Aurinko ampuvi kultanuoliaan
päivä päivältä tihentyvin parvin,
päivä päivältä kauemmas pohjoista kohti.
Jokaisen hangen harjalle ne sataa,
kylkeen jokaisen mäen;
kaikkien talojen akkunoissa
ne välkkyvät;
jokaisen sydämen lävitse käyvät
jättäen jälkeensä hennon kipinän,
joka kytee ja kytee
ja paisuu liekiksi,
täyttäen jokaisen rinnan,
loistaen jokaisen ihmisen silmistä.
Niinpä muuanna päivänä
humisee lämpöinen tuuli.
Räystäät soittavat aamusta alkaen;
purot paisuvat, jäät tummenevat;
taivaanrannassa leijaa harmaja usva;
ensimmäinen pyöreä pilvi,
kesän pilvi,
liukuu pinnalla korkean, sinisen taivaan.
Auringon silmä katsoo rävähtämättä
liikkumatonta maailmaa.
Kuuletko silloin kaukaisen humahduksen
kautta mäkien, metsäin ja aukeitten rantain
— Kevät saapuu, kevät saapuu!
Sen ratsut nelistävät ylitse heräävän maan,
laukaten kepeästi, kuin lentäen,
harja hulmuten tulta
jotta silmäsi sokaistuvat.
Oletko valmis silloin?
Taidatko hypätä ohitsekiitävän ratsun selkään?
Ilman satulaa,
ilman ohjia
taidatko laskea ylitse heräävän maan?