(Viktor Rydberg).
Mikä kaiho se lienee mulla,
Mi liikkuu rinnassain?
Itämaille mielin ma tulla
Luo oman armahain.
Ja jos käy kuin haluaisin,
Itämaille ma jäisinkin,
Ja Saaronin liljaks saisin,
Min taittaa armahin.
Ja jos käy kuin haluaisin,
Hän kiintää mun rinnalleen,
Erottaa ei saa meitä laisin,
Tulen silmänlohdukseen,
Jota vie surun, riemujen ollen
Luo Latsarin, Kaanahan,
Ja Taaborin kirkkahikollen,
Ja merelle Galilean.
Ja kun tuulta on huimaavinta,
Ja aalto on rauhaton,
Niin Daavidin pojan rinta
Kukan valkean turvana on.
Mä oisin rypäle vienoin,
Min on poiminut armahin,
Ja nauttii huulin hienoin
Ja vienonkaunoisin;
Jyvänen, joka suodaan niillen,
Joill' armon nälkä on,
Ja tuodahan uskovillen
Yli alttari-antimon.
Mä vuotan ja kaipaan kerran
Hänen ilmestymistään,
Mä kaihoan kera Herran
Ihan yhdess' elämään,
Ihanimpaan itseni liittää
Ruumiillani, sielullain.
Yli kaiken tahdon kiittää
Hänt' autuustoivostain.