_Eeva_ (yksinkertaisessa, mutta siistissä puvussa, talousesiliina
edessä, järjestelee kirjoituspöydällä olevia papereita, kirjoja y.m.
Asettaa muhkean kimpun vaaleanpunaisia ruusuja maljakkoon pöydälle. —
Hetkisen perästä raottaa Ankeliina arkaillen vasemmanpuoleista ovea.)
_Ankeliiina_ (kurkattuaan ensin varovasti ympäri huonetta lähestyy
kuulumattomin askelin ja lausuu hiljaa ): Hyvää ehtoota!
_Eeva_ (säpsähtää ja kääntyy samassa ääntä kohti). Oh, tekö Ankeliina!
_Ankeliiina_ (edelleen hiljaa). Minä vain. Onko herrasi kotona?
_Eeva_. Ei ole.
_Ankeliiina_. Sitten kai uskallan viivähtää hetkisen.
_Eeva_ (epävarmana). Kyllä, mutta en tiedä... täällä ei ole oikein
sopivaa...
_Ankeliiina_ (vapautuen varovaisuudestaan). No, no, ole huoleti. Kyllä
minä pujahdan tieheni, jos herra tulee. Tulin keittiön kautta, niinkuin
tällaisen vieraan on tultavakin. Arvasin, että olet kotona, koska
päällysvaatteesi riippuivat naulassaan... Ja niin upeat vaatteet! Sinä
olet vähässä ajassa ehtinyt tulla vallan fröökynäksi. (Tarkastelee
Eevaa.) Olethan puettu kuin hieno mampselli konsanaan. Sellainen
komento maksaa. Mistä sinä olet saanut rahaa?
_Eeva_. Herraltani tietysti, mistäpäs muualta.
_Ankeliiina_ (tarkoituksella). Ohoo! Taitaa maksaa hyvinkin.
_Eeva_. En tiedä.
_Ankeliiina_. Kuinka niin? Kai teillä on sopimus palkasta?
_Eeva_. Ei ole.
_Ankeliiina_. Ei sopimusta. Yhyy! Vai niin! Tokko herrasi edes
kysyikään, paljonko sinä tahdot.
_Eeva_. Taisi kysyä, mutta minä en osannut vastata.
_Ankeliiina_. Mitäs hän siihen sanoi?
_Eeva_. Sanoi vaan, että samapa se, minä annan sen mukaan kuin Eeva
tarvitsee. Ensiksi hän käski minun hankkia itselleni tarpeelliset
vaatekappaleet. Sanoi, etteivät laitoksen tamineet sovi minulle.
_Ankeliiina_. Vai eivät sovi. Hän tahtoo sinut näköjään kauniiksi kuin
prinsessan.
_Eeva_. Ankeliina, mitä te joutavia.
_Ankeliiina_. No no, kyllä minä herrat tunnen ja tiedän heidän makunsa.
— Eivät hoitolan pukineet sovikaan nuorelle tytölle. — Kyllä sinua nyt
on onni potkaissut. Kelpaa sinun, kun saat olla itsevaltiaana emäntänä
täällä. Osaatko sinä ruokaa laittaa?
_Eeva_. Ei se minun taitoni niin erinomainen ole, mutta eiköhän tuota
siihenkin vähin erin tottune. Minulla on keittokirjakin.
_Ankeliiina_. Kaikkeenhan sitä ihminen tottuu. Ja jos tulee pula,
niin juokse minun luokseni, kyllä minä tulen auttamaan. Olen minäkin
aikoinani herroja passannut. — Ei taida olla kronkeli tämä herrasi?
_Eeva_. Ei hän vielä kertaakaan olla ruokaa moittinut.
_Ankeliiina_. Se on hyvä se. Kelpaa sellaista herraa palvella.
(Hymyillen salaperäisesti.) Taidatkin kohta täällä emäntänä keikkua.
_Eeva_. Mitä te tarkoitatte?
_Ankeliiina_. Ilman vaan. Eikö tuo ottane kohta toisen palvelijan.
Pitää sinut vain korestina.
_Eeva_ (nauraen terveesti). Älkää joutavia, Ankeliina, mikä koresti
minä olisin.
_Ankeliiina_. Kyllä vaan. Oikein olet soma katsella. Ovathan ne
rumemmatkin joskus onnistuneet pääsemään sellaiseen asemaan.
_Eeva_. Millaiseen?
_Ankeliiina_. No, sinäpä nyt olet... (läheten Eevaa, melkein
kuiskaten). Emännäksi ottaa... Hätäkö on sitten lekotella, kulkea kädet
puuskassa ja komentaa palvelijoita.
