NIINA. Multa tutki vakavasti tunteitasi, tyttöseni. Älä leiki
sydämillä... Jos et rakasta Akselia, niin...
VIRVA. (Halveksivasti.) Miten sinä olet vanhanaikainen, äiti.
NIINA. Ei minulla ole mitään Akselia vastaan. Hän on oikein kiltti
poika. Ja varojakin hänellä on... Minusta vain tuntuu, ettet sinä ole
aina oikein kiltti häntä kohtaan...
VIRVA. (Hymähtäen.) Kiltti! (Äkkiä muuttaen äänen väriä, pilkallisesti,
keveästi, ylimielisesti.) Niin, niin, sinä olet oikeassa, äiti! Sinä
olet aina oikeassa. Minulla on todellakin sietämätön tapa kohdella
ihmisiä, Akseliakin. Hän on todellakin kiltti poika, tavattoman kiltti,
aivan pumpulitukko hän on, aivan mansikka ja ruusu, ilman yhtään
piikkiä, aivan mallikelpoinen mammanpoika! (Puuskahtaen.) Hänellä ei
todellakaan ole muuta vikaa kuin että hän on kiltti. Se on ainoa vika
ihmisessä jota minä vihaan, ja ainoa ansio, jonka vuoksi minä joskus
menen jonkun kanssa naimisiin, jos menen ... Ja tuollainen Akseli on
silloin vain pieni akseli siinä pyörässä, jolla minä pyörin eteenpäin
elämässä!
(Niina tuijottaa tyrmistyneenä tyttäreensä. Virva säntää ulos ovesta,
multa törmää siinä yhteen Akselin kanssa, joka juuri tulee ulkoa pari
punaista neilikkaa kädessään.)