(Niina, Virva ja Matti rientävät sisään. Niina Petran viereen
polvilleen. Juudit nousee! Ulkoa kuuluu taas riemukasta hälinää,
laulua, ääniä: »Eläköön Petra! — Petra ulos! — Eläköön kansan suuri
runoilija!»)
KALMU (Astuu huoneeseen iloisen näköisenä. Hymy hyytyy hänen
huulilleen, kun hän huomaa kuolinryhmän. Tulee kuolleen luo,
tunnustelee sydäntä, valtimoa, laskee käden varovaisesti alas. Painaa
päänsä syvään kumaraan.)
NIINA (Valittaen.) Ja hän olisi tahtonut kuolla minun kanssani. Ja minä
jätin hänet yksin...
JUUDIT (Hiljaa, syrjässä muista, itsekseen.) Ja minun kanssani hän
olisi voinut elää...
KALMU (Menee ikkunan luo, viittaa kädellään ihmisiä vaikenemaan.
Tukahtuneella äänellä.) Ystävät, saatte jättää kunniatervehdyksenne
toistaiseksi... Saatte säästää laulunne — hänen haudalleen. Runoilija
Petra on kuollut.
Väliverho.