AKSELI. (Osaaottavasti.) Mikä sinua vaivaa, Virva.
VIRVA. (Äkisti kääntyen.) Aina vain vaivaa, vaivaa! Hyvä Jumala, eikö
ihmisillä tässä talossa ole enää mitään muuta puheenaihetta! Pahahenki
itse lähettää teidät jokaisen perätysten kysymään minulta, mikä minua
vaivaa. Se ei kuulu teihin, sanon minä. Antakaa minun olla rauhassa!
AKSELI. (Hiljaisesti.) Tarkoitukseni ei ollut pahoittaa sinua, Virva.
Suo anteeksi!
VIRVA. (Uudelleen kuohahtaen.) Minä en suo anteeksi mitään milloinkaan.
Sen tiedät ennestään. Tarkoitit sinä sitten tai et, ja annoin minä
anteeksi tai en, kun kerran pahoitit minua, niin pahoitit, siinä se! Ja
sitäpaitsi pahoitat sinä minua aina.
AKSELI. Millä minä pahoitan sinua?
VIRVA. Kaikella. Koko sinun olemuksesi kiusaa minua. Tapa, miten sinä
puhut, kävelet, ajattelet, tunnet...
AKSELI. (Alistuvaisesti.) Kuitenkin olen koettanut olla sinun
mieliksesi niin paljon kuin suinkin...
VIRVA. (Nyrpeästi.) Sepä se onkin juuri pahin. Sinun rakkautesi tekee
sinut aivan sietämättömäksi. Ennen olit hauskempi...
AKSELI. Millaiseksi sinä minut sitten tahtoisit?
VIRVA. (Hymähtäen kuin itsekseen.) Miten typerää! Sinä olet mikä olet,
siinä kaikki. Ei sille mitään voi!
AKSELI. Minä niin toivoisin, että voisin olla sinulle mieliksi...
VIRVA. Niin minäkin!
AKSELI. Ja tuottaa iloa sinulle. Kun vain tietäisin miten...
VIRVA. (Polkaisten jalkaa pahankurisesti ja piloillaan.) Mutta sinun
pitää se tietää! Luuletko sinä, että jos minun täytyy erikseen tilata
sinulta jokainen ilon aihe... se enää on mikään ilo minulle. Viimeksi
sanoin, että pidän kukista, ja sentähden toit nämä (Heittää kukat
pois.) Luuletko sinä, että ne tuovat iloa, tuollaiset tilauskukkaset.
Sinun olisi pitänyt itsestäsi ymmärtää tuoda ne. Onnen pitää tulla
yllätyksenä! Ja rakkauden! Sen pitää olla kuin satua, kuin unelmaa,
ilman sanoja, ilman selitystä! Ilman kysymyksiä ja vastauksia!
(Istuutuu leposohvaan. Haaveellisesti.) Muistatko miten kerran
kuvittelimme, että minä olisin sellainen ylhäinen linnanrouva ja
sinä minun paashipoikani... kaukana, kaukana jossakin etelässä,
missä palmut huojuvat, tulikärpäset lentelevät kuumassa yössä, missä
gondolit lipuvat mustaa vettä suurien tähtien alla kohti tuntemattomia
kohtaloita... Täällä on kaikki niin rumaa ... Siellä unelmain maassa on
kaikki toisin, kaikki kaunista.
AKSELI. (Hurmaantuneena.) Niin, siellä on kaikki kaunista! Ja sinne me
kerran lähdemme... minun ruhtinattareni... (Polvistuu, suutelee Virvan
kättä.)