_Johtajatar_. No, oletko sinä tyytyväinen uuteen palvelijattareesi?
_Åkerman_. Olen, täti, vielä ainakin.
_Johtajatar_. Kykeneekö hän hoitamaan taloutta?
_Åkerman_. Paremmin kuin osasin toivoakaan.
_Nti Lundelin_. Tämän voit taaskin merkitä monien ansioittesi lisäksi,
Elisabeth. Mihin olisi tuokin tyttö raukka joutunut ilman sinun
ohjaavaa kättäsi. Minä onnittelen sinua, Elisabeth.
_Johtajatar_. Kiitos, rakas ystävä. Toivon, että kasvatukseni hänessä
olisi kantanut hyviä hedelmiä, mutta eihän sellaisten suhteen voi
koskaan olla aivan varma. Usein ei huolellisinkaan ohjaus saa
nyhdetyksi heistä sitä pahaa, joka heihin tahraisen syntymän kautta on
tarttunut. Siksi olenkin kehoittanut Bengtiä olemaan varuillaan.
_Åkerman_ (hiukan hermostuneena). Olkaa huoleti, täti...
_Johtajatar_. Kaikessa tapauksessa, jos sinä huomaat hänessä pahaa
ennustavia oireita, on sinun velvollisuutesi käskeä hänet menemään.
(Åkerman vaikenee haluttoman näköisenä.) — Niin, meillä on sinulle
asiaa, Bengt. Tiedätkö, laitos on tällä kertaa ihan täynnä. Kuukauden
päästä olen kuitenkin aikonut laskea pois kolme entistä, joista olen
sinulle kertonut. He ovat koko ajan osoittaneet erinomaisen siivoa
käytöstä, joten uskon heidän välttävän maailman salakarit.
_Nti Lundelin_. Oi, miten ihmeellisesti he ovat parantuneet
laitoksessa! Te ette voi uskoa, tohtori Åkerman, miten säyseitä,
uskonnollisia ja työteliäitä he ovat. Ah, Elisabeth, kun joskus
hyväntekeväisyysliikkeen historiaa kirjoitetaan, on sinun nimesi siinä
ensimmäisenä tähtenä loistava!
_Johtajatar_. Kiitos, rakas ystävä, kiitos! Minulle on tarpeeksi siinä,
että joskus saan tuntea tyytyväisyyttä voimien ponnistuksia kysyvän
työn jälkeen.
_Nti Lundelin_. Oi, sinä olet liian vaatimaton, Elisabeth! Sinä et hae
kunniaa, mutta toiset eivät voi olla sitä antamatta. Kuinka kauniisti
kirjoitti »Kointähti» kotisi kaksivuotisen merkkipäivän johdosta.
Luehan toki kirjoitus tohtori Äkermannille, koskeehan se häntäkin
tarkastuskomitean jäsenenä.
_Johtajatar_. Niin, sitä vartenhan me oikeastaan tulimmekin. Sinä et
tietysti ole lukenut tämänpäiväistä »Kointähteä».
_Åkerman_. Minun täytyy tunnustaa, että se tavallisesti avaamattomana
pöydältäni korjataan.
_Johtajatar_ (avaten koko ajan kädessään -pitämänsä sanomalehden).
Haluatko kuulla, Bengt? Kai sinua kiinnostaa asia, jota itse olet ollut
edesauttamassa?
_Åkerman_. Tietysti, täti. Anna tulla.
_Johtajatar_ (lukee painolla). »Niin paljon on maailmassa kurjuutta,
niin paljon syntiä ja saastaa. Meidän totuutta ja puhtautta etsivien
ihmisten sielut usein voimattomuuttaan väräjävät sen loan edessä, joka
meitä miltei kaikkialla ympäröi. Me olemme heikkoja, emmekä kykene
nostamaan siveyden tallattua lippua. Se on surullinen asia, mutta
armottoman tosi.» (Puhuu liikutettuna.) Kuinka kauniisti sanottu!
(Jatkaa lukuaan.) »Sitä ilahuttavampaa on todeta, että keskuudessamme
sentään löytyy yksilöitä, jotka tuntevat sydämissään pyhän palon ja
sen innostamina toimeen ryhtyvät, julistavat pyhän sodan likaa, mätää,
syntiä ja saastaa vastaan. Käydäksemme suoraan asiaan on meillä tänään
ilo viettää merkkipäivää, joka ei ole vähäinen maamme siveystaistelun
historiassa. Tänään tulee näet kuluneeksi ummelleen kaksi vuotta
siitä, kun neiti Elisabeth Huldstjärnan perustama langenneitten
naisten turvakoti vihittiin jaloon tarkoitukseensa. Tämän suurenmoisen
menestyksen saavuttaneen kodin perustamisesta lankeaa ehkä vähäinen
osa myöskin lehtemme ansioksi. Olihan se juuri tämä lehti, joka
ensimmäisenä vetosi varakkaisiin, lähimmäisensä parasta harrastaviin
ihmisiin...»
