_Åkerman_ (joka on saattanut toisia eteiseen, palaa pian takaisin,
astuu pöydän ääreen ja aikoo soittaa kelloa, mutta luopuu aikeestaan.
Astuu tuumiskellen ja hitain askelin sivuovelle, avaa sen ja huutaa:)
Eeva!
_Eeva_ (tulee, pysähtyy ovenpieleen). Vieraat ovat menneet jo?
_Åkerman_. Juuri poistuivat... Minä menen myös, mutta minun täytyi
nähdä sinut, Eeva, ennen lähtöäni... Onko sinun ikävä yksin kotona?
_Eeva_ (hymyillen). Miksi tohtori sitä kysyy? Ei kai sellaisia asioita
tavallisesti tiedustella palvelijoilta?
_Åkerman_. Etkö sinä ole huomannut, että minä kaikessa annan sinulle
vapaat kädet, enkä lainkaan tahdo orjuuttaa sinua palvelijan asemaan?
Sen vuoksi minä en soittanutkaan, sillä minä tahdoin hävittää
viimeisenkin jäljen tuosta palvelijakäsitteestä. Sinun pitää tuntea
itsesi emännäksi talossa, Eeva.
_Eeva_. Herra tohtori, te olette liian hyvä.
_Åkerman_ (alkaen tulistua). Sinä ansaitset sen, Eeva. Sinä olet nuori
ja kaunis! Sinun ei sovi turmella käsiäsi liialla työllä. Minä hankin
sinulle apulaisen.
_Eeva_. Ei, tohtori, ei tarvitse, minä tulen aivan hyvin toimeen
yksinkin.
_Åkerman_. Kuten tahdot. (Ottaa Eevaa kädestä.) Minä olen sinun
palvelijasi. Minä teen, mitä tahdot. (Tarttuu Eevan toiseenkin käteen.)
Minä olen monta kertaa halunnut puhua sinulle, mutta jokin tuntematon
voima on minua siitä pidättänyt. Olen luullut, että pelkäät minua,
Eeva, että minä olen sinulle... Sano minulle, Eeva, olenko minä sinusta
vastenmielinen?
_Eeva_ (katsoen Åkermania suoraan ja luottavasti silmiin). Ette, ette,
tohtori... mutta...
_Åkerman_. Älä jatka, Eeva, minä tiedän, mitä aiot sanoa. Sinä tahdot
taas vedota isännän ja palvelijan suhteisiin, mutta minä en salli sitä.
Sinä olet minun kotini haltijatar, eikä sinua kukaan saa palvelijaksi
nimittää.
_Eeva_. Mutta tohtori...
_Åkerman_. Ei sanaakaan, Eeva, tai minä suljen sinun suusi suudelmalla.
(Eeva painaa päänsä alas.) Olisiko sinulla mitään sitä vastaan?
_Eeva_ (vaitiolon jälkeen nostaa hitaasti päänsä ylös, katsoo Åkermania
suoraan silmiin, vakaasti ja verkkaan): Ei.
_Åkerman_ (sulkee kiihkeästi syliinsä Eevan, joka ei vastusta.
Suutelo). Nyt sinä olet minun, Eeva. Me nautimme täällä kahden
onnestamme. (Hitaammin ja salaisella tarkoituksella.) Ainoastaan
kahden, emme usko kenellekään salaisuuttamme, sillä meidän onnemme on
vain meitä varten. Ethän puhu kenellekään, Eeva, etkä osoita muitten
läsnäollessa.
_Eeva_. Minä teen niinkuin tahdotte.
_Åkerman_. Minun ei tekisi nyt mieleni lähteä luotasi, Eeva kulta,
mutta tulin luvanneeksi. Minä palaan kohta. Mene sinä levolle, minä
tulen myöhemmin luoksesi.
_Eeva_. Mutta...
_Åkerman_. Taas on suusi suljettava — kas näin (suutelee). Me nautimme
onnestamme. Sinä olet minun kokonaan, meillä on oikeus kaikkeen —
rakkauden oikeus... Mutta nyt minun täytyy mennä... sitten saamme puhua
enemmän.
_Eeva_ (rientäen eteiseen tuoden sieltä Åkermanin päällystakin ja hatun
).
_Åkerman_. No, olkoon menneeksi, tämän palveluksen minä otan sinulta
vastaan niinkuin rakastavalta naiselta. (Pukeutuu.) Hyvästi, Eeva
kulta, älä ikävöi, minä tulen pian. (Hyväily.) Palaan omaan yhteiseen
pesäämme. (Kääntyen ovelta.) Minä tulen sinun luoksesi, Eeva.
_Eeva_ (joka on seurannut Åkermanin jäljessä muutaman askeleen,
hymyilee kirkasta, hellää hymyä ja nyökäyttää huomaamatta päätään.
Åkermanin poistuttua Eeva yhä sama onnellinen hymy huulilla lähenee
hitain askelin pöytää, suutelee sillä olevaa ruusukimppua, ja jää
kukkien keskelle Åkermanin kuva kädessään.)
Väliverho.