Koti.
Rakkaat lapseni. Minä olen Risto setä. Kuka teistä tuntee minut? Te
ehkä ette luule kenenkään teistä nähneenkään minua. Minä kun kuleskelen
ympäri sinne tänne, oleskelen milloin missäkin, en koskaan jää
mihinkään asumaan, sen vuoksi ehkä arvelette, ett'ette minua tunnekaan.
Mutta juuri sentähden että niin paljon matkoilla olen, tunnen minä
monta teistä. Niinpä minä, viimeksi matkatessani ----n kylän kautta,
näin sinut, pikku Bertha; sinä leikitessäsi siinä pienten ystäviesi
kanssa et minua huomannutkaan. Ja sinut, poikaseni, minä näin, kun
kävin ----ssa; sinulla oli sillä kertaa vähä pahoja juonia ja minä
kovin säikähdyin, sillä pahanelkisistä lapsista en ensinkään pidä.
Toivon sinun toiste olevasi paremman, sillä muuten en tahdo setäsi
olla, ja kuitenkin niin mielelläni kuulen sinun sanovan minua Risto
setäksi. Jos matkoillani näen jotakin, josta luulisin olevan iloa
pienille ystävilleni, minäpä heti ajattelen: oi olisivatpa he nyt
kaikki tässä ympärilläni. Welhomiehiä en ole enkä siis voi loihtia
teitä kaikkia luokseni, sillä Risto setä vaan olenkin; mutta
kirjoittamaan olen Jumalan kiitos oppinut ja senpä vuoksi saatan teille
kertoa matkoistani. Kirjeet tavallisesti pannaan kuverttiin eli
kuorteesen, siihen sitte päällekirjoitus ja lähetetään postiin. Mutta
niin kirje tulee vaan yhdelle hengelle, sille vaan, kenen nimi on
päällekirjoitettuna. Minä taas tahdon kirjoittaa hyvin monelle
lapselle yht'aikaa. Mitenkä siinä pitää tehdä? No näin: lähetän kirjeet
kirjanpainajalle, hän ne, niinkuin sitä sanotaan, latoo (kirjapainossa
pitää teidän välttämättömästi kerta käymänne) ja sillä tapaa saan monta
sataa ihan yhtäläistä kirjettä, joita kuin monta lasta hyvänsä saattaa
lukea.
Mutta ennenkuin rupean juttelemaan matkoistani, niin ensin puhun, ken
Risto setä on.
Minä olen melkein yhtä vanha kuin isänne tahi se setänne, josta
parhaasti pidätte; mutta en aina niin vanha ole ollut, vaan yhtä pieni
ja nuori kuin tekin. Isäni oli maanviljelijä, s.o. hänellä oli oma
maatila ynnä muutamia huonerakennuksia, ja niiden joukossa kaksi
myllyä, toinen vesi-, toinen tuulimylly. Mylläri hän ei kuitenkaan
ollut, vaan kumpaistakin myllyä hoiti oma myllärinsä; itse hän toimitti
maansa viljelystä ja askaroitsi aamusta varhain iltaan myöhään. Me
asuimme vesimyllyllä; emme toki siinä huoneessa, missä jauhoja
jauhettiin ja missä jyryltä ja kolkkinalta ei omaa puhettaankaan
kuullut, vaan vähäisessä huoneuksessa ihan myllyn vieressä. Siinä
huoneessa oli, kuten ainakin, neljä puolta; yksi puoli antoi
vesimyllylle päin, toinen karjapihaa kohden, kolmas vähään tarhaseen
päin, jossa meidän kaikki kanat kävelivät, ja neljäs oli puutarhaan
päin, joka oli hyvin suuri ja jonka läpitse juoksi joki, sama joki,
joka vesimyllyä käytti. Ajatelkaapas vaan, kuinka kauniilla paikkaa
meidän pytinki oli! Kolmella puolen oli ikkunoita, puutarhaan,
kanatarhaan ja karjapihaan päin, ja tämän takana kohosi mäen kumpu,
jossa tuulimylly seisoi. Ettepä usko, ystäväiseni, kuinka paljo
huvitusta minulle oli myllyistä. Joka päivä tuli kansaa läheisistä
kylistä ja toi jyviä; mikä tuli soutaen pitkin jokea pienellä ruuhella
