Kiitos, elämä, antisi eestä,
täyteiset maljat pöytääni kannoit;
maistoin kyllä, ja myönnän kyllä:
parhainta puolestas kaiketi annoit
Maksamatta jos laskuni jää,
ota laulu tää.
En ylenkatsonut oo sua koskaan
(en niin hulluksi koskaan tulle),
niin, sitäpaitsi, kiitollisuuden
melkoisen olen velkaa sulle
(jos en ehkä sun lahjoistas
niin sun oppikoulustas).
Kiitollisuuden siitä ett' luonas
oppia sain mitä tarvitsinkin:
puhele ääneen, kuuntele hiljaa,
aattele hiljaista hiljemminkin.
Mitäpä nyt aattelen, haasta en,
kiitän vain, ja laulelen:
Katso, ma kaikkea antias maistan,
nyökkään sulle: maljasi, vaari!
pehmeä tuolis on, tyttäres auliit,
hieno on viini, ja kuohuva.
Hiukkasen maistan, hiukan
kastan huuliain.
Mutt' älä pahastu, jos näet kerran
tuolini tyhjänä, tuoppini täynnä.
Aattele: jospa se mies ois kerran
armaan unosen helmaan käynnä,
jospa se oikeuden ottanut ois
vaieta ja mennä pois.
Vapaasti ja julki