä, Kalle Schröder!"
Ja Juhani hän tanssi kuin poika iloisesti ympäri huonetta; ja, nähkääs
vaan! Kalle Krüger, Frans Flück ja Kalle Dus seurasivat hänen
esimerkkiään.
"Tules tänne, pikku Jaakko, poikaseni! Kiiruhda tänne, muuten tanssivat
he sinun nurin, poika pahaseni!"
Juhani teki aika hyppäyksen ylös ilmaan. Herranen aika, kuinka hän
osasikin hypätä! oikein ihmeen tavalla osasi hän heittää jalkojaan!
"Hei, pojat!" kiljasi hän.
Hän tanssi uusia "tuuria", sitä ei yksikään muista osannut tehdä --
ensin eteenpäin, sitten takasin ja sitten ympäri, hän juoksi ja hyppäsi
ja polki jalkaa aivan kuin kissa, joka on sattunut saamaan yhden
jalkansa veteen, kunnes ukko Bolt vahingossa tuli antaneeksi hänelle
semmoisen tölmäyksen, että hän tuli istumaan suoraan Swartin emännän
syliin.
Nyt tuli "nelituuria", sitten "engelskaa" ja lopuksi "kuusituuria".
Kun se oli tanssittava, meni lukkari papin luo.
"Herra pastori, mitä te arvelette?" sanoi hän.
"Mistä niin, hyvä Suhr?"
"Minä tarkoitan, arveletteko te olisiko asianhaarain mukaista, jos minä
ottaisin pienen pyörähdyksen Swartin emännän kanssa?"
"No, miksi ei se kävisi laatuun? Soisin itsekin, että olisin vähän
enemmän keveäjalkainen kuin olen", vastasi pastori.
Pari silmänräpäystä sen jälkeen lensivät nankiinihousut ja puuvillahame
yli permannon, ja pitäjänvoudin Frits sanoi:
"Katsokaas lukkaria! Meidän ei tarvitse lukea katekismus-läksyämme
huomiseksi".
Nyt alettiin "muiskutanssi". Kenenkä lukkari ottaisi tanssittavakseen
siihen tanssiin?
Mutta hän meni ensin pastorin luo kysymään, mitä hän arveli
suutelemisesta.
"Riitelisiköhän se minun papillista arvoani vastaan?" kysyi lukkari.
"Suudelkaa te vaan, minkä jaksatte, Suhr", vastasi pastori.
Ja lukkari meni Swartin emännän luo, kumarsi hänen edessään ja -- yks
kaks! suikkasi hänelle suuta vasten huulia.
"Oh, herra jesta, lukkari!" huudahti eukko säikähdyksissään.
Mutta lukkariin oli tuo yleinen iloisuus nyt tarttunut, hän tanssitti
eukkoa ja joka kerralta kuin hän käänsi hänet ympäri, antoi hän hänelle
aika suudelman.
"Nyt lukkari tulee ihan hulluksi!" sanoi Swart.
Lopuksi tanssivat he iso-isän tanssin:
"Un als uns' Grossvater de Grossmutter nahm,
Da war uns' Grossvater ein Brüdigam".
[Ja kun iso-isämme iso-äidin sai,
Niin silloin ol' iso-isä sulhona kai!]
Swart tanssi Wittin emännän kanssa.
"Kas niin, naapurin emäntä", sanoi hän, "nyt oikealle, nyt vasemmalle,
sitten ympäri; no, sehän menee mainiosti!"
Kun nyt iso-isän tanssi oli tanssittu istahtivat vanhat huoneen yhteen
nurkkaan korttia pelaamaan.
"Ruutua ulos! Tunnusta!"
Mikä onni sillä seppä-veitikalla on, hän varmaankin kurkistaa Wittin
korttiin, sillä ukko Witt hän hukkaa hukkaamistaan.
"Hyvästi, herra pastori! -- No, joko te menette pois! Vastahan kello on
lyönyt kaksitoista. -- Hyvästi, rouva pastorska! Kiitoksia vaan
käymisestänne! Älkäät vaan langetko! -- Frits, missä sinä nahjustelet?
Tule lyhdyllä näyttämään valkeata rouva pastorskalle! -- Missä se
kelvoton poika nyt on? -- Antakaat anteeksi! minä tulen itse
saattamaan! Naapuri Bolt, ota sinä minun korttini. Wittin on vuoro
pelata ensin!"
Päivä rupee jo koittamaan, idässä leveä, punanen juova ennustaa
auringon tuloa, ja pian heittää se ensimmäiset säteensä ikkunasta
sisään. Pastori ja lapset ovat jo aikaa sitten menneet kotiinsa, mutta
ukko Büring hän vielä istuu viuluansa vinguttamassa, ja lukkari nojaa
itseään seinää vastaan, hän on niin väsynyt. Nyt tulee Riika kyökistä
ämpärineen ja Karolina tulee luutaneen ja Juhani lattiasukaneen! nyt on
permannon puhdistustyö alkava.
"Mikä hauska alku ja mikä hauska loppu!" huusi ukko Swart hypäten
korkealle ilmaan lyöden kätensä yhteen ilosta, "hyvästi, tervetuloa
taas päivällisille, ja huomenna me poljemme vielä jalkaa ja syömme
rääpiäiset! Kas niin, hyvää huomenta! Onnellista kotimatkaa! Katso
eteesi, naapuri Witt, äläkä lankee portailla".
