_Åkerman_ (tulee hetken kuluttua peräovesta. Kävelee muutaman kerran
edestakaisin, ottaa kaapista kirjan, heittäytyy sohvalle, selailee
kirjaa, näyttää väsyneeltä ja haukottelee. Heittää kirjan pois, kävelee
taas muutaman kierroksen, katselee ikkunasta ulos. Siirtyy sitten
kirjoituspöydän ääreen, huomaa ruusut, jolloin hänen kasvoilleen
ilmestyy tyytyväinen hymy. Kumartuu kukkasiin päin ikäänkuin niitä
suudellakseen, mutta tyytyy vetämään niitten tuoksua sieraimiinsa.
Ajattelee hetken, soittaa sitten kelloa).
_Eeva_ (kohta vasemmalta). Herra tohtori soitti.
_Åkerman_. Soitin. (Hitaasti, etsiskellen puheenaihetta.) Onko... joku
käynyt minua kysymässä?
_Eeva_. Ei ole, herra tohtori.
_Åkerman_ (pienen äänettömyyden jälkeen). Odotan vieraita. (Vaiti
hetken.) Luultavasti on viiniä kellarissa?
_Eeva_. Pulloja siellä ainakin on, mutta en ole niitä lähemmin
tarkastanut.
_Åkerman_. Ehkä Eeva ottaa selvän.
_Eeva_. Heti paikalla, herra tohtori, (aikoo poistua.)
_Åkerman_. Ehtii myöhemminkin. Eeva jää hetkeksi. Haluaisin puhua Eevan
kanssa hiukan... (Äänettömyys. Sitten Åkerman astuu pöydän taakse ja
tarjoaa Eevalle tuolin läheltään.) Eeva istuu tähän.
_Eeva_ (hämillään). Herra tohtori...
_Åkerman_. Niin niin, tähän näin.
_Eeva_. Mutta, herra tohtori, minähän olen täällä palvelijatar...
_Åkerman_. Emäntä sinä olet Eeva, minun herttainen pikku emäntäni.
(Nousten ja astuen Eevan luo ottaa tätä kädestä. Eeva arastellen
suostuu. Katsoen Eevaa silmiin.) Vai pelkäätkö sinä minua, Eeva?
_Eeva_ (nostaen katseensa Åkermaniin). En, herra tohtori. (Antaa
taluttaa itsensä tuolille istumaan.)
_Åkerman_ (istuen vanhalle paikalleen, hetken äänettömyyden jälkeen).
Oletko sinä tyytyväinen täällä oloosi, Eeva?
_Eeva_ (puhjeten vilpittömän iloisena). Olen, olen, herra tohtori! Minä
olen teille niin äärettömän kiitollinen. Minusta tuntuu kuin olisin
päässyt vapauteen. Te ette tiedä, mitä on istua neljän seinän sisässä,
eikä nähdä elämää, ihmisiä...
_Åkerman_. Mutta ethän sinä, Eeva hyvä, täälläkään näe juuri ketään.
Eihän sinulla käy vieraita, etkä sinä liiku ulkona muuta kuin
ostoksilla.
_Eeva_. Mutta minä tunnen itseni vapaaksi, ja siinä on minulle
kylliksi. Talousaskareeni ovat minun elämäni. Ehkä minä en osaa vielä
tehdä kaikkea teidän mieliksenne, mutta minä opin varmasti.
_Åkerman_. Sinä olet hyvä emäntä, Eeva. Minä olen erinomaisen
tyytyväinen.
_Eeva_. Olen teille niin kiitollinen kaikesta, herra tohtori. Ainoa
pelkoni on, etten voi teitä tyydyttää ja että lähetätte minut takaisin
laitokseen.
_Åkerman_. Ole huoleti, siihen laitokseen sinun ei enää koskaan
tarvitse mennä.
_Eeva_. Oi kiitos, herra tohtori, kiitos! (Lyhyt äänettömyys, sitten
Eeva nousee mennäkseen.) Menen heti kellariin...
_Åkerman_. Hetkinen, Eeva. (Katsoen Eevaa suoraan silmiin.) Sinäkö olet
asettanut kukat tuohon?
_Eeva_ (hämillään, luoden silmänsä alas). Minä, herra tohtori. Ehkä ne
eivät miellytä teitä.
_Åkerman_. Päinvastoin, Eeva, ne ovat niin kukoistavia kuin sinä itse.
(Tarttuu Eevan käteen tämän sitä estämättä.) Niistä tulvii nuoruus ja
elämän mehu, kuten sinustakin.
_Eeva_. Minulla on ruusu keittiössä, se kukkii parhaillaan.
_Åkerman_. Kukkii syksystä huolimatta. — Sinä olet siis tahtonut
ilahuttaa isäntääsi, Eeva. Minä olen siitä hyvin iloinen.
_Eeva_ (katsoen Åkermania suoraan silmiin). Todellako, herra tohtori?
_Åkerman_. Sanomattoman iloinen. (Kiihkeästi.) Minä tahdon, että sinä
aina olet minua lähellä, hyvin lähellä. Minä pidän sinusta, minä...
(Ovikello soi. Åkerman, joka on ottanut Eevan molemmat kädet, päästää
ne.)
_Eeva_. Vieraat tulevat jo, minä menen avaamaan. (Menee eteiseen,
Åkerman katsoo hänen jälkeensä voitonvarmana.)
(Eteisestä kuuluu Elisabeth Huldstjärnan ääni: »Päivää, Eeva, onko
tohtori kotona», johon Eeva kuuluu vastaavan: »Kyllä tohtori on
kotona». Hetken perästä astuvat sisään Huldstjärna ja nti Lundelin,
Eeva heidän jälestään.)