LAILA: En tahdo jaksaa kantaakaan enään. Se juo kuin vasikka maitoa.
(Seuraa Tuttua makuuhuoneeseen.)
TORSTI (Lyö kätensä yhteen silmät taivasta kohti): Abrahamin, Iisakin
ja Jaakopin jumala. Juo kuin vasikka. Mitähän me muut lopulta saamme
syödä?
FEEDI KLINKOVSTRÖM (Metsästäjän tamineissa ja Tuisku riimussa mukanaan
tulee vasemmalta. Hän hieman onnahtelee, käyttää tummia silmälaseja,
pyyhkii usein pitkiä, tuuheita viiksejään ja puhuu ja nauraa hyvin
kovaäänisesti, mutta käheästi): Päivää, poikaseni! Tässä olen
minäkin. (Pudistaa kovasti Torstin hänelle ojentamaa kättä.) — Feedi
Klinkovström, hä-hä-hä-hä.
TORSTI: Kyllä min muistan.
FEEDI: Et sano tervetuloakaan?! Hä?
TORSTI: Sehän oli tarkoitukseni, vaikka...
FEEDI (Lyö Torstia olkapäälle): ... vaikka et hoksannut samoa, senkin...
TORSTI (Kivusta irvistellen painuu toiselle sivulle): ... en ehtinyt.
FEEDI: Mutta me sotilaat, me ehdimme. — No, sano sitte tervetuloa
Tuiskullekin ja anna sen olla ja elää kuin se itse tahtoo! Tässä, ota
ja vie se! Sen minä jätän sinun hoidettavaksesi! (Antaa riimun Torstin
käteen ja asettaa metsästystamineensa salin nurkkaan.)
TORSTI: Siinä tapauksessa minä sen lasken heti irti.
FEEDI: Laske vain, mutta maksakin sitte naapurisi lampaat.
TORSTI: Vai sitä erikoisalaa Tuisku harjoittaakin?
FEEDI: Niin, siksikuin oikea metsästysaika alkaa, sinä — pukki.
TORSTI: Ja se alkaa vasta puolentoista kuukauden perästä.
FEEDI: Sitävartenpa me ajoissa tänne tulimmekin.
TORSTI: Mitäs hittoa me sen ajan sitte teemme?
FEEDI: Mitäkö? Juomme totia, poikaseni. Etkö sitä muista?
TORSTI: Niin vainkin: illasta aamuun asti.
FEEDI: Ja aamusta iltaan.
TORSTI: Ja kun konjakki loppuu?
FEEDI: Niin juomme rankkia, hä-hä-hä-hä!
TORSTI: Kuin vesikauhuiset!
FEEDI: Kuin vesikauhuiset koirat!! — Mutta missä ne muut mustalaiset
ovat? Jokos ne ovat ehtineet kahvipöytään? Vai ketkä tuolla istuvat?
(Osottaa verannalle.)
TORSTI: Tyyra siellä on... (huutaa) Tyyra, tule viemään Tuisku ulos!