ja siinä joitakuita jyväpussia; kellä oli käsirattaat, joita itse veti;
kutka taas ajoivat suuria kuormia, joita oli härkiä tahi hevosia
vetämässä. Aina oli jotakin merkillistä nähtävänä, sillä hevosista,
veneistä tahi muusta kaikenlaisesta on aina huvia lapsille, ja Risto
setä oli silloin pikkuinen poika. -- Mäen takana oli kaupunki ja siinä
koulu. Lukemaan ja kirjoittamaan opetti äitini minua; mutta
kuusivuotiaaksi tultuani tehtiin minusta koulupoika. Sain pienen laukun
kirjojani varten ja opettajan luoksi saattoi minua isäni, joka minut
kouluun oli ilmoittanut. Minä nyt kävin kaikki arkipäivät koulussa ja
joka sunnuntaina vanhempieni kanssa kirkossa, kaupunkiin vei kaksi
tietä, toinen mukavampi, vaan pitempi ympäri kaartaen, toinen
hankalampi, vaan lyhyempi, mäen poikki tuulimyllyn sivutse; aina läksin
tätä jälkimmäistä, sillä niin saatoin yksin tein pistäytä katsomassa
mylläri Jaakkoakin.
Minulla oli sisar, joka oli vuotta nuorempi minua ja josta hyvin paljon
pidin; sen nimi oli Marketta. Häntä äitini opetti itse, sillä äitini
oli hyvin viisas ja hänellä oli paljolta hyviä kirjoja. Kun
olin kymmenen vuoden ikäinen, lahjoitti isäni minulle erään
matkakertomuksen, jota oikein ahkerasti luin. Aina siitä ajasta alkaen
en juuri suurta lukua pitänyt muista kirjoista kuin semmoisista, joissa
pitkistä matkustuksista puhuttiin, ja se luja aikomus oli minulla, että
kerran isoksi kasvettuani, itsekin samoin lähtisin niin pitkille
matkoille. Wanhempani vaativat minulta ahkeruutta ja kuuliaisuutta;
mutta he sanoivat minulle myös sen, että vastedes saisin tehdä haluni
mukaan, sillä kylläpä minä muka palajaisin, katseltuani ympäri pitkin
maailman laveutta. Nyt opettelin ahkerasti vieraita kieliä, etenkin
englannin- ja ranskankieltä, sittemmin hispanian- ja italiankieltä.
Luonnollisesti taas maantiede ja historia olivat vallan mielikulujani.
Mutta kaikkea tätä en ensimmäisessä koulussa oppinut, en suinkaan,
sillä silloin jo kävin realikoulua ja sen lisäksi vielä nautin opetusta
yksityisiltä: englannin- ja ranskankieltä opetti äiti sisarelleni ja
minulle. Markettaa ei matkustaminen haluttanut, vaan hän auttoi minua
valmistelemisissa ja joka sukalta, jota minulle kutoi, sanoi hän:
minkähän kansain tahi minkä eläinten maassa sinä tätäkin sukkaa
pitänet? Wiisitoistavuotiaana läksin minä kodista ja minut pantiin
muiden ruokaan ja hoitoon kaupungissa, joka mäen takana oli, vielä
muutamia vuosia kerätäkseni oppia ja tietoa. Sitte palasin
myllyllemme ja autoin isää maanviljelyksessä, sillä ylen nuori
vielä olin mennäkseni ulos maailmaan. Lujasti aina vaan pysyin
päätöksessäni ja isäni kyseli sieltä täältä, mistä saada minulle
vanhempaa matkatoveria. Mutta kaikesta tästä en nyt sen enempää puhele.
Te jo tunnette Risto setän tarpeeksi kyllä, tiedätte, minkä näköinen
hänen kotonsa on, missä hän on elellyt lapsuutensa päivät, ja pianpa
saatte ajatuksissanne vaeltaa ulos hänen kanssansa, ei kuitenkaan
samassa järjestyksessä kuin hän matkusti, vaan ainoastansa niihin
paikkoihin, missä hän on nähnyt jotakin merkillistä, joka teitä voi
huvittaa. Sehän varmaan on hyvin teidän mieleenne.