(Kuvaelma)
Henkilöt: Nemesis. Matti.
NEMESIS (tulee, seljässä visaiset siivet, mukanaan tuntilasi,
kyynärä, ohjat, ies, ruoska)
Yö tai päivä: piippu piipun jälkeen täyttyy, tyhjenee,
Matti makaa sohvallaan, ei mitään hyödyllistä tee;
aina lukee kirjojansa, imee suurta piippuansa,
silmu silmukalta kutoo suurta haaveverkkoansa.
Kuinka usein saapunenkaan luokses työtä antamaan,
nään sun uneksivan tuossa makaellen rentonaan
niinkuin itse Juppiter sa oisit saliss' Olympon,
voisit tuhlaella aikaas, elämäs ois loputon.
Kurja narri! Ohitsesi kiitää päiväs lyhyet;
katso tuntilasiin:
(näyttää tuntilasia)
hukkaan vuotaa hietajyväset.
Jumalat on mitanneet sun elonhetkes eeltäpäin,
määränneet sun työsi laadun viisahasti, niin tai näin.
Kas niin, astu ikeen alle.
(Nostaa ikeen Matin vatsalle ja selvittelee ohjasperiä)
Minä kynnän. Vakohon! —
Muista, Manalassa huono paikka niskureilla on:
armojärjestyksen mukaan syntisiä keitetään,
pirut vielä pistelevät terävällä piikillään.
(Matti nauraa)
Ei saa nauraa! — Luoja vaatii uhrit, veroroposet.
Jumalall' on onnen ohjat, Luojall' lykyn avaimet.
MATTI (on maannut suuri sammunut piippu kourassa, vieressä läjä
kirjoja. — Työntää ikeen vatsaltaan lattialle)
Ole vait! — Mitä voin minä aatoksille. —
Mun aatoksein
käy armain tein
kera Paanein, Nymfein ja Sileenein
elojuhlille maallisille.
Mun aatokseni
käy polttavin tein
kera läikkyvän ihmisveren
yli aikojen läikkyvän meren.
Mun sydämein
ja mun aatoksein
tulinuolen viskata tohti
yli Paanin veren,
yli ihmismeren
ikivaltojen kylmiä kasvoja kohti.