_Åkerman_ (joka omituinen hymy huulillaan on kuunnellut lukemista,
huomaamattaan puoliääneen). Eipäs malttanut olla nostamatta omaa
häntäänsä.
_Johtajatar_. Mutta Bengt, eihän hän poikkea totuudesta. Hänhän todella
antoi minulle tämän ylevän aatteen.
_Nti Lundelin_. Herra Aunio on todella innostunut asiaamme, ja hänellä
on niin herkkä mieli kaikelle hyvälle ja kauniille. (Heltyen.) Ja hän
kirjoittaa niin ihanasti. Eikö teidänkin medestänne, tohtori?
_Åkerman_. Kyllä... kyllä hän kirjoittaa kauniisti...
_Nti Lundelin_. Lue edelleen, Elisabeth.
_Johtajatar_. Mihinkäs minä jäinkään? Niin (jatkaa lukuaan).
»Arvaamaton on se sato, jonka lämminsydäminen ihmisystävä kuluneen
kahden vuoden aikana on korjannut. Monen monet ovat ne yhteiskunnan
pohjasakkaan vaipuneet surkuteltavat naisolennot, jotka hänen
väsymätön työnsä on jälleen kunnon ihmisiksi muuttanut. Ken on ollut
tilaisuudessa seuraamaan laitoksen toimintaa niin läheltä kuin
me, on ilokseen ja hämmästyksekseen huomannut, miten ylentävästi
uskonnollisessa hengessä johdettu kasvatus saattaa vaikuttaa syvällekin
langenneisiin. Heistä on lyhyessä ajassa kohonnut aivan uusia ihmisiä.
Lukuisat ja palavat ovat varmaan ne kiitollisuuden tunteet, jotka
monista jalostuneista rinnoista (koko ajan tuntunut liikutus kohoaa
äärimmilleen) nousevat »Langenneitten naisten turvakodin» hellää,
jalosydämistä johtajatarta neiti Elisabeth Huldstjärnaa kohtaan.»
_Nti Lundelin_ (hänkin tavattoman liikutettuna). Oi mikä herttainen,
herttainen mies! Aatteen mies se toimittaja Aunio! Ja onnellinen sinä,
Elisabeth, joka olet löytänyt itsellesi työalan. Toinen on minun
laitani, jolla ei ole muuta kuin palava harrastus kaikkeen ylevään.
_Johtajatar_. Älä sano niin, Hedvig, tiedäthän sinä, miten korkealle
minä asetan sinun apusi, sinun ja Bengtin.
_Nti Lundelin_. Oi, lue loppukin, Elisabeth, siinähän on tohtoristakin.
_Åkerman_ (joka lukemisen loputtua on noussut kävelemään, seisahtuen
hämmästyneenä). Minustakin!
_Johtajatar_. Tietysti. Olisi ollutkin väärin unohtaa teidät,
tarkastuskomitean jäsenet. (Lukee.) ... »Lehtemme ahdas tila ei
valitettavasti salli yksityiskohtaisesti käsitellä kaikkia niitä
saavutuksia, jotka neiti Huldstjärna nyt jo voi ansiokseen lukea.
Kuitenkin tulkoon lopuksi mainituksi, että koko toimikauden ajan ovat
valtion tarkastuskomitean jäseninä johtajattarelle kallisarvoista
apuaan antaneet neiti Hedvig Lundelin, pankkivirkamies Lennart Huhtala
ja tohtori Bengt Åkerman, ollen viimemainittu johtajattaren vakuutuksen
mukaan hänen oikeana kätenään.» — Oletko nyt tyytyväinen, Bengt?
_Åkerman_ (kaksimielisesti). Erittäin, täti, vaikka minä mieluummin
olisin pysynyt syrjässä.
_Nti Lundelin_. Se on teissä erinomainen ominaisuus, tohtori. (Pieni
katkeruuden vivahdus äänessä.) Mutta lohduttakaamme itseämme sillä,
että varjoon me kaikessa tapauksessa jäämmekin Elisabethin rinnalla,
jolle on uhrattu kokonainen palsta.
_Johtajatar_. Kaikki kuuluu meille yhteisesti. Suokoon Jumala vain
työllemme jatkuvaa menestystä... (Ovikello soi. Eeva näkyy menevän
eteiseen johtavan oven ohitse avaamaan.) Sinulle tulee vieraita. Me
poistumme.
_Åkerman_. Vain herrat Aunio ja Huhtala. Ehkä suvaitsette jäädä
hetkeksi.
_Johtajatar_. Ei mitenkään tällä kertaa. Tahdon vain pikimmiten kiittää
herra Auniota ja sitten menemme.