On ihmishenki vapaa sukujaan,
Ja siks ei siedä painoa kahlehen halvan.
Ja kukin yhtä hengen on aateliaan,
Vaikk' yks on ritar' auran ja toinen kalvan.
Ja hengen oma yksin on ikuisuus,
Siks ei sitä sammuta sortajan miekka.
Se tuhat vuotten vanhana aina on uus,
Vaikk' kaikki muu on haihtuva niinkuin hiekka.
Mut vapaus ja aateli velvoittaa,
Ja ikuisuuden-aatteess' on tarkoitustaan.
Siks hengen määr' on päin yhä korkeampaa!
Ja aatos ei saa maatua multaan mustaan.
Ja hengen mailla heimous yhdistää,
Ja valon maill' on vallassa veljeys-aate.
Siks katso kumi veljeä, ystävää,
Jos sarkanuttu yll' on tai purppuravaate.
Ja miss' on orja ainehen kahleissaan,
Tai taisteluissa sortunut nukkumass' untaan,
Sa avuks riennä veljenä holhoamaan
Ja saata valon, vapauden valtakuntaan!