(Aihe v:lta 586 e.Kr.)
Tytär Ziionin kaunis suree niin,
Sen on suistunut uljas muuri.
Laki Herran templissä tallattiin,
Sen tallasi Baabel suuri.
Tiet, portit Ziionin ikävöi,
Ken juhlille enää kulkee?
Sen palmuinkantajat Baabel löi,
Sen portteja Baabel sulkee.
Yli yötä hän itkee niin katkeraan
Sen kaupungin ulkopuolla.
He sortivat Ziionin, syntymämaan,
Tekis itsekin mieli jo kuolla.
Ei Ziionin tarhoissa tanssia näy;
Päämiehet on verrattu peuraan,
Jok' ei laidunta löydä, vaan harhaan käy,
Jonk' on juoksu kuin vainotun teuraan.
Te ohitse käyvät, katsokaa!
Tää eikö koske jo teihin,
Kun pakanat templiä saastuttaa
Ja kajoo kanteleihin?
He koskevat kansani pyhimpään,
Kalut kallihit vievät he meiltä,
Ne jotk' ovat Ziionin yksinään,
Ja Herra on kieltänyt heiltä.
He ryöstit mun parhaat poikani pois,
Pojat Ziionin kempit ja korjat;
Kuin kulta ne poikani puhtoiset ois,
Ne nyt ovat Baabelin orjat.
He polttavat ihon mun pojiltan',
Ne jauhavat Baabelin viljaa,
Ja Juudan neitsyet suruissaan
Heit' itkeskelee hiljaa.
-- --
Oi niin, oi niin! Kuka lohtua tois?
Joko silmät liinalla peittäis?
Joko kulkisi kauvas, ja hyljäis pois,
Ja rannat raukat heittäis?
Ja hän katsoo sen kaupungin raunioon,
Mut ei raukene rakkaus laisin;
Käten' oikia ennen unhottukoon,
Kuin, Ziion, sun unhottaisin!
Yli yötä mä valvon sun nousentaas.
Ja mä huudan sen Herran puoleen,
Jok' on turvanas ollut, ja kuninkaas, --
Hän on katsova kansan huoleen.
-- --
Ja silloin on Ziionin loppuva yö,
Kun sana saapuvi kerran,
Ja se sana kuin tuomion leimaus lyö,
Ja se sana on itse Herran:
On Baabel suuri ja mahtava maa,
Sen viinaa pakanat juovat,
Siks kunnes ne hurjiks ja hulluiks saa,
Ja suruja sillen tuovat...
Mut Ziionin tyttären kyyneleet
Minä pyyhin pois ja sen haavat,
Ja sen hipiät, huolista mustenneet,
Taas rieskan valkeiksi saavat!