_Eeva_. Tarkoitatte, että minusta tulisi...
_Ankeliiina_. Tulisi... Tulee varmasti, kun vaan osaat onnesi ottaa.
_Eeva_. Ettäkö hän, tohtori, minut...
_Ankeliiina_. Korottaa emännän arvoon ennen pitkää.
_Eeva_. Älkää hulluja puhuko. Hänkö, rikas herra...
_Ankeliiina_. Sitä helpompi hänen on se tehdä.
_Eeva_ (jatkaen edellistä ajatustaan). ... korkeaa sukua, ottaisi
tällaisen köyhän tytön puolisokseen.
_Ankeliiina_. Eihän sitä nyt tarvitse vallan puolisoksi... riittää se
vähempikin.
_Eeva_. Minä en ymmärrä teitä.
_Ankeliiina_. Höpsö!... Kylläpähän opit ymmärtämään, kun aika tulee.
(On keskustelun aikana tarkastellut huonetta, nuuskien joka huonekalun
erikseen.) Komeata on, kyllä täällä kelpaa pasteerailla. (On tullut
lähelle kirjoituspöytää.) Tässäkö hän sitten työskentelee, herrasi?
— Ooh, ruusuja! Sinä muistat ilahuttaa herraasi. (Eeva hämillään luo
katseensa alas.) Hyvä merkki! Taidat pitää paljon herrastasi?
_Eeva_ (edelleen hyvin hämillään). Miksi te sellaisia kyselette?
_Ankeliina_. Älä kainostele, tyttöseni, suottahan minä vaan...
Tietäähän sen kysymättäkin... Taitaa herrasikin tykätä kovasti sinusta?
_Eeva_. Mutta Ankeliina, ettekö voisi puhua jotakin muuta.
_Ankeliina_. Aikanaan kutakin. (Läheten ja kuiskaten.) Pitää se,
kyllä minä tiedän. Ei se muuten olisi sinua ottanutkaan, kokematonta
huusholli-ihmistä. — Hyvää jatkoa vaan. Muista minuakin, kun onnesi
saavutat.
_Eeva_. Minä olen jo saavuttanut suurimman onnen, mitä olen koskaan
toivonut. Minä halusin pois laitoksesta, ja se toivo on nyt toteutunut.
_Ankeliina_. Se on toteutunut. (Painolla.) Ja vielä muutkin toiveesi
toteutuvat. — Mutta minä onneton olen yhä samassa piinassa.
_Eeva_. Mikäs teidän on ollessa. Tehän olette aivan eri asemassa.
_Ankeliina_. Niinpä niin. Mutta se ei sovi minun verilleni. Minä en ole
tottunut sellaiseen nuhjotukseen.
_Eeva_. Ottakaa palveluspaikka jonkun yksityisen luona, kuten minäkin.
_Ankeliiina_ (naurahtaen hiukan katkerasti). Sinä puhut yhä kuin
lapsi... En minä kelpaa enää... minä olen elänyt jo ohi sen ajan.
_Eeva_ (tarkoitusta ymmärtämättä). Saattaa olla niinkin. Ehkä on
vanhemmalla iällä palveleminen liian raskasta.
_Ankeliiina_. Vähät siitä!... Mutta minulla ei ole enää solakkaa vartta
eikä kukoistavia kasvoja.
_Eeva_. Eivät ne kai ole välttämättömiä.
_Ankeliiina_. Ovat.
_Eeva_. Minä en ymmärrä.
_Ankeliiina_. Ehkä et vielä, mutta senkin opit ymmärtämään.
_Eeva_. Te puhutte tänään niin kummallisesti.
_Ankeliiina_. Kenties. Minä luulin sinun nyt jo jotakin käsittävän.
— No niin, jättäkäämme tämä keskustelu toistaiseksi... Ehkä sinulla
on kyökissä päivällisen tähteitä? En ole saanut moneen aikaan kunnon
ruokaa. On ollut meilläkin niin hiljaista...
_Eeva_. Mitä sillä tarkoitatte?
_Ankeliiina_. Jaa, tottakin. Ethän sinä tiedä mitään niistä asioista.
_Eeva_. Kylläpä te olette salaperäinen, Ankeliina.
_Ankeliiina_. Mitä vielä, sinusta vaan siltä tuntuu. — Mutta mennään
nyt kyökkiin. Yhtähyvin voit minullekin antaa päivällisen tähteet.
Likasaaviinhan ne kuitenkin heität.
_Eeva_. Kernaasti. Menkäämme katsomaan. (Menevät vasemmalle.)