PETRA. (Hattu päässä, rennoin ja kiihtynein elein.) Painakaa puuta,
hyvät vieraat, olkaa kuin kotonanne. Minä käyn tuolta huoneestani vähän
viiniä. Minulla on vielä vanhaa, hyvää merkkiä.
KALMU. (Tekee epäävän liikkeen.) Älähän huoli, hyvä veli. Puhellaan
vain muuten hetkinen. Kello on jo paljon. Minun täytyy aivan kohta
lähteä.
PETRA. (Painaa tohtorin istumaan.) Sinä et nyt lähde mihinkään. Kun
kerran olet Petran luona, saat unohtaa kellon. Täällä ei ole muuta
kelloa kuin se, mikä täällä sydämessä tykyttää. Vain kuoleman madon
naksutus seinässä, vain iankaikkisuuden siivenlyönnit päämme päällä.
Se on se sama lintu, muistatkos, joka söi ja kalvoi Prometheus-parkaa
vuoren onkalossa. Nyt se on täällä... (Menee vasemmanpuolisesta ovesta.)