FEEDI: Rouvasiko kanssa? Hä? Miks'ei hän tervehtimään tule?
TORSTI: En minä vielä naimisissa ole — täti Eulalian kanssa.
FEEDI: Mitä sanot? Onko hän täällä? Onko sekin vanha Noakin arkki jo
ehtinyt tänne purjehtia?
EULALIA (Huutaa verannalta): Kyllä minä kuulan,.kyllä minä kuulen!
(Tulee peräovelle.) Täällähän se Klinkovströmin särkynyt iänikuinen
baasiviulu taas rämisee.
FEEDI: Niin tekee, niin tekee! Hä-hä-hä-hä! (Levittää molemmat
kätensä.) No, tule syliini sitte! No!
EULALIA (Levittää myös kätensä syleilyä varten): No! No! Juokse
siitä, vanha kameli, sitte Noakin arkkiin! (Hän ja Feedi lentävät
toisiaan halailemaan.).
TORSTI (Syrjään): Ne löysivät: siis toinen toisensa.
(Tuttu ja Laila tulevat samassa vasemmalta.)
TUTTU (Feedin ja Eulalian yhä halaillessa toisiaan): Oi, mikä ihana
näky.
LAILA: Mikä sopusointu!
EULALIA: Vanha rakkaus ei ruostu! (Tervehtien Lailaa syleilemällä):
Sinähän et ole mustasukkainen, minä tiedän sen, Lailaseni?!
LAILA: En, en ollenkaan.
TORSTI: Syytä on Lailan pitää silmänsä auki kuitenkin. Täti Eulalia on
vielä kovin vaarallinen.
TUTTU: (Jota Feedi samalla kertaa on tervehtinyt): Kun Feedi
Klinkovström näkyy tädin suhteen olevan yhtä tulenarka kuin ennenkin!
FEEDI: Niin, niin, hä-hä-hä-hä!
EULALIA (Ottaen Feediä käsivarresta): Sotilaissa on ruutia. Sen tautta
minä heistä pidän.
TORSTI: Ai, ai! Varokaa räjähdystä, täti!
EULALIA: Näkemiin nyt! Me menemme puutarhaan kävelemään. (Aikoo viedä
Feedin perälle.)
TUTTU: Mutta, täti hyvä, Laila ja Feedi eivät ole vielä juoneet kahvia.
EULALIA: Juokoot sitte! Minä odotan niin kauan.
TUTTU (Lailalle): Tule, Laila! Mennään!