Kuinka Kalle ja Frits lopulta löysivät toinen toisensa, mutta eivät
voineet löytää pastorin Henrikkiä.
Nyt he olivat eroitettuina toisistaan. Tässä istui Witt puhellen
itsekseen, kuten jo olen kertonut.
Frits juoksi toiselta asemahuoneelta yli kenttien, niittyjen ja maitten
hakemaan isäänsä, kolmannella asemahuoneella istui ukko Swart
ryypiskellen ja kiroillen Wittiä, poikaansa ja koko maailmaa, ja
neljännellä asemahuoneella istui Kalle Witt aitauksella heiluttaen
keltahousuisia koipiaan edes takaisin; iso joukko ihmisiä oli
kokoontunut hänen ympärilleen ja kummasteli sitä, kuinka hyvin hän
osasi heilutella sääriään.
"Herra Jumala", sanoi Witt, "jos minä sentään olisin kotona!"
Frits sanoi!
"Jospa minä olisin kotona äitini luona!"
Ukko Swart sanoi:
"Ei, tämä käy liian vaikeaksi!"
Kalle sanoi:
"Mitä hyötyä siitä on, että minä tässä istun ja heiluttelen jalkojani!"
Mutta kaikki neljä sanoivat he:
"Ah, jos me olisimme pastorin Henrikin luona!"
Ja he päättivät äkkiä kukin itsekseen lähteä matkustamaan takaisin
Berliniin.
Niin ajattelivat he, ja niin tapahtui myös kuin he ajattelivat.
Samana iltana olivat he jälleen Berlinissä, ilman että toinen heistä
sattui näkemään toista. Ainoastaan kun Frits astui ulos vaunusta, luuli
hän näkevänsä jotakin keltaista loistavan vastaansa. Hän katsoi
tarkemmin, ja mikä ilo! Se olikin keltahousuinen Kalle.
"Kalle Witt, seisahdu!" huusi Frits, "se oli hyvä että sinun tapasin".
"Mitä hittoa, sinäkö se olet?" sanoi Kalle, "minä luulin sinun ukkojen
kanssa olevan matkalla Belgiaan".
"En ensinkään, me olemme kaikki joutuneet eroon toisistamme. Etkö sinä
ole nähnyt minun isääni?"
"En, en minä häntä ole nähnyt".
"Kuinka minä tulin iloiseksi nähdessäni sinun sinisen takkisi ja
keltaset housusi".
"Piru vieköön ne keltaset housut ja sen sinisen takin", sanoi Kalle.
"Siellä, minne te jätitte minun, oli saakelin kaunis tyttö. Sen minä
sanon sinulle, Frits, hän oli kaunis kuin prinsessa. Minä menen hänen
luoksensa ja sanon:
"'Tahdotteko tehdä minulle sen kunnian, että annatte minulle pienen
naukun?'
"No, minä tyhjennän sen, minä saan toisen sijaan, vieläpä kolmannenkin
ja mieleni käy niin kummalliseksi. Minä menen pois tiskin luo ja
suikkaan hänelle suuta. Niin, tunnethan sinä Kalle Wittin!
"'Herra', sanoi hän, 'hävetkääs vähän!'
"Ja tuskin oli hän tuon sanonut, ennenkuin minä sain korvapuustin ja
oikein kelpo korvapuustin, ja samalla joku toinen löi minun hattuni
myttyyn yli korvieni.
"'Mitä', sanoin minä, 'mitä tämä tietää?'
"Mutta silloin eräs toinen antoi minulle aika kolauksen niskaani ja
sitten he huusivat:
"'Ajakaat ulos se talonpoika-lurjus!'
"Ja niin he heittivät minut suin päin ulos ovesta ja -- katsos vaan --
repivät toisen liepeen pois takistani! Se oli jo toinen tällä kirotulla
matkalla! Siinä minä vaivainen nyt istuin! Isäni oli poissa, te olitte
poissa ja minä istua kökötin siinä kuin sammakko liukkaalla jäällä".
"No, älä sinä siitä lukua pidä, Kalle", sanoi Frits, "meidän täytyy nyt
saada selko Henrikistä, niin saamme maata yötä hänen luonaan".
"Niin, mutta mennäänpäs ensin tuonne sisään. Siinä on kinkku ikkunassa,
sinne minä tahdon mennä, sillä minun on niin nälkä, enhän minä ole
saanut palaakaan suuhuni koko päivänä".
He menivät sisään, ja Kalle söi kuin jos henki olisi ollut vaarassa, ja
baijerilainen olut se vaan lisäsi hänen ruokahaluansa, Frits Swart söi
myös halukkaasti ja pian olivat he unhoittaneet päivän vastukset ja
vaivat.
"Jumala varjelkoon minua", huudahti Frits vihdoin, "onhan kello jo
puoli yksitoista, tule Kalle, emme me enää voi viipyä täällä kauemmin,
jos tahdomme että Henrikki meitä auttaa hädästämme".
He menivät.
Mutta mitä nyt? He astuivat ja astuivat ja katselivat ympärilleen ja
seisahtuivat, vihdoin rupesivat he kyselemään.
"Hyvä herra, ettekö te voi sanoa, missä pastorin Henrikki asuu?"
Kukaan ei tietänyt; ne joilta he kysyivät, pudistivat päätään ja
tuijottivat Fritsiin ja Kalleen, kuin jos nämät olisivat olleet valmiit
vietäviksi hulluinhuoneesen, ja jatkoivat matkaansa.
Vihdoin tulivat he Vaaliruhtinaan sillalle.
"Kas niin", sanoi Kalle, "nyt minä osaan. Me menemme vaan ensin
vasemmalle, sitten yli sillan, sitten menemme kappaleen matkaa
takaisinpäin, sitten vasemmalle, sitten poikkeemme oikealle ja menemme
katua ales. Ja se olisi todellakin ihmeellistä, ellemme löytäisi sitä
taloa".