* * * * *
Jos, lukijani, tahdot tietää vielä jotakin niistä henkilöistä, joiden
tuttavuuteen olet tullut tässä kertomuksessa, niin tartun sinun käteesi
ja vien sinut eräänä sunnuntai-iltana pois lukkarin hakaan.
Seljapuu kukkii, lehdet ovat tuoreet ja viheriäiset ja satakielinen
laulaa. Kaikki on kuin ennen, ja jos ei muuta tietäisi, voisi luulla,
ettei hetkeäkään ole kulunut siitä kuin viimeksi olimme täällä
vieraissa.
Frits ja Dorotea seisovat taasen käsi kädessä, mutta heidän edessään
makaa hiekassa pari kultakutrista lasta, tahi poikaa tuota oikeata
kelpolajia -- niistä kerran tulee kaksi oikein uljasta miestä, -- ja
Dorotea kumartaa itsensä pienimmän yli, nostaa hänen seisomaan,
silittää hänen tukkaansa, katselee hänen silmiinsä ja suutelee rakasta
lastaan. Frits, vanhin pojista, nousee seisomaan, juoksee pois isänsä
luo ja ojentaa käsivartensa kuin jos hän tahtoisi sanoa:
"Minä kanssa! Minä kanssa! Minä tahdon istua isän käsivarrella.
Minkätähden äiti ottaa vaan pikkuveljen!"
Ja äiti huutaa hänelle.
"Tule tänne, poikaseni, tule!"
Ja hän ottaa luumuja taskustaan ja näyttää hänelle.
"Kas tässä! Tässä on sinulle luumuja! Kiiruhda tänne ja tule minun
luokseni!"
Hän tulee ja eukko ottaa lapsen polvelleen.
"Hän ei vielä oikein osaa käydä", sanoo Swart. "Hän ei osaa oikein
pitää tasapainoa. Se pikkunen on paljon rotevampi".
Ja Dorotea vie pienokaisen iso-isälle ja iso-isä antaa hänen pidellä
piippua ja kiikuttaa häntä polvellaan.
"Kuinka viisas ja ymmärtäväinen se on!" sanoo Swart. "Se oikein repii
piipun suustani. Kyllä hänestä vielä tulee aika mies, kun kerkii!"
"Sitä minäkin arvelen", sanoo lukkari, "sen minä sanon, Swart, että
hänessä on kova luonto. Ajatteles vaan, eilen istui hän minun
polvellani ja veti minua niin parrasta, että vedet tulivat silmiin. Sen
minä sanon sinulle, Dorotea, että älä sinä anna niiden saada tahtonsa
kaikessa, se vaan kehnontaisi niitä".
Dorotea ottaa nyt taas pienokaisensa käsivarrelleen, suutelee hänen
pientä suutaan ja taputtelee hänen poskiaan.
Ukko Swart, hän istuu tuijottaa maahan niin syvämietteisen näköisenä,
kuin jos hän itsekseen tuumailisi erinomaisen tärkeitä asioita ja hänen
ajatuksensa olisivat pitkäin matkain päässä.
Nyt hän taasen kohottaa päätään, hänen vanhoista ryppyisistä
kasvoistaan loistaa ilo ja onnellisuus.
"Ei, lukkari", sanoo hän, "sitä en minä luule. Dorotea kasvattaa kyllä
lapset hyvin. Katsos vaan Fritsiä! _Minä_ olen lyönyt häntä, äiti on
lyönyt häntä, ja _sinäkin_ olet tehnyt parastasi, ja kuitenkin meni
hänen kasvatuksensa vinoon, sillä kun hänen piti lähteä matkalle ulos
maailmaan, oli hän tyhmä nahjus. Eikä siitä matkastakaan ollut hänelle
suurta hyötyä -- se täytyy minun tunnustaa. Mutta Dorotea, hän on
tehnyt Fritsin siksi mieheksi kuin hän nyt on; paljaalla ystävyydellä,
kauniilla sanoilla, suudelmilla ja hyväilyillä on hän vasta tehnyt
hänestä oikean miehen. Katsos vaan häntä! Dorotea on paljaalla
lempeydellä osannut tehdä niin, että minun melkein täytyy hävetä
vanhoina päivinäni poikani rinnalla -- se matka oli tyhmä juttu, mutta
se kuitenkin teki sen, että Frits ja Dorotea saivat toinen toisensa,
sentähden älkäämme nyt enää puhuko koko matkasta mitään -- vaikka
kohta ihmiset laskettelevatkin sukkeluuksiaan sen johdosta, niin
laskekoot, ei se meihin koske! Eukkoni ja minä elämme nyt rauhassa ja
sovussa, aivan kuin ensimmäisinä hääpäivinämme, ja, naapuri, siitä nyt
ei ole kysymystäkään, ettei ne hyvät päivät, joita sinä nyt vietät, ole
tulleet sinulle Dorotean, ainoastaan Dorotean ansiosta... Ja katsos
vaan poikaa! hänessä sinä voit selvästi nähdä, että se, jonka hyvää
Jumala tarkoittaa, sille antaa hän hyvän vaimon!"