Kuinka sotatuomari kuulusteli heitä ja he pääsivät vapaiksi avujensa
tähden.
Seuraavana aamuna kello kahdeksan avattiin ovi ja meidän matkamiehemme
samoin kuin muutkin yövieraat laskettiin ulos. Kovin ukko Swart häpesi
nähdessään missä hienossa seurassa hän oli ollut.
"Ah naapuri", sanoi hän Wittille, "että me saamme istua kaikkien noiden
roistojen parissa! Mutta vähät siitä ell'eivät pojat olisi olleet
seurassamme, mutta että lasten täytyy nähdä vanhempainsa häpeän!"
Mutta tässä ei mikään auttanut, heidän täytyi astua sisään,
ja heidän sisään astuessaan istui siellä eräs mies, jota sanottiin
rekistraattoriksi -- ukko Swart piti häntä jonkinlaisena sotatuomarina.
Hänen vieressään seisoi polisi.
Heidän täytyi astua näiden luo, ja nyt sateli kysymyksiä:
"Mistä kotoisin? Mihin matka? Minkätähden? Millä tavoin? Missä polisi
oli saanut heidät kiinni? Minkätähden he oli otettu kiinni, ja missä
heidän passinsa oli?"
Ukko Swart oli nyt täydellisesti tointunut tajuihinsa ja kyllä hän
osasi vastata näihin kysymyksiin, mutta kun hänen piti kertoman, kuinka
he olivat tulleet putkaan, sanoi hän:
"Herra sotatuomari, minä tahdon todenmukaisesti puhua kaikki, mutta
näettekös, ei sovi, että meidän lapsemme kuulevat sitä, me voisimme sen
kautta vaan tulla huonoon valoon!"
Kalle ja Frits vietiin ulos, ja Swart alkoi kertoa:
"No, kuten sanottu, minä tulen rautatieltä ja tahdon mennä pastorin
Henrikin luo. Minä käyn ja käyn ja haen ja haen ja kyselen ihmisiltä,
mutta kukaan ei voi antaa minulle tietoja. Sillä välin oli tullut
hämärä, ja minä kuljin ympäri pimeässä löytääkseni pastorin Henrikkiä.
Vihdoin sanoin minä itsekseni:
"'Swart', sanoin minä, 'jos sinä aina vaan astuskelet näin, niin sinä
ehkä eksyt. Jospa sinä vaan tietäisit jonkin paikan, mihin voisit
mennä'.
"Eräs mies tuli astuskellen pitkin katua, häneltä minä kysyin:
"'Sanokaat minulle', sanoin minä, 'ettekö tiedä mitään paikkaa, jossa
minä voisin maata yötä?'
"'Kyllä', vastasi hän, 'menkäät tanssihuoneesen, siellä saatte istua
kuinka kauan tahansa'.
"'Missä on semmoinen?' kysyin minä.
"'Tässä aivan lähellä, vasemmalla', sanoi hän, 'minä seuraan teitä
sinne'.
"Minä seurasin häntä. Ah, herra sotatuomari, minä en ensinkään ole arka
luonnoltani; mutta kun minä näin naapurini Wittin tanssissa kauniin
naisen kanssa, jonka seurassa hän oleskeli koko ajan, olin minä kaatua
selälleni. Minä en tahtonut uskoa omia silmiäni. Niin, herra
sotatuomari, minä tulin kovin noloksi. Vihdoin minä huusin:
"'Witt, riivaako piru sinua vielä vanhoina päivinäsi!'
"Ja näettekös, herra sotatuomari, kun minä olin näin sanonut, niin ukko
Witt nauraa hohotti ja irvisteli ja iski silmää ja muiskutti suutaan ja
hieroi kouriaan ja löi kättään kupeelleen eikä voinut aavistaa kenen
kynsiin hän oli joutunut. Minusta oli hän kuin tuhlaajapoika Uudessa
testamentissa, joka sokeasti heittäytyi onnettomuuteen ja josta meillä
siellä kotona riippuu seinällä kaunis kuva.
"'Kuules naapuri', sanoin minä, 'etkö sinä ensinkään häpeä! Ruveta
seurustelemaan semmoisen ihmisen kanssa! Tule heti paikalla pois!'
"'Äh, naapuri", sanoi hän, "katsos vaan mamselia!'
"'Kyllä minä annan sinulle mamselia', sanoin minä, 'ei se ole mikään
mamseli, vaan lintu!'
"Ja, herra sotatuomari, se oli todellakin semmoinen yölintu. Minä
sentähden tartuin Wittin kaulukseen, mutta tuskin olin minä saanut
hänet pois tanssista, ennenkuin hirmuinen meteli syntyi. Kaikki he
syöksivät meidän kimppuumme ja löivät meitä. Ja, herra sotatuomari, kun
oikeus on minun puolellani, niin minä annan takaisin niin hyvin kuin
voin. Sen minä teinkin nyt, mutta silloin tuli polisi väliin ja vei
meidät putkaan. Siellä tapasimme me molemmat poikamme, jotka olivat
joutuneet melkein aivan samanlaiseen ikävään pulaan. Niin, herra
sotatuomari, niin on asian laita, ja minä valehtelisin, jos ei se olisi
totta".
"Niin, herra sotatuomari", puuttui nyt ukko Witt puheesen, "meidät
kaikki on otettu kiinni sentähden että me emme tietäneet paremmin
menetellä ja meidän avujemme tähden. Sentähden tulimme me putkaan,
herra".
No, "sotatuomari" nauroi vähän salavihkaa, mutta kun hän oli saanut
selville, että he ylimalkaan olivat siivoa väkeä, antoi hän heidän
mennä, ja pani erään polisipalvelijan näyttämään heitä pastorin
Henrikin luo.